Papulanruusun vaiheita ja nykytilaa

Papulanruusu on kuvattu 03 07 2017. Tämä pensas on istutettu 1950-luvulla meidän tontin ylimmälle osalle.

Ajattelen jatkaa edelliskerralla alettua papulanruusun Rosa pimpinellifolia Staffa asiaa. Ensinnäkin on olemassa liuta vaaleanpunaisia pensasruusuja. Pienikukkaisin on juuri tämä meidän ruusumme, jonka esiintyminen on melko harvinaista. Siitä on olemassa eri nimin nimettyjä kantoja, käsittääkseni kaupallisen lisäyksen tarpeisiin.

Sama pensas kuvattu 25 06 2010. Kukinta on vasta alkamassa

Ensin nimiuudistus, jonka sain tietooni vasta äskettäin, nimittäin tutkijat eivät voi olla varmoja, onko tämä todella Staffa, joten on pitäydytty suomenkieliseen nimeen Rosa 'Papula', koska sitä 1800-luvun Suomessa tiettävästi on ensin kasvatettu Viipurissa Papulan kartanon puutarhassa. Tämä tuontiruusu oli peräisin pohjois-Saksasta, jossa se on ollut tunnettu helluntairuusuna. Ajaksi arvellaan vuoden 1860 tienoita.

Miten sen jälkeläisiä Iittiin joutui, on sitten ihan eri juttu, ja toistaiseksi arvailujen varassa. Ainakin Radansuun ja kirkonkylän alueella sitä on kasvanut kauan. 1900-luvun alkuvuosina kirkko korjattiin perusteellisesti, silloinkohan hankittiin Pietarista komeat kattokruunutkin? Niihin aikoihin oli tavallista, että käytiin muillakin ostoksilla idässä, olihan käytettävissä rautatie, ja elimme saman tsaarin valtakunnassa. Tarkistelin asiaa lauantain illalla, ja kuulin, että kristalliset kattokruunut oli hankittu jo 1800-luvun loppupuolella. No pääsihän Viipuriin muissakin asioissa melkeinpä päivittäin.

Ruusun tuomisesta Papulaan oli 1900-luvun alussa tulossa jo 50 vuotta, siinä ajassa on kasvanut jo hyvinkin mittava pensas. Pensaasta on hyvinkin jo ehditty tuottaa useampinakin vuosina jälkeläisiä. Kun tätä ruusua oli Iitin pappilan pihalla ainakin aikaisemmin, niin varmaan sinne se on ensin ehtinyt ja sitten myöhemmin muualle lähikylissä.

Ruusuaidan kuva on otettu 25 06 2010. Siinä näkyy jollain lailla aidan historia: takimmainen massa kolmesta on lähes kokonaan alkuperäinen pensas eli A. Seuraavat kaksi massaa ovat istutuksiani 1980-luvulta, näistä etummainen on jonkin verran vanhempi, ja sen istuttamisessa ei yksi kerta riittänyt, kun sattui lämpimiä kesiä, ja kastelu ei riittänyt. Kuvasta näkyy, että aidan sivuja on kavennettu leikkaamalla, mutta latvoissa on tehty lyhennystä varsin vähän. 

Meidän tontin papulanruusun esiintymä lienee jo kohta sadan vuoden iässä, koska se oli melko kookas pensas jo niihin aikoihin 1940-luvulla, jonne muistini ulottuu. Se kasvoi niihin aikoihin aivan maantien varressa, josta sitä on sitten siirtynyt juurivesoina edemmäskin tontille. Muistissani on noin pari metriä pitkä pensas. Sen kohdan nimi on A. Pensas lähettää juurivesoja myös viereisen vanhan valkoisen pihasyreenin sisälle parin kolmen metrin päähän. Syreeni ja ruusu ovat käsittääkseni samaa ikäluokkaa.

Minun isännyysaikanani 1983 alkaen A- ruusua on jaettu juurivesoina edemmäskin, esim. Artjärvelle Marjatta Doukasille ja Turenkiin, mutta oman kunnan ja kylän alueelle myös, mm. Komulaisen Teuvon mökille Märkjärvellä ja Zinken Saaran kotiin pappilan pellon liepeessä.

Omalla tontilla on kolme esiintymää: Maantien varren syreeniaidassa on vanhin siirrännäinen, se on siirtynyt kasvupaikkaansa syreeniaitaa 1950-luvulla tehtäessä ilmeisimmin vahingossa, kun A - pensas kasvoi syreenipensaan vierellä. Se on edelleen aitaan uponneena. Sen nimi olkoon B1.

