maanantai 22. marraskuuta 2010

Havupuut mielessä

Purppurapihta toivottaa tervetulleeksi arboretumiin! Taustalla häämöttää Rodo-sali, jossa kasvaa toinen purppurapihdoista, vasemmalla, keskellä. Tämä kasvilaji on kasvatettu n.15 cm taimeksi Mustilan puutarhalla, ja etualan puu kärsi vuosia talven kylmistä, vain hangen alla olevat oksat selviytyivät. Sitten eräänä vuonna se päätti kasvaa isoksi ja vuosilisäykset runkoon alkoivat, yli puolen metrin vauhtia. Taaempi taimi on samanikäinen, mutta matalampi.
Puutarhani luonnetta pohtiessa, kohta 30 vuotta sitten, päädyin arboretum-tyyppiseen maankäyttöön. Tontin pinta-alasta on entistä peltoa yli puolet, ja vain pieni osa oli viljeltynä, muun pellon pääasiallinen pohjakasvisto oli tuolloin juolavehnän ja nokkosten luonnehtimaa korkeaa heinikkoa. Lopputontti oli hyötypuutarhaa ja lammaslaitumenakin palvellutta kulttuurimaata monine kivijalantähteineen. Kun tämän ilmaston alueella kasvillisuuden luontainen kehityskulku johtaa havumetsään, päädyin siihen että metsän muunnos arboretum voisi olla hyvä vaihtoehto. Metsikön tiheyttä voi säädellä, ja puulajeja valitsemalla saada näkymistä puutarhojen värikkyyttä muistuttavia. Puiden kasvattaminen, niin arvelin, olisi vähemmän jokahetkistä hoitoa vaativa kohde kuin perennat.

Tuolloin tiedossa oli, etten työpaikkani takia tulisi ainakaan neljännesvuosisataan asumaan täällä pysyvästi. Mutta monet vaativammista puulajeista tarvitsevat verhopuustoa eli suojausta taimiaikana, korkea heinä taas kaataa hennot taimet. Siksi istutimme nuorimmaiseni kanssa aluksi vain koivuja, nehän tunnetusti vievät muusta kasvillisuudesta voiton. Taimet koivuihin löytyivät omalta mansikkamaalta peratessa, niitä kasvateltiin ensin väliaikaisesti isommiksi. Puut olivat hyvä lajivalinta senkin takia, että asuinrakennukseni on korkea, 3 kerrosta. Toisaalta kun tässä taajamassa harrastetaan vielä ilmajohtoja, puiden sijoittelussa pitää olla tarkkana.

Tontillani kasvaa lukuisia kuusilajeja, Picea- ja Abies-sukuisia, jotka ovat tunnetusti käytettyjä myös joulun symboleina. Mm. ylläkuvattu purppurapihta Abies amabilis on suosittu lämpimämmissä maissa, se on kotoisin lännestä, Tyynenmeren rantamailta. Kaikkiaan niitä on tässä arboretumissa kolme. Joulupuu tuodaan huoneeseen joskus tuoksunsa takia. Monet Abies-lajit ovat siksi suosittuja. Yläpellon harmaapihta Abies concolor, jonka alkuperä on myös lännessä, on sekin kotimaaassaan USA:ssa suosittu joulupuu. Naapuristani Hutrilta on tontilleni levinnyt siperianpihta Abies sibirica, se on ehtinyt yläpellolla jo yli metrin mittaan, sen emopuu kaatui kovassa myrskyssä. Vielä taimiruukussa kasvaa 2009 Mustilasta hankittu virginianpihta Abies fraserii, jota on suositeltu yksittäispuuksi. Se kestää aurinkoakin. Yläpellon palsamipihtain Abies balsamea kohtalo on vielä epävarma, jaksavatko kasvaa.

Suomen oma puu, kuusi Picea abies, on yleisimpiä puulajeja pohjoismaissa. Puutarhani kuuset ovat kahta alkuperää, alapellolla kasvavan ison puun alkuperä on Tervolan puutarhan iso kuusi, sain sen taimena 1980-luvun lopulla. Muut peltoalueen kuuset ovat itse kasvatettuja, joulukuusen kävyn siemenistä saatuja taimia. Puu kasvoi aikoinaan Hattulassa. Lähellä Rodo-salia on myös pari isohkoa kuusta, ne ovat syntyneet luontaisen levinnän kautta Tervolan puista.

