Alkukesän ilta, revonhäntiin ja morsinkoon päädyttiin...

Maantienvarren pensaasta sai kukan kuvaan, useimmat ovat liian korkealla!

On vietetty suhteellisen normaalia kevättä, jos verrataan lähivuosien tietoihin. Violetit pihasyreenit ovat helatorstain juhlaksi kukkeimmillaan, valkoiset osin nupulla vielä. Hevoskastanja, omena ja vienokirsikka Prunus maximowichii kukkivat.

Likusterisyreeni Syringa reticulata talon alanurkalla on aivan täpötäysi kukintojen alkuja. Menee vielä ehkä kuukausi...

Tämän vuoden erikoisuudeksi saatiin 2014 istutettu Huvimaja-kirsikka, ryhmää Prunus cerasus, myös ensi kertaa aikuisuuteen eli kukkimaan.

Kirsikan terälehdet ovat alkaneet jo pudota. Saapa nähdä, miten hedelmiä tulee, ainakin noissa lähimmissä on olevinaan jo pientä pulleutta.

Nurmet ovat saaneet perinteisen voikukka-kattauksen esille. Viime kesänä varsinkin pitkän ja kuivan loppukesän aikana voikukka oli hopeahanhikkien lisäksi melkeinpä ainoita isompia ruohoja, joille  tuli hyvä taimisato. Toisaalta huomasin tänä keväänä tontilla monta sinivuokon uutta kukkivaa tainta, joten niidenkin elämä korjaantui hyvään suuntaan. Yksi kasvoi jopa sen kaadetun lehtikuusen tyvipaakulla.

Ammoin kylvetty ruoholaukka eli ruohosipuli Allium schoenoprasum on jo saanut nuput esiin. Ja puistolemmikki on alkanut...

Myös kevätlumipisaroiden Leucojum vernum ja varsinkin kevättähtien Chionodoxa taimia oli runsaammin, tulppaani- ja narsissi-istutuksetkin hyvinvoivia.  Karhunlaukka Allium ursinum oli kasvattanut oikein puskan lehtiä, aiemmin sen löysi vain sattumalta kukkavanan perusteella.

Karhunlaukan lehtiä ja kukkavanakin on tullut juuri esille lipputangon penkissä kielojen ja kurjenpolvien seasta.

Havupuilla, varsinkin metsäkuusilla on ennennäkemättömän runsas siitepölyvaihe juuri päättymässä. Naapurini pihassa on kolmen jättikuusen Picea abies ryhmä, josta levisi kuun puolivälin tienoissa niin paljon siitepölyä, että ihan vesisuihkulla puuhun piti avittaa, että jotenkin pihassa pärjäisi. Alkupuoli toukokuustahan oli kovin kuiva, joten pölyt lensivät. Nyt on ollut sateisempaa hieman toista viikkoa. Oman pihan hopeakuusi Elsa Picea pungens Glauca on hieman peruskuusia myöhässä, siitä tuli pölyä vielä eilenkin.

Kuulemma sattuu tosi harvoin kuten nyt vuosina 2017 ja 2018 tapahtui, että kuusen kukinnan aikaan on kylmä ja märkä kesä, ja seuraavana vuonna superlämmin ja jo aikainenkin. Nämä yhdessä aikaan saavat, että kuusien geenitieto päättelee maailman olevan hyvin otollinen kuusivauvojen tuotannolle. Sen seurauksena on hyvin paljon hede- ja emikukkia puissa.

No, se nähdään, mutta ainakin viime kesä oli hyvin otollinen vaahteralle Acer platanoides, kaikki varisseet hedelmät ovat saaneet kasvatettua taimensa, kuka minnekin. Kitkemistä riittää. Tällä kylällä vaahtera onnistuu kyllä melkein joka vuosi...

Koreansyreenin lastentarhaa alapellolla. Emot ovat oikean sivun ulkopuolella jossain.

Viime vuoden loppukesällä ajettiin tienvarren papulanruusun pensasaita kokonaan niin alas, kuin leikkurilla meni. Leikkuutähde, silppu jäi pensaan kasvupaikkaan lähes olemattomiin! Nyt ollaan terhakassa taimivaiheessa.

