Ansaritunnelmien kesää

Alkuviikon näkymä lipputangon penkin kulmalta: Ukonkellot Campanula latifolia ja jalokallioinen Erigeron speciosus tulivat kukkaan auttamaan sinnikkään valkoisen  sinilatvan Polemonium caeruleum ja loistokurjenpolven Geranium x magnificum alkamaa kukintaa.

Sitähän se on yhteyttämisen kannalta, lähes ihanteellinen parinkymmenen asteen lämpö ja sadetusta mielin määrin, päivien pituus maksimissaan. Mitä muuta voi perenna tai puuvartinen toivoakaan, kaikkea on yllinkyllin. Tuossa kuvan kohdassa vesiheinätkin ovat saavuttaneet yli 50 cm:n korkeuden yrittäessään saada naaman näkyville.

Alapellon kolmiopenkissä majaansa pitävä idänjasmike Philadelphus tenuifolius kilpailee punalehtiruusun Rosa glauca kanssa, kumpikin tuntuu olevan tyytyväinen oloonsa. Kuva on heinäkuun alusta. Muutama vuosi sitten nutistin molemmat maan tasalle, kun isot lumet olivat ränsistyttäneet ne ihan vanhan luudan näköön.

Heisiangervon keltaiset kukat ovat vaihtuneet punertavaan hedelmien väriin. Kuva pari päivää sitten. Tienvarren penkki on nyt pullollaan sinistä varsankelloa Campanula trachelium, se hoitaa itse itsensä jälkikasvut siementämällä hyvin.

Huoltotien varteen istutettu heisiangervo Physocarpus opulifolius sai seurakseen pari kartiotuijaa talon nurkan lähettyvillä. Niillä on nyt keskinäistä isottelua, kuka korkeampi. Tänä vuonna tuijat ovat voitolla, mutta miten lienee ensi vuonna, kun heisiangervoakin on sahalla kovin koulittu hiljattain, ja tuohon mittaan on selvitty.

Ikkunaremontin aikaan otettiin kaikki pensaat ja köynnökset maan tasalle, mutta liiankin hyvin on noustu siitä viidessä vuodessa. Tänä kesänä on humalan liian laajalle ja juhannusruusun peitoksi kasvaneet versot poistettu, iso tiilipengermän tyven alppikärhö maan tasalle sekin, ja kun katsoo talon räystään alle, niin näkee, että saksille tai sahalle on työtä myös villiviinien tyvellä. Eihän nyt tuonne saa mennä... Juhannusruusun pensaaseenkin näyttää pesiytyneen vaahteran lapsonen, jo yli puolimetrinen, joten varmaan ohennetaan kovasti ruusuakin lähiaikoina.

Teresanruusu teki tänä vuonna heinäkuun alussa kymmeniä kukkia, ja sateiden takia painavat oksat oli tuettava, etteivät ihan maahan kumartuisi.

Teresanruusun vieressä on vuoristolaiskarviaisten rivi, joiden lehdille on tullut melkein kaksin verroin kokoa ja paksuuttakin aiempaan verrattuna. Saapa nähdä, millainen on sato.

Eipä ihme, jos tänä vuonna on saatu pituuskasvun ja kilopainon ennätyksiä. Meidän reviirillä vielä senkin edestä, kun keväällä kokeeksi ripottelin hieman kalkkirakeita karviaisille ja perennoille, kun arvelin, että sammalten vähentämiseksi hankitut säkit olisivat kuin hyttysen merkki isossa puutarhassa. Eipä olekaan karviaispensas koskaan näin mahtavasti kiitellyt, kas kun en aiemmin ole huomannut niiden jurovan liian happaman maan takia, vaikka yleisimpiä rikkoja puutarhassa onkin ahosuolaheinä Rumex acetosella.