Kuva on otettu 24 06 2009. Ja kyseessä siis ylämäen pensas, eli tuo allamainittu B2.

Seuraava siirrännäinen on sekin isäni tekemä, se on ylämäellä lähellä parkkipaikkaa, jossa 1950-luvulla tehtiin nuorimmille sisarilleni leikkimökki, jonka koristukseksi vaaleanpunaisen ruusun vesa tuotiin. Tämä esiintymä on kasvanut juuristoltaan 2 x2 m suureksi pensaikoksi, ja sen sivuvesoja on myös edempänä siinä lähistöllä mm. kukkapenkissä. Koko ala on ehkä 4 x 5 m. Nimi olkoon B2. Tätä on kavennettu sivuiltaan, että jonkinlaiset kulku- ja hoitoväylät säilyvät.

Ruusuaita  14 06 2019. Aidan vasen puoli on lähes etelään, jolle puolelle myös uudet juurivesat mieluimmin tulevat, vaikka kyseessä onkin vain tiepohja. Olen juuri tehnyt perkauksen aitataimille, siitä nousi pääasiassa vuohenputkea ja juolavehnää. Paikoin oli myös nokkosta ja tarhavalvattia. Kitketty massa on tilapäisesti aidan pohjalla, mutta olen tehnyt ruohonleikkurilla yrityksen kaventaa aitaa, eli noin 40 cm tienlaidasta on aidanpohjaa leikattu pari kertaa tänä keväänä. Oikea puoli aitaan asti on leikattu joka kesä heinänniiton yhteydessä niin alas kuin suinkin, mutta sinne pyrkii tulemaan aina uusia juurivesoja.

Viimeinen eli nimeltään B3 on omaa aikaansaannosta, halusin 1980-luvulla  yksityistiemme varteen vanhimmasta ruusupensaasta A alkavan aidanteen, jota varten otin juurivesoja emopensaasta. Monet eivät viihtyneet silloisella kuivalla tienpientareella, joten olen joutunut paikkausistutuksiin myöhemmin.

Kuva on otettu 11 06 2011. Näkyy, että aidan lakiosaa on alettu tasaamaan istutusten osalta.

Ruusuaidan kuva on 12 06 2014. Päällysosan leikkuu on ollut aika voimakasta, koska nuoria saman vuoden versoja on runsaasti. Kukkia kehittyi silti kohtalaisesti.

Kuva on otettu 24 06 2016. Kukinta oli huomattavan harva.

Pensasaita kasvoi reippaasti 2000-luvulle tultaessa, joten sitä on jouduttu leikkaamaan matalammaksi, että ei olisi näkemäestettä maantielle mennessä. Aita on nyt lähes 20 m pitkä, ja pohjan leveys on paikoin yli metrin.

Aidan alasleikkuu 21 08 2018, tässä vanhimman pensaan kohtaa. Uusia juurivesoja ei näkynyt viime vuoden puolella, mutta kun lämpimät kevätsäät tulivat, jo kohta alkoi uutta kasvua nousta.

Aidan alasleikkuu, sama päivä kuin edellä. Vanhimman pensaan kohtaa on ensimmäiset pari metriä, loput omaa istutustani. (Tuijat on istutettu ruusurivin taakse myöhemmin.)

Aita leikattiin viime vuoden elokuun lopussa isolla leikkurilla niin matalaksi kuin suinkin. Leikkuutähde jäi paikalleen, kun se oli tullut vaikeasti hoidettavaan kokoon ja pohja oli pelkkää kuivaa risua. Jos vuosikasvu poistetaan, kuten oli tehtävä muutamana edellisvuonna aidan korkeuden takia, kukinta käy myös vähiin, koska kukat tulevat vasta toisen vuoden versoihin.

Meidän kylällä tyypillinen saniainen on kivikonalvejuuri Dryopteris filix-mas. Se leviää itsekseen varjoisiin kasvupaikkoihin, ja ruusupensaan takana on kehittynyt muutama jo vähän isompikin yksilö, kun ne on onnistuttu säästämään niittovaiheessa. Saniainen olisi yksinäänkin parempi tienrajaaja, koska se ei kärsi talvisesta tienhoidosta mitenkään. 

Suurin osa näistä saniaisista on tätä luokkaa. Itse aidan sisällä niitä ei ollut juuri yhtään.

