maanantai 13. maaliskuuta 2017
Kvitteniterveisistä kinsteriin
Kun halusin olla tarkka hieman epämääräisten muistikuvieni takia (valkoisia ja porkkananpunaisia kukkia), päädyin selvittelemään taustaa enemmän, kun en muistanut Suomessa nähneeni Amerikassa kuvattuja vahvan punaisia kukkia.
Vasta silloin huomasin, että muistissani oli yhdistettynä peräti kaksi sukua saman nimen alle. On olemassa toisaalta ruusukvitteneita, joita löytyy kolme lajia: Chaenomeles japonica eli japaninruusukvitteni, Chaenomeles x superba ja Chaenomeles speciosa eli kiinanruusukvitteni. Toisaalta on olemassa kvitteni Cydonia oblonga.
Tuo C. x superba eli suomeksi tarharuusukvitteni on noiden kahden muun risteymä, ja sen eräs jalostemuoto on 'Crimson and Gold', jonka teriö on lähes tummanpunainen. Kantavanhempien eli japanin- ja kiinanruusukvittenin kukista sanotaan, että ovat yleensä punaisia. Kaikki ruusukvittenit ovat pensaita, suhteellisen matalia (enintään alle 2 m), kun taas kvitteni voi kasvaa jopa 8 m korkeaksi puuksi.
Ruusukvittenipensaiden taimia tuodaan Suomeen myyntiin lämpimämmiltä kasvualueilta, ja ne on usein vartettu kvittenin eli Cydonian perusrunkoon, josta seuraa, että taimet menestyvät meillä vaatimattomasti, jos ne eivät ole talvella paksun lumen alla tai muuten talvisuojassa.
Toisaalta näyttävät melkein kaikki suomalaiset lähteetkin sullovan nämä yllämainitut kasvit saman nimen alle. Näytetään puhuvan kvittenistä, kun tarkoitetaan eri ruusukvitteneitä. Niitä kasvatetaan mm. huolellisesti hoidetuissa kivikko- ym. puutarhoissa, joista niin tavallisesti aluskasviksi etsiytyvät heinät kitketään pois. Kasveissa on okaita, kuten niin monissa ruusukasveissa, siis kovin lyhyeksi jääneitä pikkuoksia. Varsinaisia piikkejä siinä ei ole, kuten ei kriikunassakaan.
Vain aniharvassa löytämässäni artikkelissa eritellään erikseen kvitteni, josta yleensä mainitaan vain, ettei se menesty Suomessa, on liian arka meidän talveen.
Niinpä kaikki Suomessa näkemäni kasvit olivat ruusukvitteneitä ja myös Suomen puu- ja pensaskasvio esittelee nuo kolme yllä mainittua lajia, mutta ei mainitse Cydoniaa kuin alaviitteessä. Molemmat kasvisuvut kuuluvat ruusukasvien heimoon Rosaceae, johon kuuluu valtaosa Suomessa viljellyistä hedelmistä. Nykyisin taimistot tarjoavat Suomen oloihin jalostettuja ruusukvittenikantoja, joiden hedelmäsato kypsyy jo elokuussa.
Vierailin koulumme ryhmän mukana 1980- ja 1990-luvun vaihteen tienoilla kummikoulussamme Viron Rakveressa, josta sain mukaani biologian opettajalta ohuen opaskirjan Pöösaskidoniat. Siinä annettiin ohjeita kvittenien viljelystä. Kidonia-nimi taitaa olla tehty kvittenin latinankielisestä eli tieteellisestä Cydonia-sukunimestä. Pöösas tarkoittaa suomenkielen pensasta. Taitaa siis olla kuitenkin kyse ruusukvittenistä eli Chaenomeles-suvusta?
