keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Kuivaa alkukesää

Hansaruusut ovat ottaneet kesästä huvit irti. Sateet sen kukat tavallisesti aika pian ruhjovat, mutta nyt sitä vaivaa ei ole!
Ei ole vielä rännisaavia tarvinnut siirtää työmaalleen
Jos meni toukokuu ennätykseksi hellepäivien suhteen, niin kyllä menee tämäkin kuivuuskausi! Ei vieläkään ole kunnon merkkejä säätyypin vaihtumisesta, korkeapaineessa senkun eletään. Väittävät, että Golf-virran heikentyminen on syynä tähän ilmiöön, se ei nyt tuo tarpeeksi vaihtelua paineisiin, vaan sallii mantereisen ilmanalan kehittymisen. Ja että kuulemma pitkiin keväisiin kuivajaksoihin on totuttauduttava.


Niin tai näin, päivä kerrallaan eletään. Tellan kanssa vietetty toukokuu kului mukavissa merkeissä, kun ulkona olevat klapipinot ovat kuivuneet hyvää vauhtia. Kukkapenkkien kitkentää harrastettiin käppäilyn lomassa, ja Tella tuntui oppineen jo, että penkin viereen pysähdytään ja ehkäpä katsotaan hieman loikomispaikkaakin! Sateita ei nimittäin enempää tullutkaan kuin toukokuun puolivälissä yhtenä päivänä ilmaantuneet sadekuurot, jotka satoivat juuri tehdyille sahatuille klapikasoille. Muuna aikana voitiin mennä ilman sadetakkia, eipä juuri tassujen kuivaamistakaan aamukasteen jäljiltä tarvinnut tehdä.

Oksista tehtyjä pinoja tuli syksyllä kaksi ja nyt keväällä kolmas, kun Ahti-naapuri ehti keväisten kalastuskiireidensä lomassa sahan kanssa askarteluun. Kiitos vain upeista ahven- ja kuhatuliaisista! Tällä kertaa työvälineenä olikin sähköllä toimiva saha, joka toisesta naapurista ajautui autotalliini ison öljykanisterin kanssa. Sillä meni yhdellä kerralla kaikki se oksaikko, joka oli keolla, mutta toiseen kertaan jätettiin isommat rungot ja omenapuun latvukset, jotka olivat kivikovaa joka suuntaan sojottavaa oksaa, melkein yksitellen jyrsittävää.

Teemu auraili tämän tienpätkän keväällä viimeisillä lumisateilla aika pohjaa myöten, ja onneksi nyt on sammalikko tästä häipynyt melko tarkkaan. Siitä lähti haravoidessa paksut paakut irti, jotka estivät leikkuriakin. Tätähän ei muutamaan vuoteen aurattukaan, ja kyllä huomasi! Purppuran värinen heisiangervo seinustalla ei meinaa millään jaksaa avata lehtiään suuremmiksi, ovat juuttuneet johonkin hiirenkorvan vaiheeseen.
Helenan kanssa istutettiin jo patioruukutkin kesäilmeeseen, mutta muutapa ei olekaan tapahtunut, paitsi vettä kannuun seinälle tehdystä uudesta hanasta. Letkunpätkän kun siihen vielä muistaisi...
Kesäkuun puolelle ajattelin viritellä jo uutta lointakin, mutta onpa tuo jäänyt aikomukseksi? Kun kuivat ilmat jatkuivat, päädyin alkamaan mattopyykkien kierrokset Radansuun mattorannassa. Siellä on nyt vierailtu kolme kertaa, eikä pesupaikan odottelua ole tarvinnut tehdä, sen verran harvempaa on nyt tahti. Ei ole enää karavaanareita. Ja ehkä syynä on sekin, kun olen mennyt muuna aikana kuin mikä on tavallisin lasten ulkoilutus- ja uittamisaika, silloin saattaa olla mukana joku mattokin pesaistavaksi ja valutettavaksi, kun lapsilla on runsaasti virikkeitä rantavälineistön kanssa. Olen voinut tehdä hupaisia pikkureisuja, muutama pätkä kerrallaan, jotka saavat rauhassa kuivua mattotelineellä ja patiolla.
Eiliset mattopyykit kuivuvat nopeasti, kun ilma on kuivaa. Rotkolemmikeillä on viimeiset hetkensä tässä luiskassa, niin niiden kuuluukin tehdä keväisin.
Alatien varteen itsekseen ilmaantunut töyhtöangervo taisi valita hieman huonon paikan, sillä on ollut jo monena kesänä tällainen ilme heinäkuussa, mutta nyt on vasta kesäkuun alkupuoli. Lapio pitää varmaan syksyllä ottaa avuksi, sillä tuossa takana on jalopähkämöä, joka sekin enemmästä vedestä tykkäisi.