Kuten edellispostauksesta käy ilmi, on ylämäen pensaskin saanut alasleikkuun. Sen tein raivaussaksilla. Aloin leikkuun huhtikuun lopulla, mutta sitä riitti työläyden takia vähin erin koko toukokuun ajalle. Kuvassa on näkymä tältä aamulta, uusi kasvu on parissa kolmessa viikossa ponnahtanut esiin!

Tässä samassa kasvupaikassa on myös vanhempieni istuttama vuoristolaiskarviaisen pensas, joka on kasvattanut aikojen kuluessa vierelleen jälkeläisen. Nyt ruusun ja karviaisen juuret ovat pahassa sekamelskassa, ja pitäisi tehdä ratkaisu jatkon suhteen. Ennakkoon tiedän, että karviaista on tosi vaikea saada siirretyksi. Vaihtoehtoja ei siis ole monia. Aiemmin olen pyrkinyt rajoittamaan ruusun kasvua reilusti poistamalla versostoa, mutta lopputuloksesta tulee koko ajan sama, ruusu perii paikkansa. Lisäksi poisleikattujen versojen kohtaan kaatuu muualta pitkiä haaroja. Tuossa vieressä on vanhoja talon kivijalan tähteitä, joten aluetta ei voi oikein muuhunkaan käyttää. Hoidossa leikkuri ei kivien takia tule kyseeseen kuin itäpuolelta, ne kivet ovat länsireunassa..

Mitä olen oppinut tästä kasvista aikojen kuluessa? Vaatimaton ja kestävä kasvi, joka saattaa venyä lähes kahteen metriin korkeutta, ja juuriston avulla se valtaa aina vaan enemmän tilaa itselleen. Ei se oikein sovellut aitakasviksi, kun latvojen leikkaaminen vähentää kukintaa kovasti. Toisaalta nykyisin hoidetaan talviajan kunnossapito isoilla työkoneilla, ja varsinkin vanhimman pensaan kohtalo on joka keväinen suru, sillä versot kääntyvät aurauslumien alle eivätkä ne siitä oikene.

Koetan nyt pitää pensaat ainakin kapeampana, alasleikkuu tulee ilmeisesti mukaan kuvioihin tiheämmin. Juuriston poistaminen saisi pensaan kasvun loppumaan, mutta siihen tarvittaisiin jo tienkin muotoilua. Ja jos suunniteltu jalankulku/pyörätie joskus rakennetaan maantien varteen, ainakin vanhin pensaan paikka jää rakennustyön alle.

Alkukesän ilta, revonhäntiin ja morsinkoon päädyttiin...

Maantienvarren pensaasta sai kukan kuvaan, useimmat ovat liian korkealla!

On vietetty suhteellisen normaalia kevättä, jos verrataan lähivuosien tietoihin. Violetit pihasyreenit ovat helatorstain juhlaksi kukkeimmillaan, valkoiset osin nupulla vielä. Hevoskastanja, omena ja vienokirsikka Prunus maximowichii kukkivat.

Likusterisyreeni Syringa reticulata talon alanurkalla on aivan täpötäysi kukintojen alkuja. Menee vielä ehkä kuukausi...

Tämän vuoden erikoisuudeksi saatiin 2014 istutettu Huvimaja-kirsikka, ryhmää Prunus cerasus, myös ensi kertaa aikuisuuteen eli kukkimaan.

Kirsikan terälehdet ovat alkaneet jo pudota. Saapa nähdä, miten hedelmiä tulee, ainakin noissa lähimmissä on olevinaan jo pientä pulleutta.

Nurmet ovat saaneet perinteisen voikukka-kattauksen esille. Viime kesänä varsinkin pitkän ja kuivan loppukesän aikana voikukka oli hopeahanhikkien lisäksi melkeinpä ainoita isompia ruohoja, joille  tuli hyvä taimisato. Toisaalta huomasin tänä keväänä tontilla monta sinivuokon uutta kukkivaa tainta, joten niidenkin elämä korjaantui hyvään suuntaan. Yksi kasvoi jopa sen kaadetun lehtikuusen tyvipaakulla.

Ammoin kylvetty ruoholaukka eli ruohosipuli Allium schoenoprasum on jo saanut nuput esiin. Ja puistolemmikki on alkanut...

Myös kevätlumipisaroiden Leucojum vernum ja varsinkin kevättähtien Chionodoxa taimia oli runsaammin, tulppaani- ja narsissi-istutuksetkin hyvinvoivia.  Karhunlaukka Allium ursinum oli kasvattanut oikein puskan lehtiä, aiemmin sen löysi vain sattumalta kukkavanan perusteella.

