Maiseman kehitystä

Katselen tätä alapihan puolelta kuvattua maisemaa yleensä makuuhuoneesta. Itse asiassa kaikki tänne idän suuntaan olevat ikkunat ovat makuuhuoneiden, idästä nouseva aamuaurinko pääsee herättämään tai ainakin kesällä lämmittämään huoneen sopivaksi uudelle päivälle. Varjosta näkee, että kuva on otettu vasta keskipäivällä. Varsinkin nyt näkymä miellyttää vehmaudellaan ja sillä, että rinteen raput on korjattu alennustilastaan.

Talo rakennettiin 1938-39, juuri sodan alla. Siihen asti tämä rinnetontti oli ollut avointa maisemaa, peltoa ja laidunta, mutta lähes kymmenkunta muinaista pientä kivijalkaa oli osoittamassa, että talon rinnepaikka oli aittarivin edustaa ja laidunmaata. Vain yksi kuusi ja isohko pihlaja kasvoivat rinteessä.

Kuva on otettu lokakuun alussa 1986, vaahterat olivat vallanneet muinoin niin avoimen maiseman. Kun joka kesä matala pihakasvillisuus kuivui rapisevaksi, olin päättänyt emännäksi tultuani tilata autokuorman savimultaa, jonka sitten vuoden aikana siirsin tästä keostaan eri puolille tonttia. Osa vanhoista kivijaloista saatiin maisemoitua.

Paikka on myös entisen navetta-latorakennuksen alue. Sen aikaa oli noin 1940-luvun puolivälistä vuoteen 1991. Lehmien ja muiden kotieläinten pito loppui kyllä jo ennen 1960-lukua, sillä kylämme ruokatavarakaupoista sai tarvitsemansa eikä omia lehmiä enää tarvinnut pitää. Niiden talvisen ruoan hankinta oli hankalaa, kun omia peltoja oli niukasti.
Navetan yläpuolelle toiseksi kerrokseksi rakennettu heinälato madallettiin, heinien tilaan tuli varastoa ja puuliiteri. Vain puusee toimitti ikuista virkaansa rakennuksen alemmassa päädyssä. Etelänpuolelle istutettiin naapurilta saadusta taimesta pihajasmike Philadelphus coronarius. Toinen saman kasvin taimi istutettiin asuintalon seinustalle, makuuhuoneen ikkunan alle. Vanhempani olivat istuttaneet violeteista pihasyreeneistä Syringa vulgaris kaaren ns. lehtimajaksi samaan paikkaan, mutta kuvassa näkyvä pihakeinu ei vielä tuolloin sinne sopinut, tilan takia ja koska maa vietti liikaa oikealle. Niillä mentiin seuraava 30 vuotta, sukupolvi vaihtui 1983.

Tämä kuva on otettu heinäkuun puolivälissä 2007, jolloin idän seinustan olopihaa on lisämateriaaleilla saatu niin suureksi, että peräti kaksi keinua on saanut sijan. Yksi vaahtera vielä kasvaa jyrkässä rinteen kohdassa.

Melko lailla ensimmäisiä pihatöitäni oli raivata avoimeksi makuuhuoneiden ikkunoiden eteen kasvanut tiheikkö, siinä oli useampikin vaahtera ja ne syreenit. Serkkuni Pyhtäältä korjasi talonseinustan pihajasmikkeen autonsa lavalle. Pihasyreenit pantiin maan tasalle, ja päälle tuosta multakuormasta kaaren muotoinen kukkapenkki, ja osa mullasta sai auttaa myös maan pinnan suoristamisessa, jotta keinun voi siirtää tähän oleilupaikkaan. Vain pohjoiseen päin oleva istutus sai jäädä antamaan tuulensuojaa. Pian syreenien juuret lahosivat ja muistokin hävisi!

