Runsaan ruskan rääppiäiset

Kuva on sunnuntain iltapäivältä eli 20 10. Tunnin päästä pitäisi alkaa seuraava saderintama, edellinen pyyhälsi yli eilen. Valkoiset pihasyreenit ovat alkaneet muuttaa lehtiään limenvihreään päin, violettikukkaiset ei niinkään, ne vain varistavat.

Jo kohta kuukauden ajan on saatu ihailla kauniita syysväreihin sonnustautuneita maisemia kotinurkilla. Ei ole tarvinnut merta edemmäs kalaan mennä, kun on kaikki, mitä voi toivoa. Auringonpaistetta ei ole kovin paljon nähty, yleensä sen voi määrittää yksinumeroisella minuuttiluvulla, joskus sitäkin lyhemmillä väläyksillä.

Hevoskastanja Pentti pitää vielä yli 2/3 lehdistään, joista sisemmät ihan vihreinä. Eilen pyörteinen tuuli otti jo osan alas. Kuva myös tänään. Vaahteranlehdet ovat olleet maassa jo viikon.

Vieläkin ruska-aika on, vaikka keltaisen loisto eittämättä alkaa jo himmetä. Siitähän sen tietää loppuneeksi, kun koivut varistavat, niiden asema on niin hallitseva kaikkiin muihin nähden.

Lipputangon kukkapenkissä on tietysti pensashanhikilla vielä kukintatyöt kesken, se jaksaa kukkia vielä pakkastenkin aikaan. Koivuangervon lehtiä on jäljellä enää jokunen, kauniin punaisenruskeat oksat siinä tarmokkaina odottelevat tulevia aurauslumia...  Valeangervon tumma vihreys on muuttunut syksyllä mahtavaan pronssin sävyyn siinä vierellä.

Piharuukkujen kesäkukkailme on toistaiseksi pitänyt pintansa, vaikka jokunen nollan alla käynyt aamu onkin nähty. Kaksi seuraavaa kuvaa on otettu 06 10 2019, mutta tilanne on tänään sama.

Ihana huovinkukka Sanvitalia procumbens, se vasta loistovalinta meidän kasvuoloihin!

Kohta on aika vaihtaa kanerviin niissäkin! Tänään alettiin varsinainen lintujen ruokintakausi, kun ensimmäinen satsi auringonkukan siemeniä solahti siiloon.

Kuva on otettu noin viikko sitten, kun Emmin auto kyyti Helena-mummin ja pojat viikonloppun kyläilyyn tänne isomummilaan. Tobbe valitsi kuvauspaikan kivikoivun ja jyväsiilon yhdistelmästä, actions löytyy!

Rantaretki tehtiin kahteen kertaan, perjantain päivänvalolla ja iltahämärällä.

Lehtikuusilla on vielä parhaat hetkensä, komeimmillaan olisivat, jos osuisi sitä aurinkoa. Niiden seurana punaherukoiden heleä vihertävänkeltainen.

Tätä kohtaa maisemassa hallitsi viime vuoteen asti se jättikoivu, nyt näyttää herukkapensaskin isolta, kun tosi iso on poissa... Tammella on enää hieman lehtiä jäljellä. Kuva on 19 10 2019.

Kuva on 15 10 2019, jolloin yön kohmetta kesti illasta pitkälle seuraavaan aamuun. Mittarihan meillä on juuttunut 0 ja -1 C välille näissä tapauksissa, kylmempää ei ole nähty. Taustan keltaisuus on koivuja.

Tässä ollaan noin viikon takaisissa näkymissä, kuva on 12 10 2019, jolloin naapurintien kurtturuusu on juuri saavuttanut  keltaisensa, ja koivuissa on hieman viherrystä jäljellä.

Sama kohta tänään 20 10 2019 vie ruusun jo oranssiin päin ja taustasta näkee, että koivut ovat jo alkaneet varistaa.

Loput 4 kuvaa on otettu eilen 19 10 2019. Maantien länsipuolen metsän läpi tunkee jo valoa alas asti.

Koivun keltaiset ja syreenien vihreät lehdet peittävät jo nurmikon lähes näkyviltä.

Tontin luoteiskulman suunniteltu punaisuus koostuu verikurjenpolvista ja hurmehappomarjasta, koska meidän kirkkomme on myös punainen. Vaikka ei se juuri tuosta näy, vaikka pitäisi, kun matala syreeni on vielä liian tiheä.

Oman parkkipaikan näkymät pohjoiseen näyttävät värikkäimpinä keltaisia lehtikuusia ja että harava on vieraillut polulla!

Syyskuun junassa ollaan

Etupihan ruukkuistutukset eivät ole toistaiseksi kärsineet viileämmistä ilmoista. Erityisesti huovinkukka ilahduttaa rehevyydellään, älysin sitä viimeinkin hankkia.

Mutta komeamaksaruohot tietävät syksyn tehtävät. Punaista pitää löytyä!  Jopa nämä ruukuissa asuvat viime syksyn lapsetkin, jotka ovat tuossa viettäneet melkein koko kesän.

