lauantai 23. marraskuuta 2019

Pihtakuusistani

Etualalla päänvaivaa tuottanut korkkipihta, taaempana okakuusi, jonka eräs värimuoto on hopeakuusi.
Olen viimeisten reilun kymmenen vuoden ajan kasvattanut havupuita pikkutaimista myös alapellolle, jossa oli ennen marjatarhaa. Viimeisimmät kuusihankintani olivat 2009 (sen jälkeen on hankittu vain kartio- ja timanttituijia).  Taimet kasvoivat ruukuissa ensin kotiin tuonnin jälkeen 2-4 vuotta, koska alue on heinikkoista ja ison ruukun seinämät estivät rikkaruohoja saamasta heti jalansijaa taimen lähellä. Päädyin 2009 okakuusiin Picea pungens ja ajaninkuusiin P. jezoensis, kun sellaisia oli Mustilan pikkutaimien osastossa saatavilla. Yksi sinisimpänä okakuusena pitämistäni on kuitenkin heinikon vallasta noustuaan osoittautunut jalokuuseksi, kiitos tarkkanäköisen Seija Lehtisen, joka kävi kyläilyllä syyskuussa. Se kuuluu siis pehmeiden neulasten takia sukuun Abies. Luulin jossain vaiheessa, että se olisi saksanpihdan Abies alba joku värimuoto, kun runko on niin vaalea, mutta asia on vaivannut päätäni syksystä lähtien. Lopulta kaivoin määrityskirjan (Suomen puu- ja pensaskasvio) työavuksi. Saksanpihdan kun sanotaan olevan huonosti menestyvä näin pohjoisessa, eikä tästä omasta ongelmalapsesta löydy sanottuja kampamaisesti sijoittuneita neulaslehtiä.

17 11 2019 poistettua kilpalatvan kärkeä talvisena koristeena eli leikkovihreänä.  
Olenkin päätynyt lännenpihdan alalajiin korkkipihta Abies lasiocarpa var. arizonica. Siihen veivät tuossa yläkuvassa hyvin näkyvä nuoren rungon kovin vaalea väri ja puun pinnan erityinen pehmeys sahattaessa. Kun nimittäin viikko sitten poistin kilpalatvaa, niin oli kuin puuroa olisi tarttunut sahan hampaisiin. Sellaista kokemusta ei ole koskaan tullut minkään puulajin kohdalla vastaan. Piti siis ruveta lukemaan myös kaikkia entisiä muistiinpanojani asian tiimoilta.

Tuossa loput poistetuista alemmista oksista edelleen syksyistä kukkapenkkiä somistamassa.
Olen vuonna 2010 kirjoittanut blogipostauksen silloisista istutuksistani, ja siinä on maininta, että olisin edellä mainittujen oka- ja ajaninkuusien kanssa hankkinut Mustilasta virginianpihdan Abies fraserii taimen 2009, joka silloin oli vielä taimikasvatusvaiheessa ja kasvoi ruukussa. Sellaista puuta ei nyt löydy mistään tontin kolkalta.

Tämä sininen kaunotarkaan ei  näytä virginianpihdalta, vaan on ennen muuta lännenpihdan Abies lasiocarpa ryhmää. Nimilappu 2009 pikku taimessa, joka kasvoi maitopurkissa, ei ole siis ollutkaan alkuperäinen.. Eipä se olisi ihme, monet kädet koskevat taimiin myymälässä, ei olisi ensimmäinen kerta, kun lappu putoaa ja pannaan takaisin. Tai toiseen ruukkuun tartuttaessa jää lappu samaan pihtiin, ja pannaan sitten takaisin luultuun kohtaan.

Tietysti voi olla kyseessä myös varte, eli hyvään juuristoon on liitetty uusi latva. Nämä taimethan olivat ns. harjoittelijoiden töitä, joita kahvilan liepeille on pantu myyntiin. Sellaisesta taimien teosta minulla ei ole tietoja, mutta pitääpä kysäistä joskus, kun tulee käyntiä Mustilassa. Siellä kasvaa kaikkia arvattuja lajeja, virginian-, lännen- ja korkkipihtaa.

