Tänään oli tosi keväinen päivä, aurinko paistoi ja melkein kaikki lumet ovat huvenneet. Vain joissain katveikoissa saattaa näkyä vielä lunta, mutta varsinkin routaa vielä on, sillä aurauskepit eivät ole kaikki vielä irronneet. Parhaimmillaan ovat krookukset, suvi- ja lumikellot. Jokunen scillakin jo kukkii.
Pohjoisrajalta katsellen näkyy vielä korjaamatonta oksikkoa, etualan koripajun ja keskialalla tammen tähteet. |
Harvennettu kriikunarivi, taustanaan vanhimpien tuijien parvi. |
Puutarhalla on jälleen runsaasti myyrien multamakkaroita ja kekoja, myös karhunvattu piti leikata alas kokonaan, sillä jänikset olivat ahkeroineet kasvuston kimpussa. Onneksi on huhtikuuta muutama päivä, ja toukokuussakin parina ensi viikkona ehtii raivaustöihin. Oksakasat muuttuvat hakkeeksi ja tikkupuiksi. Omenapuun rungosta taitaa tulla istuimia. Jalavan runkoa tilattiin sorvausmateriaaliksi, saapa nähdä, liikkuuko se vai tuleeko siitäkin istuimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti