Heinäkuun lopun kuulumisia

Sateet ovat tänä kesänä antaneet odottaa itseään. Pitkähkön kuuman kauden päätteeksi saatiin viimein eilen aamulla hieman sadetta, mutta sen kasteleva vaikutus jäi vähään. Kun kastelen säkkiviljelmän lisäksi vain etupihan ruukkutarhaa ja rapun kahtapuolta paahdepenkissä ojentelevia perennoja, muiden on keksittävä survival-konstinsa.

Kuiviin kasvupaikkoihin mieltyneet tulikukat parhaimmillaan! Kuvassa valko- ja keltakukkainen tummatulikukka, ja risteymiä, kukan väri vaaleamman keltainen. Mukana myös suopayrttiä, takana kultatuija, eli tämä on vanhin peltopenkeistä, ilman savea.

Paras apu on tietysti penkkimullan savipitoisuus, joka pidättää kosteutta, mutta sitähän meidän hiekkatontilla ei ole lainkaan omasta takaa. Vuosien mittaan olen hankkinut joitakin kuormia hyvää savensekaista multaa, mutta kaikkien penkkien kohdalle tuota onnea ei ole vielä tullut, vain uusimmat voivat hyvin, kun penkki on alusta pitäen samaa kasvualustaa. Vanhemmille penkeille pintamultaan sekoitetut lisät ovat ainoastaan laastaria haavoille, kunnes joskus penkki tulee otetuksi kokonaan ylös.

Röyhytatar Polygonum divarigatum oli niin tyytyväinen edelläolevan kukkapenkin hiekkamultaiseen kasvupaikkaansa, että se oli aikoinaan 2000-luvun alussa siirrettävä pois muiden seurasta: tein sille uuden kasvupaikan läheltä pohjoisrajaa, kun vesijohtotyömaa oli kääntänyt nurmikot jälleen pehmeäksi istutusmaaksi. Rikkoutunut juurakko oli kuin puun kanto, kun pääsin totuudesta selville. Kaikki palaset menivät samaan kuoppaan. Niiden jurominen kesti useita vuosia, mutta nyt ollaan lähes entisessä koossa. Kilpailijoita ei ole, vain jokapaikkaan ehtivä suopayrtin (Saponaria) maavarren palanen näyttää seuranneen mukana entisestä paikasta.

Kaikkia penkkejä en kyllä enää aio jatkossa hoitaa, kun puut kasvavat ja valtaavat juurillaan kasvutilaa penkistä. Marjatarhan pensaatkin saavat vähetä, niitä on aikoinaan hankittu lähes kymmenen hengen talouteen! Olenkin istuttanut jo eräiden marjapensaiden katveeseen havupuiden taimia, jotta puutarhassa olisi vihreyttä talvellakin. Vielä nuo lapsukaiset ovat erotettavissa vain merkkikeppien kohdalta.

Viime elokuussa Agrimarketista hankitut perennantaimet etupihalla voivat hyvin. Kukintansa on jo alkanut ylläolevan kuvan syyskaunosilmä Coreopsis verticillata, jota istutin irlanninkatajien lähelle, niiden edessä jo kukkinut siperianmaksaruoho Sedum aizoon. Allaolevassa kuvassa samaan aikaan istutettu siperiannauhus Ligularia sibirica on alkanut viihtyä hyvin lipputangon penkissä, joka kuumimman ajan päivästä on puun varjossa. Kukinta ei sensijaan ole vielä alkanut punaisilla syysleimuilla, joita istutin vierelle samaan aikaan.

Perennain väliin jäi aukkoja, joita on paikattu korkeilla samettikukilla, myös ripsialpi Lysimachia ciliata kasvaa tässä pallohortensian leimaamalla etupihalla. Takana kallionauhus, jonka kukkavarret tulevat esille vasta myöhemmin.

Kriikunain varjostamassa penkissä kasvavat valtikkanauhukset Ligularia przewalskii tekevät paljon uusia siementaimia, niiden kanssa pärjäävät ukonkellot lopettavat sopivasti kukintana ennen nauhusten alkua. Neljäs nauhukseni on rikkakasvinomaisesti leviävä huiskunauhus Sinacalia tangutica, jolla 10-15 cm:n syvällä mukulamaiset juuret ja niitä yhdistävät rönsyt.

 Olen nyt asiaan aiemmin (katso vanhempaa blogiani begonioista, tein sen tammikuussa 2011) perehdyttyäni uskollisesti kasvattanut pihalla sisäkasvina aiemmin hoidettua Dragon wing-begoniaa, ja sen loistava habitus ilahduttaa kovin. Niinpä päädyin tekemään joukon pistokkaita vesijuurrutuksella, ja ne ovat nyt päässeet jo multaan.

Kohta varmaan istutan alapihan vesisaavissa suuret määrät juuria kehittäneet heisiangervotkin! Niitä ei kuumalla ja sateettomalla ajalla kannattanut nostaa pois turvallisesta vesiympäristöstään. Viime syksynä kuivaan alakulman kolmiopenkkiin siirretty japaninhappomarjapensas näyttää selviytyvän siirrosta, vaikken oikein uskonut, kun paksuja juuria meni niin runsaasti poikki. Verikurjenpolvien hoidossa on ollut hyvä olla?

Tiilenpunaisia kukkia loppukesästä kasvattavat ruskopäivänliljat Hemerocallis fulva ovat alkaneet jo kukkia. Ne ovat peräisin entisestä asuintalostani Turengissa, jossa tehtiin salaojituksia talon eteläseinustalla, ja niinhän siinä kävi, että liljat jäivät koditta, tilalle tuli kosteutta poistavia puita. Tuomastani monen taimisäkillisen lastista osa meni toisiin koteihin, osa jäi kasvamaan kuiviin peltopenkkeihin. Niitä on pitänyt siirtää sieltä pois, koska koreansyreenit valtaavat liikaa tilaa.

 Homekuulumisia on paljon, mm. imikänlehdet ja tarharaunioyrtit voivat huonosti. Kas kun en keksinyt, että raunioyrtinkin voisi kukittuaan katkaista, jos tulisi uusia kukkavarsia, kuten vuorikaunokista, jotka katkoin ja uudet ovat homeettomia. Oppia ikä kaikki. Toisaalta raunioyrtin kukinta jatkuu ja jatkuu, se tuntuu kestävän koko kesän.