Karhunlaukan lehtiä ja kukkavanakin on tullut juuri esille lipputangon penkissä kielojen ja kurjenpolvien seasta.

Havupuilla, varsinkin metsäkuusilla on ennennäkemättömän runsas siitepölyvaihe juuri päättymässä. Naapurini pihassa on kolmen jättikuusen Picea abies ryhmä, josta levisi kuun puolivälin tienoissa niin paljon siitepölyä, että ihan vesisuihkulla puuhun piti avittaa, että jotenkin pihassa pärjäisi. Alkupuoli toukokuustahan oli kovin kuiva, joten pölyt lensivät. Nyt on ollut sateisempaa hieman toista viikkoa. Oman pihan hopeakuusi Elsa Picea pungens Glauca on hieman peruskuusia myöhässä, siitä tuli pölyä vielä eilenkin.

Kuulemma sattuu tosi harvoin kuten nyt vuosina 2017 ja 2018 tapahtui, että kuusen kukinnan aikaan on kylmä ja märkä kesä, ja seuraavana vuonna superlämmin ja jo aikainenkin. Nämä yhdessä aikaan saavat, että kuusien geenitieto päättelee maailman olevan hyvin otollinen kuusivauvojen tuotannolle. Sen seurauksena on hyvin paljon hede- ja emikukkia puissa.

No, se nähdään, mutta ainakin viime kesä oli hyvin otollinen vaahteralle Acer platanoides, kaikki varisseet hedelmät ovat saaneet kasvatettua taimensa, kuka minnekin. Kitkemistä riittää. Tällä kylällä vaahtera onnistuu kyllä melkein joka vuosi...

Koreansyreenin lastentarhaa alapellolla. Emot ovat oikean sivun ulkopuolella jossain.

Viime vuoden loppukesällä ajettiin tienvarren papulanruusun pensasaita kokonaan niin alas, kuin leikkurilla meni. Leikkuutähde, silppu jäi pensaan kasvupaikkaan lähes olemattomiin! Nyt ollaan terhakassa taimivaiheessa.

Ylämäen papulanruusu on jälkijunassa, olen nyt juuri saamassa pensaan vanhat versot niin tarkkaan pois kuin suinkin. Alta paljastui mm. runsaasti piilosilla olevia lehtokotiloita, siellähän ne ovat saaneet olla täysin häiritsemättä. Yksi melko kookas tuomikin löytyi, se oli kasvanut jonkinlaista siksak-vartta alkuun?

Mantsuriasta peräisin oleva koreasyreenin Syringa wolfii kanta on huomannut, että poikastenteko on täällä sangen helppoa, niinpä avoimelle pellolle noin neljännesvuosisata sitten tehdyt istutukset ovat saaneet paikoin mahtavat jälkeläispusikot lähistölleen. Koivun Betula sp taimia ei ole ollenkaan niin paljon kuin ympäristöstä voisi arvella, olen tänäkin vuonna löytänyt vain joitakin kymmeniä melkein puolen hehtaarin tontiltani.

Viherrevonhäntä kukkii vasta loppukesällä. Kuva netistä.

Toinen naapurini oli saanut linnunruokaseoksesta kukkapenkkiinsä erikoisia tuliaisia maailmalta, kun hän kiikutti nähtäväksi pari päivää sitten lähes puolimetrisen tummanvihreän revonhännän. Se osoittautui olevan viherrevonhäntä Amaranthus retroflexus. Se leviää juuri auringonkukan siemenien mukana. Siemenet kelpaavat ihmisravinnoksikin. Samannäköinen on tummarevonhäntä Amaranthus hybridus ssp powellii, jota nykyisin pidetään varsinaisen viljelykasvin viljarevonhännän alalajina.

Viljarevonhäntä, kuva netistä. Tämäkin kukkii vasta loppukesällä tai syksyllä. Useimmiten kohtaamme kuitenkin punalehtisiä ja -kukkaisia lajikkeita, jotka ovat suosittuja koristekasveja sekä avomaan että ruukuissa kasvattaen.

Tämä viljakasvi on tietojen mukaan vanhimpia intiaaniasutuksen viljelykasveja. Luultavasti kuivemmillakin preeria-alueilla asuvien, koska laji on sangen sopeutuvainen. Amarantit, joka on revonhäntien yleisnimi, ovat savikkakasvien sukulaisia, molemmissa on kasveja, joita on sekä kauan käytetty hyötykasveina ja toisaalta sellaisia, jotka ovat hyvin sopeutuneet elämään rikkakasveina.

