Keskikesän kuulumisia

Lähestytään kesäkuun loppua, ja kuuma kausi pitää otteessaan. Sadetta ei ole saatu, joten kasvit kiirehtivät kukintaansa, ja sesonki on tavallista lyhyempi. Yläkuvassa on tuloksia ainoasta "sateesta", joka tässä on ollut, nimittäin pihajasmike varistaa kukkiaan. Vettä toivottaisiin!

Puutarhassa on kääntynyt esiin keltainen lehti, kun niin monet tarha-alpi-Lysimachia punctata istutukseni ovat kukassa. Myös on tulikukkien Verbascum aika, siis heinäkuisia näkymiä. Alimman kuvan väriherne Genista tinctoria on tummin keltainen, taustalla myös värisauramoita Anthemis tinctoria kukassa.( Jostain syystä näyttää, kuin kamera olisi ollut kallellaan, vaikka maa on tasainen?)

Juhannuksen jälkeen eli tällä viikolla tehty ruohonleikkuu antaa nähtäväksi melko vaalean sängen, uutta ei paljon verso, mutta en sitä kyllä kaipaakaan, kun muunlaisia puutarhatöitä olisi paljonkin tarjona.

Kuvasta pitäisi keksiä, mitä oikealla puolella ei olekaan? No, kerrotaan, sehän on japanintatar Reynotria japonicum, jota olen kaatanut jo kahteen otteeseen aiemmin, ja tänään sain työn loppuun. Jäljellä ovat enää vanhastaan olleet vuorenkilvet. Mikäli uutta versontaa vielä tulee, hoidan niitä Round-up:illa, jotta saisin sen häviämään kokonaan. Tatarmetsä oli reilut kolme metriä korkeaa, ja tunsin itseni ihan viidakonraivaajaksi. Helposti teki pikku sirppi kuitenkin työtään!
Nyt "raadot" kuihtuvat kompostilla päällimmäisinä, ja paksuista varsista saa varmaan poltettavia osia myöhemmin irti, että maatuminen menee nopeammin. Niiden seuraksi menivät kukkivat lipstikat Levisticum officinale, toivossa että tulisi uutta versontaa myöhemmin, joista voisi tehdä yrttimaustetta. Nämä lehdet olivat jo ohittaneet hyödyntämisiän. Raparperien isot kukkavarretkin menivät samaan ompeluseuraan.

Sirppi suihki tänään myös alapellon taitteessa, jossa on ollut Pentin karviaismaa. Lähes kaksimetrisestä nokkos- ja saksankirveli- Myrrhis odorata tiheiköstä paljastuivat vuoristolaiskarviaisen pensaat ja liuta alueeseen eksyneitä haavan- ja kriikunantaimia, kun pariin kesään en ollut ehtinyt sille kulmalle. Jo oli aikakin! Puolet rinteestä on vielä sirpittämistä vailla, vanhaa vattumaata pääosin.

Alapellon kuivin niitty maantien lähellä saa jatkaa omilla ehdoillaan. Nyt on alkanut matarain kukinta, kuvassa on ensi sijassa paimenmataraa Galium album, mutta myös piennarmataraa G. x pomeranicum tässä on, se on eri sävyisen keltaista.

Alapellon alimmaista kulmaa tien varressa värittävät mahtavat verikurjenpolven Geranium sanguineum mättäät ja suomentatar Aconogonon fennicum esittää parastaan.

Ja etuoven portaiden tienoilla näyttää nyt tällaiselta: pensaskärhö Clematis recta kukkeimmillaan ja jalopähkämötkin Stachys macrantha alkaneet...

Kukoistuksen aika jatkuu...

Tällä hetkellä komeimman illakon Hesperis matronalis taustana on sisilialaispapujen kepein tuettu istutus, taimet nyt noin 35 cm. Illakontaimia löytyy aina kompostilta lisää.