Ylämäen papulanruusu on jälkijunassa, olen nyt juuri saamassa pensaan vanhat versot niin tarkkaan pois kuin suinkin. Alta paljastui mm. runsaasti piilosilla olevia lehtokotiloita, siellähän ne ovat saaneet olla täysin häiritsemättä. Yksi melko kookas tuomikin löytyi, se oli kasvanut jonkinlaista siksak-vartta alkuun?

Mantsuriasta peräisin oleva koreasyreenin Syringa wolfii kanta on huomannut, että poikastenteko on täällä sangen helppoa, niinpä avoimelle pellolle noin neljännesvuosisata sitten tehdyt istutukset ovat saaneet paikoin mahtavat jälkeläispusikot lähistölleen. Koivun Betula sp taimia ei ole ollenkaan niin paljon kuin ympäristöstä voisi arvella, olen tänäkin vuonna löytänyt vain joitakin kymmeniä melkein puolen hehtaarin tontiltani.

Viherrevonhäntä kukkii vasta loppukesällä. Kuva netistä.

Toinen naapurini oli saanut linnunruokaseoksesta kukkapenkkiinsä erikoisia tuliaisia maailmalta, kun hän kiikutti nähtäväksi pari päivää sitten lähes puolimetrisen tummanvihreän revonhännän. Se osoittautui olevan viherrevonhäntä Amaranthus retroflexus. Se leviää juuri auringonkukan siemenien mukana. Siemenet kelpaavat ihmisravinnoksikin. Samannäköinen on tummarevonhäntä Amaranthus hybridus ssp powellii, jota nykyisin pidetään varsinaisen viljelykasvin viljarevonhännän alalajina.

Viljarevonhäntä, kuva netistä. Tämäkin kukkii vasta loppukesällä tai syksyllä. Useimmiten kohtaamme kuitenkin punalehtisiä ja -kukkaisia lajikkeita, jotka ovat suosittuja koristekasveja sekä avomaan että ruukuissa kasvattaen.

Tämä viljakasvi on tietojen mukaan vanhimpia intiaaniasutuksen viljelykasveja. Luultavasti kuivemmillakin preeria-alueilla asuvien, koska laji on sangen sopeutuvainen. Amarantit, joka on revonhäntien yleisnimi, ovat savikkakasvien sukulaisia, molemmissa on kasveja, joita on sekä kauan käytetty hyötykasveina ja toisaalta sellaisia, jotka ovat hyvin sopeutuneet elämään rikkakasveina.

Koriste-revonhännistä on nyt esittää vain yksi tekokukkaversio, tuo punainen ruukun etureunassa. Koristekasveja on kehitetty näistä lukuisia eri muotoja.

Nykyisen heimokäsityksen mukaan sekä savikat että revonhännät kuuluvat revonhäntäkasvien Amaranthaceae heimoon. Siinä oli ennen n. 900 lajia revonhäntiä ja muita lähisukuja, mutta kun savikkakasvien heimo niihin yhdistettiin, heimo käsittää 2400 lajia.

Eräs kesäsypressilajike, kuva netistä.

Samaan heimoon kuuluvat myös kiinnostavat kesäkukkaset eli kesäsypressit Bassia (aik. Kochia) scoparia. Niitä on sekä vihreinä että punaisina lajikkeina.

Kvinoapelto

Tätä kasviheimoa mainostaa nykyisin kuitenkin eniten savikkakasvi kvinoa Chenopodium quinoa, jonka siemeniä saa ostaa meillä elintarvikekaupoista. Sitä on käytetty viljelykasvina Amerikassa jo yli 5000 vuotta. Se on todettu sopivaksi kasviksi jopa astronauttien varastoihin, kun siinä on kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja! Siemenissä ei ole luontaisesti gluteenia ollenkaan.