Koriste-revonhännistä on nyt esittää vain yksi tekokukkaversio, tuo punainen ruukun etureunassa. Koristekasveja on kehitetty näistä lukuisia eri muotoja.

Nykyisen heimokäsityksen mukaan sekä savikat että revonhännät kuuluvat revonhäntäkasvien Amaranthaceae heimoon. Siinä oli ennen n. 900 lajia revonhäntiä ja muita lähisukuja, mutta kun savikkakasvien heimo niihin yhdistettiin, heimo käsittää 2400 lajia.

Eräs kesäsypressilajike, kuva netistä.

Samaan heimoon kuuluvat myös kiinnostavat kesäkukkaset eli kesäsypressit Bassia (aik. Kochia) scoparia. Niitä on sekä vihreinä että punaisina lajikkeina.

Kvinoapelto

Tätä kasviheimoa mainostaa nykyisin kuitenkin eniten savikkakasvi kvinoa Chenopodium quinoa, jonka siemeniä saa ostaa meillä elintarvikekaupoista. Sitä on käytetty viljelykasvina Amerikassa jo yli 5000 vuotta. Se on todettu sopivaksi kasviksi jopa astronauttien varastoihin, kun siinä on kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja! Siemenissä ei ole luontaisesti gluteenia ollenkaan.

Sitä käytetään lähinnä riisin tapaan, kuitenkin siemenet pitää hyvin huuhdella ennen valmistamista, koska niiden pinnalla on makua haittaavaa ainetta saponiinia. Jopa Suomessa sitä voi viljellä, mutta kovin märät syksyt eivät anna hyvää satoa. Meikäläinen viljelijä sanoo, että kaksi kolmesta vuodesta tuottaa satoa, sehän onkin kuivien syksyjen ilmastoalueille ominainen kasvi. Lehtiäkin voi syödä vihreän vihanneksen tapaan, niissä on hieman oksaalihappoa makua antamassa.

Morsinko Isatis tinctoria, alkava kukinta.

Omalla täytemaan luiskalla on edelleen tulossa morsinko kukkaan. Molemmat kukkivat kasvikuvat on löydetty netistä. Sehän on kaksivuotinen ristikukkaiskasvi, joka tekee lehtiruusukkeen ensimmäisenä vuonnaan ja kukkii seuraavana. Ensimmäisen vuoden lehtisato on runsas, ja värikasvina kasvatettaessa se korjataan talteen sinivihreän värin aikaansaamiseksi lankaan tai kankaaseen. Ruotsinvallan aikana, joka meillä päättyi 1808-09 sodan seurauksena, sinivihreät sotilaiden paraatipuvut tuotettiin valtion monopolina olleista värjäyspajoista ja ompelimoista.

Morsinko, kukinta jo pidemmällä.

Morsinko on luonnossa viileiden meren rantojen kasvi, joka viihtyy hyvinkin karuilla soraisilla paikoin. Niissä sillä ei ole paljon kilpailijoita taimien suhteen. Itse tilasin siemenpussin 1990-luvulla ja kasvattelin niitä ihan omassa hiekkaisessa kasvimaassa. Sisämaassa kun ollaan, oli riesana äkkiä rapsikuoriainen, kun lähistöllä oli öljykasvipeltoja. Niinpä viljely tyssäsi aika pian.

Oma morsinko autotallin takana. Ei se ainakaan suolavettä kaipaa, kun tässä viihtyy

Jostakin kummasta syystä muutamia siemeniä oli kuitenkin säilynyt varmaan kompostissa, josta otin multaa muutamia vuosia sitten autotallin nurkalle syysvuokkojen penkkin. Ainoaakaan vuokkoa ei kyllä noussut seuraavana keväänä, mutta iso rivillinen morsinkoja. Siitä penkistä jokunen siemen aikanaan on ajautunut rappujenalus-soraikolle tuohon täyttömaan rinteeseen, ja muutama sitten on ilo tavata.

(Lisäys 31 07 2019: Tarkistelin vanhempia päiväkirjojani tässä jokunen päivä sitten olleella super hellekaudella, kun sisätilat tuntuivat niin otollisilta. Vuosien 1996-96 päiväkirjastani löytyi tietoja morsingon kylvämisestä. Olin pannut siemeniä syyskuussa 1998 itämään lasten hiekkakasan reunalle. Tuo hiekkakasa oli noin kahden metrin päässä tästä nykyisestä morsingon kasvupaikasta siinä samalla tasanteella, jonka laidassa morsinkoni kasvaa.

