Heinäaika alkanut

Pation jyrkkää reunaa rajaa peittokurjenpolvi Geranium x cantabrigiense, joka on tänä vuonna pursunut ennätyksiinsä kukkalatvojen määrässä. Alunperin istutin sen kellokukkarivistön toiselle puolelle, mutta reippaana leviäjänä sen rönsyt makailevat nyt jo pation laatoilla, ja kellokukat ja rusopäivänliljat ovat tilanpuutetta kärsimässä.

Pietarin ja Pekan päiviä vietettiin pari päivää sitten, se päivä oli ennen vanhaan merkkinä heinänteon alkamisesta. Yleensähän heinä tehtiin luonnonniityistä ja pelloista heinän tähkimisen alkaessa, jolloin kasvustot olivat saavuttaneet lopullisen korkeutensa ja korsi alkoi kovettua, silloin saatiin helposti säilyvä heinä kuivattaessa.

Tällä kapealla teiden välisellä rinteellä heinän korjuu kävisi päinsä! Mutta ei vielä, koska peurankello Campanula glomerata ei ole alkanut kukkia, ja tämä alue on sen paras esiintymä tontilla toistaiseksi. Saavat ensin siementää, ja sitten vasta elokuulla leikataan.

Nykyisin tuota tyyliä ei ole kuin harvoilla pelloilla, sillä hevoset ja lampaat tykkäävät korren pureskelusta. Naudoille, joita on heinänsyöjien enemmistö, kelpaa tuorerehu, niille heinäpellot korjataan tuorepaaleiksi useita kertoja kesässä, jos on hyviä kasvuilmoja. No, tänä vuonna tuskin saadaan kahta enempää, kun alkukesällä kasvu ei edistynyt.

Kesäkuun päätteeksi on saatu parina päivänä sateita runsaan viikon välein, joten vesisaavitkin ovat täyttyneet nurkilla. Ensimmäinen sade tuli torstaina, siis juhannuksen aatonaaattona, ja vaikka se ei ollutkaan kovin antelias, niin kuitenkin aivan korvaamaton kuivuudessa kärvisteleville kasveille. Seuraava sadepäivä saatiin tämän viikon loppuessa eli perjantaina, ja se olikin aivan eri luokkaa veden määrässä, sillä kirkon hiekkaiselle parkkipaikalle oli syntynyt oikein jokiuomaa pois valuneista vesistä.

Katselin, että lintuja olikin perjantaina pyrähtelemässä rännisaavin tienoilla jo silloin, kun sade vielä jatkoi. Sade on nyt tullut reippaalla tuulella, ja lämpötilat ovat pudonneet kymmenellä asteella, joten pihalla jaksaa kävellä.

Ukonkellot tykkäävät autotallin seinustan kuivasta penkistä! Siinä on alla jopa salaojaputki, kun joskus aiemmin kevätvedet pyrkivät kertymään parkkipaikalle allikoiksi. Suurin osa kelloista on sinisiä, mutta tähän etualan nurmikolle on etsiytynyt myös valkoisia.

Ukonkellot alkavat ryhdistäytyä parempaan ilmeeseen, kun viime syksynä ja tänä keväänä raivattiin tästä täytemaasta pois varjostaneet kriikunat ja pihlajat. Ehkä nyt tulee uusia siementaimia, kun kuivuus on ahdistanut kilpailevaa vesiheinää. Luiskan kaltevaan osaan istutin aikoinaan kuunliljan mättäitä ja vuorenkilpiä, niistä ensinmainitut ovat olleet voitolla, kun on ollut kovin varjoisaa alkuaikoina.

Kesä on edennyt kellokukkien aikaan. Kuivuuden takia monille kohdin on kehittynyt ennen näkemättömän runsaita kissankellomättäitä, jopa puiden varjoon, kuten meidän parkkipaikan liepeesså. Ukonkellot Campanula latifolia alkoivat avata nuppujaan edellisen sateen jälkeen, ja nyt yhtyivät kukintaan myös varsankellot C. trachelium.

Varsankelloja tuijain vieressä . Niiden kukinta alkaa latvasta. Näiden kaverina on myös palavarakkaus, mutta sen aika ei ole vielä roihuta.

Harakankellojakin C. patula on ollut jo näkyvillä, lahinnä viime keväänä kuokituilla kohdilla, sen siemen vaatii avointa kasvutilaa, ei kilpaile heinien kanssa.

Alatien varren penkissä on paikoin runsautta, sillä aiemmat kesän 2016 siirrännäiset ovat nyt hyvin juurtuneet. Varsinkin jalopähkämöt Stachys macrantha näyttävät kotiutuneen. Jostain on ilmaantunut tänä vuonna runsaanlaisesti myös sormustinkukkaa Digitalis purpurea.

Vanhan omenapuunkannon piilottamiseksi siirretty peittokurjenpolvi alkaa valloituksiaan tässä alatien varressa.