Eilen sain päätökseen tuvassa palvelleet matot. Sitten voisi ajatella pohjakerrokseen varastoitunutta pestävää, sitähän on, kun oli välissä muutama kesä, ettei tullut käytyä lainkaan. Ja pesuhuoneen aiempi elämä vaate- ja varastohuoneena luovutti myös kasan pitkään palvellutta matonpätkää, liekö niitä edes vaihdettu vuoden 2005 muuton jälkeen, korkeintaan imuroitu. Mutta siellä ei ole ollut koskaan muurahaisia keväisin, kuten muissa eteisen yhteydessä olevissa nurkissa. Näyttäisi, että kuivatusilmoja riittää juhannukseen asti...

Kesäkuun kuudes päivä oli varattu keskussairaalan ihotautien poliklinikkareisulle, sillä olin kevättalvella arvellut, että haluaisin asiantuntijan mielipiteen entisistä keratoosialueiden reunoilla olevista karhentuneista kohdista. Aluksi piti käydä kunnanlääkärin vastaanotolla, ja sieltä lähti sitten lähete, jolla vastaanotto ilmaantui reilun kuukauden päästä.

Tehtiinkin kuuteen kohtaan naamassa nestemäisen typen suihkutusta (-196C), joka jäädyttää solukot rajatulta pieneltä alalta ja siten poistaa virheellistä tietoa lähettävät geenit. Näitä käsittelykertoja on ollut ennenkin, tämä oli neljäs kerta. Ensimmäisten kahden väliä kevättalvella 2015 oli vain muutamia viikkoja, ja silloin samalla tehtiin isommille alueille fotokemiallinen hoito. Vuosi sitten oli viimeinen jälkitarkastus, jossa oli myös typpihoitoa käytettiin.

Tästä seuraa, että pitää noudattaa suurta rajallisuutta ulkona aurinkoisissa olossa usean viikon ajan, koska ohueksi muuttuva iho on entistä ärhäkämpi muuttamaan perimäänsä. Niinpä pihatöissä on tullut muutosta, pitää keskittyä aikaiseen aamuun ja ja iltatunteihin, keskipäivä on oltava sisätiloissa.
Tämän aamun näkymä puutarhan alareunalta, etualalla on se viime syksyn syyshortensian penkki, jolle laitoin kavereiksi vuorikaunokkeja. Nyt siitä ei juuri muuta näykään...

Kun ei sada, ei ole ollut suurta kiirettä nurmikoiden leikkaamisessa. Aloin ruohonleikkurin käyttökauden vasta kesäkuun puolella, ja olen toistaiseksi jaksanut vain hieman yli tunnin työrupeamia, varsinkin alapuutarhalla korsi on aika kovaa ja vaatii paikoin kaksi höyläystä. Mutta ylämäellä ollaan jo kulottuneessa nurmessa.
Ei ole yläpihalla paljon hommia leikkurille! Ennen tässä kasvoivat kehräsaunio ja pihatatar, mutta niitä ei ole enää parinkymmeneen vuoteen näkynyt kertaakaan, kun silloin 1980-luvun lopulla lisäsin hieman savimultaa pinnaksi, ettei joka kesä nurmikko menisi kuloksi.
Köynnöstävät laikkuköynnös ja amurinviini autotallin vastakkaisilla seinillä on latvottu. Kummassakin oli runsaasti kukkia juuri eilen, mutta kymmenittäin myös räystäänaluslaudoituksen rakoihin tuppaavia oksanhaarojakin, jonne en niitä halua!
Ehdottomasti parhaiten hyötyvä tästä keväästä on ollut vuorikaunokki, niitä on paljon ja isoimmissa mättäissä on yli sata kukkavartta! Niistä saa hyvin vaasikukkaa, kun tuntuu, että jonkin aikaa kestää siinäkin. Pihalla kukinta on kestänyt jo kuun alusta asti.