Muita kuusilajeja arboretumissa ovat mustakuuset Picea mariana, nekin amerikkalais-alkuperää, mutta kasvavat lähinnä Kanadan puolella ja ovat sopeutuneempia kylmään. Niitä on yläpellon suojapuuston katveessa kasvamassa muutamia yksilöitä, vasta n. metrin mittaisina. Taimien alkuperä on myös Mustilasta, ja tulivat naapuristani "sijoituslapsiksi". Oma kokeiluni tällä lajilla sananmukaisesti kuivi käsiin, kun olin istuttanut 1990-luvulla pari tainta pellolle, ilman verhopuustoa.

Viime keväänä pääsivät omille kasvupaikoilleen 2009 Mustilasta hankitut pikkutaimet, 3 ajanin- eli glehninkuusta Picea jezoensis, joka on nopeakasvuinen laji. Nyt taimet asuvat herukkatarhassa, joita on tarkoitus hieman vähentää, ja puut tuntuvat asettuneen hyvin. Niiden korkeus toki on vasta puolen metrin luokkaa. Taimiruukkuihin ovat vielä jääneet samaan aikaan hankitut hidaskasvuisemmat kolme okakuusta Picea pungens, jotka myös viihtyvät aurinkoisella kasvupaikalla.

Autotallin nurkalta avautuu näkymä Rodo-saliin, mäntyineen, ja hopeakuusi Elsa taas kertoo Elsa-salin olevan paikassa myös. Puu on kasvamassa jo aikuisikään, tekee hyvin käpyjä ja jaksaa kantaa harakanpesän painon. Sen korkeus on kohta 10 metriä. Kuva on marraskuun alkupuolelta 2010.
Arboretumin alueen voi jakaa kasvivalikoimalla "huoneisiin", niin siitä tulee mielenkiintoisempi. Niinpä tontillani on toistaiseksi kaksi huonetta, äitini  Elsan 70-vuotislahjan, hopeakuusen Picea pungens Glauca, mukaan nimetty Elsa-sali, ja mäntyjen ja rodojen luonnehtima Rhododendron-sali.

Parkkipaikalta Elsa-saliin katseltaessa , kuva syyskuun puolivälistä 2009. "Kalusteina" salissa on Elsan aikaisia istutuksia, kuten tämä syysasteri ja kuusen juurella oleva neilikkaruusu. Omia istutuksia ovat kaksi hansaruusupenkkiä, taka-alalla, ja suviruusu, kuusen vierellä, koska Elsa piti kovin ruusuista. Vasemmalta pilkottaa pihasyreeniä Elsan ajoilta, se muodosti seinämän Elsa-salin ja Rodo-salin väliin, mutta parhaillaan yritän korvata sen perennapenkillä, koska tässä alueessa on myös pari katsuraa ja likusterisyreeni.
Hyvää vauhtia on kehkeytymässä Tuija-pelto, siellä on kymmenkunta tuijaa eli Thuja occidentalis 'Brabant', se on mukava vihreän ryhdin alue rinnepellolla ja naamioi täyttömaa-aluettani maantieltä päin. Täyttömaa on navetan purkamisen yhteydessä esiin tullut hankala kohta, vanha lantalan paikka, jota on täytetty oksilla ym. puutarhatähteillä ennen hakettimen aikaa. Tuijia on  istutettu suojapuiksi muuallekin alapuutarhalle ja etupihallekin. Olopihan kukkapenkissä kasva kaksi timanttituijayksilöä Thuja occidentalis 'Smaragd', jonka jäävät matalammiksi. Lisäksi on yksi kultatuija Thuja occidentalis 'Lutea', jota vieraani kyllä yleisesti arvioivat tavallisempien tuijain sairastuneeksi yksilöksi! Sen kasvupaikka lienee ainakin keskikesällä turhan kuiva.