Lipputangonpenkin ilme on nyt aika sininen, sillä sekä idänkurjenpolvi Geranium himalayense että puolet korkeampi tarhakurjenpolvi G. x magnificum ovat kukassa ja täyttävät kohta neljänneksen kukkapenkistä. Myös muutamat ukonkellojen korkeammat pensaat ovat siinä jo kukassa. Päivänliljat ovat lopettaneet.

Kuvat on illan viimeisinä tunteina eilen talletettuja.

Koivuangervon kavereita ovat kukassa oleva sormivaleangervo Rodgersia aesculifolia (lajinimi viittaa hevoskastanjaan Aesculus, jonka lehtiä nuo lehdet muistuttavat). Kilpirikko Darmera peltata, joka on oikealla alhaalla, ei kukkinut tänä vuonna, mutta voi hyvin muuten.

Ruskoliljat Lilium bulbiferum ovat kukintansa jälkivaiheilla, niiden takana oikealla aurinkonauhus Ligularia stenocephala, jolla on vasta lehtien kasvatusvaihe menossa.

Jotta puutarhassa voisi kävellä ja valoa tulisi kukkapenkkeihin, on ollut tarvetta poistaa alimmaisia oksia. Alempana olevassa kuvassa on metsälehmuksen Tilia cordata tyvi, joka onneksi ei heittäydy vastaan kymmenin uusin oksin kuten puistolehmus, mutta kyllä se tämäkin näköjään osaa tehdä jälkisilmuja, joista saa oksia. Kuoren alla on solukkoa, joka on niinen alkuperä

Oksat olivat silloin ennen muinoin tärkeitä, koska niiden leikkaaminen ja kuoriminen oli helppoa niinisyiden saamiseksi aikana, jolloin kalaverkot ja säkit tehtiin niinikuiduista. Siitä syystä Suomen suuriuhtinaskunnassa annettiin asetus, jossa kiellettiin kaatamasta niinipuita.

Lehmus on istutettu 1990-luvun puolivälissä, sillä vanha navetta purettiin 1991 ja tämä rinne syntyi sen jälkeen raunioille. Alkuun tässä oli pelkkää hiekkaa, mutta sitten tilattiin hieman multaakin, että istutukset jaksoivat asettua 

Istutin tuohon peurankellorinteeseen muutamia vuosia sitten punalehtisen marjaomenapensaan Malus torengii var sargentii, joka voisi kasvaa puun muotoonkin, mutta leikkaamalla pois kärkikasvu alkuun se alkaa tehdä pensasta. Meillä jänis on sitä mieltä, että parturointia on hyvä jatkaa vielä, joten ei ole pensas juuri korkeutta saanut tehtyä.

Talon nurkalle kasvamaan asettunut keijuangervo Spiraea japonica Little Princess sietää oikein hyvin leikkausta keväisin. Tämäkin on taas kynitty vaaksanmittaiseksi ja nyt ovat uudet oksat kasvaneet ja alkaneet kukkia.

Viereen on ilmaantunut itsekseen siementaimi, joka on paljastunut ajan myötä ruusuangervoksi Spiraea japonica Froebelii, ja sen emon kasvupaikka on parin metrin päässä oikealla. Siementaimia tulee kymmenittäin vuosittain, kaikki laattojen raotkin täyteen, ja ovat tiukkoja kitkettäviä, kun puutuvat aika nopeasti.

Tarkemmin katsellessa näyttää siltä, että kuivuus ei ole yhtään haitannut humalanvieraan taimien kehittymistä, näitä näyttää olevan monessa kohdin etupihalla. Tämä kasvaa vesisaavin lähellä, mutta siinä ei ole ollut  pursuamiseen asti vettä kuin vasta pari päivää.

Kehräsaunioita, mm. keskellä alhaalla. Kukinnot ovat vielä vihreitä nappeja.

Jo ehdin haikailla, että pihasta ovat hävinneet kaikki 1980-luvulla olleet rikkaruohot, mutta onneksi tämä kuiva kesä sai aikaan piha- eli kehräsaunioiden Matricaria discoidea runsaan alun! Niitä on nyt ihan kymmeniä. Sammaloituminen on tontilla ollut niin vauhdikasta viimeisinä kosteina kesinä, että ruohonleikkuutakin jo haittaa. Olin edellisenä keväänä kyllä tässä parkkipaikalla hieman tehnyt rinteen muotoilua lapiollakin, joten maassa olevia siemeniä oli noussut itämistasolle.

Hiekoitusmursketta kertyy nimittäin talviaikana aika lailla, ja siirrän sitä pois autotallin oven aukeamisalueelta, että ovea voisi käyttää myöhemminkin. Piharatamo Plantago major ja pihatatar Polygonum aviculare on myös silloin tällöin nähtyjä vielä, mutta esim. punasolmukki ja jäsenruoho ovat kai enää muistoja.