Maanantaina oli syyspäiväntasaus. Kesäpäivän seisauksesta alkanut maapallon kallistuminen etelänavan puolelta aurinkoon päin on saavuttanut tilanteen, että yö ja päivä ovat samanmittaiset. Hyvästi siis valoisat ja pitkät kesäyöt! Mutta kallistuminen on vasta puolivälissä, tummempaa kuuluu vielä kolme kuukautta. Meidän aikajunalla on vain yksi suunta valittavana, se on lyhempää päivää päin.

Ei ole vielä mongolianvaahteroilla syksyasu mielessä... Kuva on viime viikolta.

Viime viikolla ajelin puutarhalla kahtena päivänä leveitä kävelyväyliä, että jalka ei kovasti kastuisi polkua koiran kanssa kiertäessä. Muita puutarhatöitäkin on vielä odottamassa, mm. Lidlistä viikko sitten hankittu 2 kg:n narsissipussi multiin piilotettavaksi, ja vanhojen karhunvattupensaiden korvaaminen muilla kasveilla.
Niitä on ollut sijoitettuna kahteen kohtaan, toinen onkin jo ollut muutaman vuoden kaivettuna pois, mutta kasvikorvaukset ovat jääneet tekemättä. Kun on viime viikkoon asti ollut kovin lämpimiä syyskuun päiviä, eivät hikeä tuottavat askareet ole kovin innostaneet, joten olen kuokkinut vain heinäturpeet siitä pois.

Tellan suosiollisella avustuksella työ tuli aika nopsaan valmiiksi... Koiran mielestä puoli tuntia on jo sietokyvyn rajalla, mutta tässä ollaan vasta puolivälissä urakkaa..

Viime viikon alussa jo tiedettiin, että tuuli käy vain pohjoisesta, joten on kaivettu monenlaisia lankavarastoja mielen piristeiksi.

Kukkakaupan avajaisostos oli kaksi kahden värin Calluna-ruukkua pation iloksi.

Kausalassa kukkakauppa vaihtoi sekä paikkaa että omistajaa, joten sielläkin käytiin pian lisäiloa hankkimassa. Jo pari viikkoa sitten olin tehnyt ne pakolliset pikkukanerva-ostokset, kun kuivuus ja lämpö näännyttivät samettiruusujen osastot.

Pation pelakuut saapuivat viime viikon lopulla tähän pysäkille. Kunhan kuivahtavat, niin etsitään kotilot pois

 Perjantaina roudailin pation kukkaruukkuja autotallin seinustalle kuivahtamaan, jos sattuisi sateetonta. Viime aikoina ei juuri ole sattunut, kaikenlaisia etupäässä pieniä sadekuuroja on ollut kaupan, tai ainakin tihkuja. Mutta nyt saatiin tällä viikolla oikein hyvinkin. Laatatkin sai kuurattua. Tuolit siirtyivät sitä ennen suoraan talliin sisälle, kun ovat pelkkää puuta. Hallayöt eivät olleet vielä löytäneet lehtiä tai kukkia, mutta varmaan lähellä ollaan. Kaikkiaan neljänä edellisyönä on käyty nollan tuntumassa, kun kuurapeittoa on havaittu aukeammilla paikoin, vain yksi yö siinä välissä oli hitusen leudompi..

Entisistä syksyistä muistan, että autotallin sisään nostetut pelakuuastiat ovat yleensä jääneet sinne, ei enää ole tullut sopivia ilmoja niiden ulos tuomiseen.  Kun vain raaskisi viedä suoraan kompostille jo heti! Suurin osa sisälle jätetyistä ei ole muuta kuin kuiva raasku keväällä, joka sitten elokuulla alkaa heräillä henkiin... Katsotaan nyt ensi viikko, joka tapauksessa pesuvesi on tässä lähellä, ja pulkalla nuo saattokyydit on ennenkin tehty.

Wisterian juurella samassa ruukussa elänyt kaveri on parin vuoden takainen äitienpäivätervehdys jalohortensia, mutta se pitäisi siirtää siitä eri ruukkuun, koska sen kasvukausi alkaa kovin hitaasti keväällä. Lämpimämpää pitäisi olla jo toukokuussa ja sisätiloissa. 

Tänä syksynä piti tehdä valkoiselle sinisadekasville (Wisteria sinensis) ratkaisu, josko sen saisi johonkin suojaisaan talvehtimispaikkaan ulkona. Kasvin talvikaudesta neuvotaan, että versot pitäisi panna maata vasten ja peitellä, kun on kovin kylmän arka. Jos sen istutat suojaisaan multavaan paikkaan, niin sehän tarkoittaa, että seuraavana vuonna se ottaa tukea niistä suojan antaneista naapurikasveista ja kasvaa niiden varassa. Ja sitten ollaan helisemässä, kun versot ovat rautalangan lujuusastetta. Todennäköisesti se jää kiinni niillä lonkeroillaan, joita latvukseen kehittyy useita. Jos katkot, niin todennäköisesti ei tule kukkia. Päätin pähkäiltyäni lauantaina, että nokkakärryllä se menee kellariin kuitenkin ruukkuineen ainakin toistaiseksi.