Tuntui, että se oli siellä yleinen puutarhakasvi. Itäeurooppalaiseen säilöntäkulttuuriin kuului niihin aikoihin uskomattoman monenlaisia omena- ja päärynäsäilykkeitä, joita voi tuottaa omilla puutarhoilla kasvavista sadoista. (Suomessa kaupan on etupäässä marmeladeja ja hilloja, säilykehedelmissä enimmäkseen persikkaa, aprikoosia ja ananasta.)
Kvittenipuu on päärynän lähisukulainen, kotoisin alunperin lähi-idästä. Sitä on kasvatettu etelä-Euroopassa jo lähes 3000 vuotta. Sen hedelmätkin ovat hieman päärynänmuotoiset, kooltaan 3-5 cm. Lehdet ovat isommat kuin ruusukvittenillä. Sen kukat ovat yleensä valkoiset tai vaaleanpunaiset, hieman suuremmat kuin ruusukvittenillä (halkaisijaltaan 4-5 cm, kun ruusukvittenin kukka jää yleensä korkeintaan 3,5 cm:iin).
Sekä kvittenistä että ruusukvittenistä saadaan alkuun kivikovia ja paljon pektiiniä sisältäviä omenan tai pullean päärynän näköisiä hedelmiä, joissa on vain niukasti sokeria. Niitä sitten kypsytetään sisätiloissa. Ne ovat saaneet lisänimen Pohjolan sitruuna, joka taitaa kuvastaa juuri happamuutta. Oikeasti en kyllä tiedä, sopiiko tuo määritelmä vain ruusukvittenin hedelmiin?
Viime vuosina myös on ollut isojen kaupunkien hedelmätiskeillä myynnissä myös aitoja kvittenipuun hedelmiä. Niistä tehtyä hilloa mainitaan selvästi punasävyiseksi, ruusukvittenistä taas kullankeltaiseksi. Olen nähnyt mm. säilöntäohjeita, joissa omenaa ja kvitteniä yhdistetään saamaan aromikkaampaa hilloa. Siemenet pitää ottaa pois hilloa tehdessä.
Kun pyörittelin sana Cydonia muutaman kerran "aivomyllyssäni", tuli muistista esiin yllättäen sana kinsteri. En alkuun muistanut, että nykyisin kukkakaupoissa on niitä pieninä valkoisten kukkien lisukeoksina, kun tehdään sidottua kimppua isompikukkaisista värikkäistä kukista.
Siitä taas googlea vaivaamaan, olisiko sekin kasvi läheistäkin sukua? Ihmeellisesti jouduinkin tieteellisten selvitysten asemasta raamatunluku- ja selitysharjoituksiin. Varsinkin Jobin kirja tuntui olevan tärkeä kohta tutkittavaksi. Kinsterin juurista tehdyt tuliset hiilet tosi tulisia... Toisaalta tuli vastaan Timo Soinin käyttämä ilmaisu kinsteripensaan alla yöpymisestä, joka on ilmeisesti vaivalloista, kun puolueen vaaliehdokkaiden haeskelun hankaluutta siihen voi verrata. Kun kinsteri ei kuki, sen pienet lehdet tuovat mieleen kuulemma katajan, mutta havupuuhan tämä kasvi ei missään tapauksessa ole!
Kinsterin suvun kasvit ovat useimmissa tapauksissa valkokukkaisia, mutta laji R. sphaerocarpa on keltakukkainen. Väriherneet ovat keltakukkaisia. Kinsteristä saadaan antibioottisia vaikutuksia omaavaa öljyä, ja sen lehtijauhetta on käytetty mm. ympärileikkauksen yhteydessä estämään haavan tulehtumista. Kinstereitä kasvaa etelä-Euroopassa, Afrikassa ja lähi-idässä.
Kun aikani pyöritin sanaa Retama mielessäni, sekin alkoi tuntua tutulta. 1980-luvulla käytiin pari kertaa Kanarialla joululomalla, ja ensimmäisellä retkellä oli paikallisena oppaana erityisen hyvin kasveihin perehtynyt naishenkilö. Hunajakaupan tuotteita katsellessa muistan hänen maininneen, että se oli retamapensaista.