Kuva on heinäkuun alkua 2012, ja historiaa sikäli, että tässä oleskelupation pintana vielä on puulaattoja. Patio itsessään on lähes vaakasuora, ja sitä reunustaa rinteiksi jäävissä osin kukkapenkkejä. Alkuun keinu oli vasemmalla rinteen puolella, mutta tuuli kaatoi sen vähälläkin voimalla. Tuossa se saatiin sidotuksi apunaruilla, lippa kiinni runkoon, ja se taas puolestaan kiinni takana olevaan syreenien paksuihin osiin.

1991 vanhoista tiilistä tehdyn pulakauden navetan seinämät alkoivat sortua, eikä auttanut muu kuin jyrätä koko rakennus maan tasalle. Suunnitelmia oli kyllä tehty rakennuksen korjaamiseksi, sillä katto oli notkollaan sisäänpäin, eikä se tiedä hyvää. Ison kauhatraktorin vierailun jälkeen paikka oli melko tasainen, mutta paikalle tuotiin vielä autokuormittain täytemaata ja taas tiivistettiin. Saatiin lopulta tila uudelle rakennukselle, jonka työnimi on autotalli. Rakennus sijoittui tuossa vanhassa valokuvassa kuvan etualan tasanteelle, vain pieni kulma tuli täyttömaan päälle. Pihajasmike on entisellä paikallaan, mutta autotallin lännen puolella, keskipaikkeilla rakennusta. Autoa siinä rakennuksessa on sittemmin nähty vähiten, sillä muuta varastorakennusta ei toistaiseksi ole.

Kuva on syksyltä 2008. Pihajasmike vasemmalla on vielä ihan vihreänä. Tallin seinälle siirretty amurinviini Vitis amurensis on saavuttanut jo hyvät mitat. Etuseinälle on istutettu onnenpensas Forsythia ovata. Suuri siperiankurjenmiekan Iris sibirica kasvusto sitoo rinnettä vasemmalla etualalla.

Uuden syntyneen rinteen istuttaminen piti alkaa heti, etteivät sadevedet kuljettaisi tuotuja maa-aineksia muualle. Taas tilattiin multakuorma, sillä verhottiin rinne, johon istutuksina ensi hätään vuorenkilpiä Bergenia cordifolia ja puuntaimia. Muutaman vuoden päästä saadut räystäspellitykset siirsivät uhkan lopullisesti, kun kallistukset pantiin niin, ettei vesi tullut rinteelle.
Ensimmäisessä kuvassa oleva metsälehmus Tilia cordata on peräisin Hattulasta, Suontaan kartanon metsikön kompostialueelta, jossa sillä oli vaihtoehtona joutua tuotujen kuormien alle. Parinkymmenen sentin taimi tuli tänne, nyt on tuossa kasvettu neljännesvuosisadan ja melkein puun mitassa ollaan. Sen vasemmalla puolella oleva saarni Fraxinus excelsior on suurempi, mutta tuli vuotta myöhemmin samasta kunnasta Vanajaveden rannan pikkutaimena.

Autotallin takana olevaa täyttömaata, jonka päällimmäisenä on hiekkakerros, kun tallinteon aikoihin lapsenlapset olivat hiekkalaatikko-iässä. Tämä kuva on myös syyskuun alusta 2008. Vasen puoli kuvasta on täyttömaan pohjoiseen rinteeseen istutettuja puuntaimia, mm. valkearunkoiset kaksi kivikoivua. Hiekkalaatikko on muutettu kukkapenkiksi, jossa palavarakkaus Lychnis chalchedonica vielä komeana. Muutaman vuoden päästä siitä on vain muisto, kun viereen tuotu tarharaunioyrtti Symphytum asperum alkaa näyttää voimansa.