En yhtään muista nähneeni mitään morsinkoja siinä kylvöskohdalla. Ehkeivät siemenet siinä itäneet, kun oli aika kuiva paikka. Syysvuokkoja varten tein penkin, ja ehkäpä otin maata myös siitä läheltä hiekkakasan kohdalta, kun syysvuokoista varoiteitiin, ettei saa olla talvimärkyyttä. Ja penkkihän on autotallin lipan alla salaojan syrjässä.

Samasta päiväkirjasta käy ilmi, että morsingon siemenet varmaan tulivat taskunpohjalla Kotkan Kaunissaaresta, jossa kyläyhdistyksemme reisasi yhteisellä matkalla elokuun alussa 1998, josta matkasta on jäänyt mieleeni morsingon kasvaminen lähellä saaren venelaituria.)

Nythän on kohta jo kulleroiden aikakin. Tämä on kuitenkin aasiankullero Trollius asiaticus eikä niittykullero, joka olisi kotimainen. Se ei vielä meillä kuki.

Näinköhän vuodet ovat veljeksiä?

Nämä kuvat ovat tältä aamulta sen sateen jälkeen, lämpötila on +4C. Scillat jaksavat vielä pitkään! 

Melko tarkkaan on kevät edennyt samaan tahtiin viimevuotisen kanssa. Kuivuuttakin on ollut jo kauan, sillä pohjoiset korkeapaineet ovat juuttuneet lähes muuttumattomiksi säätiloiksi. Päivänpaistetta on riittänyt huhtikuussa, mutta kun ei saatu sateita, niin lumipeite häipyi hitaasti haihtumalla taivaan tuulien mukaan. Vasta pari päivää ennen vappua lipputangonpenkin viimeiset lumet lähtivät.

Näissä kuvissa ollaan huhtikuun 9 päivän aikaa. Lumipeite on vielä selkein elementti, mutta eteläseinustat jo sulia, vaikka ruukuissa routa pitää vielä kanervat kiinni toisella syrjällä.  Narsissiruukkujen ensimmäiset  tulivat kyläilylle. Joulusypressit vuodelta 2017 viettivät talven kyllä sisällä, mutta viime kesäksi tulivat pihan ruukkukasveiksi ja jäivät talvehtimaan. Hyvin kestivät hengissä!

Nämä kuvat ovat huhtikuun 20 päivän tienoilta. Pohjoiseen kääntyvät rinteet ovat vielä osin lumisia, mutta monet peltoaukeat ovat jo tulleet vapaiksi. Ensimmäiset kevätlumipisarat Leucojum vernum tervehtivät kiven kupeen lämpimällä puolella.

24 huhtikuuta onnenpensas Forsythia avasi kukkansa autotallin koristeiksi, ja edelleen se jatkuu. Scillat ja kevättähdet olivat kukkeimmillaan.

Routa on sentään seudullamme lähes ehtinyt sulaa. Sen näkee siitä, että koivujen silmut avautuivat hiirenkorville viime viikolla. Vuokkoaika on kohta parhaimmillaan näillä seuduilla, sinivuokko ja valkovuokko ensin, viikkoa myöhemmin keltavuokko (kaikki nämä vain koristekasveina meidän kylällä). Alkukeväiset lumikellot Galanthus ja kevättähdet Chionodoxa jo alkavat lopetella, esikkojen ja mukulaleinikkien nuppuja näkyvillä.

Tässä ollaan jo kuun huhtikuun loppupäivissä. Päivälämpötilat olivat lähes kesäisiä, ja puut tulivat nopeasti hiirenkorvalle, jopa hevoskastanjakin. Elsa-hopeakuusen alla on nyt vehmaampaa kuin ennen, kun alaoksien poisto antoi lisää valoa puun tyveen. Pikkukäenrieskat Gagea minima kukkivat vuorostaan.

No ettei nyt ihan yksitoikkoista olisi, on saatu hieman sadetta viime yönä, kovin niukkaa toistaiseksi. Ilma on myös jäähtynyt, joten ei tämä se hyvää tekevä lämmin kevätsade ole.

Lehtoimikät Pulmonaria obscura kukkivat.

Kuriilienkirsikka Prunus nipponica var. kurilensis alkaa availla nuppujaan, mitään vaaleata ei vielä eilen nähnyt. On totisesti aika suppea latvus, kun oksat kääntyvät melkein kohtisuoraan ylöspäin.