Siperianpihta Abies sibirica 23 11 2019 eteläkaakosta katsellen. Takana Hattulasta peräisin olleen joulukuusen kävystä 1980-luvulla kasvatettu Picea abies jälkeläinen
Tässä kylässä on kasvanut koristepuuna jo vähintään sadan vuoden ajan siperianpihtaa. Sitä on isoina puita paitsi kesäkahvilan eli entisen kansakoulun puutarhassa, mutta myös koulun itäpuolen naapurin tontilla, siellä oli jokunen vuosi sitten käydessäni myös runsaasti eri-ikäisiä siementaimia.

Meidän tontilla kasvaa useita lajeja pihtakuusia. Vanhin on itsekseen kylväytynyt siperianpihta Abies sibirica. Sen emopuu kasvoi luultavimmin itänaapurissa Hutrin tontilla, ja oli varmaan 1960-luvulta peräisin, koska talon omistajanvaihdos osui 1950- ja 1960-luvujen taitteeseen. Emon hankintakohde ei ole minulla tiedossa, mutta sen tiedän, että omistajilla oli myös tapana käydä taimiostoksilla Mustilan taimistolla. Voi se tietysti olla taimena tuotu edellä mainitusta kylän vanhasta esiintymästä. Emopuu kasvoi n. vajaan 10 m päässä meidän tontistamme talon etelänurkalla.
Samat puut kuin edellä, mutta nyt idästä päin katsellen.

Voimakas myrskytuuli kaatoi isoksi puuksi ehtineen emopihdan sitten vuosituhannen vaihteen tienoilla. Sitä en tiedä, oliko puu ehtinyt tehdä useampia taimia sitä ennen. Mutta löysin yhden pikkuisen taimen tontiltani emopuun kaatumisen jälkeen läheltä rajaa. Kun rajalle kaivettiin 2000 -luvun ensimmäisen vuosikymmenen lähetessä loppuaan iso sade- ja sulamisvesien oja, siirsin 2006 taimen parempaan talteen yläpellon arboretum-osastolle. Siinä se nyt ylenee.

Purppurapihta lähinnä tallia. Siitä on leikattuna useampikin alimmaisista oksista, kun pyrkivät peittymään heinikkoon. Mutta aina löytyy uusi oksaparvi, jotka päättäväisesti alkavat kääntää kärkeään maanpinnan tasoon..
Sama puu läheltä, yhden oksan leveys parhaimmillaan on lähes 70 cm.
1990-luvulla olin alkanut istutella puiden pikkualkuja Mustilan opiskelijoiden taimimyynnistä. Ensimmäiset olivat purppurapihtoja Abies amabilis, joita hankin 3 kappaletta, ja niistä jokainen alkoi kasvaa istutuspaikassaan.
Isonkiven purppurapihta, kivi on lähes 1,5 m korkea. Puu kasvoi aluksi kaikkein parhaiten pituutta, muut heräsivät vasta myöhemmin siihen hommaan.
Sama puu koillisesta, jolloin kivi näkyy vain pikkuisen vasemmalla laidalla. Taustan puut ovat kartiotuijia.

Vaahteran antamaan varjoon ison kiven lähelle pellon puolelle ensin istutettu taimi kasvoi nopeasti muita isommaksi, kaksi muuta miettivät alkuun monta vuotta, ennenkuin alkoi tulla selviä vuosikasvuja.

Rodon ja purppurapihdan pariskunta.
Nyt muutkin ovat jo puun näköisiä, muutaman metrin korkuisia leveäoksaisia puita. Kolmas kasvaa punakukkaisen Nova Zembla -rodon kaverina. Rodon puolelta on poistettu jokunen alaoksa. Puut ovat n. 10 m:n päässä toisistaan kolmion muodossa.

Kuvassa on harmaapihta, joka jäi kasvamaan naapurin tontille, se kasvaa maakellarin nurkalla ja takana näyttäisi olevan isompi siperianpihta.
2010-luvulle tultaessa oli naapurissa taas muutosten aikaa, kun tapahtui sukupolven vaihdos entisen isännän Väinön ajan tullessa täyteen. Häneltä jäi istuttamatta liuta Mustilasta hankittuja pikkutaimia, mm. harmaapihtaa Abies concolor. Niistä yhdelle löytyi paikka naapurin omalta tontilta, mutta kaksi ajautui meille toiveena, voisiko niitä saada mahtumaan arboretumin puolelle, ettei tarvitsisi hävittää. Ylämäen puolelta läheltä koillisnurkkaa löytyikin tilaa, ja molemmat harmaapihdat ovat hyvässä kasvussa.
Omalla tontilla kasvavat harmaapihdat. Keskellä isomaksi ehtinyt, siitä vasemmalle pienempi.
Harmaapihdan neulaset ovat kovin pitkät.
Pienempi ja harvakasvuisempi harmaapihta ehkä ei tykkää noin isosta varjosta. Isomman pihdan reuna oikealla.
Pitäisi ehkä poistaa verhopuiksi istutettuja koivuja, mutta se ei ehkä käyne ihan tavallisena metsurintyönä? Aina voisi tietysti myös hankalan paikan puuta kelottaa paikallaan, saisi sitten tämän kulmakunnan harmaapäätikkakin kevyesti pesäkoloa itselleen.