Tänä vuonna taitaa mennä niin, ettei ole majoitettavia musiikkijuhlien esiintyjiä. Saan keskittyä etsimään puutarhasta kukkia kesäkahvilaan, sehän aika on juuri nyt, tällä viikolla. Pihalla odottaa myös kahdella kuormalavalla betonilaattoja, jotka tulivat nekin 06 06 pation ja etupihan kunnostamiseen. Siihen en kuitenkaan vielä ole ehtinyt, kun puutarhanhoitoa on riittänyt. Näyttäisi, että jasmikkeen kannokkokin jo antaisi myöten ja irtoaisi, kunhan antaisi vauhtia rautakangella. Sille kohtaa pitää riittää kivimursketta, jota on paikalla pysyvää laatua eikä vieri.

Alatien varteen oli ilahduttavasti taas löytynyt kukkiva illakkoryhmä, vierellään tummanvioletti akileija. Näille tienoille siirsin etupihalta myös liudan perennoja etupihan penkistä, mutta vuosi ei ollut ollenkaan suosiollinen kevätsiirrolle.

Ja murskeen päälle voisi sitten laittaa jopa laattapolunkin autotallin syrjään lännen puolella kulkemisia varten. Osa pation laatoista nimittäin pitää vaihtaa siistimpiin, ne vanhimmat ovat sammaloituneet liikaa, kun ei alunperin laittaessa ollut sopivaa mursketta tarpeeksi pohjalle.

torstai 31. toukokuuta 2018

Valoisia kesäöitä

Illan valkoinen taivas ei nyt ollutkaan ihan paras mahdollinen tausta valkoisille pihasyreeneille, joilla on oikein hyvä kukinta tänä vuonna. Violetit isot massat tontilla ovat puolestaan haalistumassa, mutta ei niidenkään kukat vielä varise. Vaaleanpunaiset koreansyreenit kukkivat varmaan ensi viikon aikana, nuput ovat jo isoja.
Jo kuukausi on vierähtänyt edellispostauksesta. Silloin eivät vielä nurmikot juuri vihertäneet, lumi oli juuri lähtenyt. Mutta kesä tuli korkean soiton tavoin sisään ja herätti kaiken kukoistukseen. Helteitä on saatu aivan ennätystahtia, puolet päivistä toukokuussa on ylittänyt hellerajan. Vaikka yöt alkuun olivatkin viileämpiä, ei ollut pakkasöitä. Kasvu sai nopean spurtin. Vain sateet ovat jääneet muualle, kun ainoa vaatimaton sadepäivä oli 16 05, joten nurmikon hehkeys on ohi ja alkaa kohta kellastuminen.

Kaunokuusaman Lonicera Zabelii heleänpunaiset kukat alkoivat avautua jo eilen, mutta kuva on tältä päivältä
 Tänään, kuun viimeisenä on ollut sen verran viileä tuuli, että tuntuu kotoisalta ja saa mennä pitkähihapusero päällä pihahommiin. Hyttysethän siellä hieman kiusaavat, joten isompi vaatetus on mukava vaihtoehto. Ruoho ei nyt juuri kasva pituutta, joten ei ole ollut kiirettä nurmen leikkuuseen. Enkä sitä muutenkaan tekisi, koska kevätesikko Primula veris kukkii vielä, ja haluan sen ehtivän siemenille ennen katkaisua.

Toinen kuolanpionini kukkii kahtena eri kappaleena, se muodostui tällaiseksi jättimalikka-sienen vietyä pensaasta ison keskiosan pois. Toinen isompi pensas on jo päässyt sesongin ehtoopuolelle, samoin ruusupioni.
Ruusujuuret Rhodiola parhaimmillaan, takanaan jalopähkämön vaaleat lehdet. Nurmikossa näkyy puistolemmikkien sinistä ja esikkojen keltaa.
Aamulla kuvattu lumipalloheisi Viburnum opulus Roseum on saanut kukkiensa vihreän värin jo vaihdettua valkoiseen. Sen normaali kukinta-aika on kuukautta myöhemmin.
Suviruusu Rosa spinosissima Poppius meillä alkaa yleensä ruusukauden, niin tänäkin vuonna, mutta ei kyllä aiemmin ole toukokuussa kukkinut!

