"Ikikukkia"...

Vaaleanpunertavan tiiliseinän vierellä vihreätkin kasvit näyttävät kiinnostavilta, lisäväriä tulee tässä tummanpunaiset lehdet omaavasta purppuraheisiangervosta Physalis opulifolius 'Diabolo'. Se on istutettu kyllä liian lähelle seinää, joten väärään suuntaan sojottavia oksia saa leikata vuosittain. Tähän viereen oli alunperin istutettu samoin punalehtinen hurmehappomarja, mutta se kasvoi seinää karttaen niin, että melkein kaikki oksat viistivät maata, joten siirsin sen toisaalle.

Jo pitkään on toiveenani ollut saada puutarhanäkymiä sellaisiksi, että niissä riittää aina katsottavaa. Alunperin ajattelin, että teen isosta viljelyalueesta vähitellen arboretumin, mutta sillä aikaa, kun puut ja pensaat vielä ovat matalia, pitää olla muunlaisia näkymiä kukkapenkeissä.Tietysti on olemassa keino, että istutetaan eri aikaan kukassa olevia lajeja ja saadaan tulos aikaan sillä lailla. Tästä on olemassa valmiiksi pureskeltuja ohjeita, kun puutarhamyymälät tarjoavat valmiiksi suunniteltuja taimipakkauksia.

Tontilla on lisähaasteena korkea talo, joten kasvienkin tulee olla samaan suuntaan. Korkeiden ruohovartisten pahin harmi on reippaasti pyörittävä tuuli ja runsas sade, ja sellaisia mahtuu joka kesään. Metallista tai muovista tehdyt kaupan tukikeppitarjonnat jäävät yleensä liian lyhyiksi ja ovat sileitä. Parhaita ovat oman tontin pitkät puukepit, joissa mukana oksantynkiä paljon. Kriikuna olisi siinä suhteessa aika hyvä, kun se vain osaisi kasvaa suoraa vartta. Puukepit ovat vain aika hyviä lahoamaan, yleensä 2-3 vuoden välein pitää uusia tehtailla.

Oikea toivekasvi pystyssä pysymisen suhteen on punalatva Eupatorium cannabinum. Korkeutta tulee lähes kaksi metriä. Sen harmillisin puoli on kovin myöhään alkava kukinta, vasta elokuulla. Tämä kuva on otettu 15 08 2011.

Lähes yhtä vankka on töyhtöangervo Aruncus dioicus, joka alkaa olla näyttävä jo heinäkuulla. Kuva on otettu 10 07 2011. Tämän kasvin käyttöä rajoittaa hieman se, että paitsi korkeutta se kasvaa myös leveyttä. Tuossa iässä kuin se nyt on,  parikymppinen, pensaan leveys on lähes neljä metriä. Varsien päät alkavat myös painua kovin märkinä kesinä.

Kaunis ja korkea harmaamalvikki Lavatera thuringiaca, kuva 20 07 2011, on taas siitä hyvä, että sen uusia taimia ilmaantuu istuttamatta usein toisten kasvien joukkoon. Huonoin puoli on, että se kaatuilee sade-tuuli-ilmalla helposti eli aina milloin minnekin päin pitkin maata kenallaan. En ole vielä löytänyt sellaista tukikeppiviritystä, jolla isompi puska saataisiin aisoihin...

Äitini perua tontilla kasvava kultapallo Rudbeckia laciniata 'Goldball' vie voiton korkeudessa, se menee helposti yli kahden metrin.  Kaatuilijoista se saa kyllä ykkössijan! Tätä on myös vaikea tukea, kun viimeistään ylimmät latvatkin kaartuvat sateen painosta. Kuva on  20 08 2011. Kerran rakenneltiin korkeita aidakkeita varta vasten, mutta niiden maahan saaminen ei ole helppoa ja niiden sisälläkin osataan kaatua...

Kultapallon kantaäiti on tässä, Rudbeckia laciniata, jolla keltaisia laitakukkia on vähemmän. Sen varsi on vankempi kuin kultapallolla. Tässä se kasvaa taimimaassa, kunnes löytyy parempi paikka. Alaspäin kaartuvat omenapuun oksat tarjoavat tukea, mutta kyllä tämäkin  osaa kaatua, jos sateita riittää. Kuva on 17 08 2014.

Suomentatar Polygonum x weyrichii on myös äitini peruja. Sekin osaa mukavasti tehdä ruskaa. Eikä tarvitse tukea. Kuva on  otettu 14 09 2013. Tämän kasvin heikoin puoli puutarhassa on sen vitaalisuus, kun istutus pyrkii täyttämään kaiken alleen. Ainoa vaihtoehto on ruohonleikkurilla kasvualueen ympäri ja vähintään metrin alue leikattavaa!

Parhaiten selviäisi kaatumattomuustestissä ylläoleva maa-artisokka Helianthus tuberosus, mutta sen kukinta alkaa vasta syyskuun puolivälin maissa, joskus vieläkin myöhemmin. 

On siis otettava pikkupuut ja pensaat avuksi, ja niillähän on bonuksena myös ruskaväritys. Alkukuvassa esiintyneen purppuraheisiangervon lisäksi on jäämässä asukkaiksi seuraava ryhmä, joista kaksi ympäri kasvukauden punaisia:

Viime kesänä Mustilasta hankittu puna-marjaomenapuu Malus baccata, jolle asetan suuria toiveita, se kun on ympäri vuoden saman värinen. Marjaomenapuiden tapaan omenat ovat pikkuriikkisiä.  Kuva on 27 09 2014. Taimistossa se on alkuvaiheessa leikattu niin, että pitäisi kasvaa pensaana. Kuinka sitten lienee jänisten suhde taimeen? Vielä toistaiseksi sen hennot oksat ovat jäljellä. Aiempi yritykseni punalehtisestä omenapuusta koki karun kohtalon, se kaluttiin kuoliaaksi, vaikka oli verkotettu talvisin.

Vanhimpia istuttamistani on tämä syyshortensia Hydrangea arborescens, joka on jäämässä muiden istutusten varjoon. Ehkä mietin tätä kasvia lisää valoisampaan kohtaan arboretumissa. Tämän kanssa samassa rivissä oli neljä muuta tainta, mutta pari niistä ei jostain syystä kasvanut alun alkujaankaan, ja kahdelle tuli kohtaloksi liian rehevä naapuri töyhtöangervo...

Vienokirsikka Prunus maximowichii on jo useita vuosia kasvanut tässä kukkapenkin päässä. Sen ruska on komea, harmi vaan, että loisto on kovin lyhytaikaista laatua. Kuva on samoin 27 09 2014. Hankittiin Mustilasta.

Punalehtiruusu Rosa glauca kasvaa noin kahden metrin korkeuteen, tässä kuvattuna 07 09 2011. Se on kylän vanhimpia koristekasveja ja valitsee itse kasvupaikkansa eli lisääntyy lintujen pudottamien kiulukoiden siemenistä.

Talonseinustalle alunperin istutettu hurmehappomarja Berberis x ottawensis 'Superba' on toipunut siirrosta ja alkaa täyttää kovin piikkisellä olemuksellaan tätä tontin kulmauksen kukkamaata. Se on koko kesän samanvärinen. Tämä kuva on otettu 13 09 2014. Uusimmat oksat ovat jo metrin korkuisia. Näyttää siltä, että alkuperäisessä kasvupaikassakin on kasvia hieman jäljellä, koska sieltä nousee hennohkoja versoja...

Seuraavassa postauksessa ajattelen tutkia muita pystykasvuisia, mutta matalampia kasveja.