Hansaruusut ovat ottaneet kesästä huvit irti. Sateet sen kukat tavallisesti aika pian ruhjovat, mutta nyt sitä vaivaa ei ole! |
Ei ole vielä rännisaavia tarvinnut siirtää työmaalleen |
Niin tai näin, päivä kerrallaan eletään. Tellan kanssa vietetty toukokuu kului mukavissa merkeissä, kun ulkona olevat klapipinot ovat kuivuneet hyvää vauhtia. Kukkapenkkien kitkentää harrastettiin käppäilyn lomassa, ja Tella tuntui oppineen jo, että penkin viereen pysähdytään ja ehkäpä katsotaan hieman loikomispaikkaakin! Sateita ei nimittäin enempää tullutkaan kuin toukokuun puolivälissä yhtenä päivänä ilmaantuneet sadekuurot, jotka satoivat juuri tehdyille sahatuille klapikasoille. Muuna aikana voitiin mennä ilman sadetakkia, eipä juuri tassujen kuivaamistakaan aamukasteen jäljiltä tarvinnut tehdä.
Oksista tehtyjä pinoja tuli syksyllä kaksi ja nyt keväällä kolmas, kun Ahti-naapuri ehti keväisten kalastuskiireidensä lomassa sahan kanssa askarteluun. Kiitos vain upeista ahven- ja kuhatuliaisista! Tällä kertaa työvälineenä olikin sähköllä toimiva saha, joka toisesta naapurista ajautui autotalliini ison öljykanisterin kanssa. Sillä meni yhdellä kerralla kaikki se oksaikko, joka oli keolla, mutta toiseen kertaan jätettiin isommat rungot ja omenapuun latvukset, jotka olivat kivikovaa joka suuntaan sojottavaa oksaa, melkein yksitellen jyrsittävää.
Helenan kanssa istutettiin jo patioruukutkin kesäilmeeseen, mutta muutapa ei olekaan tapahtunut, paitsi vettä kannuun seinälle tehdystä uudesta hanasta. Letkunpätkän kun siihen vielä muistaisi... |
Eiliset mattopyykit kuivuvat nopeasti, kun ilma on kuivaa. Rotkolemmikeillä on viimeiset hetkensä tässä luiskassa, niin niiden kuuluukin tehdä keväisin. |
Eilen sain päätökseen tuvassa palvelleet matot. Sitten voisi ajatella pohjakerrokseen varastoitunutta pestävää, sitähän on, kun oli välissä muutama kesä, ettei tullut käytyä lainkaan. Ja pesuhuoneen aiempi elämä vaate- ja varastohuoneena luovutti myös kasan pitkään palvellutta matonpätkää, liekö niitä edes vaihdettu vuoden 2005 muuton jälkeen, korkeintaan imuroitu. Mutta siellä ei ole ollut koskaan muurahaisia keväisin, kuten muissa eteisen yhteydessä olevissa nurkissa. Näyttäisi, että kuivatusilmoja riittää juhannukseen asti...
Kesäkuun kuudes päivä oli varattu keskussairaalan ihotautien poliklinikkareisulle, sillä olin kevättalvella arvellut, että haluaisin asiantuntijan mielipiteen entisistä keratoosialueiden reunoilla olevista karhentuneista kohdista. Aluksi piti käydä kunnanlääkärin vastaanotolla, ja sieltä lähti sitten lähete, jolla vastaanotto ilmaantui reilun kuukauden päästä.
Tehtiinkin kuuteen kohtaan naamassa nestemäisen typen suihkutusta (-196C), joka jäädyttää solukot rajatulta pieneltä alalta ja siten poistaa virheellistä tietoa lähettävät geenit. Näitä käsittelykertoja on ollut ennenkin, tämä oli neljäs kerta. Ensimmäisten kahden väliä kevättalvella 2015 oli vain muutamia viikkoja, ja silloin samalla tehtiin isommille alueille fotokemiallinen hoito. Vuosi sitten oli viimeinen jälkitarkastus, jossa oli myös typpihoitoa käytettiin.
Tästä seuraa, että pitää noudattaa suurta rajallisuutta ulkona aurinkoisissa olossa usean viikon ajan, koska ohueksi muuttuva iho on entistä ärhäkämpi muuttamaan perimäänsä. Niinpä pihatöissä on tullut muutosta, pitää keskittyä aikaiseen aamuun ja ja iltatunteihin, keskipäivä on oltava sisätiloissa.
Tämän aamun näkymä puutarhan alareunalta, etualalla on se viime syksyn syyshortensian penkki, jolle laitoin kavereiksi vuorikaunokkeja. Nyt siitä ei juuri muuta näykään... |
Kun ei sada, ei ole ollut suurta kiirettä nurmikoiden leikkaamisessa. Aloin ruohonleikkurin käyttökauden vasta kesäkuun puolella, ja olen toistaiseksi jaksanut vain hieman yli tunnin työrupeamia, varsinkin alapuutarhalla korsi on aika kovaa ja vaatii paikoin kaksi höyläystä. Mutta ylämäellä ollaan jo kulottuneessa nurmessa.
Tänä vuonna taitaa mennä niin, ettei ole majoitettavia musiikkijuhlien esiintyjiä. Saan keskittyä etsimään puutarhasta kukkia kesäkahvilaan, sehän aika on juuri nyt, tällä viikolla. Pihalla odottaa myös kahdella kuormalavalla betonilaattoja, jotka tulivat nekin 06 06 pation ja etupihan kunnostamiseen. Siihen en kuitenkaan vielä ole ehtinyt, kun puutarhanhoitoa on riittänyt. Näyttäisi, että jasmikkeen kannokkokin jo antaisi myöten ja irtoaisi, kunhan antaisi vauhtia rautakangella. Sille kohtaa pitää riittää kivimursketta, jota on paikalla pysyvää laatua eikä vieri.
Ja murskeen päälle voisi sitten laittaa jopa laattapolunkin autotallin syrjään lännen puolella kulkemisia varten. Osa pation laatoista nimittäin pitää vaihtaa siistimpiin, ne vanhimmat ovat sammaloituneet liikaa, kun ei alunperin laittaessa ollut sopivaa mursketta tarpeeksi pohjalle.
Kas, näyttääkin tulleen postausosoite hieman väärin, kun piti kirjoitella Tertun tontilla- teeman uutisia, joten nyt on sitten kasviuutisten ohella muutakin juttua...
VastaaPoista