Koillisnurkan palsamipihta
Epäonninen taimi, joka jäi latvusten alle puoleksi vuodeksi. Nyt, kun kesä on kulunut siitä, kun sitä viimeksi katselin, taimi näyttää paljon paremmalta, ja sille on tullut jonkinlainen latvakin. Puun kasvutyyli ei ole kyllä mitenkään tuon ylemmän palsamipihdan mallinen, joten ehkä annetaan vielä kasvaa ja paaristua. Toinen vaihtoehto sille voisi olla harmaapihta niiden taimitietojen mukaan, joita silloin oli olemassa, mutta katsotaan nyt tulevaisuudessa tämänkin laji tarkemmin.
Samaan aikaan oli harmaapihtojen seurasta löytynyt pari kappaletta hentoisia palsamipihdan Abies balsamea taimia. Tiesin ennakkoon, että kyseessä on kirvoille herkkä laji, olin nimittäin sitä istuttanut aikoinaan Sysmän kesämökkipalstalleni ja todennut neulasten kärsimiä tuhoja, niin että muistaakseni ainakin yksi oli jouduttu poistamaan. Nyt kun tämä alussa esitelty lajiongelma on saatu ratkaistuksi, saattaa olla, että näihin palsamipihtoihinkin tulee nimien muutoksia?

Istutin nämäkin taimet varauksella, että jotakin saattaa sattua. Toinen kasvaa kuitenkin melko puhtaana harmaapihtojen lähellä enkä ole nähnyt kellastuneita neulasia toistaiseksi. Toiselle taimelle kävi huonosti, kun 2011 tehtiin harvennuksia suojapuustossa, ja mm. iso raita kaadettiin läheltä. Puiden oksia kerättiin kasaan kevättalven kaatojen yhteydessä odottamaan omaa puuhaani oksasavotassa sitten myöhemmin. Kun lajittelin ja karsin syksyllä oksia, huomasin, että yksi puuntaimi oli tukikeppeineen jäänyt latvusten alle. Se oli kyllä elossa, joten nostin kepit uudelleen paremmin pystyyn. Moniin vuosiin oli vain muutama oksa, eikä syntynyt pituuskasvua.

Uusin tulokas pihtakokoelmassani on vielä vauva. Se tuli tontille syksyllä 2017.


Pienin pihtataimi viettää jo kolmatta vuottaan maahan kaivetussa ruukussa. Sain sen naapuriltani Päiviltä mikrotaimena, ja piti laittaa ruukkukin pation laitaan niin näkyville, että muistaisi. Sen viimeinen latvaverso on sen verran iso, että ehkä ensi keväänä tulee siirtoaika. Lajin nimestä voisi esittää arvailuja, tässä vaiheessa on nähtävissä sivuille kampamaisesti sojottavat neulaset, jotka ovat kapeammat kuin ylämäellä kasvavan palsamipihdan. Haararanka näkyy selvästi, on karvaton ja vaaleanruskea. Neulasten alapuolella on kaksi hopeista ilmarakojuovaa. Väri on muuten melko puhtaan vihreä.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Runsaan ruskan rääppiäiset

Kuva on sunnuntain iltapäivältä eli 20 10. Tunnin päästä pitäisi alkaa seuraava saderintama, edellinen pyyhälsi yli eilen. Valkoiset pihasyreenit ovat alkaneet muuttaa lehtiään limenvihreään päin, violettikukkaiset ei niinkään, ne vain varistavat.
Jo kohta kuukauden ajan on saatu ihailla kauniita syysväreihin sonnustautuneita maisemia kotinurkilla. Ei ole tarvinnut merta edemmäs kalaan mennä, kun on kaikki, mitä voi toivoa. Auringonpaistetta ei ole kovin paljon nähty, yleensä sen voi määrittää yksinumeroisella minuuttiluvulla, joskus sitäkin lyhemmillä väläyksillä.