Vuorenkilpienkin kukkakausi kuulutetaan alkavaksi. Lehtokotilot syövät meillä aika monet uudet lehdet reikäisiksi syksyn aikana.

Ja lopuksi vielä kuva tämän talven sisäkasveista joulu- eli huonesypresseistä Chamaecyparis lawsoniana ja kiinankatajasta Juniperus chinensis, jotka rohkeasti ovat olleet jo pari viikkoa etupihalla tottumassa. Vettä kuluu aika paljon. Kataja on ruskettunut osittain, saapa nähdä, miten jatko sujuu.

Kevättä kohti hissutellaan

Isoissa piharuukuissa näyttävät hyvin talvehtineen joulusypressit vuodelta 2017, nehän istutin vuosi sitten keväällä ulos tuomaan vihreyttä orvokkien taustaksi. Lopuksi kesäkukat vaihtuivat kanervaruukkuihin, ja kaipa niiden keräämä lumisuoja oli tarpeeksi antamaan tilaisuuden myös näille krantuille kasveille, ja kun sain kanervan irti jäästä, niin tilalle tete-narsissin ruukku, muita ei vielä viime viikolla ollut meidän taimikaupassa myynnissä.

Viereisessä ruukussa tilanne on yhtä hyvä. Onneksi näille aurinko ei osu kuin vähän aikaa tälle kohtaa, muuten ehkä jo olisivat kuivuneet. Jouluksi 2018 on myös hankittu sypressejä ja yksi kiinankataja, jotka ovat varronneet pesuhuoneessa talven ulospääsyä.  Muutama uusi iso ruukku saa siis myös puuasukkaan...

Odotettu muutos kevään etenemisessä tuli tällä viikolla, kun saatiin pitkällisen vartoamisen jälkeen korkeapaine ainakin vähäksi aikaa väistymään.

Katsuran Cercidiphyllum japonicum runkoa talviasussa. Sen kuori on melko punaruskea, mutta näyttää jäkälöityvän helpolla.

Hopeakuusen Picea pungens Glauca rungon alaosaa. Siitä on poistettu pois monta kertaa alimpia oksakiehkuroita, kun ne venyvät pituutta ja tila ei riitä enää kulkemiseen ohi. (Katsura näkyy takaoikealla.)

Iso matalapaine parkkeerasi koko etelä-Suomen ylle, josta on seurannut varsinkin keski-Suomeen runsaita kosteita antimia ja huonoja ajokelejä. Vanhat ja viisaat eivät toki talvirenkaistaan vielä luopuneet, vasta lähempänä vappua tulee virallinen vaihtoraja vastaan. Mutta joskus on saatu paksuja suojalumen massoja toukokuullakin, ja kesärenkailla ei ole ollut menemistä liikenteeseen.

Tilanne hangista 07 04 autotallin nurkalta pellolle päin. Polkujen paikat ovat lumettomat. Havupuiden alimmat oksat ovat vielä hangen vankeina.

Korkeapaineen pitkään vallitessa tiet olivat ehtineet kuivua, ja sehän houkuttaa vaihtamaan kesärenkaisiin. Meidän pihatie muuttui sulaksi kuitenkin vasta viimeisen maaliskuun viikon alkaessa.
(Karmein muisto myöhään yllättäneestä talvikelistä on äitienpäivän tienoista vuodelta, jolloin nykyinen nelostie oli moottoritienä Lahden kohdalla juuri otettu käyttöön. Sillä kohtaa, missä tie 12 kulkee sen päällä, sattui kuolonuhreja vaatinut kolarisuma. Itsekin olin silloin kesärengasvarusteilla menossa Kanta-Hämeeseen, ja ajonopeus oli niin hiljainen, että matka vei toista tuntia enemmän. Tuskin yhtään kertaa uskalsin kolmosta enempää panna vaihteeksi.)

Kuvat tänä aamuna

Tänään on saatu muutama sentti räntää aamuyön-aamupäivän aikana, mutta nythän se on jo pois kulutettu, kun sade on ollut enempi vettä. Linnuilla on selvästi laulukauden avajaisten kenraaliharjoitus jo meneillään, niin reippaasti peppo, punakylki- ja mustarastas jo ääntelevät. Tuoksukin on toinen kuin eilen.

Tässä tamppaustelineen takana oli pitkiä koivunrungon kappaleita, jotka muuttuivat uuniin pantavan mittaisiksi. Näyttäisi olevan melkoinen oksasavottakin siinä odottelemassa...

