Oleanterikasvien heimoa esitteillä

Oleanteria Nerium oleander on kasvatettu Euroopassa koristekasvina jo antiikin aikoihin. Ei siis ihme, että se saapui Suomeenkin jo Ruotsinvallan aikaan ja otti paikkansa pappiloiden ja isojen kartanoiden saleissa. Oleanterin kasvutapa on hieman kuin nuoren pajun, juuresta nousee vähähaaraisia varsia, jotka saattavat kasvaa runsaasti yli metrin korkuisiksi. Etelä-Euroopassa se kasvaa jopa kuuteen metriin, ja sitä pidetään kurissa leikkaamalla,

Kielimäiset lehdet ovat ympäri vartta, ja paras kruunu varren latvaan tulee pitkään kestävistä punaisen sävyisistä tai valkoisista kukista. Vaikka lajeja suvussa Nerium on vain yksi, siitä on jalostamalla tehty yli 400 lajiketta.

Omassa lapsuudessa muistelen oleanterin kasvaneen myös naapurissamme Tervolassa. Meille sitä ei tuotu, koska kasvi on joka osaltaan myrkyllinen. Ei se mikään tuvan kasvi ole muutenkaan, sali pitää olla ja viileämpi talvella kuin jokapäiväisen asumalämmön huone. Oleanterit korvautuivat myrkyllisyytensä takia palmuilla ja fiikuksilla ja ennen kaikkea kiinanruusuilla Hibiscus rosa-sinensis, joka kuuluu malvakasveihin Malvaceae, kuten mm. viljelykasvi puuvilla.

Etelä-Euroopassa reisatessa oleantereihin tutustuu väistämättä. Siellä niitä kasvatetaan ulkosalla tai ainakin isoissa piharuukuissa, jos tilaa on vähemmän. Varsinkin hieman kehityksestä syrjässä olleesta Albaniasta niitä löytyi paljon, kun kävin 1980-luvulla (ensimmäisen turistikesän aikana 1987) siellä. Aikaisemmin Albania oli suljettu maa, menin sinne kiinnostuneena katselemaan, kuinka sen rikkakasvistot poikkesivat muualla nähdyistä, ja sen ne totisesti tekivätkin.

02 10 2015 on aika, jolloin maljaköynnös Mandevilla oli tullut sisälle viileiden aikojen tultua. En kuitenkaan onnistunut sitä pitämään hengissä suihkutteluista huolimatta. Tammikuussa kovilla pakkasilla lehdet alkoivat kuivua ja tippua, vaikka siirsin sen eteiseen pois patterien ulottuvilta. Siellä oli kuitenkin liian pimeätä.

Oleanteri kuuluu isoon lämpimien alueiden heimoon Apocynaceae, suomeksi oleanterikasvit. Niissä on paljon puita ja jopa liaaneja, lajeja on yli 1500. Siellä ne kasvavat mm. metsäpuina ja pensaina. Niille voi märässä kasvupaikassa kehittyä komeita lankkujuuria, joilla pysyy kosteina aikoina paremmin tulemaan toimeen.

Jotkut heimon edustajat ovat päässeet viileämmille alueille huonekasveina, kuten kustaankukka Allamanda, tuoksuköynnös Stephanotis ja viime vuonna minulle tutuksi tullut maljaköynnös Mandevilla, jonka ostin Radansuun puutarhuri Puntin myymälästä kesäiseksi ruukkukukaksi.

Vain pari kasvisukua oleanterikasveja viihtyy ympärivuotisesti tällä meidän alueella. Toinen on pikkutalvio Vinca minor, joka on jänisten talviherkkua meidän puutarhassa. Sitä on jo kymmeniä (jollei jo yli sadan) vuosia levitetty maanpeitekasvina puutarhamyymälöistä. Aiemmin oli sekä sini- että violettikukkaista versiota. Suurin esiintymä näkemistäni oli 1990-luvulla Lepaan puutarhaoppilaitoksen läheisyydessä rantametsikössä ulkorakennusten takana, jossa violettikukkaista muotoa oli aarikaupalla. Paikalla oli joskus ollut puutarhakomposti. Rentovartinen kasvi saattaa helposti tuottaa metrinkin kasvun kesässä, kun olosuhteet ovat hyvät.

Omalla tontilla on päälajina sinikukkainen pikkutalvio, Elsa-äidin aikoinaan 1960-luvulla istuttama. Sen lehdet ovat hieman kookkaammat ja leveämmät kuin tällä toisella värimuodolla. Varsinkin se on jänisten suosima. Omalla tontilla sitä on monessa kohdin, useampi yli neliömetrin ala, kaikki lumien aikaan esiin kaivettuna ja kokonaan syötyjä.
Violettikukkaiset ovat omia tuomiani tuolta yllämainitusta Lepaan kylän rantametsiköstä. Niitä on pääasiassa lipputangon penkissä. Paitsi istuttamalla talvio leviää myös toisten kasvien juuripaakuissa, kuten kävi esim. siperianiiris-paakkua hajottaessa ja uudelleen istutellessa.

Pikkutalvion versot saa helposti kasvamaan, sillä maassa ryömivien rentojen varsien lehtihankoihin kehittyy helposti apujuuria. Yritin etsiskellä omia kuvia tästä tontilla niin yleisestä kasvista, mutta eipä ollut, sillä se jää useimmiten alueen pohjalle ja kuva tarkentuu päällimmäisenä heiluviin muihin tasoihin.

