Keskikesän aika

Varjoliljojen Lilium martagon paras avautumisaika osui juuri juhannukseen. Tämä kuva on torstailta 23 06. Muutenkin viime talven aikaiset tapahtumat sopivat tämän kaunottaren vaatimuksiin, sillä kukkia on paljon ja liljakukkojen syöntiyrityksiä harvinaisen vähän.

Näyttäisi siltä, että moniin kesiin verraten kasvillisuus on hieman myöhässä, vaikka elettiin kovin lämmin toukokuu.

Ukonkellot Campanula latifolium eivät ole täysin alkaneet. Vain varjoisimmassa kohdassa kriikunoiden alla on kukinta käynnissä. Jokunen varsankello C. trachelium on alkanut avata puutarhapenkissä kukkia.

Yleisesti ottaen puutarha on kovin vähäkukkaisessa vaiheessa, sillä muutamat sadekuurot, joita on saatu kuivan alkukesän jälkeen, ovat surutta tiputtaneet idänunikoiden, pionien ja ruusujen terälehtiä maahan. Töyhtöangervot Aruncus taas alapuutarhalla kuivahtivat kesken kukinnan. Ja pihajasmiketta ei nyt sitten olekaan, kun yritän saada sen kantoja hävitetyksi ennen uusien kasvien istuttamista.

Kovin niukkalumisen ja kylmän tammikuun seurausta lienee, että tarha-alpi Lysimachia punctata, joita oli monta isoa kasvustoa, on lähes tyystin kaikonnut, sekä ne penkit, joista katkoin ruskeita naatteja loppusyksyllä, että ne, joita en ehtinyt. Olin ihan varma vielä viime kesänä, että ne valloittavat kaikki kukkapenkkini lopulta...

Valloituselkeitä esittää nyt parhaiten kanadanvuokko Anemone canadensis, joka tässä vanhan talouskompostin paikalle perustetussa kukkapenkissä kilpailee hyvin konnantattaren Bistorta officinalis kanssa. Kukinta on molemmilla samaan aikaan kesäkuussa.Tatar on istutettu tuohon kohtaan, mutta vuokko pari metriä alemmaksi penkin reunaan.. Suurin osa komposteille kuuluvista nokkoskasvustoista on saatu näillä neuvoin nujerrettua.

Jokunen vuosi sitten nostin kaikki loistokurjenpolven Geranium x magnificum mättäät tästä penkistä muualle kasvamaan, mutta joitain juurenpätkiä lienee jäänyt, kun taas violetti kukkapilvi leijuu ylimmäisenä. Siirrospaikoissaan kasvavat mättäät eivät vielä kuki.

Oikein hyvää tykkäsivät talvesta myös peittokurjenpolvet G. x cantabrigiense, jotka ovat kukkineet jo toista viikkoa. Osa jopa siirtoastioissaan vielä...

Samoin hyvää kuuluu verikurjenpolville G. sanguineum tontin luoteiskulmalla, männyn alla, kuivassa paikassa. Mättäät senkuin paaristuvat joka vuosi.

Juhannusmorsiameksi voisi nimittää tämän vuoden perhoangervon Gillenia trifoliata, joka siirtyi lipputangon penkistä loistokurjenpolvien kanssa tähän. Kurjenpolvet menivät evakkoon väljemmille paikoille, kun tämä angervo ja ukohatut tahtoivat kaiken tilan.

Lopuksi kaikkien suurin yllätys, kilpirikko Darmera peltata lipputangon penkissä, sen kasvun alku oli sellaista kuin oikein hienohipiäisen, ei millään ollut löytää sopivaa kohtaa, kunnes panin sen tähän koivuangervopensaan varjoon, jossa aurinkonauhus on lähellä. Nyt näyttää, että tässä on viime talven tuloksena saatu useampikin uusi verso n. 35 cm:n alalle, kaikki hyvinvoivia. Vasemmalla puolen olevat leimukukat Phlox taitavat taantua, olisiko niille liian tiuhat kasvustot. Istutin aikoinaan kymmenkunta tainta, kolme - neljä alkua on tulossa.

