Neilikoistani vuosikymmenten saatossa

Alkajaiskuvana on 09 07 2012 talletettu muisto kärhöpenkin asukkaista. Kun nyt tarkemmin katsoo, niin kas kummaa, siinähän on harjaneilikoiden keskellä ihan puunrungon kohdalla erilainen suoravartinen yksilö, ainoa laatuaan.  Vaaleanpunaiset yksiväriset kukat. Siis sellainen kasvi, jonka ihmettelystä tämä koko postaus syntyi. Enpä tuota tiennyt kuvaa ottaessa... Vielä tänään aamulla olin siinä uskossa, että tämä kasvityyppi on ilmaantunut omenapuun seurakuntaan vasta hiljattain. Mutta minkäs eittämättömälle todisteelle voi.

1940-luvulla kirkonkylän mäellä elettiin osittaista luontaistaloutta, johon kuuluivat myös kotieläimet, meillä jokunen lehmä, lampaita, kanoja ja possu. Oli sitten hieman myöhemmin kissakin. Tontin ympäristö oli silloin aivan erilaisella kulutuksella kuin nykyisin, suurin osa viljelymaana ja sorkanjälkiä ja rikkoutunutta maata joka puolella muualla. Lampaat hoitivat aluetta tehokkaimmin, koska ne laidunsivat ketassaan, riu'uista tehdyssä n. 2x 2 m kokoisessa ja siirrettävässä aitauksessa syöden hyvin tarkasti kaiken kelpaavan. Ketta seilasi vetämällä tontin niittymäisiä osia kesän mittaan moneen kertaan, välillä myös maantien toisellakin puolen ns. Suonmäessä.

Olen 1980-luvulta asti yrittänyt muuttaa pellon maisemaa kuivaksi kedoksi takaisin. Matarat, päivänkakkarat ja huopakeltanot ovat tulleet itsekseen, mutta mäkitervakoita olen tuonut pikkumättäinä muutaman, kun kylvökset eivät onnistuneet mitenkään. Kuva on otettu 25 06 2012.

Lapsuuden ajoista muistan erityisesti mäkitervakot Silene viscaria ja keltamatarat Galium verum, joita oli paljon, kun niihin lampaat eivät kajonneet. Toinen säästyi tahmean vartensa, toinen hajunsa takia. Mutta melkeinpä kaikki muu kelpasikin, ja lammashan nyhti aivan maan pintaa myöten heinänkorret suuhunsa. Niiden jäljiltä kivien syrjistä paistoi keskikesällä matalia ja hentoja ketoneilikoita Dianthus deltoides. Niitä olen nähnyt melko viime aikoinakin tämän tonteillemme vievän ajotien varressa, melkein soralla, jossa on vähän kilpailijoita. Ei kuitenkaan paljon, muutamia korkeintaan eikä edes joka kesä. Seuralaisena usein peurankello Campanula glomerata ja kissankello C. rotundifolia. Lampaiden papanat lannoittivat, joten ketokasvisto uusiutui hyvin.

Ennen kuin istutin tämän tien varteen 1980-luvun lopulla papulanruusun Rosa pimpinellifolia f. Staffa taimia, ketoneilikoita kasvoi enemmän, omankin tontin puolella siinä tien varressa ja puutarhalle viettävällä melko jyrkällä rinteellä. 1960-luvulla muiden eläinten pito oli lakannut, vain kissa jäi Elsan ja Tatun iloksi. Rinteet alkoivat ruohottua enemmän ja mätästyä. Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas ja vuohenputki nekin ovat alkaneet kasvaa siinä entisessä neilikkakedossa.

Kuvassa on kärhöjen kukkapenkki, ne kasvavat omenapuuta pitkin, ja seurana monta vuotta viihtynyt harjaneilikkaistutus, taimet kasvoivat alapellon taimimaalla. Edellisvuonna oli vain kaksivärisiä kukkia, kuvausvuonna 2008 yksiväriset.

Alettiin 1950-luvulta lähtien harrastaa myös koristekasveja. Varmaan ensimmäisiä suosikkeja meidänkin tontilla ovat olleet harjaneilikat Dianthus barbata, jotka kylvöksen jälkeen yleensä pitkiä aikoja huolehtivat uusiutumisesta. Syyskesällä syntyi aina siementä, ja kukkapenkkien liepeiltä löytyi sitten keväisin uusia taimia penkkiin siirrettäväksi.