Hattulasta Lepaan puutarhaoppilaitoksen taimituotannon ylijäämänä tuli laatikollinen tulitikun mittaisia taimia, siinä mukana mm. kivikoivuja Betula ermanii, lehtikuusiristeymää Larix ja koreansyreenejä Syringa wolfii, kaikkia kasvaa nyt myös tässä navetan täyttämaan rinteessä. Äitini suosimasta lumimarjasta Symphoricarpos rivularis tuli myös muisto tähän rinteeseen.

Sama kohta kuin edelliskuvassa yläkerran ikkunasta katsottuna. Kivikoivun valkoinen runko keskellä, sen tyvestä alkaa rinteeseen vähitellen syntynyt kuoppa, jota kasvit yrittävät piilottaa. Oma arveluni on, että kuopan tienoissa oli jompikumpi navetan yhteydessä olleesta kahdesta AIV-tornista, niiden sementtirenkaiden palasia löytyi vasemman reunan kohdalta.

Raivasin 2013 tämän täyttömaankasan ulointa alahelmaa saadakseni tasaisemman paikan mattojen ym. tuuletustelineelle. Sillä kohdalla on lisäksi kallionpaljastuma maan pinnassa, joten melkein kenkälusikalla sovittaen tuli sen kokoinen kolo, että tarvittava tila saatiin. Kuva on 05 09 2013, projekti on vielä siinä hieman kesken.

Kaikki mahdollinen rinne piti sitten tietysti sitoa vuorenkilvillä. Tähänkin tuli jyrkähkö 0,5 m leikkaus, joten siitä ei ainakaan helposti kuljeta! Aiemmin olin siirtänyt luiskan pohjoispuoliseen notkelmaan kylällä niin yleistä kivikonalvejuurta Dryopteris filix-mas, joka kasvusto pilkottaa taka-alalla.

Tässä kuvaa alkukeväältä 2015 ikkunasta katsellen. Puut ovat vielä ilman lehtiä, vaikka ollaan toukokuussa. Tummin puunrunko on tontin suurin vaahtera, sen takana on isoin tontin kalliopaljastumista, ns. isokivi. Vaahterasta oikealle olevat puut ovat rinteen saarni ja lehmus. Puiden ja tuuletustelineen rajaamaan alueeseen jää muisto navetan lantalasta, jota varten oli myös kaivettu kuoppaa, se on nykyisin orgaanisen jätteen avulla täytettävää kohtaa tontilla. Viimeisin tuotos taitaa olla vuorenkilvistä taiteltuja huonon näköisiä lehtiä.

Tämä kuva on 09 05 2015, jolloin olin alkanut luiskan korjauksen. Rappujen yläreunassa alkoi syntynyt monttu vähitellen suurentua, ja entiset raput kallistelivat. Lääkkeeksi paljon täytemaata ja uudet rapunpaikat kauemmaksi tallista, ettei vielä suorassa oleva talo alkaisi kallistua montun suuntaan. Kuvassa keskellä alhaalla olevat vuorenkilvet saivat antaa tilansa uusille rapuille, jotka loppupäästään tulevat ylätasolle lähellä kivikoivua. Sorakasa taustalla on vielä iso, sen edessä oleva kolmen seppelvarvun Stephanandra incisa pallomainen ryhmä kätkee 1800-luvulta peräisin olevan pikkurakennuksen kivijalan.

Tässä lopputulosta ylhäältä katsellen, kuva on 28 05 2015.  Raput noudattavat yleiseurooppalaista rinteiden kaarreratkaisua, joka loiventaa nousua. Vasemmalle on jo tullut osa siirretyistä vuorenkilvistä, siihen tulee myöhemmin vielä lisääkin, kunhan kuumin aika on mennyt. Talon seinustan oleskelupation tuulensuoja eli pihasyreenirivi näkyy vasemmalla, silläkin kohtaa on jokin muinainen kivijalka, ties kuinka kaukaa takaperin...

Villahousukevättä vieläkin

Vuorenkilpien kukka-aika alkamassa, mutta kuvan lehmuksen runko saa toistaiseksi olla ilman lehtiä. Hiirenkorvaa näyttävät pääosin koivut ja tuomet.

