tiistai 9. huhtikuuta 2019

Kevättä kohti hissutellaan


Isoissa piharuukuissa näyttävät hyvin talvehtineen joulusypressit vuodelta 2017, nehän istutin vuosi sitten keväällä ulos tuomaan vihreyttä orvokkien taustaksi. Lopuksi kesäkukat vaihtuivat kanervaruukkuihin, ja kaipa niiden keräämä lumisuoja oli tarpeeksi antamaan tilaisuuden myös näille krantuille kasveille, ja kun sain kanervan irti jäästä, niin tilalle tete-narsissin ruukku, muita ei vielä viime viikolla ollut meidän taimikaupassa myynnissä.
Viereisessä ruukussa tilanne on yhtä hyvä. Onneksi näille aurinko ei osu kuin vähän aikaa tälle kohtaa, muuten ehkä jo olisivat kuivuneet. Jouluksi 2018 on myös hankittu sypressejä ja yksi kiinankataja, jotka ovat varronneet pesuhuoneessa talven ulospääsyä.  Muutama uusi iso ruukku saa siis myös puuasukkaan...
Odotettu muutos kevään etenemisessä tuli tällä viikolla, kun saatiin pitkällisen vartoamisen jälkeen korkeapaine ainakin vähäksi aikaa väistymään.

Katsuran Cercidiphyllum japonicum runkoa talviasussa. Sen kuori on melko punaruskea, mutta näyttää jäkälöityvän helpolla.
Hopeakuusen Picea pungens Glauca rungon alaosaa. Siitä on poistettu pois monta kertaa alimpia oksakiehkuroita, kun ne venyvät pituutta ja tila ei riitä enää kulkemiseen ohi. (Katsura näkyy takaoikealla.)

Iso matalapaine parkkeerasi koko etelä-Suomen ylle, josta on seurannut varsinkin keski-Suomeen runsaita kosteita antimia ja huonoja ajokelejä. Vanhat ja viisaat eivät toki talvirenkaistaan vielä luopuneet, vasta lähempänä vappua tulee virallinen vaihtoraja vastaan. Mutta joskus on saatu paksuja suojalumen massoja toukokuullakin, ja kesärenkailla ei ole ollut menemistä liikenteeseen.

Tilanne hangista 07 04 autotallin nurkalta pellolle päin. Polkujen paikat ovat lumettomat. Havupuiden alimmat oksat ovat vielä hangen vankeina.
Korkeapaineen pitkään vallitessa tiet olivat ehtineet kuivua, ja sehän houkuttaa vaihtamaan kesärenkaisiin. Meidän pihatie muuttui sulaksi kuitenkin vasta viimeisen maaliskuun viikon alkaessa.
(Karmein muisto myöhään yllättäneestä talvikelistä on äitienpäivän tienoista vuodelta, jolloin nykyinen nelostie oli moottoritienä Lahden kohdalla juuri otettu käyttöön. Sillä kohtaa, missä tie 12 kulkee sen päällä, sattui kuolonuhreja vaatinut kolarisuma. Itsekin olin silloin kesärengasvarusteilla menossa Kanta-Hämeeseen, ja ajonopeus oli niin hiljainen, että matka vei toista tuntia enemmän. Tuskin yhtään kertaa uskalsin kolmosta enempää panna vaihteeksi.)

Kuvat tänä aamuna

Tänään on saatu muutama sentti räntää aamuyön-aamupäivän aikana, mutta nythän se on jo pois kulutettu, kun sade on ollut enempi vettä. Linnuilla on selvästi laulukauden avajaisten kenraaliharjoitus jo meneillään, niin reippaasti peppo, punakylki- ja mustarastas jo ääntelevät. Tuoksukin on toinen kuin eilen.

Tässä tamppaustelineen takana oli pitkiä koivunrungon kappaleita, jotka muuttuivat uuniin pantavan mittaisiksi. Näyttäisi olevan melkoinen oksasavottakin siinä odottelemassa...
Paksuja lumihanget vielä ovat, mutta ei juuri yli puolen metrin paitsi aurauskinoksissa. Avonaisella pellolla näyttäisi olevan noin parikymmentä senttiä yleisimmin, ja puiden ja pensaiden kohdat jo lähes paljaita. Viime jouluksi tehty runkopuiden sahailu peitti tulokset silloin sataneeseen pysyvään lumeen, ja nyt jo nuokin kappaleet häämöttävät syntypaikoillaan. Kohta on pilkkojan vuoro tulla kehiin.