Ollaan entisten aikojen perunanistutuksen ajankohdan tienoilla, vielä minun lapsuudessani hyvin idätetyt perunat tulivat kylvetyiksi vakoihin kesäkuun alussa. Sitä ennen oli kylvetty juurekset, ja perunan jälkeen tuli herneiden ja papujen vuoro.

Tässä toinen marjapensaan paikka, jossa perunantaimet etualalla, härkäpavut kauempana. Toisessa laikussa kasvaa lisäksi hevoskastanjan taimi.

Minullakin on nyt perunamaa, oikein kaksin kappalein, ja papumaita on peräti kolme! Pinta-alaa näillä on yhteensä alle kolme neliötä, sillä puutarhasta oli syksyllä poistettu kolme punaherukkapensasta. Yhteen olin istuttanut yhdeksän sisilialaisten käyttämää härkäpavun tainta, kahteen muuhun tuli sekakasvustoksi toisenlaista Perheniemen Metsälästä peräisin olevaa härkäpapua ja Lapin punaisia puikulaperunoita.

Pahvilaatikkoon tehty hajakylvös oli pakko ruukuttaa eilen, kun sateet olivat saaneet laatikkomullan melkein velliksi. 

Siinäpä ne hyötykasviviljelmäni nyt ovatkin, kun kaikki muu on samettikukkia ja keltakosmoskukkaa Cosmos sulphureus. Taimet ovat saaneet mahtavia sademääriä, joten kyllä ne nyt kasvavat, jos juuret eivät lahoa liiassa märkyydessä. Suuri osa samettikukista (Tagetes erecta ja T. patula) onkin jo kasvupaikoillaan, kosmoskukatkin neljänteen marjapensaan antamaan laikkuun, mutta pöydällinen on vielä koulintaruukuissa, vaikka jo kahteen muuhun kotipuutarhaan niitä on matkustanut.

Käydessäni maanantaina tutussa taimimyymälässä Janakkalassa tuli mukaan piharuukkujen muuksi kukkamateriaaliksi punalehtisiä vahabegonioita ja lobeliaa. Osa ruukuista saa kukkia nyt alapihan huoltotien varressa toistaiseksi, kunnes kellokukkien aika alkaa. Aiempi kuivuus ja suuret sateet lopettivat nimittäin kevätesikkokauden kuin seinään. Vain akileijoilla on nyt kukka-aika.

Elsan perua oleva vanhanaikaisen kukkainen Iris on "herännyt henkiin", se ei kukkinut moniin vuosiin, mutta viime vuotinen märkä kesä lienee sille ollut sopiva.

Lipputangon penkissä on muutamia vuosia kinoksen alla hyvin talvehtinut myös pallohortensia, ja sen oksat tuppaavat menemään lakoon, joten tein nyt saksilla reippaat lyhennykset niille. Näyttää siltä, että uudet oksat ovat entistä vankemmat. Ehtiiköhän kukkia?

Kurjenpolvia taustalla, vieressä alas kynitty keijuangervo, ja ruukuissa omia samettikukkia ja dragonwing-begonian keväällisiä pistokkaita.

Saksia on käytetty myös tummakurjenpolveen Geranium phaeum, leikkasin nimittäin kaikki kukkavanat pois, ennenkuin ne ehtivät siementää. Niitä on jo ihan tarpeeksi kasvupaikassaan, ja näyttääpä jokunen alkaneen kasvaa jo puiden siimeksen varjostamalla täyttömaallakin.

Tänä vuonna varjoliljat Lilium martagon ovat monikukkaisempia kuin koskaan! Ainakin kukkapenkkiläiset ovat saaneet hieman lannoitusta edellisvuonna, mutta jätti on myös lehtikuusen alla nurmikossa, se ulottuu minua leukaan. Kuvassa sen "kukkakeppinä" on karhunvattukarkulainen.