Suunnittelen nimittäin kattoremonttia lähivuosille, siitä tulee keväällä jo kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi uutta kattohuopaa kääröistä purettiin. Eihän katolla paljon liikennettä vuosittain ole, kun nuohooja käy kerran vuodessa ja muita ei sitten olekaan. Kun talo on korkea, se tietää taas telinettä tai muunlaista nostinta miesten ja taakkojen kulkemisiin. Ja kaikki talon seinän lähellä oleva on vaarassa. Etupiha olisi lämpimin ja suojaisin paikka aralle köynnökselle, jossakin parin metrin päässä seinästä...

Lämmin jatkuu, vaikka on jo syyskuu

Tämän kesän lämpimimmät ilmat näyttävät painottuvan loppupuolelleen. Eilen 01 09 mitattiin meillä +24 C ja nytkin mittari näyttää +23 C. Aamusumujen häivyttyä on alkanut taas aurinkoinen päivä. Jopa viikonlopun tienoisiin ajoitettu mattopyykki on muuttumassa kuivaksi iltaan mennessä! Se on harvinaista, sillä ilmankosteus on usein syksyisin sen verran korkea, ettei paksun maton kuivuminen ulkona onnistu. Niitä syyspuolen ensimmäisiä kylmiä ei vielä ole koettu yhtäkään, useimpina vuosina ne maistiaiset saadaan elokuussa. Siksi ruskasta ei ole vielä enteitä.

Kurkkaus itäpatiolle, jossa seinämää tekee isoimmassa ruukussani kasvava valkosade Wisteria sinensis. Se on pari talvea viettänyt kellarissa, nyt tulee syksyllä aika tehdä sille kasvupaikka ulkona. Sitten pakkassuojauksia, kun kylmät koittavat.

Sateita on tänäkin kesänä saatu niin niukasti, että kaivot uhkaavat paikoin kuivua ja järvien pinnat ovat perin alhaalla, jos ei ole patoja käytössä. Muualla etelämpänä eletään jo jokasyksyisten hirmumyrskyjen aikaa, nyt on riehumassa Dorian Floridan -Bahaman tienoissa. Näitä arvioidaan ilmaston lämpenemisestä johtuviksi ja yhä harmillisemmiksi tuleviksi ilmiöiksi. Isojen mannerjäätiköidenkin on raportoitu sulavan huolestuttavaa vauhtia.

Itse kasvatetut komeamaksaruohon Sedum spectabile taimet kasvavat alkuun melko hentoina ja pieninä mättäinä, mutta aika tekee tehtävänsä.

Kesää voisi siis jatkaa, mutta heinäkuun kuivien aikojen takia useimmat kukkijat ovat lopettaneet ja varsinaiset syyskukat myöhästyvät samasta syystä. Odotellaan siis komeamaksaruohojen punaa, syysasterin liilaa ja isopiiskujen keltaista vielä joitain aikoja.

Kultapallojen eli syyspäivänhatun Rudbeckia laciniata Godball pitkät varret tyypillisessä asennossa taipuneena horisontaaliin kukkapäiden painosta.

Aitaorapihlajan Crataegus grayana kiulukoita. Kun pensasaidan muut kasvit poistettiin, niin yksi parhaiten kasvava jätettiin sekä itä- että pohjoisrajalla tekeytymään pikkupuuksi, ja sen se on hyvin tehnytkin. Silloin tällöin löytää yksinäisen taimen lähistöltä, kiulukoiden määrään nähden niitä on hyvin vähän.

Suviruusun Rosa Poppius kiulukoita

Herukka- ja karviaiskausi alkaa olla kohta ohi. Naapuri pistäysi eilen kylässä keltaluumupussukan kera, ne olivat ihanan kypsiä ja mehukkaita. Toinen naapuri oli jo ehtinyt tehdä kriikunahilloa ja toi siitä lauantaina maistiaiset. Kriikunat ovat aika harvoin valmiita näin aikaisin, muistaakseni lapsuudessa niitä löytyi vasta perunannostolomien aikaan. Puolukatkin ovat ehättämässä poimintakypsyyteen. Karpaloita tietysti poimitaan vasta kylmillä, kun suo kantaa paremmin, mutta ovat nekin jo saaneet hennon punan poskiinsa.

Etupihan lännen puolella on kaksi pilarimaisesti kasvavaa irlanninkatajaa Juniperus communis Hibernica, joissa on kyllä hieman käpyjä nähtävillä ja siis ovat ns. akka-katajia.

Timanttituija-parilla Thuja orientalis Smaragd alkaa olla jo aikuisen mitat, niiden pitäisi kasvaa 3 metriin, mutta kun on kukkapenkki kasvupaikkana, niin voi pituuskin hieman enetä.

Lehdissä ja somessa on voitu ihailla komeita kuusia, jotka ovat nyt täpötäynnään käpyjä kuten viime vuonnakin. Meidän tontilla ovat kaikista ilmoista huolimatta myös oikein hyvinvoivaa tuijakansaa!  Sekä enimmät kartiotuijat että niukemmat timanttituijat kasvavat vauhdilla ja ovat kauniita. Myös istuttamani jalokuuset ja muut erikoispuut ovat hyvin sopeutuneet tällaisiin ilmastonvaihteluihin, joita on tarjona. Niillä on syvempi juuri, joten vedenpuute ei samalla lailla tunnu kuin ruohokasveissa.

