Salalit ja sassafras

Lehden kansikuvana on kesäkamelian Stewartia malacodendron kukkia. Enemmän näistä on kirjoitettuna blogipostauksessani 16 12 2010, Steviasta sokeriin ja kamelioihin.

Posti toi viikonlopulla Sorbifolia-lehden viimeisimmän numeron (3/2015), ja sen kanssa on ollut kiinnostavaa "vaeltaa" Dendrologian Seuran järjestämällä jäsenmatkalla 2014, joka suuntautui Hollantiin ja Belgiaan. Olipa hyvä matkakertomus, kun melkein tuntui, että olin mukana. Varpaita vain ei pakottanut, vaikka samalle päivälle tuli vaeltelua useammassakin kohteessa.

Tämä joulukuva löytyy blogistani 24 12 2014 ja siinä myös kuvan punamarjaisesta kasvista lisää. Se on joulupuolukka-nimen kukkakauppiailta saanut lamosalali Gaultheria procumbens.

Nuo kaksi otsikon nimeä jäivät päällimmäisinä kaivelemaan. Ne esiintyivät molemmat tässä matkakertomuksessa nähtävyyksien mukana. Salalit sen takia, että olin kirjoittanut siitä jo vajaa vuosi sitten, joulupostauksessa, ja näytti nyt siltä, että tiesin asiasta aivan liian vähän. Sassafras siksi, kun en osannut tunnistaa sitä millään Amerikanmatkallani, vaikka ehkä olisi hyvinkin ollut mahdollisuus, varsinkin viimeisellä, joka oli viime syksynä, ruska-aikaan.

Kun tarjoutui tilaisuus saada tietoonsa jotakin sellaista, jota ei aiemmin osannut odottaakaan, niin on tietysti selvää, että nyt on aamut istuttu kirja- ja nettilähteitä kaivelemassa. Aloin nettihaut salalilla, ja kas kummaa, sieltä aukeni tarjolle minulle mahdollisuuksia kummitussirkkojen ruokintaan, ja mitä mahdollisuuksia olisi korvata tätä salalin lehteä kotimaisilla "kasviksilla", kuten tammenlehdillä yms.! Päädyin hakemaan latinalaisella nimellä Gaultheria, ja sain näin tietoja tästä kasvisuvusta enemmänkin.

Jokainen meistä on varmaan tavannut sidottua kukkakimppua hankkiessaan leikkovihreän, joka on kiiltävä- ja isohkolehtinen, syreeninlehden muotoa muistuttava pensaan oksa. Kasvilaji on nimeltään Gaultheria shallon, se on yleisimpiä leikkovihreitä nykyisin, kun oksat ovat hyvin kestäviä kukkavaaseissa tai kaupan varastoissa. Eräässä blogissa, jonka luin hiljattain, kirjoittaja oli päätynyt yksinomaan näihin vaasikukkina ennen jouluisten kasvien sesonkia. Tätä kasvia kasvaa sekä Pohjois- että Etelä-Amerikan vuorialueilla, mutta myös Uudessa Seelannissa, Australiassa ja Malesiassa.

Piti pyörähtää lähi-kukkakaupassa, onneksi sellaisia vielä on, vaikka ns. erikoisliikkeet ovat muutaman vuoden aikana maaseudulta vähin äänin kaikonneetkin. Kauppias kaivoi varastokaapistaan sievän vihkon salalia, jonka hän arveli tulleen Kanadasta. Kasvi on niin kestävä, että kuulemma korjuu toimitetaan vain kerta vuoteen, ja satoa voi sitten myydä koko muun ajan, kasvit kyllä säilyvät. Lehdet ovat paksuhkot ja nahkean tuntuiset. Kasvia on käytetty myös yrttiteen tekemiseen, ja sillä on aspiriinin tapaisia vaikutuksia.

Ruukkuun istutettu kanerva ilmaantuu useimmille haudoille lähiaikoina, mutta ne ovat saaneet tulla myös kotien piha- ja amppeli-istutuksiin vakioasukkaiksi, kun syyssateet ovat niille vain hoidoksi. Erica-lajien kukat tuppaavat ruskettumaan, jos syksy on  pitkään lämmin.  Hopealehdet (hopeavillakko) Senecio cineraria on istutettu jo keväällä, hopealanka Leucophyta brownii taas elokuun alussa, molemmat ovat yksivuotisia ruohokasveja, kanerva taas monivuotinen varpu.