Paksuja lumihanget vielä ovat, mutta ei juuri yli puolen metrin paitsi aurauskinoksissa. Avonaisella pellolla näyttäisi olevan noin parikymmentä senttiä yleisimmin, ja puiden ja pensaiden kohdat jo lähes paljaita. Viime jouluksi tehty runkopuiden sahailu peitti tulokset silloin sataneeseen pysyvään lumeen, ja nyt jo nuokin kappaleet häämöttävät syntypaikoillaan. Kohta on pilkkojan vuoro tulla kehiin.

Pitkään jatkunut kevätkasvien etsiskely tuotti pari päivää sitten ensi tuloksen, kun löytyi jokunen matala krookuksen alku ison hopeakuusen alta. Tänään sain ihailla talon alakulman vieressä lännen puolella olevaa kaistaletta, johon on noussut scillan parisenttisiä lehtiruusukkeita, jossakussa jo sinistä kärjessä pilkottaen. Siinä meidän ensimmäiset scillat yleensä ovatkin, iltapäivän aurinko paistaa siihen kohtaan monta tuntia.

Oleilut muualla Suomessa olivat tehneet sen muutoksen jokavuotisiin toimintoihini, että mustamenerenruusut Achimenes olivat edelleen talviteloillaan, kun ruukkuja pitäisi hoivailla itämisen jälkeen päivittäin. Niinpä vasta eilen tuli aika saattaa tämä kasvatusprosessi alulle. Tänä talvena ruukut olivat olleet kahdessa muovikassissa päällekkäin pohjakerroksen kylmässä non-food-tilassa, joka oli ennen ollut perunakellari.

Kolistelin kunkin ruukun vuorollaan tyhjäksi entisestä, laitoin pohjalle taitellun talouspaperin estämään mullan valumisen, ja täytin kasvualustaksi hankitulla hiekkapitoisella taimimullalla. Entisen ruukun pintaosissa oli piilossa tavallista pienempiä mukuloita, nehän ovat aivan pinnassa, joten pintamulta piti siis huolellisesti tyhjentää noista aarteista. Minulla on ollut parin vuoden ajan myös valkoista kukkaa tuottavia mukuloita, ne ovat pienempiä, kartiomaisempia ja vaaleampia kuin violettia kukkaa tuottavat, joten yritin saada jokaiseen ruukkuun molempia lajeja.

Kun kaikki entiset ruukut oli taas täytetty, piti vielä etsiä uusiakin ruukkuja, kun mukuloita oli enemmän. Lopulta kaikki olivat lähellä ikkunaa ja patterin lähellä, kasteltuna ja muovi- tai kelmuhuputettuna. Taisi tulla reilusti yli 10 ruukkua, eivät mahtuneet samaan tasoon alahyllylle, vaan osa sai paikan ylähyllystä.

Monena vuonna, kun olen alkanut taimikasvatuksen jo tammikuulla, ensimmäiset kukat on saatu katseltavaksi pääsiäisen - vapun tienoilla. Nyt tuskin on noihin juhlakausiin odotettavissa muuta kuin taimettumista...

Rairuohoa ei enää ollut kaupassa, joten ostin pääsiäisruohon virkaan ohranjyväpussin, joka sekin pääsi eilen alkamaan tehtäväänsä. Kissoille terveisiä! Kelmu on vielä laittamatta kuvan oton aikaan haihtumissuojaksi. Olisin ostanut timotein pikkupussin, mutta sellaista ei ollut saatavilla. Vieressä on yksi isoimmista Achimenes-ruukuista.

Tuoreimmat istutukset pari päivää sitten vesilasissa hyvin juurtuneille taimille.

Edellisvuotinen kuparilehti Episcia cupreata -istutus alkaa kukintakauttaan ja komeilee isoilla lehdillä.

Naapurista viime syksynä saatu yksivärinen rönsylilja antoi vain yhden mutta sitäkin pulskemman pistokkaan, joka on talven aikana komistunut jo isoksi. 

Huonekasveja on talven mittaan uusittu taas, lähinnä rönsyliljaa ja kupariköynnöstä, mutta enkelinsiipibegonia Begonia corallina muistuttaa myös olemassaolostaan, jos sitä ei ajoissa katkaise, varret taipuvat sojottamaan mikä mihinkin suuntaan. Niinpä juurtumisastiassa on taas tungosta, kolme isoa latvaa, ja vanhasta ruukusta puskee uusia, vaikkei siellä juuri ole multaakaan enää...