Keskellä alhaalla on vuosi sitten kaadetun lehtikuusen kanto. Sen takana vuosia kitunut syyshortensia, joka oli istutettu jo ennen lehtikuusen tainta. Nythän se tänä keväänä päätti tehdä kymmeniä kukkaryppäitä valmiiksi asti. Toispuoliseksi kasvanut runko ei tietenkään miksikään muutu, ja istutin sille kaverin vajaaksi jääneeseen puoleen, mutta ainakin tällä hetkellä uuden kasvin lehdet ovat ihan ruskettuneet kuivasta johtuen.  Kuvan vasemman puolen havut ovat kartiotuijia.

Lopetin isossa puutarhassa kasvavien perennapenkkien kastelun muutama kesä sitten liian työläänä hommana ja myös siitä syystä, että puutarhalle istutetut puut ovat jo kuitenkin niin isoja, että niiden juuret hyötyvät eniten kastelusta. Mielestäni puiden nopea kasvaminen ei ole mikään harkittava tavoite, niillä on kyllä aikaa.

Näistä saadaan apua sekä haudalla oleviin istutuksiin että postilaatikolle...

Puutarhamyymälät ovat jo jonkin aikaa tarjonneet kukkasipuleita syysistutuksiin, vaikkei nyt mitenkään ole vielä aika, ne alkavat kasvaa, kun maa on lämmin ja saadaan sadetta. Ostin viime viikolla kerrankin hyvän tuntuiset pallokrysanteemit Lidlistä, ne ovat alkaneet avata kukkiaan etupihalla, jossa voin niiden vedentarpeita seurata (otsikkokuvana alussa). Tänään totesin, että postilaatikoilla olevat minisamettikukat alkavat kuivua, joten toin varalle kanervia, jotka istutan, kun tulee loppuviikoksi pilvisempiä päiviä.

Koivut ovat suurimmaksi osaksi itsestään kylväytyneitä, ja joskus aiemmin ne hyvin mahtuivat kasvamaan. Nyt niiden tyvet ovat lähes kiinni kiviaidoissa ja osin jo aitaa murtamassa. Apukoura on tarpeen puun poiston hallinnassa, ettei kaadu hautojen päälle. Ja sittenhän sen saa helposti myös lavalle pois vietäväksi. Kuivaa puuta! 

Huomasin aamupäivällä, että naapuristossani olevalla hautausmaalla on alettu panna toimeen lahojen koivujen poistoa. Ihan oikea aika, sillä syksyn edetessä tuulen voima tulee vahvemmaksi ja katkoo, kuten jo viime vuonna saatiin nähdä samasta kohteesta.

Papulanruusun vaiheita ja nykytilaa

Papulanruusu on kuvattu 03 07 2017. Tämä pensas on istutettu 1950-luvulla meidän tontin ylimmälle osalle.

Ajattelen jatkaa edelliskerralla alettua papulanruusun Rosa pimpinellifolia Staffa asiaa. Ensinnäkin on olemassa liuta vaaleanpunaisia pensasruusuja. Pienikukkaisin on juuri tämä meidän ruusumme, jonka esiintyminen on melko harvinaista. Siitä on olemassa eri nimin nimettyjä kantoja, käsittääkseni kaupallisen lisäyksen tarpeisiin.

Sama pensas kuvattu 25 06 2010. Kukinta on vasta alkamassa

Ensin nimiuudistus, jonka sain tietooni vasta äskettäin, nimittäin tutkijat eivät voi olla varmoja, onko tämä todella Staffa, joten on pitäydytty suomenkieliseen nimeen Rosa 'Papula', koska sitä 1800-luvun Suomessa tiettävästi on ensin kasvatettu Viipurissa Papulan kartanon puutarhassa. Tämä tuontiruusu oli peräisin pohjois-Saksasta, jossa se on ollut tunnettu helluntairuusuna. Ajaksi arvellaan vuoden 1860 tienoita.

Miten sen jälkeläisiä Iittiin joutui, on sitten ihan eri juttu, ja toistaiseksi arvailujen varassa. Ainakin Radansuun ja kirkonkylän alueella sitä on kasvanut kauan. 1900-luvun alkuvuosina kirkko korjattiin perusteellisesti, silloinkohan hankittiin Pietarista komeat kattokruunutkin? Niihin aikoihin oli tavallista, että käytiin muillakin ostoksilla idässä, olihan käytettävissä rautatie, ja elimme saman tsaarin valtakunnassa. Tarkistelin asiaa lauantain illalla, ja kuulin, että kristalliset kattokruunut oli hankittu jo 1800-luvun loppupuolella. No pääsihän Viipuriin muissakin asioissa melkeinpä päivittäin.

Ruusun tuomisesta Papulaan oli 1900-luvun alussa tulossa jo 50 vuotta, siinä ajassa on kasvanut jo hyvinkin mittava pensas. Pensaasta on hyvinkin jo ehditty tuottaa useampinakin vuosina jälkeläisiä. Kun tätä ruusua oli Iitin pappilan pihalla ainakin aikaisemmin, niin varmaan sinne se on ensin ehtinyt ja sitten myöhemmin muualle lähikylissä.