Nyt piti tarkistaa, oliko tosiaan niin? Kyllähän hernekasveissa häärii medenkerääjiä. Meilläkin mainitaan erityisesti apilahunaja. Mutta artikkeleita selatessa löytyi tieto, että varsinkin espanjankielessä retama saattaa tarkoittaa välimerenmaissa tyypillistä pensaikkoa, jossa on liuta muitakin mahdollisuuksia kuin vain kinsterin suku.
Kanariansaarten pensaikoissa lähteiden mukaan kasvaa mm. valkokukkainen Retama rhodorhizoides tuoksuretama (synonyymi on mm. R. monosperma).
Biologikoulutukseni aikaan opetettiin tuollaista 2-4 m korkuista pensaikkoa kasvavan talvisateiden alueella, jollaista seutua ovat juuri Välimerenmaat. Pensaikosta käytettiin kuitenkin italiankielistä termiä macchia, jonka vastine on länsi-Amerikassa chaparral. Artikkeleiden mukaan olisi niin, että silloin myös puhuttaisiin eri lajeista, kuten katajat Juniperus, marunat Artemisia ja myrtit Myrtus. Näyttäisi siltä, että macchia on ikivihreää ja happamampaa kasvupaikkaa kestävien lajien korkeampi pensaikko kuin tuo retama.
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Kevään kuulumisia
Ohoh, kylläpä aika vierii nopsaan! Vasta äsken olin tekevinään postauksen tällekin osastolle, mutta huomaan, että siitä on jo mennyt kaksi kalenterikuukautta. Toisaalta on sanottava, että ulkona ei ole tapahtunut muutosta nykyisen talven olomuotoihin eikäpä paljon ikkunalaudallakaan.
Ensimmäinen kuva kiteyttää tämän talven aikaansaannoksia tähän asti. Muutama sentti lunta pensaiden ja peltoaukeiden kohdilla, mutta kaikki liikennöidyt kohdat tiukasti jään tai loskan alla. Havupuiden juurialueet paistavat lähes paljaina. Silmut eivät onneksi ole pullistuneet ainakaan huomattavasti, vaikka melko lämpimiä tuulahduksia on syklonien saattamina tullutkin lähes viikoittain. Lumikellojen kasvupaikat ovat vielä piiloissaan.
Myös valkokukkaisista kahdesta aikaisemmasta ruukusta löytyi yllättävän paljon alkuja,. Sain niistäkin 6 ruukullista, vaikka alkuun ei tahdo uskoa, että niin pienistä kirpunkokoisista mitään kasvaisi, joita valtaosa aluista oli. No sehän on selvä, että alkuunlähtö niillä oli hitaampi, itivät melkein viikkoa myöhemmin. Hentojakin ovat olleet, joten niille on varattu lännenpuolinen ikkunalauta.
Syksyn jäljiltä oli vaasiin jäänyt muutama komeamaksaruohon kukkavarsi, ne olivat vanhaan tapaan alkaneet työntää lehtihankoihin uusien oksien tupsuja, mutta unohtuivat istuttaa, joten tein sen vasta helmikuussa, jolloin osa oli jo lahonnut. Sain vain kolme uutta alkua ruukkuun. Eipä olisi ollut kasvutilaakaan enempää, vaikka tänä talvena ne olisivat voineet asua yläkerran ikkunalaudallakin, kun siellä ei ole mennyt kertaakaan pakkasen puolelle. Mutta juuri muut kasvit siellä eivät olisi selvinneetkään, se on nähty.
Marraskuussa kukkakaupasta löytynyt rönsyliljan pikkutaimi on alkanut hieman vahvistaa kokoaan, mutta vielä ei ole aika panna sen pikkurönsyjä multaan uusien kasvien toivossa...
