Jasmikkeiden seurapiiri, heimo Hydrangeaceae

Pihajasmike Philadelphus coronarius alkoi tänä vuonna kukkia jo juhannusviikon alussa, ja oli juhannuksena parhaassa komeudessaan, kun keveät sateet olivat antaneet kukille lisäaikaa. Hajuvesimäinen, suorastaan tyrmäävä tuoksu levisi kauas, vaikkei tuulisikaan.

Olen jo jonkin aikaa pohtinut jasmike-kirjoitusta, mutta kun perehdyin taustoihin, huomasin, että kun Hydrangeaceae-heimo, johon jasmikkeet kuuluvat, onkin aikoinaan sisällytetty rikkokasvien Saxifragaceae-heimoon, alkoi työn kohteeksi aiottu kasviryhmä paisua liian laajaksi oman tontin valikoimiin nähden. Nykyisinkin tuohon suurheimoon löytyy vielä runsas lajimäärä, 580-650 lajia, määrittäjästä riippuen, ja sukuja 30-50. Näistä tein toisen postauksen, eilen julkaisemani. Olen päätynyt nyt ottamaan mukaan vain tuon ahtaimman heimokäsityksen eli hortensiakasvien joukon. Siinäkin on 11 sukua, joista hortensiat suurin, eli 40-80 lajia + jalosteet, vaikka meillä Suomessa niitä onkin vähemmän. (Kuten tarkkaavainen lukija ehkä muistaa, itse jasmiini eli Jasminum kuuluu Oleaceae- eli öljypuukasvien heimoon!) Hydrangeaceae-heimo kuuluu Rosales-lahkoon, ja ruusukasvit ovat siis melko läheisiä sukulaisia.

Jasmikkeita on eräiden lähteiden mukaan n. 75 lajia, osa niistä on kotoisin USA:sta, osa Väli-Amerikasta, osa Euraasiasta, jopa Japanistakin. Tämän suomalaisten suosiman pihajasmikkeen kotiseutuna pidetään etelä-Eurooppaa, ja sitä on koristepensaaksi kasvatettu jo vuosisatojen ajan siellä.

Pihajasmike oikealla puolen rappuja, vasemmalla Philadelphus tenuifolius, amurinjasmike, mantsuriantaimi. Itse asiassa taivukasoksasta näyttää lisäksi tulleen uusi pihajasmikeyksilö emon vasemmalle puolen.

Ensimmäisiksi kuviksi valiutui tonttimme vanhin tämän heimon kasvi, pihajasmike, jonka vanhempani istuttivat naapuristamme Tervolasta saadusta taimesta 1950-luvulla. Taimesta tulikin kaksi, toinen meni makuuhuoneen seinustalle, syreenimajaan, toinen päätyi silloisen ladon eteläpäätyyn, josta se näkyi hyvin pihakadun kulkijoille. Lato-navettarakennus kypsyi 1991 purkukuntoon, mutta tilalle tullut autotalli sijoittui hieman toisin, joten samaa kasvupaikkaa pitävä pensas on nyt noin rakennuksen pitkän sivun keskipaikkeilla. Tuossa paikassa sitä auttamatta kohtaavat talviset tallin katolta liukuvat lumet, joten moni pensaan verso lamoaa maan myötäiseksi. Pensas on minun aikanani kaksi kertaa leikattu kokonaan alaskin, koska sitä vaivannutta karhunköynnöstä ei tahtonut saada muulla tavoin hillityksi. No ei se ihan onnistunut, karhunköynnös on aina vaan hengissä.

Syreenimajassa isoksi kasvanut pihajasmikepensas muutti auton peräkoukun ja köyden vetämänä Pyhtäälle sukulaistaloon 1980-luvulla ja kasvaa nyt siellä. Se tuli meidän paikassamme niin isoksi, ettei majaan enää muuta mahtunutkaan! Paikan peri vuorimänty, mutta sekin paisui liian suureksi.

Lähempää kuvaa amurinjasmikkeen hyvinvoivasta latvuksesta, kuva 25.6.2011.

Kuvassa kaksi ja kolme on 1990-luvun alussa tontille Lepaalta saapuneiden mantsurialaistaimien satoa edustamassa Philadelphus tenuifolius, suomalainen nimi amurinjasmike. Lajinimi viittaa ohutlehtiseen. Se on selvästi huonommin sopeutunut täkäläisiin talviin, latvus on ollut täynnä kuolleita oksia talven jäljiltä. Ihme ja kumma, että juuri tänä vuonna niitä ei ollut juuri lainkaan. Olin jo mielessäni antanut pensaalle "lähtökäskyn". Tätä kasvia tontillani on kaksi kappaletta, toinen alapellon vanhimmassa eli kolmiopenkissä, ja se jos mahdollista vielä heikomman näköinen talven jäljiltä, niin että tuskastuneena katkoin siitä vuosi sitten keväällä kaikki oksat maata myöten. Nyt ei senkään pensaan ulkonäössä ole mitään valittamista!