Hevoskastanja Pentti pitää vielä yli 2/3 lehdistään, joista sisemmät ihan vihreinä. Eilen pyörteinen tuuli otti jo osan alas. Kuva myös tänään. Vaahteranlehdet ovat olleet maassa jo viikon.
Vieläkin ruska-aika on, vaikka keltaisen loisto eittämättä alkaa jo himmetä. Siitähän sen tietää loppuneeksi, kun koivut varistavat, niiden asema on niin hallitseva kaikkiin muihin nähden.

Lipputangon kukkapenkissä on tietysti pensashanhikilla vielä kukintatyöt kesken, se jaksaa kukkia vielä pakkastenkin aikaan. Koivuangervon lehtiä on jäljellä enää jokunen, kauniin punaisenruskeat oksat siinä tarmokkaina odottelevat tulevia aurauslumia...  Valeangervon tumma vihreys on muuttunut syksyllä mahtavaan pronssin sävyyn siinä vierellä.
Piharuukkujen kesäkukkailme on toistaiseksi pitänyt pintansa, vaikka jokunen nollan alla käynyt aamu onkin nähty. Kaksi seuraavaa kuvaa on otettu 06 10 2019, mutta tilanne on tänään sama.

Ihana huovinkukka Sanvitalia procumbens, se vasta loistovalinta meidän kasvuoloihin!

Kohta on aika vaihtaa kanerviin niissäkin! Tänään alettiin varsinainen lintujen ruokintakausi, kun ensimmäinen satsi auringonkukan siemeniä solahti siiloon.

Kuva on otettu noin viikko sitten, kun Emmin auto kyyti Helena-mummin ja pojat viikonloppun kyläilyyn tänne isomummilaan. Tobbe valitsi kuvauspaikan kivikoivun ja jyväsiilon yhdistelmästä, actions löytyy!
Rantaretki tehtiin kahteen kertaan, perjantain päivänvalolla ja iltahämärällä.
Lehtikuusilla on vielä parhaat hetkensä, komeimmillaan olisivat, jos osuisi sitä aurinkoa. Niiden seurana punaherukoiden heleä vihertävänkeltainen.

Tätä kohtaa maisemassa hallitsi viime vuoteen asti se jättikoivu, nyt näyttää herukkapensaskin isolta, kun tosi iso on poissa... Tammella on enää hieman lehtiä jäljellä. Kuva on 19 10 2019.
Kuva on 15 10 2019, jolloin yön kohmetta kesti illasta pitkälle seuraavaan aamuun. Mittarihan meillä on juuttunut 0 ja -1 C välille näissä tapauksissa, kylmempää ei ole nähty. Taustan keltaisuus on koivuja.

Tässä ollaan noin viikon takaisissa näkymissä, kuva on 12 10 2019, jolloin naapurintien kurtturuusu on juuri saavuttanut  keltaisensa, ja koivuissa on hieman viherrystä jäljellä.
Sama kohta tänään 20 10 2019 vie ruusun jo oranssiin päin ja taustasta näkee, että koivut ovat jo alkaneet varistaa.
Loput 4 kuvaa on otettu eilen 19 10 2019. Maantien länsipuolen metsän läpi tunkee jo valoa alas asti.
Koivun keltaiset ja syreenien vihreät lehdet peittävät jo nurmikon lähes näkyviltä.
Tontin luoteiskulman suunniteltu punaisuus koostuu verikurjenpolvista ja hurmehappomarjasta, koska meidän kirkkomme on myös punainen. Vaikka ei se juuri tuosta näy, vaikka pitäisi, kun matala syreeni on vielä liian tiheä.
Oman parkkipaikan näkymät pohjoiseen näyttävät värikkäimpinä keltaisia lehtikuusia ja että harava on vieraillut polulla!

tiistai 24. syyskuuta 2019

Syyskuun junassa ollaan

Etupihan ruukkuistutukset eivät ole toistaiseksi kärsineet viileämmistä ilmoista. Erityisesti huovinkukka ilahduttaa rehevyydellään, älysin sitä viimeinkin hankkia.
Mutta komeamaksaruohot tietävät syksyn tehtävät. Punaista pitää löytyä!  Jopa nämä ruukuissa asuvat viime syksyn lapsetkin, jotka ovat tuossa viettäneet melkein koko kesän.