Piharuukkujen ainesta on nyt talvehtinut vähemmän kuin muina vuosina, kun viime keväisistä isoista dragonwing-begonioista ei syntynyt toivottua uutta kasvua juuri lainkaan. Vasta syksyllä pelakuuruukkuja sisään nostaessa huomasin, että kahdessa ruukussa oli vaatimaton kymmensenttinen begonian taimi odottamassa. Molemmat ovat nyt kasvaneet n. 30 cm:n korkuisiksi honteloiksi kasveiksi, toinen jopa kukalla, joten ehkä uusia taimia voi kevemmällä yrittää niistäkin.
Kuvassa vasemmalla on ainoa hengissä oleva pelargoni, se Maijalta saatu Carl Larssonin valkokukkainen, jolla on seuraan sopiva vähäoksainen kasvutapa. Melkein kaikki piharuukkujen sisäännostetut pelargonit kuivuvat liikaa talven aikana kastelusta huolimatta, kun eivät tykkää ilmalämpöpumpun ilmavirroista yhtään. En jaksa kantaa niitä tuonne viileään yläkertaan, kun ruukut paisuvat niin suuriksi kesän mittaan. Onneksi taimia saa keväisin, niistä sitten taas aletaan.
Taimikylvöksiä ei ole tehty yhtään, kun on matkasuunnitelmia tämän kuukauden loppupuolelle. Useimmat taimikasvatettavat ehtivät kyllä huhti-toukokuussa, kunhan nyt pääsiäiskukista on selvitty.
Ensimmäinen kuva kiteyttää tämän talven aikaansaannoksia tähän asti. Muutama sentti lunta pensaiden ja peltoaukeiden kohdilla, mutta kaikki liikennöidyt kohdat tiukasti jään tai loskan alla. Havupuiden juurialueet paistavat lähes paljaina. Silmut eivät onneksi ole pullistuneet ainakaan huomattavasti, vaikka melko lämpimiä tuulahduksia on syklonien saattamina tullutkin lähes viikoittain. Lumikellojen kasvupaikat ovat vielä piiloissaan.
| Violettikukkaisten tanakkoja taimia pohjoisikkunalla. |
| Valkokukkaisten Achimenesten hennot taimet länsi-ikkunalla |
Syksyn jäljiltä oli vaasiin jäänyt muutama komeamaksaruohon kukkavarsi, ne olivat vanhaan tapaan alkaneet työntää lehtihankoihin uusien oksien tupsuja, mutta unohtuivat istuttaa, joten tein sen vasta helmikuussa, jolloin osa oli jo lahonnut. Sain vain kolme uutta alkua ruukkuun. Eipä olisi ollut kasvutilaakaan enempää, vaikka tänä talvena ne olisivat voineet asua yläkerran ikkunalaudallakin, kun siellä ei ole mennyt kertaakaan pakkasen puolelle. Mutta juuri muut kasvit siellä eivät olisi selvinneetkään, se on nähty.
Kiinanruusut eivät vielä ole alkaneet tehdä nuppujaan. Tämä eteisessä oleva on kasvanut hieman pienemmällä vauhdilla, joten saksia ei ole käytetty, mutta tuvan puolelle sijoitettu on saanut kokea listimistä jo pariin otteeseen.
Piharuukkujen ainesta on nyt talvehtinut vähemmän kuin muina vuosina, kun viime keväisistä isoista dragonwing-begonioista ei syntynyt toivottua uutta kasvua juuri lainkaan. Vasta syksyllä pelakuuruukkuja sisään nostaessa huomasin, että kahdessa ruukussa oli vaatimaton kymmensenttinen begonian taimi odottamassa. Molemmat ovat nyt kasvaneet n. 30 cm:n korkuisiksi honteloiksi kasveiksi, toinen jopa kukalla, joten ehkä uusia taimia voi kevemmällä yrittää niistäkin.