Ruusuaidan kuva on otettu 25 06 2010. Siinä näkyy jollain lailla aidan historia: takimmainen massa kolmesta on lähes kokonaan alkuperäinen pensas eli A. Seuraavat kaksi massaa ovat istutuksiani 1980-luvulta, näistä etummainen on jonkin verran vanhempi, ja sen istuttamisessa ei yksi kerta riittänyt, kun sattui lämpimiä kesiä, ja kastelu ei riittänyt. Kuvasta näkyy, että aidan sivuja on kavennettu leikkaamalla, mutta latvoissa on tehty lyhennystä varsin vähän. 

Meidän tontin papulanruusun esiintymä lienee jo kohta sadan vuoden iässä, koska se oli melko kookas pensas jo niihin aikoihin 1940-luvulla, jonne muistini ulottuu. Se kasvoi niihin aikoihin aivan maantien varressa, josta sitä on sitten siirtynyt juurivesoina edemmäskin tontille. Muistissani on noin pari metriä pitkä pensas. Sen kohdan nimi on A. Pensas lähettää juurivesoja myös viereisen vanhan valkoisen pihasyreenin sisälle parin kolmen metrin päähän. Syreeni ja ruusu ovat käsittääkseni samaa ikäluokkaa.

Minun isännyysaikanani 1983 alkaen A- ruusua on jaettu juurivesoina edemmäskin, esim. Artjärvelle Marjatta Doukasille ja Turenkiin, mutta oman kunnan ja kylän alueelle myös, mm. Komulaisen Teuvon mökille Märkjärvellä ja Zinken Saaran kotiin pappilan pellon liepeessä.

Omalla tontilla on kolme esiintymää: Maantien varren syreeniaidassa on vanhin siirrännäinen, se on siirtynyt kasvupaikkaansa syreeniaitaa 1950-luvulla tehtäessä ilmeisimmin vahingossa, kun A - pensas kasvoi syreenipensaan vierellä. Se on edelleen aitaan uponneena. Sen nimi olkoon B1.

Kuva on otettu 24 06 2009. Ja kyseessä siis ylämäen pensas, eli tuo allamainittu B2.

Seuraava siirrännäinen on sekin isäni tekemä, se on ylämäellä lähellä parkkipaikkaa, jossa 1950-luvulla tehtiin nuorimmille sisarilleni leikkimökki, jonka koristukseksi vaaleanpunaisen ruusun vesa tuotiin. Tämä esiintymä on kasvanut juuristoltaan 2 x2 m suureksi pensaikoksi, ja sen sivuvesoja on myös edempänä siinä lähistöllä mm. kukkapenkissä. Koko ala on ehkä 4 x 5 m. Nimi olkoon B2. Tätä on kavennettu sivuiltaan, että jonkinlaiset kulku- ja hoitoväylät säilyvät.

Ruusuaita  14 06 2019. Aidan vasen puoli on lähes etelään, jolle puolelle myös uudet juurivesat mieluimmin tulevat, vaikka kyseessä onkin vain tiepohja. Olen juuri tehnyt perkauksen aitataimille, siitä nousi pääasiassa vuohenputkea ja juolavehnää. Paikoin oli myös nokkosta ja tarhavalvattia. Kitketty massa on tilapäisesti aidan pohjalla, mutta olen tehnyt ruohonleikkurilla yrityksen kaventaa aitaa, eli noin 40 cm tienlaidasta on aidanpohjaa leikattu pari kertaa tänä keväänä. Oikea puoli aitaan asti on leikattu joka kesä heinänniiton yhteydessä niin alas kuin suinkin, mutta sinne pyrkii tulemaan aina uusia juurivesoja.

Viimeinen eli nimeltään B3 on omaa aikaansaannosta, halusin 1980-luvulla  yksityistiemme varteen vanhimmasta ruusupensaasta A alkavan aidanteen, jota varten otin juurivesoja emopensaasta. Monet eivät viihtyneet silloisella kuivalla tienpientareella, joten olen joutunut paikkausistutuksiin myöhemmin.

Kuva on otettu 11 06 2011. Näkyy, että aidan lakiosaa on alettu tasaamaan istutusten osalta.

Ruusuaidan kuva on 12 06 2014. Päällysosan leikkuu on ollut aika voimakasta, koska nuoria saman vuoden versoja on runsaasti. Kukkia kehittyi silti kohtalaisesti.

Kuva on otettu 24 06 2016. Kukinta oli huomattavan harva.

Pensasaita kasvoi reippaasti 2000-luvulle tultaessa, joten sitä on jouduttu leikkaamaan matalammaksi, että ei olisi näkemäestettä maantielle mennessä. Aita on nyt lähes 20 m pitkä, ja pohjan leveys on paikoin yli metrin.

Aidan alasleikkuu 21 08 2018, tässä vanhimman pensaan kohtaa. Uusia juurivesoja ei näkynyt viime vuoden puolella, mutta kun lämpimät kevätsäät tulivat, jo kohta alkoi uutta kasvua nousta.

Aidan alasleikkuu, sama päivä kuin edellä. Vanhimman pensaan kohtaa on ensimmäiset pari metriä, loput omaa istutustani. (Tuijat on istutettu ruusurivin taakse myöhemmin.)