Alapellon taimimaalla tuli 09 07 2013 saatua tällainen tumman pinkki muisto. Kuinkahan monet harjaneilikat siirtyivätkään penkeistäni kesäteatterimme ulkoilmakahvilan vaaseja koristamaan vuosikymmenten aikana? Mikään mukava kasvi tämä ei kyllä ole, sillä taitetusta kasvista tulee mielestäni hieman epämiellyttävä tuoksu. Parhaita olisivat mustikanvarvut...

 Alapellolla minulla on hyötykasviviljelyn kokonaan loputtua ns. kukantaimien maa, jonne kylvän tai istutan muualta saatuja taimia väliaikaiseen paikkaan, kunnes selviää, mihin tulokkaan saa kasvamaan. Siellä on vakioasukkaana itsekylväytyviä harjaneilikoita, joita voi siirtää kesän aikana aukkopaikkoihin tai ihan ruukkuihinkin kasvamaan.

Pulskaneilikkaa kylvettynä kukkapenkkiin?

Kuva on otettu 06 07 2011, jolloin kylvökohdassa kasvoi enää harvoja kasveja ihan penkin reunassa.

1990-luvulla tilasin monia siemenpusseja, ja niiden joukossa oli pulskaneilikkaa Dianthus superbus, jota Suomessa kasvaa luonnonvaraisena etupäässä vain Lapin alueella. Olisiko tämä pussi kuitenkin ollut Turun yliopiston puutarhan siemenmyymälästä? Siemenet itivät hyvin, ja istutin monta tainta puutarhan läpi johtavan alatien varren pitkään penkkiin, lähelle maantietä. Siinä se kasvoikin vuosia, mutta kun se on aika heikko kilpailija juolavehnän ja vuohenputken kanssa, alkoi kasvusto taantua. Ei tullut edes kuvattua sitä parhaimmillaankaan, kun ei näyttänyt houkuttelevalta!

Heinäkuun 31 2007 otetussa penkinkulman kuvassa näkyy pulskaneilikoiden loppuvaihetta, kuin ruskeiksi kulottuneita korsia tiuhassa ihan reunimmaisena vas. alhaalla. Niillä oli tässä pituutta  yleensä 30-40 cm. 

Ei se mikään erityinen penkin koristus ollut, kun tässä paikassa varret olivat aika hentoja ja pitkiä ja pyrkivät kaatumaan joka sateessa. Niiden tilalle istutin 2000-luvun puolelle tultua matalakasvuista tarhapäivänliljaa. Tuossa yläpuolen kuvassa ne esiintyvät yhtä aikaa. (Muuten liljojenkin uusimisen aika on nyt tullut, tai ainakin uudelleen istuttaminen.)

Sinivihreä heinämäinen mätäs on vuorineilikkaa, kuvattu juhannuksena 2008, jolloin se kasvoi ihan penkin kulmauksessa grönlanninhanhikkien Potentilla tridentata (valkokukkaiset) seurassa. Kukinta ei tässä koskaan ollut runsasta.

Vuonna 2010 vuorineilikkaa oli istutettu lisää tähän penkinlaitaan. Kuva on 05 07 ja kukinta parhaimmillaan, oli valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia. Leveälehtisen tulikukan taimen takaa pilkistelee tietysti harjaneilikkakin!

Pulkanmäellä asuva Eila-naapurini toi minulle lähes kaksikymmentä vuotta sitten vuorineilikan Silene gratianopolitanus taimia. Istutin niitä melko lähelle pulskaneilikkaa, L-kirjaimen muotoisen penkin toiseen haaraan, joka menee lähellä maantietä sen suuntaisena. Vuorineilikka on alle 20 cm korkuinen, siis matala, ja senkin paras paikka olisi kyllä muualla kuin savimultapenkissä taistelemassa vuohenputken ja rönsyleinikin kanssa. Ei voi sanoa, että se menestyisi, vaan sinnittelee  muutaman pikkumättään voimin.

Pulskaneilikoiden paluu? Tässä kuvia tämän aamun märistä näkymistä.

Näissä valkoisissa olen näkevinään jopa heinätähtimön Stellaria graminis kukalle ominaista mallia, ne ovat isompia kuin nuokkukohokki.