Pikkukesä päätöksessään

Ruusuaikakin on jo alkanut! Suviruusun kukat avautuivat melkein yhtaikaa pari yötä sitten.

Pihasyreenien violettikukkaiset yksilöt ovat jo loppuvaiheessaan, samoin tuomi. Kaikkia puita peittää tänä kesänä lämpimien ilmavirtausten mukanaan tuomista miljardeista kirvoista peräisin oleva mesikaste, jota löytyy myös joka kerta päälaelta puun alta kuljettua. Erityisesti tuomet, kriikunat ja lehmukset ovat tahmeita, ja kaikki, mitä kasvaa niiden lähimailla.

On ollut melkeinpä sääntönä, että kesäaika jakautuu selvästi toisistaan poikkeaviin jaksoihin. Talvikausi päättyy yhdellä rytinällä, ja kukat puhkeavat kilvan maahan ja puihin. Näin on käynyt tänäkin vuonna, nopeaa kesän tuloa on päästy taas kerran siunailemaan. Monta pettymystä sitten koetaan, kun varsinaisina kesäkuukausina pitää odotella, koska lämpimät tai aurinkoiset lomapäivät alkaisivat, tempaistaan jopa äkkilähtöjä eteläisempiin leveyspiireihin kesän tavoittamiseksi.

Olemme nyt juuri päättämässä ensimmäisen pikkukesän, ja säätiedottajan mukaan siirrymme toukokuulle tavanomaisiin viilehköihin päiviin ja paikoin hallaöihin. Puutarhassa pakertajalle viileämmät kelit ovat lahja, koska sitten jaksaa tehdä eikä tarvitse suunnitella päiviänsä suihkussa seisomisten sävyttämäksi. Kun kevään ensi toimeni ovat olleet jo vuosia isoimman nurmen naatin leikkuu sirpillä ja sen raahaaminen kompostikekoon, piti lopulta tehdä tuota hommaa vain aikaisin aamulla, kun oli viileintä. Kuuden ja kahdeksan välille se, mitä aikoo päivässä saada aikaiseksi. Aika monta kukkapenkkiä on vielä tarkastelematta.

Kartanopionien kukintaa riitti tänä vuonna vain parille päivälle helteiden takia. En edes ehtinyt kameran kanssa niiden luokse. Ja kun remontti on vielä hieman kesken, aloin ensimmäiset vaatimattomat istutukset vasta perjantaina, pari ruukkua etupihalle kesäkukkia varten.

Sainkin lippujuhlan päiväksi mukavia viikonloppuvieraita, vaikka vain vuorokaudeksi, kun Ulla ja Jari tulivat antamaan vauhtia töihin. Ruohonleikkuri oli uinaillut talvilevoillaan autotallissa eiliseen asti, nyt se sai "isännän taputukset" ja alkoi taas toimitella perushommiaan uuden polttonesteen voimin. Kun on ollut lähes pelkkiä kuivia aikoja tarjona, leikattiin korkealle sängelle, jo senkin takia, että osa viime syksyn myöhäisestä kasvusta oli leikkaamatta, kulopilvenä nurmella.

Ulla tarttuikin sitten leikkurin aisaan tehdäkseen sovittuja käytäviä, mutta kun eilinen ei enää ollut tukahduttavan helteinen päivä, jalat ohjautuivat leikkurin perässä muuallekin. Mukavahan siinä ehkä olikin puikkelehtia juuri kukintaansa alkavien koreansyreenien ympärillä. Kuvasta ei kyllä näy, että kulkijaa seurasi joukko pikkusiivekkäitä etsimässä makupaloja....

Viime syksyn risusavotan haketuksista oli jäänyt tähteeksi liian paksuja rankoja, joten tulijoiden auton perästä etsittiin toinen kone, sähkösaha siihen lääkkeeksi. Osa meni jo suoraan liiteristä löytyneisiin kolmeen tyhjään laatikkoon, osa keoksi seinän vierelle. Ja kaivonkoppi seisoo taas ilman nojailijoita.