Suomessa kasvatetaan ja myydään muitakin jasmikkeita. Hyvin tavallisia ovat amerikkalaisalkuperää olevat hovijasmike Philadelphus pubescens ja puistojasmike P. lewisii var. gordonianus, niillä kummallakin vanhemman oksan pinta on harmahtava eikä hilseile, pihajasmikkeella taas ruskea ja hilsehtivä. Pubescens-nimi kertoo, että kasvissa on karvainen verhiö, kun taas tuolla puistojasmikkeella (kuten pihajasmikkeellakin) se on kalju. Harvinaisempia jasmikkeita, usein risteymiä tai muita jalostusmuotoja, on markkinoilla kymmenkunta, niistä ainakin kahdella kerrottu kukka, kameliajasmikkeella niistä on suurempi teriö, 3-5 cm. Pienin kaikista kooltaan on pikkujasmike, n. 1,5 m, muut ovat isompia pensaita.

Alapellon nietospensaan koreilua 17.6.2011, koreansyreenikin vasemmalla vielä hieman kukkii.

Mantsurialaiserässä oli myös herkkiä kaunottaria, pikkunietospensaita Deutzia amurensis, joiden alkuunlähtö oli hyvin vaivalloista. Ne ovat kukkineet hyvin vasta muutaman vuoden, tämä vuosi ehdottomasti parasta antia. Niitäkin on kaksi, toinen koreansyreenien lähellä alapellolla, toinen ylempänä, tässä luiskan jasmikkeen vieressä.

Meillä Suomessa kasvatettiin pitkään vain kestävämpiä syys- ym. pensashortensioita. Niitä on istutettu jo useita kymmeniä vuosia puutarhoihin ja julkisiin istutuksiin. Uusia lajikkeita on saatu lähes vuosittain.

Tällaiset näkymät olivat mielessä syyshortensioita kasvattamaan alkaessani. Niihin ei meillä päästy. Tämä upea pensasrivi on kuvattu syyskuussa 2008 Lappajärven Kivitippu-hotellin pihalta.

Aloitin hortensiain kasvatuksen syyshortensian Hydrangea paniculata 'Grandiflora' -astiataimilla jo 1980-luvun puolella, muistaen, että kasvualustan tulee olla hapan. Istutin peräti viisi pensasta pitkään alapellon penkkiin, mutta iloa ei riittänyt pitkään. Kasvupaikka on saanut muitakin asukkaita, jäljellä on enää vain kaksi hortensiaa, niistäkin toinen jo kitumassa,. Syynä ovat olleet kovin vitaaliset töyhtöangervot, joita tosin on vain kaksi, mutta ovat paisuneet niin suuriksi, että kolme hortensiaa on tukehtunut niiden alle.

Pallohortensia heinäkuun lopulla 2007, taisi olla sen ensimmäinen kasvuvuosi tässä.

 Sain naapuriltani Hutrilta pallohortensian Hydrangea arborescens taimen muutama vuosi sitten, se kasvaa lipputangon penkissä, ja talvehtii aika hyvin, vaikka läheisen tien aurauslumimassat pyrkivät latistamaan pensaan asua. Puu- ja pensaskasvion mukaan meillä kasvatetaan kahta jalostetta, 'Annabelle' ja 'Grandiflora'. Jälkimmäisellä kukinto on pienempi, 10-18 cm, joten olen kallistunut pitämään saamaani kasvia sinä, koska edellisellä kukinnon määritellään olevan jopa 20 cm leveä.

Kuva on heinäkuulta 2007, myöhemmin ei kukintaa kuulunut.

 Ostin kyllä muutama vuosi sitten oloihimme kestäväksi jalostetun isokukkaisen jalohortensian Hydrangea macrophylla? Agrimarketin taimimyymälästä, mutta toiveista huolimatta siitä ei tullut yhden kesän kukinnan jälkeen vakioasiakasta lipputangon penkkiin. Seuraavana vuonna se jaksoi suojauksista huolimatta tehdä vain muutaman sentin verson, myöhemmin ei mitään. Sisareni kotona Valloissa jalohortensiat ovat tavallisia pihakasveja! Harmi, kun en ole saanut kuvaa siirretyksi tähän saamastani kirjeen liitteestä, uusi Windows 7, joka minulla on ollut muutaman kuukauden, ei toimi samoin kuin entinen Windows.

Mustilan arboretum-retkillä on voitu ihailla männynrunkoja pitkin liaanien tapaan kiipeileviä köynnöshortensioita Hydrangea anomala ssp. petiolaris, mutta sellaista ei ole tullut toistaiseksi hankituksi, koska sillä pitäisi olla isoja mäntyjä kiipeiltäväkseen. Kiipeilisi se matalammissakin paikoissa, kuten muureilla tai aidoilla, kuten olen nähnyt muualla, mutta sellaisiakaan ei tässä ole. Siispä odottelemme mäntyjen kehittymistä isommiksi! Se on kotoisin Japanista. USA:n kaakkoisrannikolla kasvaa yleisenä sen näköistä ja tapaista kasvia Decumaria barbara, mutta se on kiiltävälehtinen. Tämän suvun toinen köynteliäs edustaja on kotoisin Kiinasta, se on ikivihreä lehdiltään, ja molemmat sopeutuneita kosteampaan ja pitkäkesäisempään ilmastoon kuin tuo köynnöshortensia.