Hutrilta aikoinaan saatu alku kanadanvuokkoa Anemone canadense on edennyt jo toista neliötä isoksi kasvustoksi taimimaalla, josta mukamas siirsin kaikki vuokot uuteen kasvupaikkaan, ja se alkaa kukkia juuri. Tuijan takana kuivassa nurmikossa se näyttää viihtyvän erinomaisesti. Vahvana kilpailijana siinä kyllä on aivan liian hyvin viihtyvä nukkajäkkärä Anaphalis margaritacea, kumpikohan voittaa?

Lopuksi terveiset ihanalta teresanruusulta! Se on reilut 1,6 metriä eli noin minun mittaiseni. Mitään talvivaurioita tai kuivia oksia ei ole esiintynyt koskaan. Taimen hankin aikoinaan Mustilasta.

Kukintaa kerrakseen

Näin nopeasti toisiaan seuraavat kasvimaailman kukkaan puhkeavat esiintyjät hakevat vertaistaan. Kuumat ja kuivat kesäpäivät sen tekevät. Kaikki haluavat alkaa kukintansa, nyt heti!

Juhannus- ja suviruusu ovat juuri alkaneet kukkia. Herukat, karviaiset ja mustikat ovat jo kookkailla raakileilla. Kirsikka kukki vain pari päivää. Tuskin oli vuorenkilpikausi alkanut, kun se jo olikin ohi.

Tämä kuolanpionipensas on omasta siementaimesta saatu. Elsa-äidin perintönä on kaksi isoa vanhaa pensasta, jotka ovat selvinneet sienituhosta.

Kartanopioni on kotoisin Saaren Outin puutarhasta länsi-Iitissä. Se tekee näköjään terhakasti sivuyksilöitä viereensä. Se on tillipionin ja kuolanpionin risteymä, kuten melkein kaikki Suomessa tillipioneiksi nimitetyt kasvit.

Niin kävi myös kuolan- ja kartanopioneille. Pihasyreenitkään eivät enää montaa päivää jaksa, ja tilalle ovat tulleet wolfinsyreenit ja kohta pihlajat.

Valkoisia pihasyreenejä, jotka puhkeavat kukkaan pari päivää myöhemmin kuin perusvioletit.

Wolfinsyreenillä on vaaleanpunainen ja kärjestä nuokkuva kukkaterttu.

Vuorikaunokit kukkivat juuri kuin henkensä edestä, kaikki yhtaikaa. Sinisyyttä lisäävät parhaintaan esittävät rohtoraunioyrtit ja akileijat. Saksankurjenmiekkakin parhaimmillaan.

Etualan vuorikaunokkien ja taka-alan akileijojen välissä on tyynymäisiä seppelvarpupensaita.

Rohtoraunioyrtin edessä esittää parastaan jo vuosia sitten amerikansiemenpussista kylvetty akileija, jonka kukka on isompi kuin maatiaisten, joita kylällä on ollut vanhastaan. 

Tontin alkuperäislajistoa ovat jokapaikan metsäkurjenpolvet  Geranium sylvaticum, tämä kuva "Grand Canyonin" läheltä, johon myös kotkansiivet Matteuccia struthiopteris kotiutuivat loistavasti.

Saksankurjenmiekat ovat hukkua keltapäivänliljojen lehtiin.

Puistolemmikeistä on kohta jäljellä enää vain muisto, viimeiset kukat ovat perin haalistuneita.

Ja rodot ovat jo myös auki. Aamulla ei ollut vielä tietoa keltapäivänliljojen kukista, huomenna niistä jo ensimmäiset varmaan auki!

Toukokuun lopun kuvia

Katselin parin edellisvuoden postauksia toukokuun lopulta. Hyvin ovat samankaltaisia näkymät tähän kevääseen verrattuna. On ensimmäisen ns. pikkukesän aika, ja useina vuosina seuraa jarruttava viileä jakso, jota kestää juhannuksen tienoille asti. Onko se tänäkin vuonna, saadaan pian nähdä!