Eipä tarvitse kaukaa hakea aamupakkasta, nimittäin sitä oli viimeksi eilen aamuna. Menneellä viikolla on autolasi ollut jääkuoressa useana aamuna. Tontin alavilla kohdin ruoholla on kuuraa, jos ei tuule. Eletään siis kuin huhtikuuta, lämmitystöitä riittää. Vihreiden lehtien kunnosta näkee, että kylmä käy puraisemassa. Lunta ei sentään enää ole satanut, vaikka tihku- tai kuurosadetta on riittänyt useimmille päiville. Hiirenkorva-vaihe kestääkin tänä vuonna ennätyskauan!

Keltavuokon tapa levitä on tässä ensin siemenistä, ja kerran saatuaan kasvupaikasta kiinni syntyy nopeasti tiuhoja laikkuja.

Toki kevätkukkijat ovat jaksaneet hoitaa homman. Nyt on vuorossa keltainen aika, sillä scillat ovat jo karistamassa teriänsä. Parhaimmillaan ovat mukulaleinikit Ranunculus ficaria ja keltavuokot Anemone ranunculoides. Myös kevätesikot Primula veris ovat alkaneet sesonkinsa, ja jalokiurunkannus Corydalis nobilis on avannut kukintojaan varsinkin lämpimillä kohdin.

Lähellä maantienvartta on vuoristolaiskarviaisten rivi, jossa kauimmaisena on tämä keltavuokkosaareke. Viime vuonna siinä kohdassa kukkia oli vain pari.

Kahdella ensin mainitulla on ollut hyviä aikoja tontinvalloituksen suhteen. Erityisen hyvin sen osaa keltavuokko, joka on tehnyt yhteistyösopimusta tontinhoidon kanssa. Viivytän ruohonleikkuuta, kunnes sen kukat ovat lopettaneet ja siemenet tulollaan. Ruohonleikkuri kiikuttaa mukanaan kasvimurskaa, ja siemenet pääsevät uusiin paikkoihin. Tämänvuotisen tarkastelun tuloksena näyttää olevan, että keltavuokolla on talon alapuolisella alueella paljon enemmän aloituspisteitä kuin viime vuonna, aika lähellä pohjoisrajaakin jo.

Vanhan koivunkannon naamiointiin ylämäellä tehty kukkapenkki on kuiva, mutta sehän ei mukulaleinikkejä haittaa. Istutin siihen aikoinaan muutaman mukulan, ja nyt pöyheät puskat ovat lähettäneet ympäröiville nurmikoille on liudan uusia alkukohtia.

Parhaita mukulaleinikkikohtia ovat vanhan marjatarhan alueet. Kuvassa ollaan aamupakkasen hoivaamia pari päivää sitten.

Mukulaleinikitkin käyttävät siemenlevintää, jos toki on sanottava, että olen niitä myös aika paljon istutellut kukkapenkkien liepeisiin täyttämään tyhjiä kohtia penkissä. Enempää ei sitten tarvitsekaan!

Kevätesikot alatien varressa ovat jo useamman vuoden kasvaneita suuria pehkoja.

Tien toisella puolen istutukset ovat olleet vasta vuoden, tästähän poistui norjanangervo-rivi, jonka jättämään tyhjiöön jaksoin istutella viime keväänä  joitakin metrejä tuon ylemmän penkin ulkopuolelle siementänyttä taimikkoa.

Kevätesikkojen paras levintä oli aiemmin nurmikolle syntyneiden taimien siirtäminen, kun ne eivät yhtään tykkää ruohonleikkurin vierailuista. Kävelyväyliltä onkin tullut korjattua taimi poikineen!