Näyttää siltä, että kaatosahankin pitäisi löytyä, kun keskipellon kriikunaviljelmässä on tullut kelopuuta.

Ja niiden lähellä kasvava puuksi jätetty aitaorapihlajan Crataegus grayana juurivesa taitaa potea samaa tautia, ainakin oksat ovat kovin jäkälöityneet ja osa kuivunut.

Sen takana komeana puuna kohoava metsälehmus Tilia cordata sen sijaan voi aivan mainiosti, kun se muutama vuosi sitten huomasi alkaa tehdä runkoa.  Nyt ollaan jo noin viidessä metrissä! Sehän on taimi, jonka pelastin joutumasta hautausmaan biojäteaumojen alle, kasvoi kiven vieressä lähes maata myöten edeten. Kun hautausmaan kiviaidan vierellä aitapuissa on jokunen metsälehmus, se on varmaan niiden jälkeläisiä. Keskemmällä hautausmaata on käytetty 1950-luvulta alkaen  puistolehmuksen Tilia x vulgaris taimia.

Tässä kuvassa on hyvää se, että elonmerkkejä vielä on punatammessa Quercus rubra. Läheltä maan rajaa on tullut muutama tuore pikkuoksa, kun viimevuotisen komean latvan mahdollisuudet menivät rusakon välipaloiksi talvella. Nyt joutunee uutta latvaa ehkä muotoilemalla kasvattamaan. Jos tulee useampia yhtä pitkiä latvaksi sopivia, niin muut pitää poistaa, että tulisi runko eikä pensasta

Kuivan kevään näkymiä

Tälle keväälle ei ole osunut kuin yksi pieni sade, siitäkin on jo aikaa. Se hillitsee kovasti taimien siirtelyintoa, kun on tiedossa kastelukannureisuja. Mutta jotakin on kyllä pitänyt tehdä, kun talon ulkopuolen remontin takia on joutunut evakuoimaan hauraimpia olijoita hieman muualle. Aasiankullerot etupihan penkistä siirretään vasta sitten, kun on ihan pakko.

Toistaiseksi on siirrelty varsinkin komeamaksaruohoja ja vuorenkilpiä. Osa on kuoputeltu tilapäispenkkeihin, osa ruukkuihin.

Vastahan tätä juuri syksyllä muokkasinkin, kun vein isot maksaruohot alatien varteen, kun olivat tässä liian suuria. Katsotaan nyt, mitä jatkossa...

Peittokurjenpolvien rönsyt leikkasin vesivatiin. tehkööt siinä juuria, jos huvittaa.

Etupihalla on kyllä kriittisiä kohtia vielä, huomispäivänä viimeistään on toimittava niiden suhteen.

Äidin perua olevat tarhakielot on silloin aikoinaan istutettu juuri tähän rappujen länsipuolelle, ja vaikka ne on moneen kertaan siitä siirretty muualle, niin aina ne hyvin muistavat paikkansa!

Etupihan katajan juuret ovat saaneet pirteää lisää keltapeipistä, joka nyt myös kukkii.

Kartanopioni on nostanut nuppunsa jo valmiusasemiin. Tukikeppejä kaivataan kohta!

Kevät onkin kuluneella viikolla vaihtunut kesäksi, kun yöt ovat saaneet lisää lämpöä, lähelle 10 astetta jäädään. Päivisin on reilut 20 astetta. Kasvit nousevat vahvoina ottamaan kesästä kaiken irti. Huolimatta synkistä ajatuksista lumettomana alkutalvena näyttää, että aika moni puutarhan asukas kasvaa hyvin.

Ylämäen penkissä kasvava valeangervo on ehtinyt kaltaisiaan pisimmälle, muut ovat enemmän varjokohdissa.

Ukonkelloja Campanula latifolia ei pidättele mikään, ja voi miten mahtavan paljon on uusia siementaimia ympäristössä. Ei voi moittia vuorikaunokkiakaan, senkin poikasia riittää.