Vuorikaunokit ovat lehdiltään jo kovin kärsivän näköisiä, mutta kukat auki nyt loppuviikolla joka puolella tonttia.
Akileijat aloittelevat kukintaansa.
Niinpä näin alkuvaiheessa on vain kitkemistä. Varsinaisissa kukkapenkeissä tietysti enemmän, mutta muualla kellastuvat jalokiurunkannukset Corydalis nobilis saavat ilmaisen kärrykyydin kompostille. Sitä meillä riittääkin, sen juurenkappaleita on joka paikassa. Vuohenputkea on myös ylen määrin. Jalopähkämö Stachys macrantha on niin vahva, että sen kohdalta ei ole paljon vaivaa, mutta varsinkin jaloangervojen penkki on aina aivan tuskastuttavassa mallissa keväisin. Toisaalta ne ovat tarpeen viileinä öinä, ovat herkille lehdille kuin ylimääräinen hallaharso, joten ei kaiveta silti talikkoa ja käännetä penkkiä.

Rinnekasvien ensimmäinen, vuorenkilpi on lopettanut vaaleanpunaisen kukintansa  ja kukkavarret ovat nyt pääasiassa ruskehtavia. Kielot kukkivat komeimmillaan tällä viikolla. Kurjenpolvet eivät vielä kuki
Kotkansiivet Matteuccia struthiopteris ovat jo lähes täysikokoisilla lehdillä.
Nietospensaat Deutzia amurensis alkavat avata tuhansia nuppujaan.
Minulla oli elämäni ensimmäinen onnistunut pimeän ja viileän kellaritalvetus, kun vein äitienpäiväksi vuosi sitten saamani tummanpunaisen jalohortensian Hydrangea macrophylla  ja syksyllä saamani sinisateen Laburnum taimen naapurin maakellariin. Nyt ne on viikko sitten haettu esiin ja istutettu samaan isoon ruukkuun, tuohon tuijan taakse, ettei liika aurinko kärvennä hentoja lehtiä. Siinähän on nyt komeaa olla, kun kartanopionit Paeonia x hybrida kukkivat kahta puolta!

Hortensian uudet alut ovat aivan mullan rajassa, jostain on siunaantunut scillakin joukkoon.
Sinisateen, joka oikeasti on köynnös, verso on viimevuotiseltaan noin puolimetrinen ja sille on tullut vauhdikkaasti kasvavia lehtisilmuja pitkin vartta. Tälle kasville on saatu jalostamalla valkoiset kukat, joten sinisade ei ole oikein osuva nimi.
Kävin eilen taimikaupassa, kun suurin osa pation ruukuista on vielä orvokkiajassa, ne kestävät joskus juhannukseen asti, sitten on vaihdettava.
Punaisia pelargoneja, keltaisia samettikukkia ja kesäbegonioita. Ja kun se rapunpielen laatoitus ei ole yhtään edistynyt, niin ei sitten ruukutkaan...
Ovenpielen amppeleissa on jo toinen kierros orvokkia. Ensimmäisissä kokonaan keltaisissa, kaupasta haetuissa amppeleissa ei ollut oikeanlaista multaa eikä ollenkaan lecasoraa pohjalla, niin piti siirtää ne varjoisampaan paikkaan.
Näistä on tulossa ovenpieliamppelit orvokkiastioiden tilalle, kunhan hyvin juurtuvat, ne on istutettu viime viikonlopulla: Japaninkelloa, suikeroalpin limevihreää lehteä ja valkoinen kesäbegonia.
Sisätiloissa meillä on nyt mustanmerenruusujen Achimenes valtakunta. Niitä ruukkuja on vielä suuri määrä, vaikka olen yrittänyt vajutella jo naapureihinkin. Osa kasvaa muovirasioissa, pitäisi panna multaa enemmän, vaikkei tämä kasvi paljoa vaadi, kun se on kallionrakojen kasvi alunperin.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Rästitöitä

