torstai 2. toukokuuta 2019

Näinköhän vuodet ovat veljeksiä?


Nämä kuvat ovat tältä aamulta sen sateen jälkeen, lämpötila on +4C. Scillat jaksavat vielä pitkään! 
Melko tarkkaan on kevät edennyt samaan tahtiin viimevuotisen kanssa. Kuivuuttakin on ollut jo kauan, sillä pohjoiset korkeapaineet ovat juuttuneet lähes muuttumattomiksi säätiloiksi. Päivänpaistetta on riittänyt huhtikuussa, mutta kun ei saatu sateita, niin lumipeite häipyi hitaasti haihtumalla taivaan tuulien mukaan. Vasta pari päivää ennen vappua lipputangonpenkin viimeiset lumet lähtivät.

Näissä kuvissa ollaan huhtikuun 9 päivän aikaa. Lumipeite on vielä selkein elementti, mutta eteläseinustat jo sulia, vaikka ruukuissa routa pitää vielä kanervat kiinni toisella syrjällä.  Narsissiruukkujen ensimmäiset  tulivat kyläilylle. Joulusypressit vuodelta 2017 viettivät talven kyllä sisällä, mutta viime kesäksi tulivat pihan ruukkukasveiksi ja jäivät talvehtimaan. Hyvin kestivät hengissä!
Nämä kuvat ovat huhtikuun 20 päivän tienoilta. Pohjoiseen kääntyvät rinteet ovat vielä osin lumisia, mutta monet peltoaukeat ovat jo tulleet vapaiksi. Ensimmäiset kevätlumipisarat Leucojum vernum tervehtivät kiven kupeen lämpimällä puolella.
24 huhtikuuta onnenpensas Forsythia avasi kukkansa autotallin koristeiksi, ja edelleen se jatkuu. Scillat ja kevättähdet olivat kukkeimmillaan.
Routa on sentään seudullamme lähes ehtinyt sulaa. Sen näkee siitä, että koivujen silmut avautuivat hiirenkorville viime viikolla. Vuokkoaika on kohta parhaimmillaan näillä seuduilla, sinivuokko ja valkovuokko ensin, viikkoa myöhemmin keltavuokko (kaikki nämä vain koristekasveina meidän kylällä). Alkukeväiset lumikellot Galanthus ja kevättähdet Chionodoxa jo alkavat lopetella, esikkojen ja mukulaleinikkien nuppuja näkyvillä.

Tässä ollaan jo kuun huhtikuun loppupäivissä. Päivälämpötilat olivat lähes kesäisiä, ja puut tulivat nopeasti hiirenkorvalle, jopa hevoskastanjakin. Elsa-hopeakuusen alla on nyt vehmaampaa kuin ennen, kun alaoksien poisto antoi lisää valoa puun tyveen. Pikkukäenrieskat Gagea minima kukkivat vuorostaan.
No ettei nyt ihan yksitoikkoista olisi, on saatu hieman sadetta viime yönä, kovin niukkaa toistaiseksi. Ilma on myös jäähtynyt, joten ei tämä se hyvää tekevä lämmin kevätsade ole.
Lehtoimikät Pulmonaria obscura kukkivat.
Kuriilienkirsikka Prunus nipponica var. kurilensis alkaa availla nuppujaan, mitään vaaleata ei vielä eilen nähnyt. On totisesti aika suppea latvus, kun oksat kääntyvät melkein kohtisuoraan ylöspäin.
Vuorenkilpienkin kukkakausi kuulutetaan alkavaksi. Lehtokotilot syövät meillä aika monet uudet lehdet reikäisiksi syksyn aikana.
Ja lopuksi vielä kuva tämän talven sisäkasveista joulu- eli huonesypresseistä Chamaecyparis lawsoniana ja kiinankatajasta Juniperus chinensis, jotka rohkeasti ovat olleet jo pari viikkoa etupihalla tottumassa. Vettä kuluu aika paljon. Kataja on ruskettunut osittain, saapa nähdä, miten jatko sujuu.