Isotalvio Vinca major on Suomessa etupäässä harvinainen huonekasvi. Sen kukat ovat 3-5 cm halkaisijaltaan, eli selvästi isommat kuin pikkutalvion. Se on menestynyt jossain suojaisassa kasvupaikassa eteläosassa maata joitakin aikoja, ei tykkää keväthalloista.

Toinen kotimainen laji on lounais-Suomen kallioilla harvinaisena kasvava käärmeenpistoyrtti Vincetoxicum hirundinaria. Sen vastakkaiset lehdet ovat melko lailla syreeninlehtiä muistuttavat, mutta hieman pienemmät. Sellaisen kasvin olen nähnyt 1990-luvulla, ollessani Seilin saarella osaottajana jollain Turun yliopiston kurssilla. Suomenkielinenkin nimi kertoo, että se on ollut lääkekasvina merkittävä, ehkäpä viljeltykin. Siitä en tiedä, kuinka tehokas tämä rohto on käärmeenpuremassa ollut.

Heinäkuun lopulla 2007 silkkiyrtit olivat vielä hyvin muhkeita. Osalla oli valkoiset, osalla vaaleanpunaiset kukat. Lehdet olivat huomattavan vaaleanvihreitä, varsinkin alkukesästä. Pikkusormustinkukat ryöstivät niiden kasvukohdat....

Heimon eräs kasvi on silkkiyrtti Asclepias, jonka siemeniä sain 2000-luvun alkuvuosina Raijalta, ja onnistuin tuottamaan siemenpussista kymmenkunta taintakin. Istutin niitä alapuutarhalle polun varteen tehtyyn iisoppipenkkiin. Sen versot tulivat keväällä pintaan lähes kahta viikkoa myöhemmin kuin muut, joten olin aina huolissani, oliko niitä enää talven jäljiltä ollenkaan. Muutaman vuoden ne jaksoivat kasvaa. Ehkä paikka oli liian kuiva, vai olisko pitänyt tehdä talvisuojauksia? Parina viime vuonna ei enää ole ollut versoja.

Sekä silkki- että käärmeenpistoyrtti luettiin aiemmin omaan heimoonsa, mutta nykyisen systematiikan mukaan on liitetty tähän Apocynaceae-heimoon omana alaryhmänä. Jotain oleanterimaista olen näkevinään tuossa yläpuolella olevassa kuvassa.

Sekä oleanteri että muutkin tämän heimon kasvit sisältävät maitiaisnesteitä, joitakin on käytetty jopa luonnonkumin tuottamiseen.Sukulaiskasveista on eristetty aikojen kuluessa monia lääkkeiksi kelpaavia tuotteita, erityisesti sydänlääkkeitä (Digitalis- kasvien lisäksi). Maitiaisnesteeseen sain tutustua myös tuon maljaköynnöksen pitkiä lonkeroita leikatessani, ne kun sisällä ollessa kasvoivat harvaksi kudotusta ikkunaversosta läpi.

 Raija mainitsi eilen tehneensä puutarhassaan siirtotöitä, kun oli joutunut ison juuripaakun kanssa äheltämään. Niinhän siinä sitten oli käynyt, kuten pionien siirrossa, että juurakosta oli tullut useampi kappale. Sama tulos oli jokunen vuosi sitten itselläni, kun siirsin röyhytatarta, ja sen juuriston hajotessa oli kuin sylillinen halkoja olisi ollut maan alla.

Raijan kasvi oli ulkonäöltään hieman tyräkkejä Eurphorbia tai kannusruhoja Linaria muistuttava sinituikki Amsonia hubrechtii. Se kasvaa jokseenkin haarattoman matalahkon varren, jossa on lyhyehköjä suikeita lehtiä taajaan ympäri runkoa. Aluksi kasvi on vihreä, mutta syksyllä vaalean sinapin keltainen. Sekin on tätä oleanterikasvien heimoa.

Kuvassa sinituikki on syysasussaan, vuoden 2014 loka-marraskuun vaihteessa tapahtuneelta sukulaisvierailulta. Etualalla on myöhään kukkivia punaisia salvioita. Sinituikin nimi tuntuu syksyasun nähtyään epäsopivalta, mutta kevätpuolella se on täynnään vaaleansinisiä kukkia, jotka muodostavat tähkämäisen rykelmän varren päähän. Kasvi on alunperin kotoisin Pohjois-Amerikasta (Oklahomasta Arkansasiin olevalta alueelta).

Googlen avulla kävi ilmi, että kasvia voisi menestyksellä kasvattaa Suomessakin perennana. Mm. porilainen Paratiisin taimitarha ilmoittaa sitä heillä olevan myynnissä, ja se on helppohoitoinen, jos alusta on vettä läpäisevää eikä kuivu liikaa.

Kiitos Raijalle virikkeestä tähän kirjoitukseen! Kun maailman uutiset Brysselistä tänään ovat olleet niin ankeita, on pitänyt löytää jotain muuta ajateltavaa, kun omat voimat ja kyvyt eivät tuollaisia terrori-iskuja kykene estämään tai ehkäisemään.