Kevätlumipisara Leucojum vernum
Kevättähti Chionodoxa
Viime syksyllä vanhaan kompostiin perustettu tulppaani-istutus sai syksyllä katteekseen hevoskastanjan lehtiä, ja hyvin hoitivatkin asiansa...
Viikko sitten voitiin jo sanoa hyvästit lumipeitteelle tontillani, joten kevätpuuhat pääsivät alkuun. Sinivuokot, scillat, kevätlumipisara ja kevättähdet alkavat kukintaansa. Viileät yöt vielä jarruttavat kiihkoa. Toki viime viikon alussa (ma-ti) kävin punaherukkapensaiden perusteelliset harvennukset ja liudan muitakin oksimisia koristekasviosastoista

Routa on suurin piirtein häipynyt, ja lisäksi sunnuntaina saatiin yksi reippaan puoleinen sade. Piti ryhtyä 2016 tehtäväksi jääneeseen hommaan, nimittäin multapenkin pois siirtämiseen etupihalta, kun uusittu vuorilaudoitus on aivan liian lähellä. Kukkapenkkien pinta pyrkii kohoamaan, vaikkei multaa lisättäisikään. Lahoavaa kasvimassaa jää syksyisin, ja siitähän sitä multaa tulee.

Penkkiä ympäröi laatta-alue, ja on tarkoitus saada alue kokonaan laatoitettua, ei siihen paljon laattoja tai pohjamursketta kulu. Työmaa seisoo nyt vapun kunniaksi, mutta on hallittavissa oleva ainakin tuon mullan siirron osalta. Siinä on ehkä 4-5 pulkallista pois kuskattavaa.
Etupihalla oli äitini peruina kukkapenkki rapun kahtapuolta, sen toisen sain siirrettyä jo syksyllä 2016, mutta kahteen siirtelyyn ja laatoitukseen eivät voimat ja aika riittäneet. Tätä paikkaa oli muutettu viimeksi vuonna 2000, kun talolle tuli edellinen ulkomaalaus. Silloin siirsin äitini kasvattamat pionit ja kuolanpionit tästä alatien varren penkkiin, jonka kunnostin silloin. Toki kasvit ovat vaihtuneet, mm. kultahelokki jo kokonaan hävinnyt, vaikka se viihtyi monta vuotta hyvin. Yhdessä kasvatettava tarha-alpi oli sille liikaa.

Viime kesä hupsahti jotenkin ohi, kun innostuin tekemään siirrettäville kasveille uusia kasvupaikkoja alapuutarhalle, mutta ensimmäisiin löytyivät kasvit lähempää, kun nämä etupihalta muuttavat olisivat olleet melko matalia ja näkymättömia noihin paikkoihin. Niinpä hankin syyshortensioita ja niiden joukkoon pihan eri paikoista löytyneitä sitkeitä vuorikaunokkeja. Ja sitten tulivat arboretum-hommat. Pihapenkki huokasi saaneensa armovuoden...


Päädyin lauantaina hakemaan lapion, talikon ja perunakuokan pulkan seuraksi. Irtinouseva aines ensin suojamuoville, kasvimättäät voi panna jopa suoraan pulkkaankin. Olin katsastanut, että se alatien varren penkki hyvinkin nielisi lisää tarjokkaita, kun siitä oli hävinnyt melkoisesti kasveja jättimalikkasienen rihmastorintaman mentyä ylitse. Viime kesänä jo kuokin tilalle ehtinyttä vuohenputkea pois, joten työ ei ollut aivan äärettömän toivotonta.