Kuvassa vasemmalla on ainoa hengissä oleva pelargoni, se Maijalta saatu Carl Larssonin valkokukkainen, jolla on seuraan sopiva vähäoksainen kasvutapa. Melkein kaikki piharuukkujen sisäännostetut pelargonit kuivuvat liikaa talven aikana kastelusta huolimatta, kun eivät tykkää ilmalämpöpumpun ilmavirroista yhtään. En jaksa kantaa niitä tuonne viileään yläkertaan, kun ruukut paisuvat niin suuriksi kesän mittaan. Onneksi taimia saa keväisin, niistä sitten taas aletaan.
Taimikylvöksiä ei ole tehty yhtään, kun on matkasuunnitelmia tämän kuukauden loppupuolelle. Useimmat taimikasvatettavat ehtivät kyllä huhti-toukokuussa, kunhan nyt pääsiäiskukista on selvitty.
tiistai 3. tammikuuta 2017
Hyvää uutta vuotta!
Vuosi vaihtui omalta kohdaltani lapsenlapsenlapsen ristiäisreisulla Lohjalla. Päästiin nauttimaan aaton jopa +7 asteen lämpimästä tuulesta, joka sitten muuttui selkeäksi yöksi. Aamulla oli hieman jäätä tuulilasissa ja -1 mittarissa.
Jatkoa siis seurasi edellisiin vuosiin, jos nyt ei ihan kopiona, niin kuitenkin kovin, kovin vähälumisena. Onneksi ei ollut mitään Tapanin tai Aapelin myrskytuulia! Niinpä palailin kotiin auringon vielä alkuun paistellessa Hämeen lenkin kautta, kun tyttären varastosta löytyi haudoille vietäväksi kynttilöitä.
Ikkunakuvista näkyy, että meillä Iitissä on entistä lunta hieman jäljellä, ja uudenvuodenpäivän iltapäivällä saatiin muutama milli lisää.
Kohtahan on aika panna mukulat taas pintamultaan tekeytymään. Useimpina vuosina toki olen katsellut Heikinpäivään asti, mutta voisihan sitä tänä vuonna poiketa traditiosta Suomen satavuotis-juhlavuoden merkeissä?
Jatkoa siis seurasi edellisiin vuosiin, jos nyt ei ihan kopiona, niin kuitenkin kovin, kovin vähälumisena. Onneksi ei ollut mitään Tapanin tai Aapelin myrskytuulia! Niinpä palailin kotiin auringon vielä alkuun paistellessa Hämeen lenkin kautta, kun tyttären varastosta löytyi haudoille vietäväksi kynttilöitä.
Ikkunakuvista näkyy, että meillä Iitissä on entistä lunta hieman jäljellä, ja uudenvuodenpäivän iltapäivällä saatiin muutama milli lisää.
| Kuvan saamiseksi piti ihan nousta tuolille, kun alempaa katsellen oli niin runsaasti lehtiä edessä... |
| Monivuotinen aarteeni dragonwing-begonia, jonka poikasia löytyi syksyllä parista pelargoniruukusta, on sinnitellyt toistaiseksi hyvin, jopa kukkiakin. Etualan hopeiset lehdet ovat toisen begonian. |
keskiviikko 21. joulukuuta 2016
Hajujen varassa
| Omat hajuttomat vaihtoehdot vuonna 2013 olivat tulilatvoja Kalanchoe blossfeldiana |
Katseltuani viime aikoina mielen virkisteeksi kesäkuvien sykähdyttäviä hetkiä nousee mieleen vanha tuttumme Eino Leino, joka lukuisissa runoissaan nostaa esiin suven muistoja. Niissä on tietysti kesäisiä kuvia luonnon osasten esittäessä hehkeyttään: Sulle laulan neiti kesäheinä. Monessa kohdin Leinon runoissa saa kohdata myös vahvemmin aisteihin vaikuttavan maailman: Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Pohjoisessa asuva saa kokeakseen aivan toisenlaisen hajukirjon kuin lehtoisessa maisemassa. Jo senkin takia, että aluskasvillisuutta on yleensä vähemmän ja puiden varjostus pienempää. Siitä johtuu, että metsän pohja lämpiää mäntymetsässä nopeasti ja kuumemmaksi kuin varjostavan lehtipuuston alla, ja maan pintaosa veden poistuessa kuivuu rapisevaksi ja hajoaminen hetkeksi taukoaa. Voi aistia jopa vanamon tuoksun. Pohjoisessa orgaanisen aineksen hajoaminen on muutenkin vähäisempää. Meillä on aika harvoin pitkiä kuivia jaksoja kesäkaudella, silloin saatettaisiin saada kulojen aiheuttamia savuja aistittavaksi.