Salalit kuuluvat kanervakasvien Ericaceae heimoon, joten sitkeyden ymmärtää. Kanervia kasvaa luonnostaan paikoissa, joihin vain harvoilla kasveilla on asiaa, kuten nummilla ja soilla. Nyt on kanervien Calluna ja kellokanervien Erica istutusaika.

Joinakin vuosina on ollut syksymyynnissä myös marjakanervia, viimeksi hankin sellaisen 2011 sisarelleni Marjalle, kun nimi oli niin sopiva! Sekin kuuluu salaleihin, latinalainen nimi on Gaultheria (Pernettya) mucronata. Sillä oli melkein lumimarjan kokoisia vaaleanpunaisia marjoja kimpussa matalassa pikkuvarressa, jonka lehdet ovat kuin variksenmarjan. Kirkkaanpunaisia ja valkoisiakin marjoja kasvava lajike löytyy. Tämä laji on kokoisin Chilen-Argentiinan vuoristoalueilta.
 Netistä tuli näkyville kuvahaulla myös komea sinimarjainen laji himalajan lumimarja G. trichophylla, joka kasvaa täällä korkean vuoriston alueella Pakistanista alkaen itään. Varhemmassa blogipostauksessani esitelty joulupuolukka on siis latinalaisnimeltään G. procumbens. Se on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosan havumetsistä, ja käytetään koristearvon lisäksi mm. purukumin mausteena,


Sassafras-suku kuuluu laakerikasveihin Lauraceae. Kasvien maailma-tietosanakirjan mukaan siitä ei 1980-luvun alussa tunnettu kuin kolme lajia, kaikki puita. Erikoista on, että yksi kasvaa Pohjois-Amerikassa, yksi Kiinassa ja yksi Formosalla. Lehdet ovat kesävihannat eli kuten meikäläiset puut varistaen lehtensä. Ne ovat kolmilehdykkäiset, mutta siron ehytlaitaiset. Paljon kauniita kuvia löytyy netin kautta!
Amerikkalaisten lähteiden mukaan tämä pikkupuu ei vaadi mitään erityistä kasvupaikaltaan ja ilmaantuu aika usein ns. pioneeripuuna, kun metsä alkaa jälleen kasvaa palon tms. jälkeen. Eräissä lähteissä sitä on koon takia jopa pidetty pensaana. Ilmeisesti se on aika tavallinen puulaji metsänreunoilla, miissä matalampi puu saa enemmän valoa. Syksyllä sassafras tekee komean punaisen ruskavärin, jolloin se on helpompi huomata.

Amerikkalaisesta Sassafras albidumin puusta ja kaarnasta saadaan sassafras-öljyä, jota käytetään moniin tarkoituksiin, mm. hammaslääketieteessä, suuvesissä, hammastahnoissa ja hajuvesissä, mutta myös mausteena tupakassa, juomissa, purukumeissa ja makeisissa. Kiinalaisen lajin puuainesta käytetään myös tavanomaisen puun tapaan. Jos puuaines tuoksuu kauan, siitä tehdyt pikkurasiat ym. saavat kauniin värin lisäksi aikaan myös tuoksuelämyksen. (Sypressikasvien Cupressaceae heimon puita, mm. katajia myös luonnehtii tämä erikoinen puuesineeseen jäävä tuoksu, muistan jo hamasta lapsuudesta pureskelluista kynänpäistä irronneen hajumaailman.)

Colorian artikkelin mukaan amerikkalaisen sassafrasin kuorta ja juurta on ensin (1700-luvulla) käytetty värjäämiseen, ja on saatu mm. oranssia, keltaista ja punaista väriä aikaiseksi. Puuaineskin on oranssinväristä.

Laakerikasvien heimossa on suuri määrä nahkea- tai kiiltolehtisiä kasveja, jotka ovat ovat usein ikivihreitä, ja kasvavat ilmastoissa, joissa ei ole pakkastalvea. Heimo on jaettu 5 pienempään ryhmään eli kladiin, ja kussakin on sukuja, jotka ovat tietyllä lailla läheisiä toisilleen. Suurin kladi on viherlaakerit, joihin kuuluu mm. avokado, kanelit, kamferipuu ja tämä sassafras.
Lehdet ovat usein ehytlaitaisia ja pitkäruotisia. Heimo on yleisesti tunnettu eteerisistä öljyistä, ja lehdet soveltuvat lääkkeiksi, mausteiksi ym.