Aita leikattiin viime vuoden elokuun lopussa isolla leikkurilla niin matalaksi kuin suinkin. Leikkuutähde jäi paikalleen, kun se oli tullut vaikeasti hoidettavaan kokoon ja pohja oli pelkkää kuivaa risua. Jos vuosikasvu poistetaan, kuten oli tehtävä muutamana edellisvuonna aidan korkeuden takia, kukinta käy myös vähiin, koska kukat tulevat vasta toisen vuoden versoihin.

Meidän kylällä tyypillinen saniainen on kivikonalvejuuri Dryopteris filix-mas. Se leviää itsekseen varjoisiin kasvupaikkoihin, ja ruusupensaan takana on kehittynyt muutama jo vähän isompikin yksilö, kun ne on onnistuttu säästämään niittovaiheessa. Saniainen olisi yksinäänkin parempi tienrajaaja, koska se ei kärsi talvisesta tienhoidosta mitenkään. 

Suurin osa näistä saniaisista on tätä luokkaa. Itse aidan sisällä niitä ei ollut juuri yhtään.

Kuten edellispostauksesta käy ilmi, on ylämäen pensaskin saanut alasleikkuun. Sen tein raivaussaksilla. Aloin leikkuun huhtikuun lopulla, mutta sitä riitti työläyden takia vähin erin koko toukokuun ajalle. Kuvassa on näkymä tältä aamulta, uusi kasvu on parissa kolmessa viikossa ponnahtanut esiin!

Tässä samassa kasvupaikassa on myös vanhempieni istuttama vuoristolaiskarviaisen pensas, joka on kasvattanut aikojen kuluessa vierelleen jälkeläisen. Nyt ruusun ja karviaisen juuret ovat pahassa sekamelskassa, ja pitäisi tehdä ratkaisu jatkon suhteen. Ennakkoon tiedän, että karviaista on tosi vaikea saada siirretyksi. Vaihtoehtoja ei siis ole monia. Aiemmin olen pyrkinyt rajoittamaan ruusun kasvua reilusti poistamalla versostoa, mutta lopputuloksesta tulee koko ajan sama, ruusu perii paikkansa. Lisäksi poisleikattujen versojen kohtaan kaatuu muualta pitkiä haaroja. Tuossa vieressä on vanhoja talon kivijalan tähteitä, joten aluetta ei voi oikein muuhunkaan käyttää. Hoidossa leikkuri ei kivien takia tule kyseeseen kuin itäpuolelta, ne kivet ovat länsireunassa..

Mitä olen oppinut tästä kasvista aikojen kuluessa? Vaatimaton ja kestävä kasvi, joka saattaa venyä lähes kahteen metriin korkeutta, ja juuriston avulla se valtaa aina vaan enemmän tilaa itselleen. Ei se oikein sovellut aitakasviksi, kun latvojen leikkaaminen vähentää kukintaa kovasti. Toisaalta nykyisin hoidetaan talviajan kunnossapito isoilla työkoneilla, ja varsinkin vanhimman pensaan kohtalo on joka keväinen suru, sillä versot kääntyvät aurauslumien alle eivätkä ne siitä oikene.

Koetan nyt pitää pensaat ainakin kapeampana, alasleikkuu tulee ilmeisesti mukaan kuvioihin tiheämmin. Juuriston poistaminen saisi pensaan kasvun loppumaan, mutta siihen tarvittaisiin jo tienkin muotoilua. Ja jos suunniteltu jalankulku/pyörätie joskus rakennetaan maantien varteen, ainakin vanhin pensaan paikka jää rakennustyön alle.

Alkukesän ilta, revonhäntiin ja morsinkoon päädyttiin...

Maantienvarren pensaasta sai kukan kuvaan, useimmat ovat liian korkealla!

On vietetty suhteellisen normaalia kevättä, jos verrataan lähivuosien tietoihin. Violetit pihasyreenit ovat helatorstain juhlaksi kukkeimmillaan, valkoiset osin nupulla vielä. Hevoskastanja, omena ja vienokirsikka Prunus maximowichii kukkivat.

Likusterisyreeni Syringa reticulata talon alanurkalla on aivan täpötäysi kukintojen alkuja. Menee vielä ehkä kuukausi...

Tämän vuoden erikoisuudeksi saatiin 2014 istutettu Huvimaja-kirsikka, ryhmää Prunus cerasus, myös ensi kertaa aikuisuuteen eli kukkimaan.

Kirsikan terälehdet ovat alkaneet jo pudota. Saapa nähdä, miten hedelmiä tulee, ainakin noissa lähimmissä on olevinaan jo pientä pulleutta.

Nurmet ovat saaneet perinteisen voikukka-kattauksen esille. Viime kesänä varsinkin pitkän ja kuivan loppukesän aikana voikukka oli hopeahanhikkien lisäksi melkeinpä ainoita isompia ruohoja, joille  tuli hyvä taimisato. Toisaalta huomasin tänä keväänä tontilla monta sinivuokon uutta kukkivaa tainta, joten niidenkin elämä korjaantui hyvään suuntaan. Yksi kasvoi jopa sen kaadetun lehtikuusen tyvipaakulla.

Ammoin kylvetty ruoholaukka eli ruohosipuli Allium schoenoprasum on jo saanut nuput esiin. Ja puistolemmikki on alkanut...