Seppelvarpukasvusto oli näihin päiviin asti vain ruskeiden oksien vyyhti, mutta sieltä syvemmältä pilkottaa vihreääkin. Näin se tekee kyllä useimpina vuosina.

Vajaat kaksi viikkoa sitten sain kiinnostavan puhelun Mustilan taimitarhalta, jonne olin kauan sitten jättänyt kainon toivomuksen pallesorvarinpensaasta Euonymus alatus, jonka syyspuna on jotakin aivan ylimaallista. No, nyt taimia oli saatu, joten hain omani, ja viikko sitten se olikin jo kasvupaikassaan alatien varressa, josta viimein näyttää häipyneen se jättimalikan sienirihmasto, joka kaiken syö altaan.

Kun yritin samanaikaisesti siirtää myös samassa penkissä toisaalla (liian kuivassa paikassa) kasvavaa punalatvaa Eupatorium cannabinum, niin totesin kyllä, että sen juurakko oli aika epämääräisen vaaleata, kun täynnä sienen edellisvuotisia jälkiä, joten en ole ollenkaan varma, mitä siirrännäisistä tulee. Pahimmassa tapauksessa uusi sienikasvusto. Ei tosin tähän alakuvan penkkiin, vaan tien yläpuolelle, jossa on kosteampi notko, ennestään sitkeille perennoille osoitettu.

Kun en sienen levittämisen pelossa ollut uskaltanut paikkaa ollenkaan vuosiin kuokata lähestyä, niin arvaatte varmaan, mitä riemua vuohenputket olivat siinä pitäneet. Vajaan puolen neliömetrin alalta sai täyden kärrykuorman... Eli tuosta kuvan alueesta kolme yhteensä.

Hengissä olivat selviytyneet vanhanajan kellertävät irikset ja pienikokoiset tarhapäivänliljat, joista tein istututusalueen sorvarinpensaan ympärille, joka puolestaan vasemmalta puoleltaan on rajattu kahdella ennestään kasvavalla kuolanpionilla. Kuvan vasemmassa laidassa on viime syksynä siirrettyjä vuorenkilpiä ja komeamaksaruohoja, jotka kyllä voisivat olla paremmankin näköisiä! Niidenkin alta sain silloin kärryllisen vuohenputkia.

Valkoinen alppikärhö kukkii mahtavasti. Remontin aikana on tarkoitus nostaa koko kiipeilyritilä irti kasveineen, saapa nähdä, onnistuuko, ettei tarvitse katkaista. No jos niin käy, niin ritilä jää uutta maalia vaille...

Matonkutoja-emännän silmänilo on ihan ikkunan takana kukkiva hevoskastanja. Kukat ovat alkaneet avautua ihan näinä päivinä.

Ja kohta, ehkä huomenna on syreenien aika, violeteissa on jo isot nuput, ne alkavat vähän aikaisemmin kuin valkoiset. Lehtokerttukin jo jokeltelee. Se on kesä.

Vauhdilla kevääseen

Tänä vuonna tehtiin superloikat kevätilmeeseen, kun vapuksi eli viikko sitten saatiin reipasta kevätsadetta. Ilman sitä paksu routa ei olisi helposti hävinnytkään, ja kyllä siitä lähtien on tapahtunut puutarhalla paljon!

Jo vapunpäivänä pääsi tekemään viehättäviä löytöjä, kun kompostinpolkua kulkiessa olin astua uusien tuoksuorvokin Viola odorata taimien päälle (ylin kuva). Paria päivää myöhemmin alkoivat keltavuokot Anemone ranunculoides aukoa kukkiaan (keskimmäinen kuva), ja tänään niillä on tosi hyvä päivä. Pelkäsin hieman, josko valkovuokonpihlajaruoste, jota näkyi ensimmäisissä versoissa, kuinkakin pahasti haittaisi, mutta nyt esiin tulleet näkymät ovat melkein kaikki puhtaita.
Etupihan penkin punaruusujuuri Rhodiola kirilowii on vallannut (kolmas kuva) jo lähes puolen metrin alan aidakkeen reunassa.
Tietysti jalokiurunkannukset Corydalis nobilis ovat jo kukalla, ne alkoivat helatorstaina (alin kuva). Ja kuten siitä samasta kuvasta huomaa, tuomet ovat jo kovin vihreitä, niiden kukinnot ovat kovaa vauhtia tulossa esiin.