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Kevättä kohti hissutellaan


Isoissa piharuukuissa näyttävät hyvin talvehtineen joulusypressit vuodelta 2017, nehän istutin vuosi sitten keväällä ulos tuomaan vihreyttä orvokkien taustaksi. Lopuksi kesäkukat vaihtuivat kanervaruukkuihin, ja kaipa niiden keräämä lumisuoja oli tarpeeksi antamaan tilaisuuden myös näille krantuille kasveille, ja kun sain kanervan irti jäästä, niin tilalle tete-narsissin ruukku, muita ei vielä viime viikolla ollut meidän taimikaupassa myynnissä.
Viereisessä ruukussa tilanne on yhtä hyvä. Onneksi näille aurinko ei osu kuin vähän aikaa tälle kohtaa, muuten ehkä jo olisivat kuivuneet. Jouluksi 2018 on myös hankittu sypressejä ja yksi kiinankataja, jotka ovat varronneet pesuhuoneessa talven ulospääsyä.  Muutama uusi iso ruukku saa siis myös puuasukkaan...
Odotettu muutos kevään etenemisessä tuli tällä viikolla, kun saatiin pitkällisen vartoamisen jälkeen korkeapaine ainakin vähäksi aikaa väistymään.

Katsuran Cercidiphyllum japonicum runkoa talviasussa. Sen kuori on melko punaruskea, mutta näyttää jäkälöityvän helpolla.
Hopeakuusen Picea pungens Glauca rungon alaosaa. Siitä on poistettu pois monta kertaa alimpia oksakiehkuroita, kun ne venyvät pituutta ja tila ei riitä enää kulkemiseen ohi. (Katsura näkyy takaoikealla.)

Iso matalapaine parkkeerasi koko etelä-Suomen ylle, josta on seurannut varsinkin keski-Suomeen runsaita kosteita antimia ja huonoja ajokelejä. Vanhat ja viisaat eivät toki talvirenkaistaan vielä luopuneet, vasta lähempänä vappua tulee virallinen vaihtoraja vastaan. Mutta joskus on saatu paksuja suojalumen massoja toukokuullakin, ja kesärenkailla ei ole ollut menemistä liikenteeseen.

Tilanne hangista 07 04 autotallin nurkalta pellolle päin. Polkujen paikat ovat lumettomat. Havupuiden alimmat oksat ovat vielä hangen vankeina.
Korkeapaineen pitkään vallitessa tiet olivat ehtineet kuivua, ja sehän houkuttaa vaihtamaan kesärenkaisiin. Meidän pihatie muuttui sulaksi kuitenkin vasta viimeisen maaliskuun viikon alkaessa.
(Karmein muisto myöhään yllättäneestä talvikelistä on äitienpäivän tienoista vuodelta, jolloin nykyinen nelostie oli moottoritienä Lahden kohdalla juuri otettu käyttöön. Sillä kohtaa, missä tie 12 kulkee sen päällä, sattui kuolonuhreja vaatinut kolarisuma. Itsekin olin silloin kesärengasvarusteilla menossa Kanta-Hämeeseen, ja ajonopeus oli niin hiljainen, että matka vei toista tuntia enemmän. Tuskin yhtään kertaa uskalsin kolmosta enempää panna vaihteeksi.)

Kuvat tänä aamuna

Tänään on saatu muutama sentti räntää aamuyön-aamupäivän aikana, mutta nythän se on jo pois kulutettu, kun sade on ollut enempi vettä. Linnuilla on selvästi laulukauden avajaisten kenraaliharjoitus jo meneillään, niin reippaasti peppo, punakylki- ja mustarastas jo ääntelevät. Tuoksukin on toinen kuin eilen.

Tässä tamppaustelineen takana oli pitkiä koivunrungon kappaleita, jotka muuttuivat uuniin pantavan mittaisiksi. Näyttäisi olevan melkoinen oksasavottakin siinä odottelemassa...
Paksuja lumihanget vielä ovat, mutta ei juuri yli puolen metrin paitsi aurauskinoksissa. Avonaisella pellolla näyttäisi olevan noin parikymmentä senttiä yleisimmin, ja puiden ja pensaiden kohdat jo lähes paljaita. Viime jouluksi tehty runkopuiden sahailu peitti tulokset silloin sataneeseen pysyvään lumeen, ja nyt jo nuokin kappaleet häämöttävät syntypaikoillaan. Kohta on pilkkojan vuoro tulla kehiin.


