Kontallaan ihailua

Kaikki postauksen kuvat on 01 05 2015 iltapäivällä. Taivaalla on pilviharso, mutta niin ohut, että voi sanoa auringon paistavan. Ja ennätys: nyt oli lämpöä +15 mittarissa.

En ehkä tarkoita sitä, että olisin vapun takia niin huonoryhtinen, että vain konttailu onnistuu. Mutta nyt meillä on viivyttelevä kevät, päivästä toiseen saa katsella samaa "lähtökuoppa"maisemaa. Jotta voisi nauttia kevään pikku kukkien tarjonnasta, pitää päätä laskea paljon alemmas, aivan puolen metrin päähän. Sitten alkaa hyvinkin näkyä edistymistä kevään tulossa! Nyt on vuorossa sininen sävy, keltaiset tulevat varmaan viikon päästä.

Vielä ei näy käenrieskan keltaista liljankukkaa. Tämä parvi on pihajasmikkeen alla, ja saa vuosittain niskaansa lintujen siemenaterioiden tähteet, sillä lintujen ruokintalauta on ihan lähellä.

Alunperin meidän pihamaalla kasvoi vain pikkukäenrieskaa Gagea minima. Sitä on mäkikylässämme hyvin yleisesti tekemässä vihreyttä eli "esinurmikkoa"(naapurini antama nimitys) ennen varsinaisen heinän kasvun alkamista. Sen sipuleita siirtyy helpolla, vähänkin maata siirrettäessä. Siemenlevintä on myös varmaa. Luultavimmin levityksestä ensin huolehtivat kylän vapaana laiduntavat lehmät ja lampaat, joiden sorkanväleissä maa-aineksia kantautui.

Alapihan puolella  scilloja esiinty tällaisina pikkutuppaina. Paikka on raparperipenkin syrjä, jossa sillä on seurana keltavuokon aloittelevia kasvustoja. Scilloja on tontilla noin entisen kynnösmaan rajalle asti, eli puolet tontista on vallattu.

Näiden lähes kolmenkymmenen vuoden aikana, jonka olen tätä maatilkkua hallinnoinut, olen keväisin seurannut scillojen Scilla sibirica kansainvaellusta. Kylän scillat ovat alun perin lähtöisin naapuristani Lepolasta, ja sieltä vähitellen siirretty muihinkin taloihin. Scillalla on isohko ja syvällä oleva sipuli, joten kaivuutyöhön on oikein ryhdyttävä, jos niitä haluaa. Onneksi touko-kesäkuun vaihteessa kukista kehkeytyy pulleita vaaleanvihreitä hedelmyksiä, joissa on hyvin itävää siementä. Melkein joka kukasta tulee sellainen pullukka, joita voi nakella ohimennessään kuin kylväjä ainakin. Leikattavalle nurmikolle tehty levitys ei innostu nopeasti, sillä leikkuri katkaisee ohuen sirkkalehden melkein pohjaan asti. Pensaan alle heittely on varmempaa. Satoja ellei tuhansia sipuleita on kaivettu siirrettäväksi muualle myös tältä tontilta, mm. patioalueen ja teiden pohjilta ja rapunvieristä.

Tiilipengermän päällyksen kasvustoja.

Alkuun niitä ei meillä ollut kuin rapunpielen kukkapenkissä, jonne äitini niitä oli istuttanut. Jänikset saattoivat niitä siinä keväällä maistella, kun kesämökkiaikana 1980-90-luvuilla asuttiin täällä vain viikonloppuisin. Siitä ne vähitellen levisivät etupihan tiilipengermän päälle, jossa on äitini istuttama syysasteri-kasvusto.

Autotallin takaisella täytemaan ja vanhan rinteen muodostamalla osallakin jo siniset scillat kukoistavat.

 Tänään ollaan tilanteessa, että vanhin marjatarha talon ja maantien välissä on jo hyvin asutettu, kun huomasin, että kulottuneen heinän haravointi toukokuun loppupuolella ( kun en aiemmin ehtinyt koulukiireiden takia) selvästi edisti scillansiementen etenemistä uusiin valloituksiin. Mutta jos scilla on saanut sipulinsa järjestykseen, sitä ei juurikaan pidellä. Totesin juuri äsken, että pihalla vuoden ollut sorakasa oli mennyt osittain niiden päälle, ja nyt kukat ovat tunkeneet esiin reunalla näkyvissä olevasta pressusta läpi!

Tämä kasvupaikka on pihajasmikkeen alustaa, jonne istutin joitakin pussillisia kevättähtiä kymmenisen vuotta sitten.

Paljon maltillisemmin leviävät kevättähdet Chionodoxa. Keskimäärin niitä on sen neliömetrin lähellä, jossa ne on istutettu.