Eilisessä näkymässä keskeisenä on mustaherukka Ribes nigra, joka paistattelee isoissa lehdissään Elsan vanhalla mansikkamaalla. Taustalla näkyy isotuomipihlajan Amelanchier spicata hopeisten silmujen parvi tammenrunkoa vasten.

Eiliseltä on kuva myös kuriilienkirsikan Prunus kuriliensis kukkalatvaan, jonka kukat aukenivat lauantaiaamuna. Kuvan taustasta näkyy myös omenapuun latvan vihreys ja koivujen hiirenkorvavaihe.

Alkutalvi oli kovin vähäluminen pakkasista huolimatta, joten odottelin sen tekevän haittaa  kasveille. Ainoa, mikä enemmälti näyttää kärsineen, on herttavuorenkilpi Bergenia cordifolia, jolla monet oksanhaarat olivat kokonaan lahonneet ja irtosivat risoja lehtiä poistaessa. Kuva on vanhimmasta istutuksestani 1980-luvulta alapihalla, talonsyrjän tasanteelta, jossa on 1960-luvulla tuotua irtomaata jätevesikaivon takia. Soikkovuorenkilpi B. crassifolia on paljon parempi kestämään, täytyy laittaa paikkausmateriaalit siitä aukkoihin. Alapuolen kuvassa sitä on pääosa reunuksen kasveista, ehkä nostan siitä pois etureunan vuorenkilvet ja laitan tilalle komeamaksaruohoa Sedum spectabile, jonka nykyiset kasvupaikat ovat liian ahtaita.

Kävin äsken huhuilemassa puutarhalla, josko olisi yhtään keltanarsissia jo alkanut kukalle, ja tosiaan vain yksi vasta löytyi maantien läheltä kevätesikkoja paimentamasta.

Näkyy jo alkavan valkoisen alppikärhönkin Clematis alpina kukka-aika, nuput ovat kookkaita, ehkä jo tänään on enemmälti nähtävää. Kun talon ulkovuorausremontti on alkamassa näinä päivinä, joutuu kyllä katkaisemaan varret aika alhaalta. Nautitaan siihen asti!

Pertinpäivän aamun tunnelmia

On päästy jo huhtikuun viimeiseen viikkoon. Vanhimman veljeni nimipäivä on käsillä, sama päivä oli äitini Elsan syntymäpäivä 110 vuotta sitten. Eipä ihme, että ensimmäinen lapsi sai mammansa syntymäpäivän kohdalta löytyneen nimen. Nimi annettiin Viipurissa Karjalan kannaksella elokuussa 1935 syntyneelle pojalle, ja olisipa kiva tietää, millaisia kevätilmoja Suomenlahden perukalla oli tarjona. Ainakin mereltä päin tulevia tuulia, sehän on rannikoilla yleistä, kun maa on lämpimämpi kuin viereinen vesialue.

Meidän piha on vielä melko varhaisen kevään näköistä. Ruoho ei viherrä, vain vuorenkilvet Bergenia ja sammalet tuovat havupuiden ohella vihreyttä maisemaan. Talon alapuolen tasanteella odottelee viime syksynä tehty iso keko, pensaiden leikkuutähde haketusta. Keväthommatkin ovat vasta alkutekijöissään, olen etupäässä taitellut viimevuotisia kukkavarsia penkeistä, ehkä sitten jatkossa haravakin tarttuu käteen enemmälti.
Kun on aikaa seisoskella koiranpissatusreisuilla ylämäen puolella, voi kyllä huomata, että tuomen silmut ovat tulleet asemiin avautumista varten, lehdenalut ovat ihan vihreinä kääryinä esillä. Ja toki näsiäkin on kukkinut, siellä lähellä.

