Tontin kurjenpolvia

Haisukurjenpolvi Geranium robertianum viihtyy mm. pohjoisseinustan pinon tilalla, viime vuosina se on omin avuin kivunnut täältä myös lipputangon penkkiin.

Ja tässä ollaan mirrinmintun Nepeta x faassenii ja tarhakielon kanssa sovussa! Taustalle on jostain putkahtanut aiemmin penkistä pois siirretyn loistokurjenpolven muisto, eikä ole edes ainoa myöhemmin ilmaantunut tässä kohdin.

Metsäkurjenpolvet parkkipaikan liepeiltä huutelevat, ettei ole kiirettä tämän kohdan ruokkoamiseen vähään aikaan! Jo isä-Tatu sen varmaan oli kuullut, koska meillä ei niitetty kukkivaa kasvustoa. Tuossa kyllä pitäisi ottaa pohjaa myöten, kun papulanruusu lähettää uusia versojaan ihan joka paikkaan. Nokkosesta puhumattakaan. No sitten viikon päästä

Taitaa nyt olla aivan kurjenpolvien mieleinen kesä, kun on ollut toistaiseksi viileähköä ja kosteaa. Oman maamme kaunokaiset, metsäkurjenpolvet Geranium sylvaticum ja haisukurjenpolvet G. robertianum ovat kukkineet jo pitkään, eikä kukinnan loppuminen ole aivan lähipäivinä. Varret ovat venyneet ennätysmittoihin. Meidän kylällä ei metsäkurjenpolvesta ole vaaleita tai punaisempia värimuunnoksia, kaikki sitä samaa perusviolettia.

Tummakurjenpolvi Geranium phaeum tarjoilee aamuateriaa pikkukimalaiselle.

Näiden alla ei yleensä pärjää mikään aiottu, ihan seinän vieressä voi olla kasvutilaa kyllä nokkoselle, vuohenputkelle ja rönsyleinikille, ja näyttääpä keltapeipinkin suikero tuossa olevan. Hyvästit piti sanoa esim. jouluruusuille.

Ei tuijakuvasta varmaan huomaa, että alakuvan iso nyytti on just äsken siitä kiskaistu. Mutta en muistanutkaan, että penkissä oli tuolla kohtaa toinenkin mätäs keltapäivänliljaa...

Erityisen hyvin näyttää sopeutuneen tonttini oloihin kymmenisen vuotta sitten Nastolasta saatu alku tummakurjenpolvea G. phaeum. Kuvasarja on ylempänä. Montaa hiljattain kukkapenkkiin istutettua ei ole joutunut kitkemään sen ylenpalttisuuden takia tuossa määrin. Onneksi kitkeminen on helppoa, kun tarttuu vankimpaan varteen, tulee juuretkin  mukana. Lyhytaikaiseksi ilo kuitenkin jää, sillä ilmeisesti joka kukan onnistuu tehdä runsas siemensato, taimia tulee niin valtavasti. Hyvin kelpaa kasvupaikaksi betonilaattojen välien millimetrin rakosetkin. Kompostille viedyt naatit muistavat siementää myös siellä.

Katsoin hieman nettilähteistä, mitä tästä kaunokaisesta tiedetään. Se on kotoisin keski- ja etelä-Euroopan vuoristoilta alueilta, viihtyy kosteassa ja hyvinkin isossa varjossa. Tumman kukanvärin takia se on saanut lempinimen Lesken suru. Missourin yliopiston sivuille jouduttuani löytyi tällekin "sissille" raja, sen sanottiin niissä oloissa tekevän vain harvoin siemeniä, eikä se kestä kuumia kesiä.

Tästä kasvista on olemassa myös valkokukkainen versio, mutta mietin nyt, kannattaako sitä hankkia. Aivan tarpeeksi saan valkoisuutta jo olemassa olevasta nurkanvaltaajasta, valkokukkaisesta lehtosinilatvasta Polemonium caeruleum, joka siementää myös hyvin, sitäkin on reippaasti kitketty.

(Noita sanoessa pitää muistaa välirikkoon päätyneet kokeiluni tarhavalvatilla Lactuca macrophylla, jättitattarella Fallopia sachalinensis, tarharaunioyrtillä Symphytum asperum ja huiskunauhuksella Sinacalia tangutica.)

