Begoniat ja kesä mielessä

Punalehtinen vahabegonia pelargonien kanssa isossa ruukussa. Kuva on heinäkuun lopulta 2007.

Syyskuun loppupuolella 2007 ruukku on nostettu eteläseinän viereen. Iso alppikärhö oikealla otti vastaan itätuulet. Edessä on kylmien öiden punastuttamien kultahelokkien kasvusto.

 Kun toukokuun alku koittaa, aion taas suunnistaa tutun puutarhurini Heikki Sampon kasvihuoneille tarkoituksena hankkia punalehtisen kesäbegonian Begonia semperflorens alkuja. Jo vuosia olen saanut nuo punalehtiset juuri häneltä, sillä kasvi itsessään on kuin kukkaa alusta loppuun tummanpunaisine lehtineen ja vaaleanpunaisine kukkineen. Istutan pienet taimet suurempaan ruukkuun, ja joitakin (2-3) yhteen, jotta patiolla olisi jo alkukesästä väriä. Nämä begoniat kasvavat yli 30 cm korkeiksi, joten niiden eteen ruukkuun voi istuttaa matalamman valkoisen tai punaisen kesäbegonian. Ne pärjäävät hyvin myös pelargonien, samettikukkien, oppineidenkukkien (Zinnia) ja verenpisaroiden (Fuchsia) kanssa samassa ruukussa. Istutan punalehtisiä myös hoitamilleni haudoille, mutta amppelikasveiksi ne ovat liian korkeita. On tietysti selvä, että muutkin yksinkertaiset pikkubegoniat tarttuvat mukaan puutarhalta pihan ruukkukasveiksi. Sampon Heikki sanoi, että begonian pistokkaat tulevat puutarhoille keväisin Tanskasta.

Kesän 2008 kesäasetelmassa oli begonioiden seurana samettikukkia Tagetes. Kuva on heinäkuun puolivälistä, jolloin oli pitkään jatkunut keskikesän viileähkö sadekausi juuri päättymässä.

Begoniat ovat lempikasvejani, koska ne eivät tuoksu. Ne eivät eritä kosketeltaessa mitään allergisoivia nesteitä, joten niitä on mukava käsitellä ilman suojakäsineitä. Toki ne ulkokukkina ovat aika kylmänarkoja, mutta tässä tontillani ei ole hallaa ensimmäiseksi, ja harsosuojaus auttaa alku- ja loppukesän viileinä öinä. Jos tulee tosi viileä kausi kesken kasvukauden, ruukut voi aina kyyditä autotalliin pahimman kauden ajaksi. Tuo harsosuojauskin on helpompi tehdä ruukuille kuin muulle kukkapenkille. Syksy 2009 oli sikäli poikkeuksellinen, että aikaisin alkanut kylmä kausi jatkuikin, ja begoniat jäivät autotallimatkalleen, sieltä sitten kompostoitumaan marraskuulla.

Sekä tuo punalehtinen (engl. Bronze leaf) että muut pikkubegoniat luokitetaan vahabegonioiksi niiden lehtien laadun takia. Begonialajeja ja lajikkeita tunnetaan yli 1000, ja ne ovat kaupallisesti merkittävä ryhmä, jos kasteluvettä on riittävästi, ovathan ne trooppisten metsien lajeja luonnostaan, sekä Aasian, Afrikan että Amerikan alueilta.

Enkelinsiipi (Begonia Corallina-ryhmä) on seurannut minua huonekasvina jo kymmeniä vuosia. Sehän kuuluu vaatimattomimpiin huonekasveihin, joiden tärkein hoito on välttää liikakastelua. Lannoitan melkein aina varovaisesti, korkeintaan kerran kuukaudessa, enkä talvella lainkaan, koska rehevästi ryöppyävä kasvi vie kasvutilan muilta. Enkelinsiiven lisäys tapahtuu taittamalla liian pitkäksi venähtänyt tai väärään suuntaan kasvava oksa veteen juurtumaan, ja aika pian sen saakin istuttaa.

Enkelinsiiven koko on sitä luokkaa, ettei se yleensä kuvaan mahdu kokonaan! Tässä se on viileämmässä kesähuoneessa talvehtimassa rönsyliljojen kanssa.

Kaksi muutakin vinolehteä on jäänyt pysyviksi seuralaisiksi.Toisella on mehevä, suikerteleva hidaskasvuinen varsi, josta nousee runsaasti sivuoksia. Lehdet ovat hopeiset.

Toinen taas on pienehkö, kiiltävälehtinen ja punakukkainen, ja pitkään luulin, että se onkin vain sisäkasvi, mutta viime kesänä käynti Kuusankosken linja-autoaseman liepeillä taimimyymälässä kannatti, koska aseman aukion koristeena oli suuria kukkaistutuksia, joista pursuili myös tuota omaa begoniaani. Sen nimi näyttäisi olevan englanninkielisissä kuvastoissa Dragon wing ja latinaksi Begonia acutifolia, ja kotoisin Jamaikalta.