Vanhimpia kukkaistutuksia alapellolla on kolmiopenkki. Perustin sen hietamaalle, paahteeseen, ja kun silloin ei ollut saatavilla savimultaa, kukantaimet taantuivat pikkuhiljaa ja niinpä se on muuttumassa arboretum-suuntaan sekin. Etualalla on kultatuija, jonka toin Virosta retkimuistona, vasemmalla takana Brabant-tuija, tuulensuojaksi istutetun joukon yksi, ja Porin matkalta tyttärentyttären ristiäismatkan muisto idänkanukka Cornus alba. Paikalliset kaupunginpuutarhurit kevään korvalla 1991 leikkelivät liian isoksi ehtineitä pensaita, ja korjasin auton takapaksiin muutamia oksia. Sieltä ne kulkeutuivat aikanaan Iittiin, vesisaaviin juuria tekemään.
1990-luvun alussa puutarhaani tulvi lehtikuusen taimia. Helsingin yliopiston toimesta oli tehty siementen keruumatka Mantsuriaan ja nuo siemenet kasvatettiin taimiksi Lepaan puutarhaoppilaitoksella. Taimia tuli tosi runsaasti, aivan liikaa, kun siemenet itivät hyvin, ja pääsin tuttavuussuhteitteni takia sijoituskotilistalle. Saadusta taimierästä parhaiten menestyneitä ovat lehtikuuset, jotka kuulemma ovat risteymiä, kantavanhemmiksi on esitetty ainakin siperian- ja kuriilienlehtikuusta, Larix sibirica x Larix gmelinii. Taimet ovat samanikäisiä, mutta niiden kasvu on ollut hyvin eri vauhtista, korkein puu kohta kymmenmetrinen, matalin parin metrin luokkaa. Ulkonäköeroja on muitakin. Lehtikuusten syysruska on tosi vahva keltainen, keväällä taas ovat hempeän vaaleanvihreitä.

Talon nurkalta kirkkoa päin olevaan näkymään jää kolme lehtikuusta. Kuva on lokakuun lopusta 2009.
Mäntylajeja on vähiten. Rodo-salin peruspuu on oma mäntymme Pinus sylvestris, niitä on siellä kolme, vielä nuorehkoja. Rodo-salin lisäksi löytyy yksi yksilö alapellolta. Keväällä istutin 2009 Mustilasta hankitut kolme makedonianmäntyä Pinus peuce ylämäelle, Rodo-salin liepeille. Niillä on pitkät vaaleanvihreät neulaset. Vielä yksi mäntylaji löytyy oleilupihan kukkamaasta, se on kääpiövuorimänty Pinus mugo var.Pumilio, jonka sain tuttavaltani bonsaipuuksi kasvatettuna, mutta kun ei ole viherhuonetta, poistin kasvua kuristavat ohjauslangat ja istutin puun ulos pari kesää sitten. Nyt se on hyvin juurtunut. Kasvua hallitaan vuosiversojen typistyksellä.

1960-luvulla julkaistiin kirja siitä, kuinka hautausmaat muutetaan puistomaiseen suuntaan. Isäni oli yksi ratas Iitin seurakunnan apuna, hän istutti lapsinensa mm. hautausmaiden lehmuskujanteet ja hopeakuuset. Olin silloin täällä käymässä kesäaikaan ja pääsin kastelutalkoisiin. Tuolloin tehtiin hautausmaiden laajennuksia ja lisättiin kiviaitoja. Ennen noita istutuksia hautausmaan puut olivat pääasiassa kotimaisia kuusia ja koivuja, itsestään tulleita. Sanomatta lienee selvää, että sitten 1970-luvulla, meidänkin tontille hankittiin hopeakuusia, niitä toivoi äitini syntymäpäivälahjakseen. Puita hankittiin tuolloin kolme, mutta vain yksi oli kunnollinen taimi, muut kaksi muistivat koko kasvuaikansa olevansa sivuoksia ja kasvoivat kaarevasti ja luutamaisesti.  Kun niitä oli katseltu kymmenkunta vuotta, päädyttiin polttopuuosastolle.

Olen aina ihaillut suuria puita. Ihmekös tuo, kun asuu kylässä, jossa on kaksi hautausmaata ja naapuristossa asuneet neidit Elli ja Helvi Tervola kasvattivat monenlaisia taimia ja vaalivat hautoja, 1940-ja 1950-luvuilla puiden kasvatus hautausmaille ei vielä ollut muodissa.  Sensijaan yksityiskodeissa ja kansakoulun puutarhassa näki monenlaista puuvalikoimaa, sen seurauksena mm. koulun eli nykyisen Kylätalon ja Latun välinen rinne on tulvillaan siperianpihdan taimia. Suuria puita kylällä on myös mäntyjen joukossa, varsinkin Urajärven rannan tuntumassa, puhumattakaan kirkkomaan länsipuolella olevasta tervaleppäjättien rinteestä!

Ja saan kertoa, että Sorbifolia-lehti on kaikkien puuharrastajien yhteinen kiinnostuksen kohde.

1 kommentti:

  1. Onpa tässä tietoa -- vaikka olet varmaan jo kertonutkin näitä aikaisemmin, minusta tuntuu että pitää lukea ylläolevat vielä ainakin pari kertaa. Monet noista lajeista ovatkin minulle outoja, kun meilläpäin ei lännen puut helpolla menesty.

    VastaaPoista