Pohjoissyrjällä penkki on matalampi, ja sitä oli aika helppo lapiolla nostaa vanhalle keinunkatokselle, joka nyt palveli uusiokäytössä, kun keinu oli mennyt metallien keruuseen jo pari vuotta sitten. Toin pulkassa toiseen päähän siirrettäviä kasvimättäitä sen verran, kuin arvelin mahtuvan. Kolossaan on jo pensaskärhön Clematis recta mätäs, joskaan en ole ihan varma, paljonko sitä tällä yrityksellä yläpihalta nousi, kun pohjalla tuntui vielä routaiselta. Siinä on kyllä tilaa vieressä, jos vielä jotain löytyy ja viereiseen tuijaan saa kiinni tukinaruja, vaikkei tuo niin kovin korkeaksi kasvakaan. Muu massa lienee peitto- ja idänkurjenpolvea sekä ainakin tarhakieloa. (Itse asiassa sen kielon nimi ei virallisesti ole tarhakielo, se on annettu kallio- ja lehtokielojen hybridille, mutta siihen aikaan kun äitini sen 1960-luvulla sai naapurista, sitä sanottiin sillä nimellä. Se eroaa tavallisesta kielosta siinä, että on paljon rotevampi, tummanvihreä- ja kiiltävälehtinen, ja kukat ovat isommat, laakeammat kuin majaliksella. En ole nähnyt Convallaria majaliksen ssp. montana-muotoa, joka on alkuperältään pohjoisamerikkalainen, joten en tiedä, olisiko tämä se.)
Massojen lisäyksiä alareunan puolelta. Siitä oli lahonnut yksi kappale aidakettakin, pitää uusia, etteivät mullat vieri. Myyrät mylläsivät niihin aikoihin melkoisella voimalla, kun laitoin näitä aidakkeita, joten osa on jo jouduttu vaihtamaan edellisinä vuosina. Keinunkatoksen tukina palvelleet kaksi melko pitkää alumiiniputken kappaletta saavat jäädä kärhölle tukikepeiksi, kun muoviset vihreät tuntuvat hieman taipuilevan.
Tuon tuijan vasemmalla puolen kukkapenkki päättyy, ja siinä on asunut Elsan peruja ollut kuolanpioni Paeonia anomala, jonka siirsin silloin vuonna 2000. Osa ylös kaivetusta mättäästä lohkesi silloin, joten penkkiin tuli kaksi kuolanpionia, toinen hieman lähemmäs tietä. Jättimalikka kuritti kuitenkin sitä pienempää lohkaretta aika lailla, enkä ollut varma, tulisiko siitä mitään, mutta näytti jo muutaman kukan jaksaneen kehittää viime vuonna.

Kuva netistä, kun en jaksanut plarata omia...

Tässä suurin kuolanpioni-mättääni, kuva eilen, joka on kasvanut niin, että 10-15 cm:n reunaosa otettiin tuttavan kukkamaata ilahduttamaan eilen. Saan sitten tuon  penkin ja viereisen tuijan rajaaman polun vähän isommaksi, kun usein pitää kulkea puutarhakärryjen kanssa sinne pitkän penkin alapuolelle. Keltapeippiä kasvaa juurellaan.
Muut mullat ja paakut pääsivät jatkamaan olojaan yläpihan puolella, siinä sijoittelin kasvustoja ja multia kolmeen kohtaan, joista kahdessa oli jo ennestään ollut kukkapenkki. Nyt muovin alla olevasta jäännösmassasta vielä osa kulkeutuu niihin, kunhan jaksan, ja loput sitten alatien varteen sitä pitkää penkkiä kasvattamaan.

Talon syrjästä suoraan tielle päin olevaa penkkiä paisutin noin vajaalla puolella neliöllä, että sen reuna on kohtisuoraan tielle päin, tuijan lähelle asti.

Toinen entinen penkki oli tehty jo aiemmin, mutta kasvatin senkin kokoa noin 50%. Se on kotikujan varressa, eikä siinä nyt ollut kasvanut mitään, kun en ollut ehtinyt tuumia asiaa. Tiilipenkereen reuna tekee metrisen pudotuksen tuossa kohta, joten tässä ei paljon liikuta, mutta lumia tule talvella paljon.
Tien reunaksi on istutettu kolme kartiotuijaa, ja tässä on nyt kaksi etupihasta ulompaa, joiden jälkeen tulee papulanruusuaitaa. Niiden väliin mahtui vielä penkin aihiota.
Näiden kolmen penkin asukkaat ovat ainakin kurjenpolvia ja kieloja, mutta sitten kesällä näkyy, mitä muuta löysin....