Pitkään jatkunut kevätkasvien etsiskely tuotti pari päivää sitten ensi tuloksen, kun löytyi jokunen matala krookuksen alku ison hopeakuusen alta. Tänään sain ihailla talon alakulman vieressä lännen puolella olevaa kaistaletta, johon on noussut scillan parisenttisiä lehtiruusukkeita, jossakussa jo sinistä kärjessä pilkottaen. Siinä meidän ensimmäiset scillat yleensä ovatkin, iltapäivän aurinko paistaa siihen kohtaan monta tuntia.


Oleilut muualla Suomessa olivat tehneet sen muutoksen jokavuotisiin toimintoihini, että mustamenerenruusut Achimenes olivat edelleen talviteloillaan, kun ruukkuja pitäisi hoivailla itämisen jälkeen päivittäin. Niinpä vasta eilen tuli aika saattaa tämä kasvatusprosessi alulle. Tänä talvena ruukut olivat olleet kahdessa muovikassissa päällekkäin pohjakerroksen kylmässä non-food-tilassa, joka oli ennen ollut perunakellari.

Kolistelin kunkin ruukun vuorollaan tyhjäksi entisestä, laitoin pohjalle taitellun talouspaperin estämään mullan valumisen, ja täytin kasvualustaksi hankitulla hiekkapitoisella taimimullalla. Entisen ruukun pintaosissa oli piilossa tavallista pienempiä mukuloita, nehän ovat aivan pinnassa, joten pintamulta piti siis huolellisesti tyhjentää noista aarteista. Minulla on ollut parin vuoden ajan myös valkoista kukkaa tuottavia mukuloita, ne ovat pienempiä, kartiomaisempia ja vaaleampia kuin violettia kukkaa tuottavat, joten yritin saada jokaiseen ruukkuun molempia lajeja.

Kun kaikki entiset ruukut oli taas täytetty, piti vielä etsiä uusiakin ruukkuja, kun mukuloita oli enemmän. Lopulta kaikki olivat lähellä ikkunaa ja patterin lähellä, kasteltuna ja muovi- tai kelmuhuputettuna. Taisi tulla reilusti yli 10 ruukkua, eivät mahtuneet samaan tasoon alahyllylle, vaan osa sai paikan ylähyllystä.

Monena vuonna, kun olen alkanut taimikasvatuksen jo tammikuulla, ensimmäiset kukat on saatu katseltavaksi pääsiäisen - vapun tienoilla. Nyt tuskin on noihin juhlakausiin odotettavissa muuta kuin taimettumista...

Rairuohoa ei enää ollut kaupassa, joten ostin pääsiäisruohon virkaan ohranjyväpussin, joka sekin pääsi eilen alkamaan tehtäväänsä. Kissoille terveisiä! Kelmu on vielä laittamatta kuvan oton aikaan haihtumissuojaksi. Olisin ostanut timotein pikkupussin, mutta sellaista ei ollut saatavilla. Vieressä on yksi isoimmista Achimenes-ruukuista.

Tuoreimmat istutukset pari päivää sitten vesilasissa hyvin juurtuneille taimille.
Edellisvuotinen kuparilehti Episcia cupreata -istutus alkaa kukintakauttaan ja komeilee isoilla lehdillä.
Naapurista viime syksynä saatu yksivärinen rönsylilja antoi vain yhden mutta sitäkin pulskemman pistokkaan, joka on talven aikana komistunut jo isoksi. 
Huonekasveja on talven mittaan uusittu taas, lähinnä rönsyliljaa ja kupariköynnöstä, mutta enkelinsiipibegonia Begonia corallina muistuttaa myös olemassaolostaan, jos sitä ei ajoissa katkaise, varret taipuvat sojottamaan mikä mihinkin suuntaan. Niinpä juurtumisastiassa on taas tungosta, kolme isoa latvaa, ja vanhasta ruukusta puskee uusia, vaikkei siellä juuri ole multaakaan enää...