Sitä käytetään lähinnä riisin tapaan, kuitenkin siemenet pitää hyvin huuhdella ennen valmistamista, koska niiden pinnalla on makua haittaavaa ainetta saponiinia. Jopa Suomessa sitä voi viljellä, mutta kovin märät syksyt eivät anna hyvää satoa. Meikäläinen viljelijä sanoo, että kaksi kolmesta vuodesta tuottaa satoa, sehän onkin kuivien syksyjen ilmastoalueille ominainen kasvi. Lehtiäkin voi syödä vihreän vihanneksen tapaan, niissä on hieman oksaalihappoa makua antamassa.

Morsinko Isatis tinctoria, alkava kukinta.

Omalla täytemaan luiskalla on edelleen tulossa morsinko kukkaan. Molemmat kukkivat kasvikuvat on löydetty netistä. Sehän on kaksivuotinen ristikukkaiskasvi, joka tekee lehtiruusukkeen ensimmäisenä vuonnaan ja kukkii seuraavana. Ensimmäisen vuoden lehtisato on runsas, ja värikasvina kasvatettaessa se korjataan talteen sinivihreän värin aikaansaamiseksi lankaan tai kankaaseen. Ruotsinvallan aikana, joka meillä päättyi 1808-09 sodan seurauksena, sinivihreät sotilaiden paraatipuvut tuotettiin valtion monopolina olleista värjäyspajoista ja ompelimoista.

Morsinko, kukinta jo pidemmällä.

Morsinko on luonnossa viileiden meren rantojen kasvi, joka viihtyy hyvinkin karuilla soraisilla paikoin. Niissä sillä ei ole paljon kilpailijoita taimien suhteen. Itse tilasin siemenpussin 1990-luvulla ja kasvattelin niitä ihan omassa hiekkaisessa kasvimaassa. Sisämaassa kun ollaan, oli riesana äkkiä rapsikuoriainen, kun lähistöllä oli öljykasvipeltoja. Niinpä viljely tyssäsi aika pian.

Oma morsinko autotallin takana. Ei se ainakaan suolavettä kaipaa, kun tässä viihtyy

Jostakin kummasta syystä muutamia siemeniä oli kuitenkin säilynyt varmaan kompostissa, josta otin multaa muutamia vuosia sitten autotallin nurkalle syysvuokkojen penkkin. Ainoaakaan vuokkoa ei kyllä noussut seuraavana keväänä, mutta iso rivillinen morsinkoja. Siitä penkistä jokunen siemen aikanaan on ajautunut rappujenalus-soraikolle tuohon täyttömaan rinteeseen, ja muutama sitten on ilo tavata.

(Lisäys 31 07 2019: Tarkistelin vanhempia päiväkirjojani tässä jokunen päivä sitten olleella super hellekaudella, kun sisätilat tuntuivat niin otollisilta. Vuosien 1996-96 päiväkirjastani löytyi tietoja morsingon kylvämisestä. Olin pannut siemeniä syyskuussa 1998 itämään lasten hiekkakasan reunalle. Tuo hiekkakasa oli noin kahden metrin päässä tästä nykyisestä morsingon kasvupaikasta siinä samalla tasanteella, jonka laidassa morsinkoni kasvaa.

En yhtään muista nähneeni mitään morsinkoja siinä kylvöskohdalla. Ehkeivät siemenet siinä itäneet, kun oli aika kuiva paikka. Syysvuokkoja varten tein penkin, ja ehkäpä otin maata myös siitä läheltä hiekkakasan kohdalta, kun syysvuokoista varoiteitiin, ettei saa olla talvimärkyyttä. Ja penkkihän on autotallin lipan alla salaojan syrjässä.

Samasta päiväkirjasta käy ilmi, että morsingon siemenet varmaan tulivat taskunpohjalla Kotkan Kaunissaaresta, jossa kyläyhdistyksemme reisasi yhteisellä matkalla elokuun alussa 1998, josta matkasta on jäänyt mieleeni morsingon kasvaminen lähellä saaren venelaituria.)

Nythän on kohta jo kulleroiden aikakin. Tämä on kuitenkin aasiankullero Trollius asiaticus eikä niittykullero, joka olisi kotimainen. Se ei vielä meillä kuki.