Pikkukesä päätöksessään

Ruusuaikakin on jo alkanut! Suviruusun kukat avautuivat melkein yhtaikaa pari yötä sitten.

Pihasyreenien violettikukkaiset yksilöt ovat jo loppuvaiheessaan, samoin tuomi. Kaikkia puita peittää tänä kesänä lämpimien ilmavirtausten mukanaan tuomista miljardeista kirvoista peräisin oleva mesikaste, jota löytyy myös joka kerta päälaelta puun alta kuljettua. Erityisesti tuomet, kriikunat ja lehmukset ovat tahmeita, ja kaikki, mitä kasvaa niiden lähimailla.

On ollut melkeinpä sääntönä, että kesäaika jakautuu selvästi toisistaan poikkeaviin jaksoihin. Talvikausi päättyy yhdellä rytinällä, ja kukat puhkeavat kilvan maahan ja puihin. Näin on käynyt tänäkin vuonna, nopeaa kesän tuloa on päästy taas kerran siunailemaan. Monta pettymystä sitten koetaan, kun varsinaisina kesäkuukausina pitää odotella, koska lämpimät tai aurinkoiset lomapäivät alkaisivat, tempaistaan jopa äkkilähtöjä eteläisempiin leveyspiireihin kesän tavoittamiseksi.

Olemme nyt juuri päättämässä ensimmäisen pikkukesän, ja säätiedottajan mukaan siirrymme toukokuulle tavanomaisiin viilehköihin päiviin ja paikoin hallaöihin. Puutarhassa pakertajalle viileämmät kelit ovat lahja, koska sitten jaksaa tehdä eikä tarvitse suunnitella päiviänsä suihkussa seisomisten sävyttämäksi. Kun kevään ensi toimeni ovat olleet jo vuosia isoimman nurmen naatin leikkuu sirpillä ja sen raahaaminen kompostikekoon, piti lopulta tehdä tuota hommaa vain aikaisin aamulla, kun oli viileintä. Kuuden ja kahdeksan välille se, mitä aikoo päivässä saada aikaiseksi. Aika monta kukkapenkkiä on vielä tarkastelematta.

Kartanopionien kukintaa riitti tänä vuonna vain parille päivälle helteiden takia. En edes ehtinyt kameran kanssa niiden luokse. Ja kun remontti on vielä hieman kesken, aloin ensimmäiset vaatimattomat istutukset vasta perjantaina, pari ruukkua etupihalle kesäkukkia varten.

Sainkin lippujuhlan päiväksi mukavia viikonloppuvieraita, vaikka vain vuorokaudeksi, kun Ulla ja Jari tulivat antamaan vauhtia töihin. Ruohonleikkuri oli uinaillut talvilevoillaan autotallissa eiliseen asti, nyt se sai "isännän taputukset" ja alkoi taas toimitella perushommiaan uuden polttonesteen voimin. Kun on ollut lähes pelkkiä kuivia aikoja tarjona, leikattiin korkealle sängelle, jo senkin takia, että osa viime syksyn myöhäisestä kasvusta oli leikkaamatta, kulopilvenä nurmella.

Ulla tarttuikin sitten leikkurin aisaan tehdäkseen sovittuja käytäviä, mutta kun eilinen ei enää ollut tukahduttavan helteinen päivä, jalat ohjautuivat leikkurin perässä muuallekin. Mukavahan siinä ehkä olikin puikkelehtia juuri kukintaansa alkavien koreansyreenien ympärillä. Kuvasta ei kyllä näy, että kulkijaa seurasi joukko pikkusiivekkäitä etsimässä makupaloja....

Viime syksyn risusavotan haketuksista oli jäänyt tähteeksi liian paksuja rankoja, joten tulijoiden auton perästä etsittiin toinen kone, sähkösaha siihen lääkkeeksi. Osa meni jo suoraan liiteristä löytyneisiin kolmeen tyhjään laatikkoon, osa keoksi seinän vierelle. Ja kaivonkoppi seisoo taas ilman nojailijoita.

Näyttää siltä, että kaatosahankin pitäisi löytyä, kun keskipellon kriikunaviljelmässä on tullut kelopuuta.

Ja niiden lähellä kasvava puuksi jätetty aitaorapihlajan Crataegus grayana juurivesa taitaa potea samaa tautia, ainakin oksat ovat kovin jäkälöityneet ja osa kuivunut.

Sen takana komeana puuna kohoava metsälehmus Tilia cordata sen sijaan voi aivan mainiosti, kun se muutama vuosi sitten huomasi alkaa tehdä runkoa.  Nyt ollaan jo noin viidessä metrissä! Sehän on taimi, jonka pelastin joutumasta hautausmaan biojäteaumojen alle, kasvoi kiven vieressä lähes maata myöten edeten. Kun hautausmaan kiviaidan vierellä aitapuissa on jokunen metsälehmus, se on varmaan niiden jälkeläisiä. Keskemmällä hautausmaata on käytetty 1950-luvulta alkaen  puistolehmuksen Tilia x vulgaris taimia.

Tässä kuvassa on hyvää se, että elonmerkkejä vielä on punatammessa Quercus rubra. Läheltä maan rajaa on tullut muutama tuore pikkuoksa, kun viimevuotisen komean latvan mahdollisuudet menivät rusakon välipaloiksi talvella. Nyt joutunee uutta latvaa ehkä muotoilemalla kasvattamaan. Jos tulee useampia yhtä pitkiä latvaksi sopivia, niin muut pitää poistaa, että tulisi runko eikä pensasta