Jalokiurunkannukset leviävät suuren siemensadon turvin helposti. Paitsi kukkapenkkien liepeillä niitä esiintyy vähän joka puolella, jonne on joutunut multaa entisiltä kasvupaikoilta, kuten kompostilla tai muualla, minne multaa on voinut panna täyttömaaksi. Niiden tehokas levintä tulee hyvin hauraasta maan alla olevasta keltaisesta juurakosta, jonka pienikin kappale muistaa kasvattaa uuden verson maanpintaan.

Kurkistin tänä aamuna koiran kanssa kävellessäni pensasaidan läpi naapurin puolelle, kun sivusilmällä tuntui, että oli satanut rakeita. Valkoiset täplät paljastuivatkin ketunleiviksi Oxalis acetosella, jolla on myös ollut hyviä leviämisaikoja viime vuosina isojen kuusten alla. Sehän on kuusilehtojen tyyppikasvi, meidän tontillakin on nykyisin ihan muutama kasvi, mutta luultavasti nekin alkavat vallata puiden varjopaikkoja.

Lehtikuuset Larix hiirenkorvalla, naapurin vaahterat taustalla kukkavaiheessaan.

Jotain eloa on alkanut ilmestyä jo tähän "lumenkaatopaikkaan" eli lipputangon penkkiinkin. Pääasiassa vihreys on mukulaleinikin ja kevätesikon alkuja, ja runsaasti joukossa meidän tontin varminta rikkaruohoa eli vuohenkelloa Campanula rapunculoides.

Kontallaan ihailua

Kaikki postauksen kuvat on 01 05 2015 iltapäivällä. Taivaalla on pilviharso, mutta niin ohut, että voi sanoa auringon paistavan. Ja ennätys: nyt oli lämpöä +15 mittarissa.

En ehkä tarkoita sitä, että olisin vapun takia niin huonoryhtinen, että vain konttailu onnistuu. Mutta nyt meillä on viivyttelevä kevät, päivästä toiseen saa katsella samaa "lähtökuoppa"maisemaa. Jotta voisi nauttia kevään pikku kukkien tarjonnasta, pitää päätä laskea paljon alemmas, aivan puolen metrin päähän. Sitten alkaa hyvinkin näkyä edistymistä kevään tulossa! Nyt on vuorossa sininen sävy, keltaiset tulevat varmaan viikon päästä.

Vielä ei näy käenrieskan keltaista liljankukkaa. Tämä parvi on pihajasmikkeen alla, ja saa vuosittain niskaansa lintujen siemenaterioiden tähteet, sillä lintujen ruokintalauta on ihan lähellä.

Alunperin meidän pihamaalla kasvoi vain pikkukäenrieskaa Gagea minima. Sitä on mäkikylässämme hyvin yleisesti tekemässä vihreyttä eli "esinurmikkoa"(naapurini antama nimitys) ennen varsinaisen heinän kasvun alkamista. Sen sipuleita siirtyy helpolla, vähänkin maata siirrettäessä. Siemenlevintä on myös varmaa. Luultavimmin levityksestä ensin huolehtivat kylän vapaana laiduntavat lehmät ja lampaat, joiden sorkanväleissä maa-aineksia kantautui.

Alapihan puolella  scilloja esiinty tällaisina pikkutuppaina. Paikka on raparperipenkin syrjä, jossa sillä on seurana keltavuokon aloittelevia kasvustoja. Scilloja on tontilla noin entisen kynnösmaan rajalle asti, eli puolet tontista on vallattu.