Puutarhani kukkii parasta keväthehkuaan, juuri avautumassa ovat läntisen seinustan alppikärhöt, jotka olivat isolla nupulla lauantai-iltana. Kaikki vuorenkilvet ovat kukassa! Muista punaisista perennoista pisimmällä ovat kartanopionit, mutta meneehän niiden kukkien avautumiseen vielä viikko. Ehkä jokunen puna-ailakki on jo avautunut. Keltaisuus on vielä vallalla, esikoiden ja kiurunkannusten joukkoa lisäävät keltamot. Kuvan kaivon vieressä on eräs vuohenjuurien kasvukohta.

Tappio on kohdannut yläpihan magnolian eloyritykset. Sen runko repesi toissatalvena aurauslumien alla, ja tänä vuonna ei ole näkynyt kasvun alkua laisinkaan. Pitänee suunnitella sitä kohtaa muulla tavoin, ehkä perenna olisi varmin valinta. Alapihan puolella kasvava sensijaan on voimissaan, ja ihan kuin nuppujakin olisi, vai lienevätkö pulleat silmut vain oksan alkuja? Lumeen hautautuneissa alaoksissa lehdet ovat isommat eikä niissä näy vaurioita.

Kitkemispuuhat ovat nyt päivän sana, sillä vuohenputki ja voikukka joutavat pois kukkapenkeistä, samalla tulevat esiin kaikkialle tunkevat vaahterantaimet, joita on omien puiden kaadosta huolimatta lähes joka kohdalla puutarhaa. Sitä työtä saa nyt tehdä joka päivä, että näkisi, mitä muutakin meillä kasvaa.
Tein siivousta japaninhappomarjan siirrännäiselle alapellon kulmassa, koska viime vuotisista oksista useat menivät aivan maanpintaa myöten. Ihme, kun se rupesi tuossa kasvamaan, sillä pääjuuresta oli syksyisen siirron aikaan jäljellä vain tynkä. Viime kesä meni juroessa, onneksi sille oli märkä kesä.

Yläpuolen kuvassa tilanne ennen siivouksia. Samalla tuli tehtyä muuta kitkentää, mm. lupiinit ja aivan liian monet valamonruusun etäversot. Ja tulihan sitten palkkakin, kun löytyi terhakka metsälehmuksen taimi. Naapurin äitipuu on maantien varressa muutaman metrin päässä.

Lopuksi muutama kuva niin monimuotoisista esikkoristeymistä. Risteymäyksilöt ovat keskimäärin suurempikokoisia kuin kumpikaan vanhemmista.

Muuttuikin kesäksi?

Toista viikkoa sitten tullut säätilan muutos onkin tuonut aivan kesäiset ilmat! Kuin kruununa tuli tälle viikonlopulle kaakosta ukkossoluja sisältävää ilmaa. Se teki meille viime yönä rankan sadekuuron. Aamukävely koiran kanssa voitiin tehdä aivan pestyillä teillä. Pyörretuultakin ehkä oli ollut, koska männyistä oli lentänyt oksankarahkoja metsäpoluille.
Vaahterankukat olivat lopettaneet viime öiseen sateeseen, puiden aluset ovat nyt keltaisenaan pudokkaita. Haavan lehdet ovat ovat noin neljä senttiä halkaisijaltaan, todisti puolestaan sateen maahan lennättämä yksilö.

Puutarhassa narsissien kukinta on parhaimmillaan, sitä esittää tässä ylempi kuva parkkipaikan kielopenkistä, jonne juuria siirrettäessä oli jäänyt kaksi valkoisen narsissin sipulia. Keltaiset puolestaan ovat muistoa jostain aiemmasta ostetusta pääsiäisruukusta. Elsan runoilijanarsissit ovat myös kukalla, alempi kuva, jonka kohde on tuijametsikön alareuna. Istutin ne jo kauan sitten, kun tuijain paikalla oli ensimmäinen tämän tontin viljelmäni eli vattumaa, jonka tein jo Elsan eläessä.
Kukinta tulee esiin vuosittain, vaikka en olekaan muistanut tältä kohtaa ehkä pariin kymmeneen vuoteen pöyhötellä sipuleita ylemmäksi. Kuulemma ne pitäisi istuttaa uudelleen noin kolmen vuoden välein.