Vuoden 2010 syyskuun puolivälistä etupihan irlanninkatajien seuraksi nostettu begoniaruukkuja ja parikin yllä mainittua Dragon wing- begoniaa, niiden kukkia ovat etummaisina alempana olevat kirkkaanpunaiset. Rönsyliljat kasvavat myös hyvin ulkona, varsinkin loppukesällä. Seinää vasten näkyy myös ulkoileva enkelinsiipi.

Ulkomaan matkailu avartaa. Madeiranmatka opetti, että Funchalin kaupungissa begonia kasvoi puutarhassa aidanteen tapaan, varmaan ympärivuotisesti, siltä näytti. Kiinnostavaksi tuon aidanteen teki, että ko. kasvi muistutti yllä mainittua vakiohuonekasviani B. acutifoliaa, jotka minun sisätiloissani  kasvavat kaartuvasti, kuin amppeliin sopeutuen. Siksi olikin kovin kiinnostava havaita viime kesän helleaikana, että ulos pensaiden varjoon siirretyt begoniani alkoivat kasvaa rotevaa, tummemmanvihreää ja kiiltävälehtisempää muotoa kuin koskaan sisätiloissa, ja muistuttivat nyt kovin paljon noita madeiralaisia ja toisaalta nettihaulla löytyneitä kuvia.

Amerikanmatkalla Washingtonin Botanical Gardenin kasvihuoneissa sisareni kanssa kulkiessa löysimme oman erillisen Begonia-osaston muiden kasvimaantieteellisten osastojen välistä. Siinä riitti ihailemista!

Kuvan keskiosassa kuningasbegonioiden Begonia rex edustajia, niiden oikealla puolen karjalanneitomaisin lehdin kasvava yksinkertainen jalostamaton alkuperäislaji, luultavimmin B. acutifolia-ryhmää.

Edellisen kukkakuvan vasenta päätä lähemmin, siinä myös kuningasbegonian ryhmän edustaja  lähes vaaleanpunaisin lehdin.

 Rex-eli kuningasbegoniat olivat etelä-Pohjanmaan alueella 1950-luvulla aivan tärkeimpiä huonekasveja, ihan must-luokkaa. Sainkin niiden taimia lähes ensimmäiseksi, silloin opin myös taimenteon lehtisuonia rikkomalla. Siinä taimi syntyy saintpaulian tai soilikin tapaan niin, että saadaan elävästä kasvista lehti, jonka lehtisuonta katkotaan tyvestä, ja lehti upotetaan multaan niin, että ehjäksi jätetty osa jää pinnan yläpuolelle. Kastellaan ja huputetaan muovipussilla, ettei kosteus haihdu liikaa. Rex-begonioita on hyvin monia eri muotoja, ne pitävät suihkuttelusta enemmän kuin kastelusta. Begonia rex-ryhmä kuuluu suurempaan tuberhybrida-ryhmään eli mukulabegonioihin. Näillä kasvutapa on mätäsmäinen tai niinkuin jossain toisessa kielessä sanotaan pielusmainen. Kukinto niillä on yleensä rehevä, sarjamainen.

Myös karjalanneito eli neitobegonia Begonia pendula kuuluu mukulabegonioihin. Se monine samankaltaisineen kasvaa amppeleissa koko kesän, mutta niiden paras paikka on terassilla tai katoksen suojassa, koska rankat sadekuurot rikkovat kasvia liikaa.

Kesäkäyttöön tarkoitetut mukulabegoniat kasvatetaan panemalla kuiva mukula ruukun kosteaan pintaosaan juuripuoli alaspäin ja odottelemalla sitten versojen puhkeamista, joka tapahtuu melko nopeasti. Tulipunaiset mukulabegoniat ovat monilla hautausmailla suosituimpia kesäkasveja. Niitä on kuitenkin hoidettava lähes päivittäin, kun kuihtuneet kukat täytyy korjata, etteivät ne tuhoaisi kehittyviä nuppuja. Siksi tällaiset haudat ovatkin yleensä ns. seurakunnan hoitamia. Haastattelin pari kesää sitten Janakkalan seurakunnan kesäpuutarhureita, ja kuulin, että myös kirvantorjuntaa on joinakin kesinä suoritettava.

Ruusubegoniat Begonia elatior ovat melkein jokaisena vuodenaikana saatavia kukkakauppojen kasveja, niiden kukka on kerrottu. Tavallisesti niitä kasvatetaan sisällä, mutta viime kesän helteillä saivat nekin mennä ulos pensaiden varjoon viihtymään, ja niin mielellään tekivätkin. Kuinkahan monta sellaista on tullut ostettua ja saatua tuliaisiksi!

Kuva on 12. lokakuuta 2010. Ruusu- eli pauliinabegonia rivissä vasemmanpuoleisin. Muutaman harsosuojauksen jälkeen vielä kasvu jatkui, mutta pian oli ruukut jo nostettava sisätiloihin. Krysanteemitkin lopettivat aikaisemmin!