Näiden lähes kolmenkymmenen vuoden aikana, jonka olen tätä maatilkkua hallinnoinut, olen keväisin seurannut scillojen Scilla sibirica kansainvaellusta. Kylän scillat ovat alun perin lähtöisin naapuristani Lepolasta, ja sieltä vähitellen siirretty muihinkin taloihin. Scillalla on isohko ja syvällä oleva sipuli, joten kaivuutyöhön on oikein ryhdyttävä, jos niitä haluaa. Onneksi touko-kesäkuun vaihteessa kukista kehkeytyy pulleita vaaleanvihreitä hedelmyksiä, joissa on hyvin itävää siementä. Melkein joka kukasta tulee sellainen pullukka, joita voi nakella ohimennessään kuin kylväjä ainakin. Leikattavalle nurmikolle tehty levitys ei innostu nopeasti, sillä leikkuri katkaisee ohuen sirkkalehden melkein pohjaan asti. Pensaan alle heittely on varmempaa. Satoja ellei tuhansia sipuleita on kaivettu siirrettäväksi muualle myös tältä tontilta, mm. patioalueen ja teiden pohjilta ja rapunvieristä.

Tiilipengermän päällyksen kasvustoja.

Alkuun niitä ei meillä ollut kuin rapunpielen kukkapenkissä, jonne äitini niitä oli istuttanut. Jänikset saattoivat niitä siinä keväällä maistella, kun kesämökkiaikana 1980-90-luvuilla asuttiin täällä vain viikonloppuisin. Siitä ne vähitellen levisivät etupihan tiilipengermän päälle, jossa on äitini istuttama syysasteri-kasvusto.

Autotallin takaisella täytemaan ja vanhan rinteen muodostamalla osallakin jo siniset scillat kukoistavat.

 Tänään ollaan tilanteessa, että vanhin marjatarha talon ja maantien välissä on jo hyvin asutettu, kun huomasin, että kulottuneen heinän haravointi toukokuun loppupuolella ( kun en aiemmin ehtinyt koulukiireiden takia) selvästi edisti scillansiementen etenemistä uusiin valloituksiin. Mutta jos scilla on saanut sipulinsa järjestykseen, sitä ei juurikaan pidellä. Totesin juuri äsken, että pihalla vuoden ollut sorakasa oli mennyt osittain niiden päälle, ja nyt kukat ovat tunkeneet esiin reunalla näkyvissä olevasta pressusta läpi!

Tämä kasvupaikka on pihajasmikkeen alustaa, jonne istutin joitakin pussillisia kevättähtiä kymmenisen vuotta sitten.

Paljon maltillisemmin leviävät kevättähdet Chionodoxa. Keskimäärin niitä on sen neliömetrin lähellä, jossa ne on istutettu.

Kuva on suviruusun vierestä, josta haravoin sammalikkoa jokunen viikko sitten. Kevättähdet muistuttavat, että ennen tässä oli pidempi kukkapenkki. Ja voi, miten ilahtuivat sammalturkin poistosta.

Autoparkin reunalla on paha kivi, ja tein kukkapenkin sen liepeille sen huomaamiseksi. Naapurilta tuli kielon Convallarin majalis mätäs, kun se oli liikaa heillä kukkapenkin perkauksen jälkeen. Mukana näyttää tulleen myös kevättähtiä ja lumikelloja..

Kuvassa näkyy ylhäällä just se pressunlieve, josta scilla pääsee läpi...

Jo kauan sitten, 1990-luvulla tuli tontille tuoksuorvokin Viola odorata kasvusto. Olin tullut viikonlopulla kevätkylvöihin ja takintaskussa oli ostettuna sen siemenpussi. Auto meni parkkiin talon huoltotielle, länsipuolelle.  Kylvämään ryhtyessä ei pussia löytynytkään mistään. No asia unohtui, kunnes muutamaa vuotta myöhemmin huomasin varhain keväällä scilloja katsellessa parin sentin korkuisia violetteja kukkia sen tien päässä. No nehän olivat kaivatut tuoksuorvokit!

Kun siinä edelleen välillä aina käännellään autoa, otin ja siirsin taimet uuteen penkkiin, jossa kasvoi karhunvattujen lisäksi mm. valkopiippoa Luzula luzuloides ja Elsan peruna olevia ukonhattuja Aconitum.

Pationreunan penkissä kasvaa timanttituija, sen varjosta ei orvokki tykkää, ja on siirtynyt ihan reunakiveyksen viereen.