Myös kevätlumipisaroiden Leucojum vernum ja varsinkin kevättähtien Chionodoxa taimia oli runsaammin, tulppaani- ja narsissi-istutuksetkin hyvinvoivia.  Karhunlaukka Allium ursinum oli kasvattanut oikein puskan lehtiä, aiemmin sen löysi vain sattumalta kukkavanan perusteella.

Karhunlaukan lehtiä ja kukkavanakin on tullut juuri esille lipputangon penkissä kielojen ja kurjenpolvien seasta.

Havupuilla, varsinkin metsäkuusilla on ennennäkemättömän runsas siitepölyvaihe juuri päättymässä. Naapurini pihassa on kolmen jättikuusen Picea abies ryhmä, josta levisi kuun puolivälin tienoissa niin paljon siitepölyä, että ihan vesisuihkulla puuhun piti avittaa, että jotenkin pihassa pärjäisi. Alkupuoli toukokuustahan oli kovin kuiva, joten pölyt lensivät. Nyt on ollut sateisempaa hieman toista viikkoa. Oman pihan hopeakuusi Elsa Picea pungens Glauca on hieman peruskuusia myöhässä, siitä tuli pölyä vielä eilenkin.

Kuulemma sattuu tosi harvoin kuten nyt vuosina 2017 ja 2018 tapahtui, että kuusen kukinnan aikaan on kylmä ja märkä kesä, ja seuraavana vuonna superlämmin ja jo aikainenkin. Nämä yhdessä aikaan saavat, että kuusien geenitieto päättelee maailman olevan hyvin otollinen kuusivauvojen tuotannolle. Sen seurauksena on hyvin paljon hede- ja emikukkia puissa.

No, se nähdään, mutta ainakin viime kesä oli hyvin otollinen vaahteralle Acer platanoides, kaikki varisseet hedelmät ovat saaneet kasvatettua taimensa, kuka minnekin. Kitkemistä riittää. Tällä kylällä vaahtera onnistuu kyllä melkein joka vuosi...

Koreansyreenin lastentarhaa alapellolla. Emot ovat oikean sivun ulkopuolella jossain.

Viime vuoden loppukesällä ajettiin tienvarren papulanruusun pensasaita kokonaan niin alas, kuin leikkurilla meni. Leikkuutähde, silppu jäi pensaan kasvupaikkaan lähes olemattomiin! Nyt ollaan terhakassa taimivaiheessa.

Ylämäen papulanruusu on jälkijunassa, olen nyt juuri saamassa pensaan vanhat versot niin tarkkaan pois kuin suinkin. Alta paljastui mm. runsaasti piilosilla olevia lehtokotiloita, siellähän ne ovat saaneet olla täysin häiritsemättä. Yksi melko kookas tuomikin löytyi, se oli kasvanut jonkinlaista siksak-vartta alkuun?

Mantsuriasta peräisin oleva koreasyreenin Syringa wolfii kanta on huomannut, että poikastenteko on täällä sangen helppoa, niinpä avoimelle pellolle noin neljännesvuosisata sitten tehdyt istutukset ovat saaneet paikoin mahtavat jälkeläispusikot lähistölleen. Koivun Betula sp taimia ei ole ollenkaan niin paljon kuin ympäristöstä voisi arvella, olen tänäkin vuonna löytänyt vain joitakin kymmeniä melkein puolen hehtaarin tontiltani.

Viherrevonhäntä kukkii vasta loppukesällä. Kuva netistä.

Toinen naapurini oli saanut linnunruokaseoksesta kukkapenkkiinsä erikoisia tuliaisia maailmalta, kun hän kiikutti nähtäväksi pari päivää sitten lähes puolimetrisen tummanvihreän revonhännän. Se osoittautui olevan viherrevonhäntä Amaranthus retroflexus. Se leviää juuri auringonkukan siemenien mukana. Siemenet kelpaavat ihmisravinnoksikin. Samannäköinen on tummarevonhäntä Amaranthus hybridus ssp powellii, jota nykyisin pidetään varsinaisen viljelykasvin viljarevonhännän alalajina.

Viljarevonhäntä, kuva netistä. Tämäkin kukkii vasta loppukesällä tai syksyllä. Useimmiten kohtaamme kuitenkin punalehtisiä ja -kukkaisia lajikkeita, jotka ovat suosittuja koristekasveja sekä avomaan että ruukuissa kasvattaen.

Tämä viljakasvi on tietojen mukaan vanhimpia intiaaniasutuksen viljelykasveja. Luultavasti kuivemmillakin preeria-alueilla asuvien, koska laji on sangen sopeutuvainen. Amarantit, joka on revonhäntien yleisnimi, ovat savikkakasvien sukulaisia, molemmissa on kasveja, joita on sekä kauan käytetty hyötykasveina ja toisaalta sellaisia, jotka ovat hyvin sopeutuneet elämään rikkakasveina.

Koriste-revonhännistä on nyt esittää vain yksi tekokukkaversio, tuo punainen ruukun etureunassa. Koristekasveja on kehitetty näistä lukuisia eri muotoja.

