Kuivan kevään näkymiä

Tälle keväälle ei ole osunut kuin yksi pieni sade, siitäkin on jo aikaa. Se hillitsee kovasti taimien siirtelyintoa, kun on tiedossa kastelukannureisuja. Mutta jotakin on kyllä pitänyt tehdä, kun talon ulkopuolen remontin takia on joutunut evakuoimaan hauraimpia olijoita hieman muualle. Aasiankullerot etupihan penkistä siirretään vasta sitten, kun on ihan pakko.

Toistaiseksi on siirrelty varsinkin komeamaksaruohoja ja vuorenkilpiä. Osa on kuoputeltu tilapäispenkkeihin, osa ruukkuihin.

Vastahan tätä juuri syksyllä muokkasinkin, kun vein isot maksaruohot alatien varteen, kun olivat tässä liian suuria. Katsotaan nyt, mitä jatkossa...

Peittokurjenpolvien rönsyt leikkasin vesivatiin. tehkööt siinä juuria, jos huvittaa.

Etupihalla on kyllä kriittisiä kohtia vielä, huomispäivänä viimeistään on toimittava niiden suhteen.

Äidin perua olevat tarhakielot on silloin aikoinaan istutettu juuri tähän rappujen länsipuolelle, ja vaikka ne on moneen kertaan siitä siirretty muualle, niin aina ne hyvin muistavat paikkansa!

Etupihan katajan juuret ovat saaneet pirteää lisää keltapeipistä, joka nyt myös kukkii.

Kartanopioni on nostanut nuppunsa jo valmiusasemiin. Tukikeppejä kaivataan kohta!

Kevät onkin kuluneella viikolla vaihtunut kesäksi, kun yöt ovat saaneet lisää lämpöä, lähelle 10 astetta jäädään. Päivisin on reilut 20 astetta. Kasvit nousevat vahvoina ottamaan kesästä kaiken irti. Huolimatta synkistä ajatuksista lumettomana alkutalvena näyttää, että aika moni puutarhan asukas kasvaa hyvin.

Ylämäen penkissä kasvava valeangervo on ehtinyt kaltaisiaan pisimmälle, muut ovat enemmän varjokohdissa.

Ukonkelloja Campanula latifolia ei pidättele mikään, ja voi miten mahtavan paljon on uusia siementaimia ympäristössä. Ei voi moittia vuorikaunokkiakaan, senkin poikasia riittää.

Seppelvarpukasvusto oli näihin päiviin asti vain ruskeiden oksien vyyhti, mutta sieltä syvemmältä pilkottaa vihreääkin. Näin se tekee kyllä useimpina vuosina.

Vajaat kaksi viikkoa sitten sain kiinnostavan puhelun Mustilan taimitarhalta, jonne olin kauan sitten jättänyt kainon toivomuksen pallesorvarinpensaasta Euonymus alatus, jonka syyspuna on jotakin aivan ylimaallista. No, nyt taimia oli saatu, joten hain omani, ja viikko sitten se olikin jo kasvupaikassaan alatien varressa, josta viimein näyttää häipyneen se jättimalikan sienirihmasto, joka kaiken syö altaan.

Kun yritin samanaikaisesti siirtää myös samassa penkissä toisaalla (liian kuivassa paikassa) kasvavaa punalatvaa Eupatorium cannabinum, niin totesin kyllä, että sen juurakko oli aika epämääräisen vaaleata, kun täynnä sienen edellisvuotisia jälkiä, joten en ole ollenkaan varma, mitä siirrännäisistä tulee. Pahimmassa tapauksessa uusi sienikasvusto. Ei tosin tähän alakuvan penkkiin, vaan tien yläpuolelle, jossa on kosteampi notko, ennestään sitkeille perennoille osoitettu.

Kun en sienen levittämisen pelossa ollut uskaltanut paikkaa ollenkaan vuosiin kuokata lähestyä, niin arvaatte varmaan, mitä riemua vuohenputket olivat siinä pitäneet. Vajaan puolen neliömetrin alalta sai täyden kärrykuorman... Eli tuosta kuvan alueesta kolme yhteensä.

Hengissä olivat selviytyneet vanhanajan kellertävät irikset ja pienikokoiset tarhapäivänliljat, joista tein istututusalueen sorvarinpensaan ympärille, joka puolestaan vasemmalta puoleltaan on rajattu kahdella ennestään kasvavalla kuolanpionilla. Kuvan vasemmassa laidassa on viime syksynä siirrettyjä vuorenkilpiä ja komeamaksaruohoja, jotka kyllä voisivat olla paremmankin näköisiä! Niidenkin alta sain silloin kärryllisen vuohenputkia.

Valkoinen alppikärhö kukkii mahtavasti. Remontin aikana on tarkoitus nostaa koko kiipeilyritilä irti kasveineen, saapa nähdä, onnistuuko, ettei tarvitse katkaista. No jos niin käy, niin ritilä jää uutta maalia vaille...

Matonkutoja-emännän silmänilo on ihan ikkunan takana kukkiva hevoskastanja. Kukat ovat alkaneet avautua ihan näinä päivinä.

Ja kohta, ehkä huomenna on syreenien aika, violeteissa on jo isot nuput, ne alkavat vähän aikaisemmin kuin valkoiset. Lehtokerttukin jo jokeltelee. Se on kesä.