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Maaliskuun alkua

Melkein kaikki kuvat on otettu tänään. Talon alanurkalta koillista päin iltapäivällä katsellaan, entinen kaivo siinä jo kuoriutunut aika hyvin esiin hankien sylistä. Puut ovat yhtä lumettomia kuin edellisinä monina päivinä, lehtipuiden ja pensaiden silmut jo alkavat pullistella.
Aamulla puoli kymmeneltä näytti juuri sateen loputtua paljon talvisemmalta. Lumi takertui kaikkeen mahdolliseen maastossa, kun se oli etupäässä räntää aamuviidestä aamuseitsemään, jolloin ilma meni vähän pakkaselle.

No ei ihan kuun alkua, kun mennään jo toista viikkoa. Tyypillisiä kevättalven säitä eletään, kun välillä on pakkasta ja lumisadetta, välillä suojan puolella ja hanget alenevat. Linnut ovat olleet jo ahkerina lintulaudalla, talviset varastot ehkä muualta jo huvenneet. Se tuli mieleeni, kun viime viikolla oli jo punatulkkuparvikin yhtenä päivänä kyläilyllä. Närhet sen sijaan ovat viimein lähteneet muille maille, niiden tilalta on naakkoja.

 Ei niin toivottuja iljannekelejä on saatu jo lähes kuukauden kokea, ja vielä niitä tulee riittämään. Juuri pari päivää sitten mietin, että jos ei olisi koiran vessatarpeita, niin mieluusti tekisin lakon ulkoiluun... Onneksi aamuöinen räntä takertui jäätiköiden pintaan, ei ollut tänään enää hankalaa edetä.

Monina vuosina viimeiset lumipakkojen pohjat hädin tuskin häipyvät vappuun mennessä. Juuri päättyi se viimeisin vesisadeaika, kun kääntyi aamulla räntä- ja lumisateeksi, joka nosti lumen korkeutta muutamalla sentillä. Mentiin pikkupakkaselle. Huomenna on toisinto tästä päivästä.

Polun varsi on Tellan kannalta yhtä korkealla kuin jos hyppäisi sänkyyn. Nyt se miettii, eikä hypännyt, koska hanki pehmeni vesisateiden takia eilen niin, ettei tänään ollut hankikantoa.
Taaperruksen jäljet huoltotiellä, on siellä paikoin viitisen senttiä saatu lisää, kun tuuli kinosti joihinkin kohtiin enemmän kuin autotallin eteen, joka on melkein jäätä.
Lumi on melkein puoleen jo huvennut, ja pakkaspäivinä on kivaa, kun on napakka hankikanto jalan alla. Tulee ihan nuoruusajat mieleen, jolloin parhaat hiihtoretket olivat maalis- ja huhtikuun aamuina. Tekosyynä pajunkissojen etsintä, mutta itsessäänkin oli ilo edetä keväthangilla.

Autotallin eteen on pikkuhiljaa alkanut taas kerätä pientä lammikkoa. Tein siihen vuosi sitten kyllä ojan, mutta kun on routa, niin maaston korkeussuhteet ovat erilaiset kuin sulan maan aikana. Räystästipun alle tehty syvänne vie sen veden, mitä sinne kattolumista valuukin, mutta lunta on toki muuallakin. Ojaa ei vielä voi muotoilla, kun maa on umpiroudassa toistaiseksi.

