Sateiden lomassa iltaa kukkien parissa

Saatiin viimein lämpimiä aikoja ja sateitakin vehmautta lisäämään. Poikkesin juuri pihalla, kun on taukoa, kastelemassa sukat crocsujen rei'istä litimäriksi. Muutamia kohteita oli ihan pakko kuvata, kun eilen ei vielä ollut samanlaista. Siispä kierros muitta mutkitta puutarhaan! Oli niin paksu pilvi ja iltakin vielä, että kaikkiin kuviin sinkoutui salaman lisävaloa kamerasta. En nyt laita kuitenkaan eilisiä pihasyreenin kuvia, niitä varmaan jokainen näkee livenä.

Ensin pionirintamalle, jossa eletään komeita hetkiä. Kartanopioni Paeonia x hybrida on tänään avannut toisessa pensaassa kukkansa. Sen varret kerkisivät laota jo edellisessä sateessa aivan maata myöten, mutta pääsin kohta hätiin ja laitoin tukikaaria, niin oikesivat siitä, eikä tällä kerralla tullut makaronivarsia.

Seuraavana  on kuolanpioneja Paeonia anomala. Ylempi eli nuorin pioneistani alkoi kukkia jo pari päivää sitten, alempi (äitini peruja) vasta tänä aamuna. Ylemmässä on paljon pidempi kukkaperä, alemmasta se lähes puuttuu. Muut pionit eivät ehdi vielä näihin aikoihin.

Lumipalloheisi Viburnum opulus Pohjanneito haluaa kuvaan seuraavaksi, vaikka kukat ovat vielä limenvihreitä tässä varhaisvaiheessa. Lehtinälvikkäistä ei ole tietoakaan! Pensas on ehtinyt jo reilun 1,5 m korkuiseksi ja tuija antaa sille mukavan tumman taustan.

Rodopensaissakin kaikissa on kukkia: Alkuun ensin nuorin, jonka istutin aivan hiljattain Suomen itsenäisyyden juhlavuoden merkeissä. Se taitaa olla vanhinta tyyppiä Suomessa, puistoalppiruusu Rhododendron catawbiense grandiflorum. Se on hankittu Mustilan puutarhamyymälästä. Tälle kasville on ominaista, että sen maahan taipuvia oksia voi koettaa saada juurtumaan samalla lailla kuin mustaherukkaakin tai karviaista. Ainakin sillä on tilaa tässä kasvupaikassaan.

Seuraavat kuvat ovat entisistä rodoistani. Ensimmäinen on vanhin eli Mustilasta hankittu Haaga. Sen kasvu on mukavan pystyä, joka onkin tarpeen tässä polun varressa. Mänty antaa varjon.

Toinen samaan aikaan hankittu Nova Zembla on vasta avaamassa kukkiaan. Sen kasvutapa on aika lailla lamoava, pääosa kukkanupuista pilkistelee lähes maanpinnan tasossa ruohojen seassa. Varjon tarjoilee purppurakuusi.

Yritin mahduttaa tähän kuvaan tuon uusimman punaliilan tulokkaan ja taustalla olevat muutaman vuoden ikäiset kaksi R. roseum Elegans yksilöä, jotka ostin paikallisesta S-kaupan puutarhamyymälästä. Nämä vaaleanpunaiset päätyivät tontille sen takia, kun edellisvuonna oli kaadettu lähistöltä kuusi, josta tuli valtavasti neulaskasaa juuri tuon kasvupaikan tienoisiin, ja mietin siinä, että siirtäisin niitä kahdelle edelliselle maata hapattamaan. No niin teinkin, mutta kekoa jäi vielä paljon, joten sitten tartuttiin tarjoukseen kesäkuussa. Hyvin ovat leidit kukkineet, vaikka olivatkin kovin pieniä taimia tuohon viimeiseen ostokseeni verrattuina.

Lopuksi katsellaan oranssinväriä. Ensin kuva eiliseltä, jossa on ruusujuurta Rhodiola, jonka lajinimestä näyttää olevan kahdenlaista tietoa. Lähes kaikki suomalaisella nimellä ruusujuuri haetut kuvat sanovat googlen mukaan sen lajiksi R. kirilowii eli idänruusujuuri. Mutta jos hakee nimellä Rhodiola, saa vaihtoehdoksi ennen muuta R. linearifolia? No ainakin yksi on varmaa, ei sitä yleensä sanota nimellä R. rosea, kun sen lehdet ovat niin erilaiset keltakukkaiseen pohjanruusujuuri- kasviin verrattuna. Tässä kasvupaikassa, johon sen siirsin rapunpielessä olleesta penkistä viime kesäkuussa, se on voinut oikein hyvin.

Pitääpä heti panna lisäys tähän, kun äsken googlatessa jouduin Missourissa sijaitsevan Kew Botanical Gardenin sivuille, ja siellä oli maininta, että nämä ovat saman kasvin kaksi eri nimeä, toisen eli R. kirilowii on nimennyt (Regel) Maxim ja toisen eli R. linearifolia Boriss.

Lisää selatessani tämän hakusanan osumia tuli selväksi, että rakkaalla lapsella on muitakin nimiä. Kirgistanin ja Uzbekitanin suunnalla nimenä on R. longicaulis (Praegel) S.H.Fu, taikka R. macrolepis (Franch) S.H.Fu.  Lisäksi löytyi vielä R. sinuata (Royle ex Edge) Fu. Kasvin alkuperäiseksi kotipaikaksi esitetään keski-Aasiassa olevaa Tien Sanin vuoristoaluetta.

Viimeiseksi pääsee kuvaan tulikellukka Geum coccineum. Kun nimi viittaa kohta tulevaan keskikesän kokkojuhlaan, niin sopinee toivotella mukavia juhannuksen odotuspäiviä kaikille lukijoilleni!