Lumikellot Galanthus, kevätlumipisarat Leucojum, scillat Scilla ja krookukset Crocus ovat alkaneet näyttää kukkiaan, vaikka yöt vielä menevät nollan alle. Kuvassa on kevätkaihonkukankin Omphalodes verna muutama lehti jo tulollaan, istutin niitä ihan länsiseinän viereen, kun siinä on varhaisimmat lumen sulamispaikat. Raparperien kasvupaikan tunnistaa vain siitä, että siinä ei kasva mitään.Jokunen pieni "punainen poski" pilkottaa maan rajassa kuitenkin.

Joka keväinen ensimmäinen iso vihreä eli jalokiurunkannus Corydalis nobilis on tänä vuonna tiukkoina 5-10 cm:n tummanpunaisina nyytteinä maan rajassa odottelemassa. Ylämäen parkkipaikan tienoissa ja etupihan penkissä näkyy olevan runsaasti käenrieskojen Gagea minima ohuita vihreitä lankamaisia lehtiä nousemassa.

Tuon ensimmäisen kuvan alareunan kohdalla on kivikkoinen paikka, josta jo vuosia sitten raivasin suuret määrät nokkosta ja lumimarjaa, ja istutin tilalle kultapalloja, joiden kasvupaikka oli 10-15 metriä siitä vasemmalle. Nyt näyttää, että siirto toi tullessaan myös jonkun kevätlumipisaran siemenen, jotka ovat jo saaneet vahvistua ja alkaa valloittaa tätä seutua. Kultapallot eivät tykkää olostaan tässä ollenkaan, vaikka saunan harmaavesien putken pää tuo kosteutta juuri näihin kohtiin. Paikan haluavat vallata itsekseen leviävät harmaamalvikit Lavatera thuringiaca ja tarharaunioyrtit Symphytum x asperum.

Sisätiloissa on värikkäämpää. Kuparilehdet Episcia ovat päässeet jo hyvään vauhtiin kukkimisessa, ne viimeksi istutetutkin, tässä alapuolella olevassa kuvassa, jossa näkyy myös samettikukan taimien tämän vuotinen määrä...

Tässä Paulalta saatu kasvivauva, ihan pyöreälehtinen kasvi, on koko talven sinnitellyt pikku purkissaan, ja näyttää tulleen aika tehdä uusia taimia juurelle, niitä on jo muutamia siinä ahtaudessa. Luulen kasvin olevan muorinkukkien Peperomia monimuotoista joukkoa, vaikken olekaan löytänyt tämän näköistä kasvia hakiessa. Suvussa on yli 1000 lajia, joten  ei ihme. Lehtiruoti lähtee erikoisesti lehden alapinnalta, jollaisia vaihtoehtoja Peperomialla on. Pallolehti-nimi sopisi, mutta sillä haulla ei löydy kuvia. Korjataan nyt tähänkin oikeat tiedot, jotka sain Päivin kommentista, eli kyseessä on kilpipiilea eli norsunkorva Pilea peperomioides, joka on nokkoskasvien sukua.

Enkelinsiipibegonia Begonia x corallina kukkii. Sen virallinen nimi on korallibegonia (nettiselailun perusteella), enpähän tuotakaan tiennyt ennen.

Mutta en ole ennen tiennyt sitäkään, että kun kiinanruusun Hibiscus oksia pannaan vaasin veteen juurtumaan, niin tuossa tilassaan alkavat kukkia! Näin on nyt käynyt, tänä aamuna näin ensimmäisen avautuneen. Nuppuja on joka oksan latvassa, ihan pienen tipan olen pannut veteen Viherlannos-liuosta, kun vesikasvun aikaa on vietetty jo pari kuukautta. Leikkauksen jälkeen vanhoihin runkoihin on tullut uusia oksia, mutta niissä ei näy nuppuja vielä.

Juhlistakoon nyt sitten tämän talon ensimmäisen emännän Elsan 110-vuotis-syntymäpäivää, vaikka hautakiven kohdalla häntä yleensä kukilla muistetaan. Elsan elinaika tuli loppuun marraskuussa 1982.