Hevoskastanjan alla rinteellä on tuulikuvioitua pintaa. 
Tämä kuva on samasta kohdasta, kamera suunnattu enemmäs ylöspäin. Puiden tyvillä on jo sulaa.
Rännien ympärillä sula alue on laajempi, kun reipas tuuli levittelee rännivedet laajalle. Kohta pääsee vuorenkilpi aloittamaan kukintojensa muokkausta.
Tänään näin oikein muinaismuiston hangen pinnassa, kun siihen oli aamun aikana tullut samanlaisia kuvioita sataneesta lumesta kuin matalan veden pohjaan aaltojen alla. Ja muutama päivä sitten olleen nuoskasateen jälkeen parkkipaikalla kuusen alla tuuli oli alkanut pyörittää lukuisia erikokoisia lumipalloja. Tiedän kyllä kuvista, että sellaista tapahtuu, mutta tämä oli ensi kerta elämässäni nähdä niitä ihan livenä.

Aamulla otettu kuva autotallista kertoo, että lännen puoleinen lape on vajunut jo paljon ja katon harjakin näkyy, joten lapelumi saattaa seuraavalla vesisateella jo liikkua alas. Idän puolella on paljon enemmän lunta.

Pääsiäinen on vielä toivottoman kaukana, sillä huomenna on vasta ensimmäinen paastonajan sunnuntai. Niinpä pääsiäinen osuukin tänä vuonna vasta huhtikuulle. Pitkään varrotaan keväiseen kellonajan siirtoonkin, se tehdään vasta tämän kuun viimeinen päivä. Näkyi olleen tiedotusvälineissä, että on päädytty siirtyä pysyvästi talvikellon aikaan, mutta eipä se tänä keväänä siis vielä tapahdu.

Tehdään ennen pääsiäistä vielä sen verran aikaa vievä kotimaan vierailu, että mustanmerenruusut saavat olla talviteloillaan. Kun ne laittaa itämään, pitää päivittäin seurata muovin alla olevan mullanpinnan kosteutta ja sumutella, se ei saa kuivua.

perjantai 15. helmikuuta 2019

Föhn-tuulia helmikuulla


Ystävänpäiväksi alkuviikolla saadut saintpauliat kurkkivat koristaan kevätiloa mökkiin. Mikäpä on iloitessa muutenkin, kun päivä on saavuttanut jo 9 h pituuden. Hämärä alkaa jo seitsemän jälkeen ja kestää melkein iltakuuteen.

Pitkä pakkaskausi, kappale kunnon oikeaa talvea laantui tammikuun loppupuolella muhkeisiin lumisateisiin, saatiin kulutetuksi monta viikkoa alkaneesta vuodesta. Näin korkeita kinoksia kuin viime aikoina mitatut jopa rapiat 70 cm en muista näiltä seuduilta, toki lähellä olivat vuosien 2010- 2012 aikaiset saavutukset. Lumet saivat valtaansa pensaat ja puidenkin alimmat oksastot, moni kääntyi ihan maata kohti. Polut muuttuivat lumikanjoniverkostoksi tontilla.

27 01 2019 otetussa kuvassa esittäytyy valkoinen pihasyreeni, jonka melko iäkkäät rungot ovat jo muutamia lumenpainoja nähneet.
Ylämäelle istutetut purppurakuuset Abies amabilis omaavat sellaiset anatomian, että havuoksan kärki on hyvin leveä, jolloin se kerää äkkiä lumimassan ja painuu reilusti maata kohti. Oksien suojaan jää mukava piilopaikka yöpymiseen vaikkapa jänikselle...
Samat syreenit paria viikkoa myöhemmin eli 06 02 2019 kuvattuna ikkunasta viimeisimmän suuren lumisateen jälkeen. Suurin osa ihan maata vasten. Niin paljon on ollut lumitöitä, että tortutkin jäivät leipomatta.
Pihan timanttituijat lumikääröissään, kuva myös 06 02 2019.

Koiran ulkoilutusreisuilla tuli seisahduttua melkein joka päivä toviksi lintujen ruokintapaikalla ja samalla sen lehtikuusen lähellä, jonka vierelle istutin 1990-luvulla mantsurialaiskasvi siipiköynnöksen Tripterygium regelii. Sillä on hyvin samanvärinen verso kuin läheisillä koreansyreeneillä Syringa wolfii, joten en edes alkuvuosina sitä tunnistanut, kun se kasvoi hitaasti. Lehdetkin muistuttivat kovasti toisiaan. Kun juuret olivat viimein kasvaneet täyttömaapenkan laitaan kuntoon, alkoi liaanimainen kasvu. Kuvissa on sekä tuon lehtikuusen latvustoa että tyvipuolta. Kuusi on jo useita metrejä korkea, ehkä 7-8 m ja mielestäni siipiköynnöksen melko haarattomia varsia ulottuu ainakin 4 m:n korkeudelle.