Pation laiteessa olevan kukkapenkin asukkaina on ollut vajaan 10 vuoden ajan kaksi timanttituijaa, joiden vieressä kasvaa mm. kartanopionia Paeonia x hybrida. Tästä kuvan kohdasta kaivettiin tuttavan kassiin osa toisesta pois, koska olen onnistunut saamaan tähän myskimalvan siementaimia, jotka jo viime vuonna kukkivatkin.
 Kartanopionin kuva on tästä blogistani, postaus 13 06 2017.

Alatien varren penkistä meni vielä samalle maailmanvalloitusmatkalle yksi Elsan peruna ollut talonpoikais- eli tarhapionin Paeonia x festiva mätäs, joka sekin siirrettiin vuonna 2000 etupihan penkistä kuolanpionin siirron aikoihin.
Tarha eli talonpoikaispioni, kuva on netistä ja blogista Ritvan elämää..
Sekin pensas halkesi silloin, joten niitä oli kaksi. Nyt pussitettuun kohtaan näytti kyllä jääneen vielä sitä kasvia teresanruusun juuren ankkuroimana.

Syksyn useat ja omat alkuviikolla aikana tekemäni oksasavotat saivat jatkoa vielä lauantai-sunnuntaiperiodina 28-29/4, kun sain apujoukkoja. Toivottavasti ne ovat nyt pitkäksi aikaa ohi, koska jälkiraivausta tulee niin kovin paljon. Varmaan kekojen selvittelyssä menee enemmän kuin toukokuu... Nyt oli työn kohteena tiuhoja tuomi- ja pihlajapusikoita, keloutuva omenapuu ja sellaisia havu- ym. puiden alaoksia, jotka haittaavat liikkumista kulkuväylän varressa kasvaessaan.

Kaivonkopista oikealle on lehtikuusen runko paljaana 4 m:iin asti, sen oksat laskeutuvat lähes maahan polulle ja viereisten pensaiden päälle.
Omenapuusavotan lajittelu tuotti haketettavan kasan oikealla ja sahailtavat vasemmalle. Muut syntyneet oksakasat lähempänä taloa tai vielä syntysijoillaan.
Elsa- hopeakuusi on myös saanut luopua monista alaoksakiehkuroistaan, kun se on parkkialueen vieressä ja oksat alkoivat jo vallata puolet toisen auton paikasta. 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Palmusunnuntaina 2018

Äsken kuikuilin pihalla mursketta ripottelemassa, ettei tulisi liukastumista, jos sattuisi niin, että virpojia kävisi vierailemassa.
Kevät ei ole vielä saapunut, vaikka juuri on eletty se yö, jolloin kellonaikaa muutetaan tunnilla eteenpäin. Tietokoneeni osasi sen tehdä itsestäänkin, kuten ennenkin, muut laitteet pitää itse asettaa. Siis kesäaika on tällä hetkellä 08.12 am.

Yön aikana oli tapahtunut ihan ihmeitä, kun pitkään räystäällä riippunut lumi oli tipahtanut alas!
Varhaisaamu on elettyä ja mennyttä. Tätä päivää juhlistaakseen luonto päätti antaa pakkasettoman yön, joka on ollut kovin harvinaista herkkua tämän  vuoden puolella, taisi olla tammikuun lopulla se edellinen kerta.

Ajotien varren maisemat maantielle päin.
Murskeilun jälkeen....
Toki on joinakin päivän parhaina hetkinä käyty nollan yläpuolella, mutta sateet ovat olleet etupäässä pakkaslumia, eikä niitäkään paljoa ole kertynyt. Metrinen penkka lapioiduissa kohdin kuitenkin odottaa sulamistaan.
Viime yön tuloksena piharuukkujen talviasetelmat olivat päässeet lumikuormastaan, mutta joulutähtikukat olivat vielä tiukasti jäässä, eivät nousseet. Jos kuitenkin nyt innostuisi pääsiäiseksi tuomaan pikkunarsissiruukkuja kaupasta, niin ei ainakaan alkuviikosta, kun ollaan taas enemmän pakkasen valtakunnassa.
Siispä on tyydyttävä sisätilojen kevätseurantaan, sielläkin ollaan kovasti myöhässä. Lämpötilojen ja valon puolesta olisi mustanmerenruusujen Achimenes kevätpuuhat voinut aloittaa jo tammikuussakin, mutta kun talo oli pari kuukautta kylppäriremontin vallassa, en etsinyt viime vuotisia ruukkuja ennenkuin vasta helmikuun viimeisinä päivinä.


