lauantai 26. syyskuuta 2020

Lämpöennätyksissä eletään?

Kokeillaan tähän Päivin ohjaamana kuvatekstiä: Ruskan värit näkyvät vaahteroiden ja pihlajien latvoissa, mutta kuvan vienokirsikka Prunus maximowichii ehti pudotella jo omansa maahan.

Ensi alkuun tiedoksi, että blogger on uudistanut alustaansa postauksien tekemisessä, joten mennään nyt alkukankeuden merkeissä. Löysin sentään (vahingossa) kuvan liittämisnappulankin, kun avasin näkymän koko ruutuun. Toivottavasti löydän muitakin vaihtoehtoja. Ainakaan kuvaan ei saa enää erillistä kuvatekstiä suoraan, joten ei ole kuvatekstejä.  Sen sijaan kuvaa voi venyttää eri kokoon, jota siis tietysti harjoittelin. 

Tänään on luettu somesta, että tämä viikonvaihde päässee lämpöennätysten kärkeen. Lämmintä on ollut jo useana päivänä, ja lisää vielä muutamia tulossa. Hikeä pyyhkien tehdään syyskuun lopun puutarhahommia, niitähän aina piisaa. Tella-koira haluaa olla aivan vieressä mukana, joten mennään niillä resursseilla, se tahtoo sanoa, että yleensä selvästi alle tunnin rupeama, ja eihän niitä montaa päivään mahdu.


Yllä olevassa kuvassa on tehdyn työn jälkiä, sillä viikko sitten kävi naapurini moottorisahan kanssa pihasyreenien pensaita nutistamassa. Olivat päässeet jo moneen metriin, ihan pikkupuita. Otettiin maan tasoon kaksi talon pohjoispuolella olevaa isäni aikoinaan 1960-luvulla istuttamaa pätkää, jotka oli tehty, kun taloon oli silloin tullut vesijohto ja viemäri ja sille puolelle taloa oli jouduttu tuomaan täyttömaita. Pensaat oli istutettu maan sitomiseksi. On niitä leikelty alas minun aikanani jo useammankin kerran, mutta kasvuhaluja tuntuu olevan edelleen tallella. 


Tässä kuvassa on toinen katkaistujen syreenin runkojen paikka, istutettu alunperin herukkarivien läheisyyteen jostain syystä. Ehkä estämään kulkemista siltä kohtaa niiden vesi- tai viemäriputkien takia, en tiedä. Tuossa vasemmalla on likusterisyreeni, siinä on sijainnut 1960-luvulla ns. talouskomposti, jonne tuotiin likaämpärillä syntyvää pesu- ja tiskivesijätettä ennen viemärien aikaa. Toinen kaari on sakokaivon ympärille tehdyllä täyttömaalla. 


Työssä ollessa voi katsella syysvärien saapumista. Keskellä vanhaa kasvimaata on punatammi, jonka yksi pienehkö runko on vaihtanut lehtien värin helakkaan, muut ovat vielä täysin vihreitä. 


Ylämäellä on mongolianvaahteroita, joista toinen osaa vaihtaa väriä, toinen ei. Viime kevään puusavottahommien takia etummaisesta piti leikata puolet pois, joten sen takaa näkyy nyt punastuneen oksistoa. Väriä vaihtamaton peittää kuvan vasenta laitaa, siinä on vielä liian monta runkoa toispuoleisesti, joten sahaa pitää käyttää sitten joskus.

Syreeneissä oli pitkä ohut runko, lähes haaraton alhaalta ja latvassa tiheähaarainen painava lehvästö, jolla on taipumusta painaa varsi ison sateen seurauksena luokille, josta se ei enää jaksa suoristua. Siksi niitä on leikattava. Leikkuuta pitäisi harrastaa maantienvarren aidassakin, joka myös on pihasyreeniä.  Mutta se on toinen juttu, kymmeniä metrejä, tarvittaisiin enemmän väkeä, kun pitää kumminkin työskennellä maantien laidassa.


Kuvassa näkyy sakokaivon kansi ja klapipino, taustana katkaistut syreenien tyvet rivissä. Roudailin viikolla lehtevät latvustot isompiin kolmeen kekoon, jotka yleensä olen sitten lopuksi tehnyt hakkeeksi. Nyt ei vielä ole se aika, kun lehdet eivät ole hellittäneet otettaan, ne tukkivat hakettimen nieluruuvin, josta massan pitäisi mennä ulos koneesta. Sahalla oli rungot saatu polttopuun kokoisiin kappaleisiin, jotka sitten vähitellen kokoilin talon lähelle tasanteelle, jossa ei juuri kasva ruohoa. Siinä tuulee sopivasti ja puut kuivuvat uuniin kelpaaviksi, ehkä jo ensi syksyyn mennessä. Tänään oli näiden töiden valmistujaispäivä. Taustana kuriilienkirsikan syysasu, sen helein aika alkoi eilen.


Ruohonajoa riittää puutarhalla edelleen, sillä siellä on monta kierrosta koiran kanssa päivittäin. Entinen Stiga-leikkurini on vaihtunut viikko sitten itsevetävään ja kevyempään koneeseen, jota tosin ei vielä ole vihitty työhönsä. Kuva on syyskuun alusta. Tässä kuussa on leikattu käytäviä pari kertaa, kun on sattunut kuivempi aika. Uudessa koneessa on sivulle heittävä suppilo, joka ehkä estää ruohosilppua paakkuuntumasta koneen teräkoteloon, mutta aika näyttää, jääkö se siihen. Ei sillä ihan pensaan tai penkin vierestä ajeta. Mutta siihen on trimmeri.


Ehkä ensi kausi on helpompi, vanha kone oli voimilleni liian painava, ja trimmeri on osoittautunut oivaksi avuksi kantoisilla ja kumpareisilla väleillä.

Meidän maantien varressa ei ole lainkaan jalankulkijoille sopivaa kaistaa, vain ojanpiennarta. Sen takia pitäisi ajatella sitä pensasaidankin hoitoa, ettei satu huonolla aikaa kaatuilemaan pientareelle. Tie on niin kapea, ettei jalankulkija juuri väylän puolelle uskalla mennä, vaikka teoriassa onkin kylän läpi 40 km/h ajonopeus. Harva sitä haluaa ajaa, varsinkaan tänä vuonna. Jostain syystä, liekö koronan uhka antanut tarpeen mennä kuin viimeistä päivää?


Lopuksi kuva syysasterista, joka on tänään alkanut vihdoin avata kukkiaan. Se on reilun metrin korkuinen vanha pensas, joka on siirtänyt kasvunsa multavampaan kohtaan ja tuntuu nyt voivan paremmin kuin ennen. Hyvä niin.

2 kommenttia:

  1. Hei, minullekin tuotti vaikeuksia omata uusi bloggerimalli. Mutta pianhan me opimme! Sinulla on iso piha ja paljon töitä. Mutta puutarhatyöhän on mukavaa. Minulla on sinulle haaste blogissani.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Kurkkasin ihastuttavaa blogin kansikuvaa, jonka alta löytyi myös minulle hyvin merkittävä ajatus: Paljot työt puutarhassa voi kääntää paljoksi iloksi! Kunpa sen kaikki tajuaisivat, että kirjoittaja iloaan siinä pursuilee eikä kehuskele itseään!

    VastaaPoista