Maanantaina oli syyspäiväntasaus. Kesäpäivän seisauksesta alkanut maapallon kallistuminen etelänavan puolelta aurinkoon päin on saavuttanut tilanteen, että yö ja päivä ovat samanmittaiset. Hyvästi siis valoisat ja pitkät kesäyöt! Mutta kallistuminen on vasta puolivälissä, tummempaa kuuluu vielä kolme kuukautta. Meidän aikajunalla on vain yksi suunta valittavana, se on lyhempää päivää päin.

Ei ole vielä mongolianvaahteroilla syksyasu mielessä... Kuva on viime viikolta.
Viime viikolla ajelin puutarhalla kahtena päivänä leveitä kävelyväyliä, että jalka ei kovasti kastuisi polkua koiran kanssa kiertäessä. Muita puutarhatöitäkin on vielä odottamassa, mm. Lidlistä viikko sitten hankittu 2 kg:n narsissipussi multiin piilotettavaksi, ja vanhojen karhunvattupensaiden korvaaminen muilla kasveilla.
Niitä on ollut sijoitettuna kahteen kohtaan, toinen onkin jo ollut muutaman vuoden kaivettuna pois, mutta kasvikorvaukset ovat jääneet tekemättä. Kun on viime viikkoon asti ollut kovin lämpimiä syyskuun päiviä, eivät hikeä tuottavat askareet ole kovin innostaneet, joten olen kuokkinut vain heinäturpeet siitä pois.
Tellan suosiollisella avustuksella työ tuli aika nopsaan valmiiksi... Koiran mielestä puoli tuntia on jo sietokyvyn rajalla, mutta tässä ollaan vasta puolivälissä urakkaa..
Viime viikon alussa jo tiedettiin, että tuuli käy vain pohjoisesta, joten on kaivettu monenlaisia lankavarastoja mielen piristeiksi.

Kukkakaupan avajaisostos oli kaksi kahden värin Calluna-ruukkua pation iloksi.
Kausalassa kukkakauppa vaihtoi sekä paikkaa että omistajaa, joten sielläkin käytiin pian lisäiloa hankkimassa. Jo pari viikkoa sitten olin tehnyt ne pakolliset pikkukanerva-ostokset, kun kuivuus ja lämpö näännyttivät samettiruusujen osastot.

Pation pelakuut saapuivat viime viikon lopulla tähän pysäkille. Kunhan kuivahtavat, niin etsitään kotilot pois
 Perjantaina roudailin pation kukkaruukkuja autotallin seinustalle kuivahtamaan, jos sattuisi sateetonta. Viime aikoina ei juuri ole sattunut, kaikenlaisia etupäässä pieniä sadekuuroja on ollut kaupan, tai ainakin tihkuja. Mutta nyt saatiin tällä viikolla oikein hyvinkin. Laatatkin sai kuurattua. Tuolit siirtyivät sitä ennen suoraan talliin sisälle, kun ovat pelkkää puuta. Hallayöt eivät olleet vielä löytäneet lehtiä tai kukkia, mutta varmaan lähellä ollaan. Kaikkiaan neljänä edellisyönä on käyty nollan tuntumassa, kun kuurapeittoa on havaittu aukeammilla paikoin, vain yksi yö siinä välissä oli hitusen leudompi..

Entisistä syksyistä muistan, että autotallin sisään nostetut pelakuuastiat ovat yleensä jääneet sinne, ei enää ole tullut sopivia ilmoja niiden ulos tuomiseen.  Kun vain raaskisi viedä suoraan kompostille jo heti! Suurin osa sisälle jätetyistä ei ole muuta kuin kuiva raasku keväällä, joka sitten elokuulla alkaa heräillä henkiin... Katsotaan nyt ensi viikko, joka tapauksessa pesuvesi on tässä lähellä, ja pulkalla nuo saattokyydit on ennenkin tehty.