Wasabin ja piparjuuren makua

Eksyin tarjousjuustoja katsellessa löytämään minulle aivan uuden mausteen, kun vihreän Bonjour-rasian kyljessä mainittiin mausteeksi wasabi twist. Olipa kiinnostavaa, kun yrttimauste tai ruohosipuli ovat jo alkaneet tuntua liian tutuilta. Makutesti kotona antoi arvata, että se olikin piparjuurta. Suurennuslasin kanssa tihrustelu kertoi saman: pääosa maustekasvista oli piparjuurta Armoracia rusticana, jota oli höystetty wasabi-aromilla. Raikas tuttavuus! Piparjuuri on mieleeni, koska varsinaiset pippurit olen joutunut hylkäämään, ne eivät sovi. Toinen rasia samalta löytöreisulta oli savulohella ja piparjuurella maustettua.

Kun en "landelaisena" vielä ole ehtinyt sushi-ruokien kokeilijaksi, niin wasabi oli nykyisestä merkittävyydestään huolimatta minulle myös tuntematon käsite. Mutta piankos siitä nykymaailman aikana selvän ottaa, kun kirjoittaa homman googlelle, ja asia on kohta hallussa. 1960-luvun kasvien hakuteokseni ei vielä asiasta tiennyt mitään...

Aito wasabi valmistetaan ristikukkaiskasvin maustekrassi Wasabi japonica (=Cochlearia wasabi) juuresta, sen lisäksi myös vihreitä kasvin lehtiä käytetään salaateissa. Raasteenahan piparjuurikin tavallisesti on, joskus myös lastuina, jos tehdään maustekurkkuja. Tämän maustekrassin viljely on hankalaa, koska se kosteikkokasvina kasvaa "jalat vedessä", ja pitää vielä olla puhtaita virtaavia vesiä. Kuitenkin sitä viljellään myös kaupallisesti, japanilaiset sitä pääosin ostavatkin, koska oman maan tuotanto ei riitä heidän kulutukseensa. (Ristikukkaisten heimossa on paljon märissä ja kosteissa paikoissa viihtyviä kasveja, niitä kasvaa myös meidän alueellamme.)

Krassit, jotka myös ovat ristikukkaisia, ovat ihan eri sukunsa Lepidium. Eräs laji on koristekrassi, josta on kymmeniä lajikkeita. Suurin osa Suomen luonnossa tavatuista krasseista on rikkakasveja. Vain vihanneskrassin L. sativum siemeniä myydään sisäkasvatukseen. Oma koristekrassien viljelyni loppui muutama vuosi sitten, kun kylän joillakin pelloilla viljeltiin rypsiä, joka houkutti liikaa ristikukkaisiin erikoistuneita hyönteisiä. Ne söivät kaikki krassinlehdet. Kaalikasvien viljelykin on loppunut samasta syystä.

Piparjuuri kuuluu myös ristikukkaisiin. Sen vanhempi tieteellinen nimi oli Cochlearia armorica, eli se oli tuon maustekrassin kanssa samaa sukua. Kasvilla on leveät, pitkät ja tummanvihreät lehdet, ja se kukkii valkoisin kukin. Lehtien pinnassa on usein reikiä, kun kirpat vaivaavat sitä, niinkuin muitakin suvun kasveja. Nykyisin molemmilla on uusi sukunimi, ja vanha sukunimi Cochlearia kattaa vielä n. 30 lajia kuirimoita.