Mahtavasti versoo myös samoihin aikoihin tummakurjenpolven kanssa saatu peittokurjenpolvi G.  x cantabrigiense. Sen risteymävanhemmista toinen on tuoksukurjenpolvi G. macrorrhizum, toisena on dalmatiankurjenpolvi G. dalmaticum, matala kivikkokasvi, molemmat punakukkaisia, ensimmäinen vaalea, jälkimmäinen hieman tummempi. Risteymällä on ainakin meidän penkeissä vaaleanpunaiset kukat. Kukinta-aika ei ihan ole vielä, kun kesä on ollut hitaampi.

Etupihan penkinreunan kasvusto on vyörynyt jo laatoille makoilemaan, siihen se varmaan juurtuisi, jos multaa olisi tarjona. Kukkia on kohta odotettavissa, vaatisi lämpimän päivän.  Vasemmalta puolta melko tarkkaan poistettu peittokurjenpolvi on nyt sallinut violettikukkaisen idänkurjenpolven G. himalayense hieman levittäytyä tyhjään tilaan.

Jo aiemmin olen penkinreunakasvustoa joutunut reippaasti pienentämään ja taas ollaan samassa jamassa. Jokaiseen lehtihankaan kehittyy mielettömän monta uutta oksaa, jotka muodostavat monta senttiä lisää mattoon. Nimensä veroinen, eikä rikkakasveja tarvitse kitkeä! Tämän siemenlevintä on vaatimatonta, niinpä se pysyy istutuskohdassaan.

Tilanne tänään ensimmäisen reippaan aamupäivän sadekuuron jälkeen.

Ja parina vähälumisena vuonna sen toinen kasvupaikka on lintulaudan tienoilla on mennyt mustaksi niljakaksi massaksi, josta arvelee totaalisen uudistuksen koittavan piankin. Yritin etsiä kuvaa tilanteesta, mutta se näyttää olleen niin kammottava, ettei tullut painetuksi laukaisinta. Mutta ei mene montaa viikkoa, niin ollaan taas tässä. Nyt levittäytyminen on ohittanut vuorenkilven merkkaaman penkinlaidan, ja oikealla sivulla oleva kapoinen rinnepolku on menossa umpeen. Tämä kasvupaikka on varjoisempi, sen kukinta tulee etupihan paikkaa myöhemmin eikä ole niin runsastakaan. Jopa lehdettömiksi menneet vuorenkilvetkin toipuvat syksyyn mennessä.

Loistokurjenpolvi G. x magnificum on runsaasti puolen vuosikymmentä jo päässyt esittelemään komeuttaan kukkapenkeissäni. Alkuun se oli yksi yksilö autotallin nurkalla, menestyi ja siitä innostuneena hankin vuonna 2011 Agrimarketista kolme lisää. Pehkot kasvoivat todella isoiksi, joten jouduin siirtämään ne lipputangon penkistä isompaan tilaan alempana tonttia, jonne oli tullut uusi sinisen kukkamaan paikka tuoksuvatukoiden raivauksen myötä. Tämä yläkuva on kuitenkin jo seuraavasta siirrosta, otettu maantien varren penkistä viime vuoden heinäkuun alussa.

Tässä ollaan kasvupaikalla 2, jonne siirtyi lipputangon penkistä katseenvangitsijaksi valkokukkainen perhoangervo Gillenia trifoliata, jonka varsi taustalla. Kun lännen puolelle tuli iso massa ukonhattua syys-sinistä tuottamaan, niin se ei kuitenkaan miellytä näitä kurjenpolvia. Tilalle pitäisi löytyi tanakampi kasvi, mutta sitten joutuu luopumaan sinisestä tai valkoisesta. Punalatvat taitavat muuttaa tänne, kurjenpolvet niiden paikalle.

Kun olen tehnyt noita siirtoja, on selvästi löytynyt jakomahdollisuus, joten aiemman kolmen taimen  tilalla on nyt useampia! Se toivoisi varmaan olevansa valoisammassa paikassa, mutta jos multaa on vähän tai se läpäisee vedet liian nopsaan, lehdet nuokkuvat keskipäivällä kuin kuolemankielissä. Tuossa ensimmäisen kuvan penkinreunassa on savimultakasan jäänteet, joten sitä pulmaa ei ole.