Ruukut olivatkin pullollaan pikkukäpyjä, ja kun en raaskinut mitään niistä hyljätä, niin sen seurauksena on nyt kymmeniä poikasruukkuja odottelemassa paikkaansa tässä maailmassa. Aika tavaran kaupitsee, toteaa sananlasku... Sekä valkokukkaisissa että violeteissa oli paljon alkuja, yhdistelin aika moneen ruukkuun molempia, mutta jokunen on vain yhtä laatua.

Niiden tunnistaminen on helppoa, kun violetit kasvavat paljon isommat versot ja lehdet, mutta värikin sen jo sanoo, sillä valkoisten lehdet ovat vaaleammat ja vähemmän karvaiset. Monena vuonna on violettien kukinta alkanut jo pääsiäiseksi, mutta nyt siihen kuluu vielä ainakin pari viikkoa.


Vaikka alunperin oli tarkoitus tehdä remonttia vain pesuhuoneeksi tarkoitetussa osassa, niin jotenkin lipsahti ehostelua eteisenkin puolelle, jossa seinäpanelit viimein saivat vaaleampaa väriä. Nehän olivat olleet seinillä käsittelemättöminä jo vuodesta 2000, joten valoisuus lisääntyi ihmeesti! Vintin varastoista löytyi entisessä kodissa olleen kirjahyllyn joutavia osia, joten nekin saivat maalia ja tulevat tähän tilaan kapean kukkapöydän virkaan ikkunan alle.  Tuossa nyt odottavat seinällä sijoitustaan.
En ole sijoittanut seinille vielä mitään, jos aiottu huonekalujärjestys vielä jotenkin vaihtuisikin. Katsotaan nyt se lattiapäällyste ensin paikoilleen.
Eteisen ehostusremontti on tässä suhteessa kesken, sillä viikonvaihteessa tulee termomatto vielä asennettavaksi lattialle, ja sitten vasta kalut lopullisesti. Entisistä tavaroista ainakin sisareni Marja-Leenan tekemä lasityö-kukka ja tytär Helenan matkatuliainen Unkarista, kuivatut Pulsatillat kehyksissä, ovat päättäneet vallata tässä seinätilaa.


Helenan myöhempi tuliainen Mikkelin suunnalta, huovutustyö Kukkaköynnös on jo aikaa sitten tehty seinäkoristeeksi, ja nythän se sopii tähän uuteen vaaleuteen, kunhan paikka tulee katsottua.


Kupariköynnöksen Episcia cupreata versot ovat jo venähtäneet, joten oli aika tehdä latvoista pistokkaita. Pari astiallista vielä odottaa istuttamista, toiset kaksi matkasivat jo uusiin koteihinsa. Enemmänkin voisi tehdä, kun kahdessa ruukussa on vielä leikkuun kohteita.


   Enkelinsiipi Begonia corallina-hybridi on niin kova kasvamaan, että sitäkin on vähintään kerran vuodessa leikattava ja parhaat pätkät veteen juuria tekemään. Nytkin on yksi astiallinen odottamassa. Nuo kolmiokäenkaalin Oxalis trangularis ruukutkin, joita on kaksi, voisi taas jakaa. Kunhan tulisi tilaa...

Kylppärin puolellakin on kaksi valoisaa ikkunaa, joten osa huonekasveista sai paikkansa täällä. Kiinanruusuja Hibiscus sp on kaksi, toinen niistä matkusti tänne, samoin jouluksi hankitut kolme huonesypressiä Chamaecyparis lawsoniana ja hopean värinen kapealehtinen begonia. Päiviltä saatu pääsiäisruukku helmililjoja Muscari armeniacum siirtyi myös tälle puolelle, koska huonelämpö on hieman pienempi kuin asuinhuoneissa.

Tänä vuonna en kasvata pääsiäisruohoa, sillä vuosi sitten hankin kestokoristeen amerikanreisulla tekokukkien kaupasta
Mukavaa pääsiäisen odotusta!