Kesä vain muisto enää

Jouduin kamerakauppaan, kun pitkään palvellut Casio-pokkarini alkoi takkuilla. Ilmeisesti taskunpohjan roskat olivat jumittamassa linssinsulkijaa, kun rupesi tulemaan vain ylivalottuneita kuvia. Niinpä viikon ajan on kuvia kertynyt edullisella Canonin pokkarilla. Voitte vertailla edellisten postausten kuviin, löytyykö eroja.

Punatammen lapsonen, jonka jänis kalusi viime keväänä kymmensenttiseksi tyngäksi, ei vähästä suutu, kun juuret ovat olleet maassa jo viitisen vuotta. Se sai tehtyä kaksi yli metrin mittaista kilpailevaa latvaa ja muutamia muita hieman lyhempiä. Väri muuttuu punaiseksi tällä rodulla vasta syksyllä. Nyt on hankittuna verkkorulla ensi kevättä ajatellen... Taimi on peräisin Ruissalon puutarhalta, saatu 2008, ja kasvoi ruukussa ensi alkuun.

Kun kirkkomme on väriltään punainen, niin oli mielestäni sopivaa, että tähän piti tuottaa punaisia värejä esittävä kukkapenkki. Pääosa punaisuudesta on syysaikaan verikurjenpolvea Geranium sanguineum, korkeampi tumma puna on hurmehappomarjaa Berberis x ottawensis, joka on alkanut viihtyä tässä kuivassa kulmassa mainiosti.

Lehtikuusten loisteliaimmat värit olivat viime viikolla ennen sadekautta, kun saatiin auringonpilkahduksia tuomaan hehkua oranssiin. Kuva on torstailta. Keskellä kuvaa on kaksi mongolianvaahteraa, etummainen kellanvihreänä, taaempi punaoranssina. Kuva on parkkipaikalta pohjoiseen.

Pitkään vallinnut harvinainen kuiva syksy päättyi viimein viikonlopulla tulleisiin sateisiin ja tuuliin, jotka puolestaan aikaansaivat ison lehtisateen. Jotkut karisivat keltaisina tai ruskeina, mutta esimerkiksi lehmuksen lehdet ovat melkein vihreitä tuossa nurmella, kuten aina pihasyreenitkin. Toki vieläkin puissa on lehtiä, mutta valoisuus hieman lisääntyi, kun latvat eivät varjosta. Hevoskastanja on osittain vielä lehdessä, kuva tässä alla.

Kuva on samalta parkkipaikaltani lauantaina, kun mongolianvaahteran lehdet olivat kokonaan tulleet alas. Takaoikealla on nyt isotuomipihlajan Amelanchier spicata oranssit lehdet karisemisensa alussa.

Käännyttiin taas talviaikaan. Sehän merkitsee, että meidän kylän korkeaksi kasvaneesta puustosta tulevat varjot antavat auringonsäteitä maanpintaan enää n. klo 15:n maissa, siitä alkaa kohta hämärän aika. Ilta on lähes sammuttanut valot jo klo 18:n jälkeen. Koira nuokkuu eikä tajua, miksi aina vaan olen valveilla. Onneksi aamupäivä on valoisa ja pitkä, sillä tietysti heräämme sen kesäkellon mukaan vielä kauan!

Pihasyreenit ovat perin vihreitä vielä. Kellertävämmillä on valkoiset kukat, tummemman vihreillä violetit.  Kuka on meidän kylän ylähautausmaan parkkialueelta, sen  keskellä olevasta liikenteenjakajasta. Koivut ovat lehdettömiä.

Vaikka lokakuulla on jo ollut aika monta pakkasyötä, pihan kukkapenkkien kasvisto jaksaa olla vielä jollain lailla "edustava.

Erikoisesti ilahduttaa nyt koivuangervon Spiraea betulifolia hento oranssin keltainen.

Lipputangonpenkin pallohortensia on lehdiltään vielä ihan vihreä, samoin pajuasteri. Keltapäivänliljat ovat menneet ihan keltaisiksi, samoin aurinkonauhus siinä takana. Kallionauhustakin jo maa kutsuu...

Poistin ovenpielen penkistä suuren massan komeamaksaruohoja. Tilalla on nyt toistaiseksi tässä kaivannossa vain narsissin sipuleita ja ruukuissaan kököttäviä Callunoita. Tuo kulman sypressi löytyi maksaruohojen alta, ihme, kun oli hengissä, olin sen jo kesäkuussa sijoittanut mukamas tyhjään kohtaan.
Maksaruohot etsivät paikkansa tontilla, iso osa on alatien varren penkissä, jonne ei tänä syksynä enää ilmaantunut sienikasvustoja. Siinäpä piisaa askaretta, sillä kun käänsin vanhoja maita, tuli niin paljon vuohenputken ja juolavehnän seosta, että pitää kerätä paljon rohkeutta kunnostaa koko penkki....

On ennustettu seuraavasta viikosta jo talveen johdattavia lämpötiloja. Ensi lumia on saatu aika usein lokakuun lopulla, miten nyt lienee tänä vuonna. Tammikuulle asti on kuitenkin suursäätilojen mukaan odotettavissa melko lauhoja aikoja.