Alakuvassa  näkyy, että köynnöksen tyvi on noin 0,5 m oikealle puusta, ja melkein samalla kohdalla on myös syreenin tyviosaa, alemmas rinteelle istutettuna. Kuvat on otettu 12 01 2019. Sekä syreeni että kaikki tonttini lehtikuuset ovat samaa mantsurialais-alkuperää. Syreenit ovat noin kaksimetrisiä.

Reilusti helmikuutakin elettyä on viimein saatu tuta suojailmoja, joista nykyinen viikko on komeinta, kun tänään on saatu föhn-tuulien voimalla jo +6C asteen aikoja etelään. Sen verran ollaan aiemmin oltu pakkasen puolella öillä, että koiran kantava hankikanto on ollut totta, mutta tänä aamuna tassut jo upposivat paikoin.

Toki vieläkin on reilusti lunta, 40 cm katoista päätellen, mutta Utin virallisen tilaston mukaan vielä 60 cm. Yhtenä päivänä viikonvaihteesta alkoi jo tulla lätäkköä vesisateiden aikaan autotallin oven eteen viimevuotiseen tapaan, onneksi se oli vain harjoituserä. Viikon aikana lumien pinta on paikoin alentunut n. 30 cm, joka selittyy sillä, että se oli kaikki kevyttä pakkaslunta, joka nopeasti aleni noina vesitihkupäivänä.

Tämän päivän tuulinen näkymä alapuutarhaan
Kaikkein parasta tässä on, että puut ovat vapautuneet lumikuormistaan ja seisovat nyt havut vihreinä odottelemassa seuraavia talven käänteitä. Mahtuuhan tähän talvisia vaiheita monen viikon ajaksi. Muistelen, että helmi-maaliskuussa satoivat suurimmat lumet vuonna 2010. Syreenipensaani eivät ole notkojaan oikaisseet, on odottamassa melkomoinen urakka keväällä versojen korjaamisessa.

Makuuhuoneen kukkalaudalla on hieman viileämpää, ja enkelinsiipien ja kilpipiileain uudet ja entiset kasvit puskevat versoa jo innoissaan.
Sisähommissa olen kovasti aikataulusta jäljessä, kun mustanmerenruusuja ei ole vielä lainkaan tuotu uuteen kasvukauteen viriämään. Viime vuonna ne tuli laitettua niin aikaisin, että kukinta oli loppumassa jo heinä- elokuun taitteessa. Nyt ajattelen, että kun ne ovat viileimmässä eli hillokellarissa talvehtimassa, niin tuon ne esiin vasta maaliskuun loppupuolella, koska silloin ainakin varmasti kasvuvauhti on parempaa korkean auringon takia.

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Orjanlaakerin aikaa

Kuva on netistä haettu, ja oli taimia myyvän liikkeen esittelykuva. Kohteena on pensasaidaksi ehdotettu myyntilajike Alaska.
Oma joulukoristeeni, jossa aihetta on muotoiltu lasityönä.
Eräs kauneimpia joulunaikaan liittyviä kasveja on orjanlaakerin oksa, kiiltävälehtinen ja punamarjainen.  Kulttuuriperimässä sitä on antiikin ajoista lähtien käytetty koristeena ja meillä ja muualla useasti nimitetty misteliksi, joka kuitenkin on ihan eri kasvi. Eipä noita kumpaakaan meillä luontaisesti kasva, ehkä siksi käsitysharha sitkeästi pysyy.

Oikea misteli kasvaa ainakin lehmuksen, vaahteran, pihlajan ja poppelin oksistoissa, sen juuret ottavat vettä ja mineraaleja isäntäkasvin solukoista.