Wisterian juurella samassa ruukussa elänyt kaveri on parin vuoden takainen äitienpäivätervehdys jalohortensia, mutta se pitäisi siirtää siitä eri ruukkuun, koska sen kasvukausi alkaa kovin hitaasti keväällä. Lämpimämpää pitäisi olla jo toukokuussa ja sisätiloissa. 
Tänä syksynä piti tehdä valkoiselle sinisadekasville (Wisteria sinensis) ratkaisu, josko sen saisi johonkin suojaisaan talvehtimispaikkaan ulkona. Kasvin talvikaudesta neuvotaan, että versot pitäisi panna maata vasten ja peitellä, kun on kovin kylmän arka. Jos sen istutat suojaisaan multavaan paikkaan, niin sehän tarkoittaa, että seuraavana vuonna se ottaa tukea niistä suojan antaneista naapurikasveista ja kasvaa niiden varassa. Ja sitten ollaan helisemässä, kun versot ovat rautalangan lujuusastetta. Todennäköisesti se jää kiinni niillä lonkeroillaan, joita latvukseen kehittyy useita. Jos katkot, niin todennäköisesti ei tule kukkia. Päätin pähkäiltyäni lauantaina, että nokkakärryllä se menee kellariin kuitenkin ruukkuineen ainakin toistaiseksi.

Suunnittelen nimittäin kattoremonttia lähivuosille, siitä tulee keväällä jo kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi uutta kattohuopaa kääröistä purettiin. Eihän katolla paljon liikennettä vuosittain ole, kun nuohooja käy kerran vuodessa ja muita ei sitten olekaan. Kun talo on korkea, se tietää taas telinettä tai muunlaista nostinta miesten ja taakkojen kulkemisiin. Ja kaikki talon seinän lähellä oleva on vaarassa. Etupiha olisi lämpimin ja suojaisin paikka aralle köynnökselle, jossakin parin metrin päässä seinästä...

maanantai 2. syyskuuta 2019

Lämmin jatkuu, vaikka on jo syyskuu


Tämän kesän lämpimimmät ilmat näyttävät painottuvan loppupuolelleen. Eilen 01 09 mitattiin meillä +24 C ja nytkin mittari näyttää +23 C. Aamusumujen häivyttyä on alkanut taas aurinkoinen päivä. Jopa viikonlopun tienoisiin ajoitettu mattopyykki on muuttumassa kuivaksi iltaan mennessä! Se on harvinaista, sillä ilmankosteus on usein syksyisin sen verran korkea, ettei paksun maton kuivuminen ulkona onnistu. Niitä syyspuolen ensimmäisiä kylmiä ei vielä ole koettu yhtäkään, useimpina vuosina ne maistiaiset saadaan elokuussa. Siksi ruskasta ei ole vielä enteitä.

Kurkkaus itäpatiolle, jossa seinämää tekee isoimmassa ruukussani kasvava valkosade Wisteria sinensis. Se on pari talvea viettänyt kellarissa, nyt tulee syksyllä aika tehdä sille kasvupaikka ulkona. Sitten pakkassuojauksia, kun kylmät koittavat.
Sateita on tänäkin kesänä saatu niin niukasti, että kaivot uhkaavat paikoin kuivua ja järvien pinnat ovat perin alhaalla, jos ei ole patoja käytössä. Muualla etelämpänä eletään jo jokasyksyisten hirmumyrskyjen aikaa, nyt on riehumassa Dorian Floridan -Bahaman tienoissa. Näitä arvioidaan ilmaston lämpenemisestä johtuviksi ja yhä harmillisemmiksi tuleviksi ilmiöiksi. Isojen mannerjäätiköidenkin on raportoitu sulavan huolestuttavaa vauhtia.

Itse kasvatetut komeamaksaruohon Sedum spectabile taimet kasvavat alkuun melko hentoina ja pieninä mättäinä, mutta aika tekee tehtävänsä.
Kesää voisi siis jatkaa, mutta heinäkuun kuivien aikojen takia useimmat kukkijat ovat lopettaneet ja varsinaiset syyskukat myöhästyvät samasta syystä. Odotellaan siis komeamaksaruohojen punaa, syysasterin liilaa ja isopiiskujen keltaista vielä joitain aikoja.

Kultapallojen eli syyspäivänhatun Rudbeckia laciniata Godball pitkät varret tyypillisessä asennossa taipuneena horisontaaliin kukkapäiden painosta.