Kuva on suviruusun vierestä, josta haravoin sammalikkoa jokunen viikko sitten. Kevättähdet muistuttavat, että ennen tässä oli pidempi kukkapenkki. Ja voi, miten ilahtuivat sammalturkin poistosta.

Autoparkin reunalla on paha kivi, ja tein kukkapenkin sen liepeille sen huomaamiseksi. Naapurilta tuli kielon Convallarin majalis mätäs, kun se oli liikaa heillä kukkapenkin perkauksen jälkeen. Mukana näyttää tulleen myös kevättähtiä ja lumikelloja..

Kuvassa näkyy ylhäällä just se pressunlieve, josta scilla pääsee läpi...

Jo kauan sitten, 1990-luvulla tuli tontille tuoksuorvokin Viola odorata kasvusto. Olin tullut viikonlopulla kevätkylvöihin ja takintaskussa oli ostettuna sen siemenpussi. Auto meni parkkiin talon huoltotielle, länsipuolelle.  Kylvämään ryhtyessä ei pussia löytynytkään mistään. No asia unohtui, kunnes muutamaa vuotta myöhemmin huomasin varhain keväällä scilloja katsellessa parin sentin korkuisia violetteja kukkia sen tien päässä. No nehän olivat kaivatut tuoksuorvokit!

Kun siinä edelleen välillä aina käännellään autoa, otin ja siirsin taimet uuteen penkkiin, jossa kasvoi karhunvattujen lisäksi mm. valkopiippoa Luzula luzuloides ja Elsan peruna olevia ukonhattuja Aconitum.

Pationreunan penkissä kasvaa timanttituija, sen varjosta ei orvokki tykkää, ja on siirtynyt ihan reunakiveyksen viereen.

Osa tästä turvapaikassa olevista kasveista siirtyi lipputangon ja pationreunan penkkeihin noin 10 vuotta sitten, joissa ne ovat menestyneet liiankin hyvin, taimia on riittänyt moniin muihinkin puutarhoihin. Ja olen joutunut lisäksi sitä kitkemään! Niinpä ei ihme, että nykyisin on tuoksuorvokin alkavia kasvustoja vähän siellä ja täällä.

Kompostinkoriste.

Aluksi huomasin niitä isokompostin polulla ja tarkemmin katseltuna niitä oli siinä viereisessä vanhalle kompostille perustetussa kukkapenkissä jo melko hyvänä armeijana useassa kohdin. Jopa silkalle nurmellekin oli ilmaantunut alku karhunvattujen läheltä.

Nurmikon kaunotar

Ruusuaidan koriste

Naapurini huomautti parikin kertaa näkemästään tuoksuorvokista tiilipengermän tienoilla yhteistien varressa, ja kun äsken kiersin tarkemmin katsomassa, näkyi sen lisäksi yksi kukkiva tuoksuorvokki myös muutaman metrin päässä papulanruusuaidassa. Näinköhän tästä tulee myös tontinvalloittaja? Se on niin matalakasvuinen ja aikainen, että ruohonleikkuu ei sitä pahasti häiritse. Ja leikkuuta on muutenkin jo vähennetty, kun tarmo hiipuu ja maa sammaloituu.

Imikkä Pulmonaria obscura kukkii parhaimmillaan. silläkin tuntuu olevan tarvis laajempaan reviiriin, mutta paljon hitaampi on vauhti kuin tuoksuorvokilla.

No, kaivonkopin taakse vuohenjuurien seuraksi on ehditty ja myös samaan kompostikukkapenkkiin, jossa tuoksuorvokkikin valtaa sijaa.

Sinivuokon runsain esiintymä tontillani.

Sinivuokko Anemone hepatica on tontilla istutusperäinen. Ensimmäinen mätäs on tuotu Janakkalasta etupihalle 1980-luvulla. Kekomuurahaiset kuljettivat kaikki sen siemenet naapurin ison kuusiryhmän alle, jossa niitä on iso rykelmä. Kun talo maalattiin (v. 2000), piti nostaa kukkapenkkikasvustot pois talon syrjiltä. Tein puutarharinteeseen istutetun kaneliomenapuun juurelle kukkapenkin, ja sinivuokko pääsi etupihalta siihen muutamien uusien siirrännäisten kanssa. Tuo kohta ei ole juuri paisunut, vaikka siirrosta on jo pitkälti vuosia.

Tienvarren pihasyreeniaidassa kasvaa joitakin pikkuyksilöitä sinivuokkoa.

Kun tonttini ei ole varsinaista metsämaata, sinivuokkojen leviäminen on ollut muutenkin suorastaan surkeata. Vain yhden istutetun tuijan alla on yksilö, kuva siitä alinna. Tuija on tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa, keskimmäinen kolmesta.