Kvitteniterveisistä kinsteriin

Tämä kuva löytyi vuoden 2010 matkamuistoksi talletetuista näkymistä sieltä Raijan kodin pihapoluilta kuvattuna. Matkaa tehtiin silloin maalis-huhtikuun vaihteessa. Kuvasta näkyvät myös melko kapeat lehdet, siis ruusukvittenin laji tai lajike kyseessä.

Sisareni Raija oli juuri vaihtanut FB-sivunsa kuvaksi loistavanpunaisin kukin kukkivan pensaan, jonka takia sana kvitteni tuli mieleen. Raija oli selventänyt kotimaassaan käytetyksi nimeksi quince.
Kun halusin olla tarkka hieman epämääräisten muistikuvieni takia (valkoisia ja porkkananpunaisia kukkia), päädyin selvittelemään taustaa enemmän, kun en muistanut Suomessa nähneeni Amerikassa kuvattuja vahvan punaisia kukkia.

Vasta silloin huomasin, että muistissani oli yhdistettynä peräti kaksi sukua saman nimen alle. On olemassa toisaalta ruusukvitteneita, joita löytyy kolme lajia: Chaenomeles japonica eli japaninruusukvitteni, Chaenomeles x superba ja Chaenomeles speciosa eli kiinanruusukvitteni. Toisaalta on olemassa kvitteni Cydonia oblonga.

Tuo C. x superba eli suomeksi tarharuusukvitteni on noiden kahden muun risteymä, ja sen eräs jalostemuoto on 'Crimson and Gold', jonka teriö on lähes tummanpunainen.  Kantavanhempien eli japanin- ja kiinanruusukvittenin kukista sanotaan, että ovat yleensä punaisia. Kaikki ruusukvittenit ovat pensaita, suhteellisen matalia (enintään alle 2 m), kun taas kvitteni voi kasvaa jopa 8 m korkeaksi puuksi.

Ruusukvittenipensaiden taimia tuodaan Suomeen myyntiin lämpimämmiltä kasvualueilta, ja ne on usein vartettu kvittenin eli Cydonian perusrunkoon, josta seuraa, että taimet menestyvät meillä vaatimattomasti, jos ne eivät ole talvella paksun lumen alla tai muuten talvisuojassa.

Toisaalta näyttävät melkein kaikki suomalaiset lähteetkin sullovan nämä yllämainitut kasvit saman nimen alle. Näytetään puhuvan kvittenistä, kun tarkoitetaan eri ruusukvitteneitä. Niitä kasvatetaan mm. huolellisesti hoidetuissa kivikko- ym. puutarhoissa, joista niin tavallisesti aluskasviksi etsiytyvät heinät kitketään pois. Kasveissa on okaita, kuten niin monissa ruusukasveissa, siis kovin lyhyeksi jääneitä pikkuoksia. Varsinaisia piikkejä siinä ei ole, kuten ei kriikunassakaan.
Vain aniharvassa löytämässäni artikkelissa eritellään erikseen kvitteni, josta yleensä mainitaan vain, ettei se menesty Suomessa, on liian arka meidän talveen.

Niinpä kaikki Suomessa näkemäni kasvit olivat ruusukvitteneitä ja myös Suomen puu- ja pensaskasvio esittelee nuo kolme yllä mainittua lajia, mutta ei mainitse Cydoniaa kuin alaviitteessä. Molemmat kasvisuvut kuuluvat ruusukasvien heimoon Rosaceae, johon kuuluu valtaosa Suomessa viljellyistä hedelmistä. Nykyisin taimistot tarjoavat Suomen oloihin jalostettuja ruusukvittenikantoja, joiden hedelmäsato kypsyy jo elokuussa.

Vierailin koulumme ryhmän mukana 1980- ja 1990-luvun vaihteen tienoilla kummikoulussamme Viron Rakveressa, josta sain mukaani biologian opettajalta ohuen opaskirjan Pöösaskidoniat. Siinä annettiin ohjeita kvittenien viljelystä. Kidonia-nimi taitaa olla tehty kvittenin latinankielisestä eli tieteellisestä Cydonia-sukunimestä. Pöösas tarkoittaa suomenkielen pensasta. Taitaa siis olla kuitenkin kyse ruusukvittenistä eli Chaenomeles-suvusta?
Tuntui, että se oli siellä yleinen puutarhakasvi. Itäeurooppalaiseen säilöntäkulttuuriin kuului niihin aikoihin uskomattoman monenlaisia omena- ja päärynäsäilykkeitä, joita voi tuottaa omilla puutarhoilla kasvavista sadoista. (Suomessa kaupan on etupäässä marmeladeja ja hilloja, säilykehedelmissä enimmäkseen persikkaa, aprikoosia ja ananasta.)

Kvittenipuu on päärynän lähisukulainen, kotoisin alunperin lähi-idästä. Sitä on kasvatettu etelä-Euroopassa jo lähes 3000 vuotta. Sen hedelmätkin ovat hieman päärynänmuotoiset, kooltaan 3-5 cm. Lehdet ovat isommat kuin ruusukvittenillä. Sen kukat ovat yleensä valkoiset tai vaaleanpunaiset, hieman suuremmat kuin ruusukvittenillä (halkaisijaltaan 4-5 cm, kun ruusukvittenin kukka jää yleensä korkeintaan 3,5 cm:iin).