Nykyisen heimokäsityksen mukaan sekä savikat että revonhännät kuuluvat revonhäntäkasvien Amaranthaceae heimoon. Siinä oli ennen n. 900 lajia revonhäntiä ja muita lähisukuja, mutta kun savikkakasvien heimo niihin yhdistettiin, heimo käsittää 2400 lajia.

Eräs kesäsypressilajike, kuva netistä.

Samaan heimoon kuuluvat myös kiinnostavat kesäkukkaset eli kesäsypressit Bassia (aik. Kochia) scoparia. Niitä on sekä vihreinä että punaisina lajikkeina.

Kvinoapelto

Tätä kasviheimoa mainostaa nykyisin kuitenkin eniten savikkakasvi kvinoa Chenopodium quinoa, jonka siemeniä saa ostaa meillä elintarvikekaupoista. Sitä on käytetty viljelykasvina Amerikassa jo yli 5000 vuotta. Se on todettu sopivaksi kasviksi jopa astronauttien varastoihin, kun siinä on kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja! Siemenissä ei ole luontaisesti gluteenia ollenkaan.

Sitä käytetään lähinnä riisin tapaan, kuitenkin siemenet pitää hyvin huuhdella ennen valmistamista, koska niiden pinnalla on makua haittaavaa ainetta saponiinia. Jopa Suomessa sitä voi viljellä, mutta kovin märät syksyt eivät anna hyvää satoa. Meikäläinen viljelijä sanoo, että kaksi kolmesta vuodesta tuottaa satoa, sehän onkin kuivien syksyjen ilmastoalueille ominainen kasvi. Lehtiäkin voi syödä vihreän vihanneksen tapaan, niissä on hieman oksaalihappoa makua antamassa.

Morsinko Isatis tinctoria, alkava kukinta.

Omalla täytemaan luiskalla on edelleen tulossa morsinko kukkaan. Molemmat kukkivat kasvikuvat on löydetty netistä. Sehän on kaksivuotinen ristikukkaiskasvi, joka tekee lehtiruusukkeen ensimmäisenä vuonnaan ja kukkii seuraavana. Ensimmäisen vuoden lehtisato on runsas, ja värikasvina kasvatettaessa se korjataan talteen sinivihreän värin aikaansaamiseksi lankaan tai kankaaseen. Ruotsinvallan aikana, joka meillä päättyi 1808-09 sodan seurauksena, sinivihreät sotilaiden paraatipuvut tuotettiin valtion monopolina olleista värjäyspajoista ja ompelimoista.

Morsinko, kukinta jo pidemmällä.

Morsinko on luonnossa viileiden meren rantojen kasvi, joka viihtyy hyvinkin karuilla soraisilla paikoin. Niissä sillä ei ole paljon kilpailijoita taimien suhteen. Itse tilasin siemenpussin 1990-luvulla ja kasvattelin niitä ihan omassa hiekkaisessa kasvimaassa. Sisämaassa kun ollaan, oli riesana äkkiä rapsikuoriainen, kun lähistöllä oli öljykasvipeltoja. Niinpä viljely tyssäsi aika pian.

Oma morsinko autotallin takana. Ei se ainakaan suolavettä kaipaa, kun tässä viihtyy

Jostakin kummasta syystä muutamia siemeniä oli kuitenkin säilynyt varmaan kompostissa, josta otin multaa muutamia vuosia sitten autotallin nurkalle syysvuokkojen penkkin. Ainoaakaan vuokkoa ei kyllä noussut seuraavana keväänä, mutta iso rivillinen morsinkoja. Siitä penkistä jokunen siemen aikanaan on ajautunut rappujenalus-soraikolle tuohon täyttömaan rinteeseen, ja muutama sitten on ilo tavata.

(Lisäys 31 07 2019: Tarkistelin vanhempia päiväkirjojani tässä jokunen päivä sitten olleella super hellekaudella, kun sisätilat tuntuivat niin otollisilta. Vuosien 1996-96 päiväkirjastani löytyi tietoja morsingon kylvämisestä. Olin pannut siemeniä syyskuussa 1998 itämään lasten hiekkakasan reunalle. Tuo hiekkakasa oli noin kahden metrin päässä tästä nykyisestä morsingon kasvupaikasta siinä samalla tasanteella, jonka laidassa morsinkoni kasvaa.

En yhtään muista nähneeni mitään morsinkoja siinä kylvöskohdalla. Ehkeivät siemenet siinä itäneet, kun oli aika kuiva paikka. Syysvuokkoja varten tein penkin, ja ehkäpä otin maata myös siitä läheltä hiekkakasan kohdalta, kun syysvuokoista varoiteitiin, ettei saa olla talvimärkyyttä. Ja penkkihän on autotallin lipan alla salaojan syrjässä.

Samasta päiväkirjasta käy ilmi, että morsingon siemenet varmaan tulivat taskunpohjalla Kotkan Kaunissaaresta, jossa kyläyhdistyksemme reisasi yhteisellä matkalla elokuun alussa 1998, josta matkasta on jäänyt mieleeni morsingon kasvaminen lähellä saaren venelaituria.)

Nythän on kohta jo kulleroiden aikakin. Tämä on kuitenkin aasiankullero Trollius asiaticus eikä niittykullero, joka olisi kotimainen. Se ei vielä meillä kuki.