Pitkään jatkunut kevätkasvien etsiskely tuotti pari päivää sitten ensi tuloksen, kun löytyi jokunen matala krookuksen alku ison hopeakuusen alta. Tänään sain ihailla talon alakulman vieressä lännen puolella olevaa kaistaletta, johon on noussut scillan parisenttisiä lehtiruusukkeita, jossakussa jo sinistä kärjessä pilkottaen. Siinä meidän ensimmäiset scillat yleensä ovatkin, iltapäivän aurinko paistaa siihen kohtaan monta tuntia.


Oleilut muualla Suomessa olivat tehneet sen muutoksen jokavuotisiin toimintoihini, että mustamenerenruusut Achimenes olivat edelleen talviteloillaan, kun ruukkuja pitäisi hoivailla itämisen jälkeen päivittäin. Niinpä vasta eilen tuli aika saattaa tämä kasvatusprosessi alulle. Tänä talvena ruukut olivat olleet kahdessa muovikassissa päällekkäin pohjakerroksen kylmässä non-food-tilassa, joka oli ennen ollut perunakellari.

Kolistelin kunkin ruukun vuorollaan tyhjäksi entisestä, laitoin pohjalle taitellun talouspaperin estämään mullan valumisen, ja täytin kasvualustaksi hankitulla hiekkapitoisella taimimullalla. Entisen ruukun pintaosissa oli piilossa tavallista pienempiä mukuloita, nehän ovat aivan pinnassa, joten pintamulta piti siis huolellisesti tyhjentää noista aarteista. Minulla on ollut parin vuoden ajan myös valkoista kukkaa tuottavia mukuloita, ne ovat pienempiä, kartiomaisempia ja vaaleampia kuin violettia kukkaa tuottavat, joten yritin saada jokaiseen ruukkuun molempia lajeja.

Kun kaikki entiset ruukut oli taas täytetty, piti vielä etsiä uusiakin ruukkuja, kun mukuloita oli enemmän. Lopulta kaikki olivat lähellä ikkunaa ja patterin lähellä, kasteltuna ja muovi- tai kelmuhuputettuna. Taisi tulla reilusti yli 10 ruukkua, eivät mahtuneet samaan tasoon alahyllylle, vaan osa sai paikan ylähyllystä.

Monena vuonna, kun olen alkanut taimikasvatuksen jo tammikuulla, ensimmäiset kukat on saatu katseltavaksi pääsiäisen - vapun tienoilla. Nyt tuskin on noihin juhlakausiin odotettavissa muuta kuin taimettumista...

Rairuohoa ei enää ollut kaupassa, joten ostin pääsiäisruohon virkaan ohranjyväpussin, joka sekin pääsi eilen alkamaan tehtäväänsä. Kissoille terveisiä! Kelmu on vielä laittamatta kuvan oton aikaan haihtumissuojaksi. Olisin ostanut timotein pikkupussin, mutta sellaista ei ollut saatavilla. Vieressä on yksi isoimmista Achimenes-ruukuista.

Tuoreimmat istutukset pari päivää sitten vesilasissa hyvin juurtuneille taimille.
Edellisvuotinen kuparilehti Episcia cupreata -istutus alkaa kukintakauttaan ja komeilee isoilla lehdillä.
Naapurista viime syksynä saatu yksivärinen rönsylilja antoi vain yhden mutta sitäkin pulskemman pistokkaan, joka on talven aikana komistunut jo isoksi. 
Huonekasveja on talven mittaan uusittu taas, lähinnä rönsyliljaa ja kupariköynnöstä, mutta enkelinsiipibegonia Begonia corallina muistuttaa myös olemassaolostaan, jos sitä ei ajoissa katkaise, varret taipuvat sojottamaan mikä mihinkin suuntaan. Niinpä juurtumisastiassa on taas tungosta, kolme isoa latvaa, ja vanhasta ruukusta puskee uusia, vaikkei siellä juuri ole multaakaan enää...

2 kommenttia:

  1. Noin on lunta täälläkin vielä. Suojana ja veden jakajana! Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos toivotuksesta! Joinakin keväinä onkin ollut pitkä kuiva ja viileä kausi ja sitä ensimmäistä sadetta on saanut vartoilla toukokuulla pitkät viikot. Silloin ainoa turva tällaisissa hiekkamaissa on tosiaan pinnalla olevan lumen sulamisesta tuleva kosteus, kun pohjavesi ei ulotu ihan lähelle pintaa. missään.

    VastaaPoista