Sekä kvittenistä että ruusukvittenistä saadaan alkuun kivikovia ja paljon pektiiniä sisältäviä omenan tai pullean päärynän näköisiä hedelmiä, joissa on vain niukasti sokeria. Niitä sitten kypsytetään sisätiloissa. Ne ovat saaneet lisänimen Pohjolan sitruuna, joka taitaa kuvastaa juuri happamuutta. Oikeasti en kyllä tiedä, sopiiko tuo määritelmä vain ruusukvittenin hedelmiin?
Viime vuosina myös on ollut isojen kaupunkien hedelmätiskeillä myynnissä myös aitoja kvittenipuun hedelmiä. Niistä tehtyä hilloa mainitaan selvästi punasävyiseksi, ruusukvittenistä taas kullankeltaiseksi. Olen nähnyt mm. säilöntäohjeita, joissa omenaa ja kvitteniä yhdistetään saamaan aromikkaampaa hilloa. Siemenet pitää ottaa pois hilloa tehdessä.

Kun pyörittelin sana Cydonia muutaman kerran "aivomyllyssäni", tuli muistista esiin yllättäen sana kinsteri. En alkuun muistanut, että nykyisin kukkakaupoissa on niitä pieninä valkoisten kukkien lisukeoksina, kun tehdään sidottua kimppua isompikukkaisista värikkäistä kukista.

Siitä taas googlea vaivaamaan, olisiko sekin kasvi läheistäkin sukua? Ihmeellisesti jouduinkin tieteellisten selvitysten asemasta raamatunluku- ja selitysharjoituksiin. Varsinkin Jobin kirja tuntui olevan tärkeä kohta tutkittavaksi. Kinsterin juurista tehdyt tuliset hiilet tosi tulisia... Toisaalta tuli vastaan Timo Soinin käyttämä ilmaisu kinsteripensaan alla yöpymisestä, joka on ilmeisesti vaivalloista, kun puolueen vaaliehdokkaiden haeskelun hankaluutta siihen voi verrata. Kun kinsteri ei kuki, sen pienet lehdet tuovat mieleen kuulemma katajan, mutta havupuuhan tämä kasvi ei missään tapauksessa ole!

Omassa puutarhassani kasvaa kinsterin sukulainen väriherne Genista tinctoria, joka on alkuperästään huolimatta viihtynyt jo kymmenisen vuotta. Kuva on talletettu 09 08 2015. Varsinkin paksulumisten talvien jälkeen sen vointi on ollut hyvä, mutta viimeaikaiset niukan lumen kylmät ajat ovat palelluttaneet latvoja. Pahin oli viime talvi.

Mutta eteläisten kuivien seutujen kasvista kuitenkin oli kyse. Kinsteripensas eli Retama raetam ja muut sen suvun lajit eivät kylläkään kuulu ruusukasveihin, vaan hernekasveihin, ja sen lähimpiä sukulaisia ovat väriherneet eli suku Genista. Joissakin luokituksissa kinsterit on sisällytetty väriherneiden sukuun.
Kinsterin suvun kasvit ovat useimmissa tapauksissa valkokukkaisia, mutta laji R. sphaerocarpa on keltakukkainen. Väriherneet ovat keltakukkaisia. Kinsteristä saadaan antibioottisia vaikutuksia omaavaa öljyä, ja sen lehtijauhetta on käytetty mm. ympärileikkauksen yhteydessä estämään haavan tulehtumista. Kinstereitä kasvaa etelä-Euroopassa, Afrikassa ja lähi-idässä.

Kun aikani pyöritin sanaa Retama mielessäni, sekin alkoi tuntua tutulta. 1980-luvulla käytiin pari kertaa Kanarialla joululomalla, ja ensimmäisellä retkellä oli paikallisena oppaana erityisen hyvin kasveihin perehtynyt naishenkilö. Hunajakaupan tuotteita katsellessa muistan hänen maininneen, että se oli retamapensaista.
Nyt piti tarkistaa, oliko tosiaan niin? Kyllähän hernekasveissa häärii medenkerääjiä. Meilläkin mainitaan erityisesti apilahunaja. Mutta artikkeleita selatessa löytyi tieto, että varsinkin espanjankielessä retama saattaa tarkoittaa välimerenmaissa tyypillistä pensaikkoa, jossa on liuta muitakin mahdollisuuksia kuin vain kinsterin suku.
Kanariansaarten pensaikoissa lähteiden mukaan kasvaa mm. valkokukkainen Retama rhodorhizoides tuoksuretama (synonyymi on mm. R. monosperma).

Biologikoulutukseni aikaan opetettiin tuollaista 2-4 m korkuista pensaikkoa kasvavan talvisateiden alueella, jollaista seutua ovat juuri Välimerenmaat. Pensaikosta käytettiin kuitenkin italiankielistä termiä macchia, jonka vastine on länsi-Amerikassa chaparral. Artikkeleiden mukaan olisi niin, että silloin myös puhuttaisiin eri lajeista, kuten katajat Juniperus, marunat Artemisia ja myrtit Myrtus. Näyttäisi siltä, että macchia on ikivihreää ja happamampaa kasvupaikkaa kestävien lajien korkeampi pensaikko kuin tuo retama.