Osa tästä turvapaikassa olevista kasveista siirtyi lipputangon ja pationreunan penkkeihin noin 10 vuotta sitten, joissa ne ovat menestyneet liiankin hyvin, taimia on riittänyt moniin muihinkin puutarhoihin. Ja olen joutunut lisäksi sitä kitkemään! Niinpä ei ihme, että nykyisin on tuoksuorvokin alkavia kasvustoja vähän siellä ja täällä.

Kompostinkoriste.

Aluksi huomasin niitä isokompostin polulla ja tarkemmin katseltuna niitä oli siinä viereisessä vanhalle kompostille perustetussa kukkapenkissä jo melko hyvänä armeijana useassa kohdin. Jopa silkalle nurmellekin oli ilmaantunut alku karhunvattujen läheltä.

Nurmikon kaunotar

Ruusuaidan koriste

Naapurini huomautti parikin kertaa näkemästään tuoksuorvokista tiilipengermän tienoilla yhteistien varressa, ja kun äsken kiersin tarkemmin katsomassa, näkyi sen lisäksi yksi kukkiva tuoksuorvokki myös muutaman metrin päässä papulanruusuaidassa. Näinköhän tästä tulee myös tontinvalloittaja? Se on niin matalakasvuinen ja aikainen, että ruohonleikkuu ei sitä pahasti häiritse. Ja leikkuuta on muutenkin jo vähennetty, kun tarmo hiipuu ja maa sammaloituu.

Imikkä Pulmonaria obscura kukkii parhaimmillaan. silläkin tuntuu olevan tarvis laajempaan reviiriin, mutta paljon hitaampi on vauhti kuin tuoksuorvokilla.

No, kaivonkopin taakse vuohenjuurien seuraksi on ehditty ja myös samaan kompostikukkapenkkiin, jossa tuoksuorvokkikin valtaa sijaa.

Sinivuokon runsain esiintymä tontillani.

Sinivuokko Anemone hepatica on tontilla istutusperäinen. Ensimmäinen mätäs on tuotu Janakkalasta etupihalle 1980-luvulla. Kekomuurahaiset kuljettivat kaikki sen siemenet naapurin ison kuusiryhmän alle, jossa niitä on iso rykelmä. Kun talo maalattiin (v. 2000), piti nostaa kukkapenkkikasvustot pois talon syrjiltä. Tein puutarharinteeseen istutetun kaneliomenapuun juurelle kukkapenkin, ja sinivuokko pääsi etupihalta siihen muutamien uusien siirrännäisten kanssa. Tuo kohta ei ole juuri paisunut, vaikka siirrosta on jo pitkälti vuosia.

Tienvarren pihasyreeniaidassa kasvaa joitakin pikkuyksilöitä sinivuokkoa.

Kun tonttini ei ole varsinaista metsämaata, sinivuokkojen leviäminen on ollut muutenkin suorastaan surkeata. Vain yhden istutetun tuijan alla on yksilö, kuva siitä alinna. Tuija on tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa, keskimmäinen kolmesta.

Varovaisia kevään askeleita

Hyvää pääsiäistä! Jos oikein tarkasti katsoo, niin yksi narsissin nuppu on jo saanut väriä. Ruukut ovat ulkoilleet tässä puolisen kuukautta, eikä kasvua juuri ole tapahtunut.

Huh, onpa kulunut aikaa viimeisestä postauksesta! Mutta tuntuu, kuin aika olisi seisahtanut pitkäksi aikaa syksyyn päin, harmaita pilvisiä päiviä. Välillä jo luultiin, että tuleepa aikainen kevät.

Pääsiäiskaktukset sentään ovat ajallaan. Laitoin vieraiden tulon laannuttua eilen kasvuravinnepuikkoja juurille, sehän tietää kastelun yhteydessä kananlannan tuoksahduksia huushollissa...