Se, että sekaannus on syntynyt, voi tietysti johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että misteli Viscum album on puuvartisten lehtipuiden loiskasvi, joten sitä on voinut kasvaa enemmältikin juuri orjanlaakereissa, jotka piikkisinä suojaavat lehdistönsä rauhaan hennomman asujan. Misteli on varsinainen vanhojen aikojen yrttikasvi, ja sitä kuitenkin on paljon etsitty monenlaisten lehtipuiden oksistoista liemipataan laitettavaksi.

Raakoja marjoja vielä tässä orjanlaakerikuvassa!

Orjanlaakeri Ilex aquifolium kuuluu orjanlaakerikasvien Aquifoliaceae heimoon. Heimolle lähimmät sukulaiset löytyvät esim. kelasköynnösten Celastraceae joukosta. Ne ovat niinsanottuja lehtipuita ja pensaita. Sukuun Ilex, joka on heimon suurin suku, kuuluu lähes 400 lajia, lähes ympäri maailman, ei kuitenkaan pohjois-Amerikan länsiosissa tai viileässä osassa Euraasiaa.

Orjanlaakeri pienehkönä puuna tässä 1970-luvulta peräisin olevassa Kasvien maailma-kirjassani.
Samasta kirjasta ja samalla aukeamallakin oleva anatomiakuva. Matee-pensas Ilex paraguensis on piirroksen oikeanpuoleisin oksa, orjanlaakeri Ilex aquifolium punaisine marjoineen vasemmanpuolinen. Keskellä on joku noista muista neljänsadan lajin joukosta.
Ilex- suvun merkittävimpiä edustajia on etelä-Amerikassa kasvava Ilex paraguensis eli matee, jonka lehtiä käytetään teen tapaan. Lämmintä juomaa tai rohdoslientä. Nimi tarkoittaa ketsuankielessä kuitenkin juoma-astian alkuperää eli kurpitsaa, sillä se nautitaan pullokurpitsasta tehdystä kupista tavallisesti pillillä imien. Tuo juomatyyppi on nykyisin levinnyt toki muuallekin maailmaan! Matee-kasvin lehdissä ei ole piikkireunusta kuten orjanlaakerilla.

Orjanlaakeri saattaa kasvaa jopa 25 m korkuiseksi puuksi, vaikka keskimäärin se esiintyy  paljon matalampana, usein peltoja reunustavissa pensastuneissa aidoissa. Se kuten mistelikin leviää mm. lintujen syömistä marjoista. Sitä on joskus ennen kasvanut lähinaapurissa Ruotsissa, mutta on kuulemma sieltä luonnosta hävinnyt sukupuuttoon. Vielä sitä tavataan kuitenkin mm. länsi-Euroopassa, Brittein saarilla ja etelä-Norjassa. Etelä-Eurooppaan asti yltävä levinneisyys tekee sen, että se saattaa risteytyä muiden lähilajien kanssa. Nykyisin myytävissä pensasaita- ja huonekasveissa näyttäisi olevan käytetty myös risteyttämistä, kuten tuosta alla olevasta kuvasta näkee. Kuva on peräisin suomalaisen bloggaajan kukkakauppa-ostoksesta.

Tämä on selvästi risteymä siitä syystä, että lehdenreunojen piikkisyys puuttuu. Eipä risteymä aina olekaan paha juttu, sillä monet niistä ovat parempia sietämään ympäristön paineita kuin alkuperäisvanhemmat, jonka takia niitä siis tehdäänkin.
Orjanlaakeri-tietoja hakiessa ei voi olla panematta merkille, että taitaa olla nykyisestä muotikasvista kyse. Haetaan brittiläistä tunnelmaa joulun seutuun, tai uusia orapihlajaa (onneksi!)  korvaavia pensasaitakasveja. Varsinkin etelä-Suomessa tuollaisia uusia virtauksia esiintyykin, kun talvet lauhtuvat. Valistunut veikkaukseni on, että varsinkin lounais-Suomi tulee otolliseksi Lohjaa myöten, kun ilmavirtaukset tulevat lännen kantilta.