Alapellon "Kirkkotiellä", polulla joka johtaa lyhintä tietä maantielle ja hautausmaan kulmaan, on todistetta happamuudesta runsaasti. On myös muunlaista vihjettä, sillä kun kevään orvokkiamppelit ovat kukkineet lähes loppuun, tuon kaikkensa antaneet kasvit tänne taimimaan johonkin nurkkaan siementämään, sieltä taimia saa sitten seuraavana kesänä omasta takaa, kun taimimyymälät lopettavat tarjonnan yleensä heinäkuulla.

Varsinkin alapellolla suolaheinää on paikoin valtalajina, ja tänä kesänä sen korkeus on ylittänyt 30 cm.

Taimimaan etureunaksi polkua vasten istutin aikoinaan iisoppien Hyssopus officinalis rivistön, joka on kuvassa lähes peittynyt taaempana olevien pikkusormustinkukkien Digitalis lutea alle. Kuva on pari päivää sitten otettu. Niiden takana on muutaman vuoden kasvanut väriherne Genista tinctoria, jolla keltaiset pienemmät tähkäkukinnot. Maalla viihtyvät myös värisauramot ym.

Taimimaata ei ole käännetty pariin vuoteen, joten siellä kasvaa rikkakasvien ohella melko hyvä ahomansikka"viljelmä". Vieressä oleva karhuvattu-istutus on päättänyt levitä myös tähän, tänä vuonna uusia versoja on ilmaantunut paikoin lähes peitoksi asti muutaman metrin säteellä penkistä.

Karhunvatun kukkamerta heinäkuun alussa.

Viime syksynä vaasiin taitellut komeamaksaruohot Sedum spectabile tekivät kohta juuria ja minioksia maljakossa, ja selvisivät jotenkuten talvesta multaan juurrutettuina. Kun keväällä sitten pääsivät ulos, ei kasvua voinut mitenkään hillitä! Isoihin viiteen ruukkuun riitti pikku mättäitä, jotka nyt ovat kasvaneet parinkymmenen sentin korkeuteen ja laajoiksi puskiksi. Pari ruukullista matkusti eilen uuteen kasvupaikkaansa naapurissa.

Kulleroista viimeisenä on alkanut kukintansa kesäkullero Trollius chinensis, joka kasvaa magnolian vieressä talon lähellä samassa penkissä niittykulleron kanssa, joka jo siementää.

Suurempia keltaisen massoja saa tarha-alpista Lysimachia punctata. Tämän tienvarren monimetrisen istutuksen seurana on leveälehtistä isohirvenjuurta Inula helenium, joka ei kuitenkaan lisäänny samalla vauhdilla. Sensijaan punalehtinen ripsialpi L.ciliata pärjää hyvin ja valtaa uutta kasvupaikkaa vuohenputken ja nokkosen estämättä siinä vieressä. Monta muutakin isoa keltaista laikkua mahtuu tontilleni!

Autotallin seunustan ukonkellot Campanula latifolia viikonlopulla.

Pation kesäseinät eli ukonkellot kasvavat yli metrin, oikea puoli lannistui viikonlopulla vallinneesta vesimäärästä.

Talon nurkan kukkamaiden laidalle alunperin kylvetyt kurjenkellot Campanula persicifolia ovat edenneet tontilla ruusuaitaa hyväksi käyttäen: ovat jääneet sirpiltä piiloon ja aita tarjoaa sopivaa tukea sateilla. Niitä on jo noin kymmenen metrin matkalla pihasta poispäin.

Alatien varsilla on vielä muita kellokukkia. Tällä nurmikkopuolella on ennestään ollut pääasiassa peurankelloja Campanula glomerata, viime vuosina myös varsankellot ovat alkaneet asuttaa sitä.

Varsinainen varsankellojen C. trachelium alue on kuitenkin tämä kuiva huoltotien laidan penkki, jossa myöhemmin esiintyy myös vuohenkello C. rapunculoides.

Nyt on kuitenkin kellokukkien aika. Sade kohtelee niitä lujalla voimalla, maahan taipumista sateen jälkeen, ja noustaan, jos jaksetaan.