Heisiangervot - isoja pensaita ruusukasvien heimossa

Purppuraheisiangervo Physocarpus opulifolius 'Diabolo'. Nuput ovat vaaleanpunaiset, tuossa ihan alareunassa.

 Nyt on aika kirjoittaa muutamasta kukkivasta pensaasta, joita ruusukasvien heimossa riittää! Tässä käsittelen heisiangervoja Physocarpus. Tämä suku on aika suppea, siihen kuuluu vain kymmenkunta lajia, kaikki puuvartisia pensaita. Pääosa on kotoisin koillisesta Pohjois-Amerikasta, aiemmin suvulla on ollut nimenä Spiraea. Myöhemmin erotettiin heisiangervot korvakkeiden takia omaksi suvukseen, samoin läheinen suku Neillia, jonka nimi suomeksikin on neillia (ruots. klockspirea). Englanninkielinen nimi on Ninebark, johtuen siitä että oksien kuori hilsehtii irti. Aluksi pelästyin tuota hilsehtimistä, koska sitä näkyy myös tuoksuvatukalla. Tavallisessa vatussa se merkitsee huonoa, jokin virustauti. Vain yksi heisiangervolaji on kotoisin Aasiasta, P. amurensis.

Lännenheisiangervon Physocarpus opulifolius perusversio, keväästä alkaen vihreälehtinen kasvi.

Niihin tutustuin 1970-luvun alussa, kun Jokitien varteen rakennettu talomme oli tullut niin valmiiksi, että oli istutusten aika. Turengissa asui tuolloin puutarhuri Lepistö, jolta löysi aina neuvoja ja hyvin kiinnostavia uutuuksia, siispä sinne ratkomaan ongelmaa. Ongelma ei ollut kylläkään erikoisuuden tavoittelu, vaan pohjoisen puoleista punaista tiiliseinää vasten oleva pensas, jonka päälle lisäksi tulisi kattolumia talven aikana. Lepistön suosituksesta hankin silloin Physocarpus opulifolius 'Luteus' pensaan, joka oli alkukeväästä mahtavan kaunis keltaisine lehtineen, ne vihertyivät kesän mittaan keltavihreiksi. Se oli yksi helpoimpia kasveja, koska ei ollut yhtään sille erikoistunutta lehdensyöjää. Lumistakaan ei juuri ollut haittaa. Tämä suku ei ole kovin suosittu vielä nytkään, mutta oli jokseenkin tuntematon taimistoissa 1960-luvulla. Kasvista tuli korkeudeltaan yli kaksimetrinen pallomainen pensas, kun se sai savimaassa riittävästi kosteutta, ehkä hieman suuri sijoituspaikkaansa verrattuna, sillä leveyttä oli noin nelisen metriä. Ehkäpä se estää sitä tulemasta kovin suosituksi, kun taajamien omakotitontit ovat niin piskuisia.

Alaoksien leikkaamisen jälkeen on tullut lisää maata pitkin kasvavia oksia. Ehkä pitäisi laittaa jonkinlainen rengas tai kehikko oksatueksi tuohon tyvelle?

Seuraavan kerran tuli asiaa heisiangervokauppaan 2001, kun vuonna 2000 taloni maalattiin keltaiseksi, ja sokkelin väristä piti päättää. Se oli ennen ollut vihreä, mutta halusin muutosta, joten monen pohtimisen jälkeen päädyin siihen, että hankin etuseinustalle punalehtisiä kasveja, ja sokkelin värin tulisi olla niille sopiva. Niin päädyttiin tähän haalistuneen tiilen väriin, koska huopakattokin oli samaa laatua. Ensin ei ollut löytyä muita kuin piikkisiä japaninhappomarjoja, mutta niitä olikin vaikea saada, koska happomarjojen myynnissä on rajoituksia ruostesienten takia. Yksi taimi löytyi Harvialasta, mutta jo seuraavana keväänä oli myynnissä tätä ylimmässä kuvassa olevaa purppuraheisiangervoa Physocarpus opulifolius 'Diabolo', joka sai paikkansa happomarjan viereltä. Kasvilla tuntui olevan muutakin käyttöarvoa, sillä punalehtisen kasvin lehdet tuottavat väripataan pantuina mukavia yllätyksiä sinisenvihreän suuntaan. Mutta raaskiiko tätä nyt repiä väripataan?

Muutamaa vuotta myöhemmin päädyin hankkimaan saman seinustan suunnalle, huoltotien alapuolelle myös perusversion lännenheisiangervosta eli P. opulifolius. Se saa hieman enemmän kosteutta kesän mittaan, kun on sadevesirännien alapuolella, kasvu on 'Diaboloon' verraten yli puoli metriä enemmän. Itse asiassa kasvu on niin rajua, että pensasta on jouduttu vuosittain leikkaamaan, ja aivan alas leikkasin sen pari vuotta sitten, kun muitakin pensaita oli leikattava ikkunaremontin alta. Tässä kasvupaikassa oli 1950-luvulla talousjätekomposti, ja siihen myöhemmin kasvaneet kolme mahtavaa koivua, ne kaadettiin 1990-luvulla, kun olivat aivan liian lähellä taloa ja sähköjohtoja. Kompostin kasvuvoima on yhä merkittävä, kun laitoin tuohon nokkosten vaivaamaan maahan kukkaistutuksia, niiksi valiutui siinä ennestään kasvaneita ja pariin metriin kurottavia harmaamalvikkeja Lavatera thuringiaca, sekä Fallopia bistorta konnantatar, vuorenkilpien lomaan. Niinpä ei ihme, vaikka heisiangervokin kasvaa monta metriä leveäksi. Talon alapuolelle muodostuu nyt pensaan ja muutaman tuijan ansiosta mukava suojaisa talouspiha. Tuijapuita Thuja occidentalis 'Brabant' on kolme, koska tästä puutarhansyrjästä kaadettiin kolme vanhaa omenapuuta 5-6 vuotta sitten. Ne kestävät myös leikkausta, joten ei haittaa sähköjohdoille.

Leikattuihin oksiin on alkanut juurenmuodostus, joten kohta päästään istuttamaan, kunhan kuumin kesä häipyy.

Leikkasin keväällä purppuraheisiangervosta alas taipuneita oksia, koska sillä kohtaa pitää autoa joskus peruutella, eikä pensaalla ole siis tilaa luontaiseen pallomaisuuteensa. Nyt ne ovat asuneet sadevesisaavissa runsaan kuukauden - puolitoista, ja juurenmuodostus on hyvää, sitä piti kyllä odotella lähes kolme viikkoa. Saan pian liudan purppuraheisiangervon lapsukaisia! Tämä tyydyttää värillisen pensaiden nälkää toistaiseksi, koska suosikkini japaninvaahterat tuntuvat olevan liian arkoja kylämme ilmaston suuriin vaihteluihin. Ehkä niitäkin joskus...