Neilikoiden hennon vaaleanpunaiset kukat ovat kaksi kertaa suuremmat kuin noiden valkoisten. Korret ovat molemmilla heinämäisen ohuet.

Lännenpuolella kuusta olevassa kedossa oli vain näitä vaaleanpunaisia neilikoita.

Viime viikolla ennen sateita huomasin, että aivan pohjoisrajalla olevalla kuivalla pikkukedolla kasvoi muutamia pulskaneilikoita! Sinne en kyllä niitä ole kylvänyt, ainoat siemenet, mitä on ripoteltu, ovat nuokkukohokkia Silene nutans ja rohtorastia Anchusa officinalis. Mäkitervakkoakin olen siihen yrittänyt useaan kertaan, mutta se ei ole alkanut kasvaa. Vain muutama maantien toiselta puolen siirretty mätäs on tällä alueella jaksanut sinnitellä, kun liian paljon puiden lehtiä varisee syksyisin päälle.

Nuokkukohokki-kylvös on turenkilaismuisto, sitä kasvoi Liinalammelle meiltä johtavan polun varressa siinä rantatöyrään tuntumassa, ja pois muuttaessani otin hieman siemeniä mukaan. Ne ovat n. 40-50 cm korkeita, teriössä on pitkä nielu, ja kukkia on runsaasti. Kuva on otettu 25 06 2012.

Nuokkukohokit ja tervakot kukkivat pari viikkoa sitten, silloin en nähnyt mitään neilikoita.

Kävin juuri äsken kameran kanssa niitä katsomassa, ja tuli mieleen, että olen nähnyt unta, kun niitä valkoisten tilalle oli ilmaantunut vaaleanpunaisia! Tarkempi tutkimus märkien kasvien joukossa kyllä osoitti, että ne valkoiset olivat jo kukiltaan lakastuneet, mutta mistäs nuo vaaleanpunaiset nyt ilmestyivät? Ne ovat hieman (10-15 cm) matalampia kuin kuihtuneet valkoiset neilikat. Rakenteelta ovat yhtä hentoja kuin olisivat ketoneilikan ja pulskaneilikan jälkeläisiä. Sitä paitsi niitä oli kahdessa kohdin, alimmassa kuvassa on pikkukuusi, sen kahta puolta. Molemmissa kohdin niitä muurahaisten hiekkakekoja jo vuosia, jossa avointa kasvupaikkaa vaativa siemen voisi itää. Tätäkään aluetta en viime vuonna leikannut, en sirpillä enkä leikkurilla.

Yläpihan ihmeelliset neilikat:

Kuva on otettu 04 07 2009, jolloin näin tämän kasvin ensimmäisen kerran. Se viihtyi tässä paikassa useana vuonna, mutta ei ole enää näkynyt, kun kataja on tullut isommaksi. Tämä kasvaa ihan suoraa vartta ylöspäin, aivan eri lailla kuin harjaneilikat.

Tämä kuva on otettu 02 07 2011 samasta katajan kaverista, joka on saanut osakseen hieman kitkemistä ja kastelua silloin, kuin muutkin .

Vuosia sitten etupihan penkkiin, jossa oli kauan ollut myös harjaneilikkaa, irlanninkatajan syrjään ilmaantui erikoista neilikkaa, jonka tuntomerkit lähinnä viittasivat munkkineilikkaan Dianthus carthusianorum. En kyllä muista sitä koskaan tilanneeni (Hyötykasviyhdistyksellä sitä mm. on ollut myynnissä ja sieltä on kyllä aiemmin tullut tilatuksi useitakin kertoja muita kukkien siemeniä).

Tämä samantapainen erikoisneilikka kasvoi lähellä hirvenjuuri-tarha-alpi-penkkiä 2010, kuva on 05 07. Sekin on suoravartinen. Sittemmin kasvatin penkin mittaa niin, että tämä kasvupaikka pääsisi "mukaan hoito-ohjelmaan".

Kuva on otettu 09 07 2011.