Piparjuurta kasvatetaan maustekasvitarhoissa, mutta se on joskus ällistyttävän runsas kylien pientareilla.  Erityisesti muistan entisen kotikyläni Turengin piennarnurmikot, joita tehtiin niihin aikoihin, kun Kauriinmaan asuntoalue valmisteltiin rakennettavaksi ja sinne tehtiin tiet. Näiden teiden pientaret suorastaan pursuilivat piparjuuria varsinkin Hämeenlinnantien lähellä. Niille oli levitetty nurmikonpohjaksi multaa, jossa oli elinvoimaisia piparjuuren pikkupalasia, jotka kaikki alkoivat kasvaa. Olenpa nähnyt maininnan, että muualla sitä on pidetty jopa asutuksen riesana, kun on niin innokas kasvamaan.
On ollut tosi helppoa alkaa valmistaa wasabia piparjuuresta, joka kasvaa melkein itsestään puutarhamaalla, ja aito wasabi on kranttu kuin mikä viljelynsä suhteen. Maku on lähes sama.

Piparjuuri on erikoistapaus, ei tosin ainutlaatuinen: Se ei lisäänny siemenistä, vaan niistä juurenpalasista. Sitä viljellään yleensä yksivuotisena, se johtuu siitä, että juuri on tällöin vielä haaraton, kuin porkkana, ja siten helppo kuoria. Se kasvaa kyllä samasta juuresta seuraavanakin vuonna, mutta nyt juuri haarautuu, sen keittiösoveltuvuus vähenee. Asia tunnettiin jo kauan sitten, sillä 1960-luvulla tehty kasvien tietosanakirja mainitsee siitä. Sellaista viljelytapaa käytetään myös mm. banaanilla, jonka siemenistä jää hedelmään vain pieni tummien pikkuläiskien rivi, siemeniä ei oikeasti ole ollenkaan. Juurivesat otetaan talteen ja uutta satoa tehdään niistä. Monella hyötykasvilla käytetään kasvullista lisäystä, ajatellaanpa vaikkapa mansikkaa tai vadelmaa tai hedelmäpuita ja marjapensaita.

Polttava maku tulee näille maustekasveille isotiosyanaatista. Se on eräs rikkiyhdiste, joita on yleisesti ristikukkaisilla. Kaikkihan muistamme melko tömäkän rikin hajun, joka leijailee keittiössä kaaliruokien valmistuksen aikoihin. Sipuleissakin on rikkiyhdisteitä. Melko tuoreet tutkimukset viittaavat siihen, että rikkiyhdisteet estävät eräitä bakteereita kasvamasta, josta syystä tiettyjen kaalien säilytys onnistuu. Myös säteilystä johtuva verisolujen kuolema on vähäisempää, kun tietyt rikkiyhdisteet nopeuttavat solun DNA:n korjaustoimintaa. Ihan pintaa raapaistakseni, mutta muistellaanpa, minkälaisen kulttuurin keittiön kasvatit ovat pitkäikäisiä...

Kaalikasvit Brassica sp, joita on käytetty ties kuinka kauan, ovat kuitenkin varsin kestäviä säilytettäviksi hyvinkin primitiivisissä talouksissa. Osaa kaaleista on säilötty maitohappokäymisellä (= hapankaali), tämä tekniikka on ollut käytössä jo ennen ajanlaskun alkua. Sillä menetelmällä säilyvät myös kurkut, sienet, oliivit, kapris ym, jopa lihakin (mm. metwurstimakkara). Maitohappobakteereilla alkunsa saava on rakas ruisleipämmekin! Ympyrä tavallaan sulkeutuu, kun maitohappokäymisen alkamiseksi kaalituotteeseen lisätään ruisleivän pala, josta bakteerit saadaan. Nykyinen ruokakulttuurimme perusta tulee pääosiltaan idästä.

Ristikukkaisten sukuun kuuluu muitakin hyvin merkittäviä maustekasveja, kuten keltasinappi Sinapis alba, mustasinappi Brassica nigra ja sareptansinappi B. juncea, joiden mausteominaisuus saadaan siemenistä. Niitä käytetään jauhettuna, mutta myös kokonaisina.

Paitsi vihannes- ja maustekasveja ristikukkaisten suku tarjoilee myös öljykasveja, rypsi B. rapa ja rapsi B. napus ssp oleifera. Näistä jälkimmäinen on maailmankaupan kohde, ensimmäinen Suomen viileään ilmastoon kehitetty erikoisuus. Öljy saadaan siemenistä.