Aitaorapihlajan Crataegus grayana kiulukoita. Kun pensasaidan muut kasvit poistettiin, niin yksi parhaiten kasvava jätettiin sekä itä- että pohjoisrajalla tekeytymään pikkupuuksi, ja sen se on hyvin tehnytkin. Silloin tällöin löytää yksinäisen taimen lähistöltä, kiulukoiden määrään nähden niitä on hyvin vähän.
Suviruusun Rosa Poppius kiulukoita

Herukka- ja karviaiskausi alkaa olla kohta ohi. Naapuri pistäysi eilen kylässä keltaluumupussukan kera, ne olivat ihanan kypsiä ja mehukkaita. Toinen naapuri oli jo ehtinyt tehdä kriikunahilloa ja toi siitä lauantaina maistiaiset. Kriikunat ovat aika harvoin valmiita näin aikaisin, muistaakseni lapsuudessa niitä löytyi vasta perunannostolomien aikaan. Puolukatkin ovat ehättämässä poimintakypsyyteen. Karpaloita tietysti poimitaan vasta kylmillä, kun suo kantaa paremmin, mutta ovat nekin jo saaneet hennon punan poskiinsa.

Etupihan lännen puolella on kaksi pilarimaisesti kasvavaa irlanninkatajaa Juniperus communis Hibernica, joissa on kyllä hieman käpyjä nähtävillä ja siis ovat ns. akka-katajia.

Timanttituija-parilla Thuja orientalis Smaragd alkaa olla jo aikuisen mitat, niiden pitäisi kasvaa 3 metriin, mutta kun on kukkapenkki kasvupaikkana, niin voi pituuskin hieman enetä.
Lehdissä ja somessa on voitu ihailla komeita kuusia, jotka ovat nyt täpötäynnään käpyjä kuten viime vuonnakin. Meidän tontilla ovat kaikista ilmoista huolimatta myös oikein hyvinvoivaa tuijakansaa!  Sekä enimmät kartiotuijat että niukemmat timanttituijat kasvavat vauhdilla ja ovat kauniita. Myös istuttamani jalokuuset ja muut erikoispuut ovat hyvin sopeutuneet tällaisiin ilmastonvaihteluihin, joita on tarjona. Niillä on syvempi juuri, joten vedenpuute ei samalla lailla tunnu kuin ruohokasveissa.

Keskellä alhaalla on vuosi sitten kaadetun lehtikuusen kanto. Sen takana vuosia kitunut syyshortensia, joka oli istutettu jo ennen lehtikuusen tainta. Nythän se tänä keväänä päätti tehdä kymmeniä kukkaryppäitä valmiiksi asti. Toispuoliseksi kasvanut runko ei tietenkään miksikään muutu, ja istutin sille kaverin vajaaksi jääneeseen puoleen, mutta ainakin tällä hetkellä uuden kasvin lehdet ovat ihan ruskettuneet kuivasta johtuen.  Kuvan vasemman puolen havut ovat kartiotuijia.
Lopetin isossa puutarhassa kasvavien perennapenkkien kastelun muutama kesä sitten liian työläänä hommana ja myös siitä syystä, että puutarhalle istutetut puut ovat jo kuitenkin niin isoja, että niiden juuret hyötyvät eniten kastelusta. Mielestäni puiden nopea kasvaminen ei ole mikään harkittava tavoite, niillä on kyllä aikaa.

Näistä saadaan apua sekä haudalla oleviin istutuksiin että postilaatikolle...
Puutarhamyymälät ovat jo jonkin aikaa tarjonneet kukkasipuleita syysistutuksiin, vaikkei nyt mitenkään ole vielä aika, ne alkavat kasvaa, kun maa on lämmin ja saadaan sadetta. Ostin viime viikolla kerrankin hyvän tuntuiset pallokrysanteemit Lidlistä, ne ovat alkaneet avata kukkiaan etupihalla, jossa voin niiden vedentarpeita seurata (otsikkokuvana alussa). Tänään totesin, että postilaatikoilla olevat minisamettikukat alkavat kuivua, joten toin varalle kanervia, jotka istutan, kun tulee loppuviikoksi pilvisempiä päiviä.
Koivut ovat suurimmaksi osaksi itsestään kylväytyneitä, ja joskus aiemmin ne hyvin mahtuivat kasvamaan. Nyt niiden tyvet ovat lähes kiinni kiviaidoissa ja osin jo aitaa murtamassa. Apukoura on tarpeen puun poiston hallinnassa, ettei kaadu hautojen päälle. Ja sittenhän sen saa helposti myös lavalle pois vietäväksi. Kuivaa puuta! 

Huomasin aamupäivällä, että naapuristossani olevalla hautausmaalla on alettu panna toimeen lahojen koivujen poistoa. Ihan oikea aika, sillä syksyn edetessä tuulen voima tulee vahvemmaksi ja katkoo, kuten jo viime vuonna saatiin nähdä samasta kohteesta.