Kuva 04 07 2016 eli tämänhetkinen tilanne. En pariin- kolmeen vuoteen muista nähneeni tätä ollenkaan, liekö käynyt niin, että terävä sirppi on huitaissut ei vielä kukassa olevat korret? Mutta hengissä näyttää olevan, joten pitää alkaa taas hoidella

Olen alkanut kuitenkin epäillä, että määritykseni munkkineilikaksi ei ole oikein, kun tämä tulokas on melko korkea, lähes harjaneilikan kokoa, vaikka onkin selvästi hennompi  rakenteeltaan. Olisiko tämä kuitenkin risteytymällä syntynyt tontin entisistä asukkaista? Kukka on harjaneilikan kanssa melko samankokoinen, vaikka latvan kukkarykelmä onkin harvempi ja erinäköinen. Kasvutapa on enemmän ketoneilikan tyyliin suora, ei nivelikkäästi polveileva kuin harjaneilikka. Tuo ensin löydetty mätäs oli lähinnä katajan istutusmaassa, ei varsinaisessa kukkapenkissä, eikä sitä enää muutamaan vuoteen ole näkynyt.

Omenapuun runkoa hieman näkyy vasemmassa laidassa, ja kärhön valkoiset nuput pilkottavat kaiken yllä, kun en ole muistanut laittaa tukikeppejä entisten rappeutuneiden poiston jälkeen. Nämä ovat niitä erilaisia suoravartisia neilikoita. Näkyy selvästi kahta eri väristä kukkavartta, kolme kukintoa  vasemmalla ovat vaaleanpunaisia, ja niiden terälehdissä tuota pulskaneilikalle ominaista ripsuisuutta on enemmän. Muut ovat lähinnä pinkkiväriä tunnustavia, enemmän ketoneilikkamaisia.

Tänä vuonna onkin ollut ilo huomata, että tällaisia erikoisia neilikoita kukaties risteymiä on taas ilmaantunut, tällä kertaa Punakaneli- omenapuun lähelle, jossa on pitkänomainen kukkapenkki, kärhöille perustettu 2002 (, kun kävin Puutarhalehden lukijamatkalla Virossa ja poikkesimme taimimyyjien tiloilla). Istutin tähänkin penkkiin harjaneilikkaakin tuolloin, sehän on kovin hyvä tulemaan toimeen.
Nyt harjaneilikoita on kyllä vähän, vain yksi kukkarypäs näkyi eilen, kun kameran kanssa häärin, mutta näitä toisia olikin sitä enemmän.  Ihan niinkuin olisin näkevinään pulskaneilikan kukan piirteitä joissakin noissa uusissa kukissa.

Kuva omenapuun toiselta puolelta paljastaa sen ainoan kukkivan harjaneilikan, tuo kovin vaalea laikku heinien seassa melko keskellä kuvaa. Ylälaidassa vasemmalla näkyy näitä uusia neilikoita, mutta keskellä kuvaa on peurankellon kukintoja.

Päädyin tekemään hieman enemmän tarkastelua tässä rinteessä. Tuon uuden neilikkaryhmän kohdalla on kookas pikkumuurahaisten tekemä multakeko, joka on siinä kasvanut jo vuosia isommaksi punanataheinän varassa. Viime vuonna en tällä kohdin tehnyt ollenkaan niittoa tai ruohonleikkuuta, kun ei tuntunut olevan puhtia tarpeeksi.

Onko meillä lapinneilikkaa? Mutta mitä sitten ne alapellon kedon sirot kaunokaiset?

Mutta ketkähän tässä tunnustavat olevansa vanhempia? Tiedetään, että pulskaneilikka risteytyy ketoneilikan kanssa, mutta toisaalta myös harjaneilikan kanssa. Viimemainittu risteymä taitaa olla tunnetuin, sillä on nimenä on lapinneilikka D. barbatus x D. superbus. Epäilen vanhempien ja ylempien esiintymien olevan peräisin näistä kahdesta, koska ne ovat kasvaneet aivan lähekkäin pidempiä aikoja. Mutta ketoneilikkaan ajotien varrelle ei ole montaa metriä, alle 10.

Lisäksi tontilla on vielä tuota vuorineilikkaakin, mutta en ole löytänyt mainintoja sen risteytymisistä. Senkin terälehdissä on ripsureunaa. Varmaan tämä ilmiö ei jää viimeiseksi, kunhan vain lakkaan niittämästä liikoja ja annan kasvien keksiä uusia vaihtoehtoja...