Mutta sitten taas palattiin siihen vanhaan. Eikä se vielä meidän maisemissa paljonkaan ole edennyt kevään suuntaan. Linnut käyvät ahkerasti ruokintapaikalla.

Toki etupihalta on maa paljaana, ainakin niiltä osin, joita on puhdistettu lumesta. Sieltä onkin paljastunut viime kesinä kovasti intoa ottanut sammalikko. Päädyin äskettäin etsimään rautaharavan kanssa, vieläkö penkin reunuskiviä saisi esille. Into loppui aika nopeasti, sitä hommaa tuntuu riittävän, kun routajää on niin lähellä vielä.

Nuo kaksi pisintä versoa, vasemmalle kallellaan, ovat siitä ostopussista, loput entisistä omista kävyistä, joita oli yli viisikymmentä, vain muutamat heräsivät kasvuun.

Kevät ei oikein tunnu alkaneen sisälläkään, kun auringonpaiste ei ole lämmittänyt ruukkuja. Mustanmerenruusut Achimenes vaivoin ovat heränneet, mutta ei puhettakaan muiden vuosien pääsiäiskukinnasta! Päädyin siirtämään syntyneet muutamat alut yhteen ja samaan ruukkuun, hyvinhän ne mahtuivat.

Onneksi kuparilehden Episcia latvat, joita pari-kolme viikkoa sitten napsin juurtumaan, olivat hyvin hoitaneet hommansa, ja sainkin mustanmerenruusuilta joutaneet kaksi ruukkua uusia taimia täyteen.

Talven aikana kehittyneet uudet oksat olivat kuin keitettyä spagettia ja hauraita kuin mitkä, kun tein niistä juurrutettavia kappaleita. Kunnon jälkeläisen takia pitää latva katkaista, jos siinä on kukka-aihe tai kukka valmiina. Muuten kasvaa vaan yhtä runkoa, kun mukavampi olisi nähdä haarova.

Dragonwing-begonia on päässyt myös parturointiin pääsiäissiivojen yhteydessä viikko sitten, sen latvuksia tuli peräti viisi lasillista, joten jos juuria tulee, niin taimia on paljon. Alkuperäinen latvottu emokasvi on myös lisännyt uusia oksia valon puoleisiin oksiinsa, ehkäpä se siitä. Onhan nyt vielä pari kuukautta edessä, ennenkuin uskaltaa ajatella ulkokasvatusta.

Naapurini raportoi jo kolmisen viikkoa sitten uusista kukkivista lumikelloistaan. Meidän varjoisempien rinteiden tilanne on vielä aika alkutekijöissä. Jokunen piippana lumikelloja Galanthus on näkyvillä parkkipaikan reunalla.

Kevätkelloja eli lumipisaroita Leucojum ei näkynyt isonkiven viereisessä kasvupaikassaan ennenkuin pari päivää sitten, kun satoi tosi märkiä räntäsatseja. Kiven vierestä sulana on puolisen metriä.

Lähistöllä kasvavat vaaleanpunaiset kevättähdet Chionodoxa ovat nostaneet muutaman sentin punaiset piikit pintaan, ne ovat tuossa kuvan keskustassa. Krookuksista ei ole vielä tietoakaan.

Kevättä pitää siis vielä odotella. Joinakin lähivuosina on jo haketuksetkin tehty, mutta ei nyt. Amurinviinin raadot ovat vielä pohjastaan jäätyneinä kiinni maassa, saa paistaa ainakin toisen viikon vielä, ennenkuin menevät hakkeeksi, pitäähän niiden sen verran kuivuakin, että katkeavat.

Rairuohojen kasvatus unohtui, kun sitä tietoisesti lykkäilin. Ei ollut ensimmäinen kerta, ja pussit ovat hyvään tarpeeseen, kun paikkailee toukokuulla sammalikon poistosta tulleita aukkoja.