Matalat siniset kasvit tuottavat viimeisiä kukkiaan, on vallalla yleinen keltaisuus kevätesikoiden myötä, ja sinisen tilalle on noussut pikkutalvion Vinca minor violettia. Jopa alaskanlupiinitkin Lupinus nootkatensis jo alkavat. Yläkuvassa niiden seurana on varhain kukkiva aasiankullero Trollius asiaticus, alemmassa kuvassa oikealla on tavallisen kulleron T. europaeus nuppuvaiheen kasvusto.
Lupiinikasvusto oli pitkään parisen metriä tästä kohdasta vasemmalle, mutta nyt sekin on päättänyt hieman vaihtaa olopaikkaansa. Huono valinta, kun meni niin kulleroon kiinni, pitää syksyllä kaivaa toinen pois.

Keltaista massaa puutarhassa tuottavat paitsi kevätesikot myös niiden ja kääpiöesikon Primula vulgaris risteymät, uusia ilmaantuu sinne tänne vuosittain, mutta tämän suviruusu-istutuksen tyvellä olevat ovat jo aiempaa perua, pysyneet samanlaisena kuin ennenkin.
Keltaisten risteymien kukka on vaihtelevasti isompi kuin peruskevätesikon, ja ne ovat muutenkin rotevampia. Voi olla myös punaisen värin saaneita. Kääpiöesikko on se tavallisin kukkakaupan artikkeli keväisiin huonekasveihin, ja sisäkauden lakattua sen voi istuttaa johonkin vapaaseen penkinkulmaan.

Myös kevätvuohenjuuren Doronicum orientale kukka-aika on parhaimmillaan. Kasvi muistuttaa käytökseltään kissaa, kun se kasvaa siellä, missä sitä huvittaa. Keväällä tulee runsaasti haituvallisia siemeniä, jotka tekevät uuden kasvun alun. Yläkuvan kasvusto on alapellon kolmiopenkistä, mutta samanlaiset ovat lähikaivolla ja alatien varressakin.
Alempi kuva on aidan ylitse naapurin kuusen alta, jossa kohdassa on ensin iso sinivuokkojen kukinta ja parin viikon kuluttua tämä. Muistaakseni tässä kohdin ollut Tervolan neitien kukkamaa on vanhin vuohenjuuren kasvusto tässä mäessä, sieltä tuli jokunen taimi myös äitini penkkeihin. Myöhemmin vuohenjuurta on kasvanut  tässä ojanpenkallakin hernepensaiden tyvillä.

Jalokiurunkannusten Corydalis nobilis aika on myös nyt, niitä kasvaa pihassani rikkaruohon omaisesti vähän kaikkialla. Kasvilla on hauras ja iso keltainen juurakko, joka rikkoutuu maata pöyhiessä, ja joka palanen jatkaa kasvuaan. Lisäksi tulee runsaasti siementaimia. Kuva on pihatien reunasta lipputangon tyveltä, johon istutin jokunen vuosi sitten (2008) vuorenkilpiä, kun ne kestävät vihreinä koko kesän. Kiurunkannus sensijaan kellastuu ja nuutuu paljon ennen juhannusta.

Tulevaa keltaisuutta varmistaa myös osaltaan tekemäni samettikukkaviljely. Kertaalleen koulitut taimet ovat siirtyneet pari päivää sitten ulkoilemaan, mutta kun reippaita sateita, ehkä rakeitakin oli tiedossa, sijoitin vauvalan kuitenkin hieman katveeseen pöydän alle ja seinänvieriin. Pian on aika tehdä ruukutus suurempiin astioihin!