perjantai 26. toukokuuta 2017

Hidasta on...

Tämän aamun kuva koivun lehtikoosta, kymmenen sentin kolikko vie vielä voiton, vaikka taimilla tietysti onkin suuremmat lehdet, kun ovat lähellä maata. Vuohenputki on päässyt hieman nostamaan lehtiään, joita meidän tontilla kyllä riittää.
Eipä ole näkymä paljonkaan vaihtunut, vaikka ollaan kevättä vietetty! Edellispostauksesta tulee kohta kuukausi, kun olen miettinyt tehdä uutta kirjoittelua sitten, kun jotain on todella tapahtunut.

Kuriilienkirsikka Prunus nipponica var.kurilensis alkoi kukkia viime lauantaina, kukat eivät kestäneet pitkään.
Kevätkukkijoita vielä katsellaan. Voimissaan olevat kelta- ja valkovuokot, mukulaleinikit ja jalokiurunkannukset värittävät nurmikoiden pintaa. No, sentään sinivuokko on lopettanut, samoin pikkukäenrieska Gagea minima. Kevätesikkojen kukat puskevat esiin maanpinnasta, kun vettä ei ole vielä tarpeeksi.
 Kukkapenkissä kevätesikko on hieman pidemmällä, mutta nurmikkoon kuokittu alue on vain viisisenttistä ajotien toisella puolella.
Siirtelin kymmenittäin taimia useampaan kohtaan tämän ajotien varteen. Sitkeää sukua, melkein kaikki siirrännäiset alkoivat kasvaa. Jos tulee jatkossa sateita, voi tehdä saman tempun uudestaan, taimia kyllä riittää, muttei veden kanniskeluhaluja.
Mutta melkein suurennuslasilla sai hakea koko toukokuun kevään etenemisen merkkejä, kunnes tasan viikko sitten tuuli toi lämpimämpää ilmaa, ihan +27 asteeseen ja useat puut ja pensaat putkahtivat seuraavana päivänä hiirenkorvalle. Vaikka ilmat ovat tuosta ennätyspäivästä tulleetkin kymmenellä asteella alaspäin, ei sentään pakkasta ole näkynyt, joten kasvu on alkanut.

Tämä näkymä on myös juuri äsken otettu. Vähiten lehteä vielä on kuvan keskellä saarnella. Vaahtera kukkii, metsälehmuskin on saanut lehdet.
Sama kohta, mutta vähän alempaa oleva näkymä. Vuorenkilvet ovat alkaneet kukkia, samassa penkissä vasemmalla on sinisiä rotkolemmikkejä pari päivää sitten alkanut näkyä. Ukonhattujen versot ovat n. 10 cm korkeita.
Suurin tammi on alapuutarhalla vielä kovin vähälehtinen myös, eikä kriikunoiden aikaansaannoksia siinä suhteessa juuri voi kehua. Vasemman reunan tuomipihlajalla on näkyvillä jo kukkanuppuja. Kamera on kyllä ollut suorassa, mutta tammi on vino, ja kriikunat suorastaan laineilla.
Kunpa saataisiin sadetta. On sitä jo moneen kertaan ennusteissa lupailtukin, mutta tämä seutu saa sateet yleensä viimeksi. Nyt on hieman enemmän toivoa, kun seuraavan 10 vrk:n ennustejaksolta löytyy tippoja monelle päivälle.

Äitienpäivän tuliaiset sisällä ja piharuukuissa sentään tuovat väriä muuten niin vaaleaan maisemaan.

3 kommenttia:

  1. Hei! Hidasta on, täytyy myöntää, tämä kesän tulo! Kuule. Osaisitko sinä sanoa erästä kysymystä, jota pojantyttäreni kanssa pohdittiin: Miksi toiset kukat katsovat ylös taivaisiin ja toiset alas maahan?

    VastaaPoista
  2. Enemmistö varmaan katsoo aurinkoon päin, ja kun meillä se ei nouse paljon yli 65 asteen taivaanrannasta, niin täkäläiset luonnonkasvien kukat eivät juuri katso suoraan ylös, vaan sivulle. Jos kasvatetaan eteläisemmistä maista peräisin olevia koristekasveja, niiden keskipäivällä aurinko on lähes suoraan ylhäällä ja ne suuntaavat kukkansa sinne. Paras esimerkki tästä on auringonkukka, nehän meillä katsovat aamulla itään, keskellä päivää melkein ylös ja illalla länteen. Siellä mistä auringonsäteet tulevat, tulee myös lämpöä ja se saa aineenvaihdunnan vilkastumaan. Yleensä kasveilla on kiire siihen aikaan, että siemenet varmasti alkavat kehittyä. Monet varjossa kasvavat kasvit eivät käännä kukkaansa niin reippaasti, esimerkiksi mustikka, joka kohta alkaa kukkia. Tämä kukkavarren taipuminen johtuu kasvin itsensä erittämistä hormoneista, mutta voi johtua myös ns. nestejännityksestäkin (soluthan ovat täynnä nestettä, ja jos niistä vettä haihtuu, niin se solu pienenee kooltaan ja kasvi taipuu sinne päin). Jotkut kasvit, kuten haapa, kääntävät lehtensäkin niin, että eniten valoa päin on lehden pinta. Mutta se on aika yksilöllistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos selventävästä vastauksestasi! Saanko laittaa tämän blogini sivulle ja samalla sinun blogiosoitteesi?

      Poista