![]() |
| Verkkorannan ja Lammaskallion välistä Urajärven rantarinnettä syksyllä 2010. |
Kasvit erittävät hyönteisiä kutsumaan paljon tuoksua, sellaisiakin, joita emme aisti, mutta jäljelle jää vielä melkoinen sinfonia koettavaksi. Joidenkin kasvien kukat antavat parhaansa esiin yöaikaan, kuten mm. lehdokit, mutta esim. apilat ja ruusukasvit ovat päiväsaikaan parhaimmillaan.
| Toukokuun puolivälissä 2013 |
| Toukokuun puolivälissä 2013 |
| Kuva on kappelin takaa tieleikkaukselta lokakuun alussa 2013 |
| Kotinurkan tuomi Prunus padus toukokuun puolivälissä 2016 |
![]() |
| Sekä vaahteraa että metsälehmusta tarjona haravoitavaksi tai kohta kasassa sukellettavaksi... |
Sammalikoista ja jäkäliköistä irtoaa hapahkoja hajuja, kun niiden maanpäällinen osa hitaasti hajoaa metsän humukseksi. Varsinkin rahkasammalien haju on hapanta. Jäkälänhajun erottaa siitä, että siinä on aina mukana sienelle ominainen perussävy, jäkäläthän koostuvat sienirihmoista ja leväosakkaista.
Aivan omanlaisensa tuoksumaailma on saniaisissa yleensä, mutta voimakkaimmin sitä esittää sananjalka Pteridium aquilinum, tuo kolmilehdykkäinen vankka kasvi, jota ennen vanhaan käytettiin uimareisuilla myös päivänvarjona tai kärpäshuiskana. Sen lehden rakenne on niin napakkaa, että sitä on joskus käytetty myös olkien asemasta patjan täytteenä. Hajun puolesta se voittaa helposti hieman multaiset rukiinoljet! Uusimman tiedon mukaan meillä kasvaa kahta sananjalkalajia, joista lännensananjalka ssp. aquilinum on varreltaan kulmikas ja lehtilapa kasvaa yläviistoon, kun se toinen sananjalka ssp. pinetorum on liereävarsinen ja lehtilapa melkein vaakasuora.
Monilla suopaikoissa kasvavilla kasveilla on mahtavat lemut, ajatellaanpa vaikkapa suopursua Ledum palustre tai juolukkaa Vaccinium uliginosum. Jo kaukaa tuntee niiden olevan paikalla.
Hajuja analysoitaessa on huomattu, että vaikkapa omenahappo on melko yleinen keksintö mm. sammalien kasvimaailmassa, sitä tarvitaan eräillä kasveilla mm. hedelmöityksessä. Myös mullassa tapahtuu bakteerien ja pieneliöiden vaikuttaessa aineiden kiertokulussa erilaisten kaasujen syntyä, joista varsinkin hiilidioksidi, vesihöyry ja metaani ovat hyvin runsaita ja tiedettyjä.
Meillä Iitin kirkonkylän mäellä on metsissä aivan omanlaisensa tuoksumaailma, kun kalliot ovat lähellä joka paikassa. Niiden pinnalla kuitenkin kuoppia, jotka keräävät vettä ja rahkasammaltakin on päätä nostamassa monin paikoin. Kasvien tuoksuun sekoittuu siis aina pieni annos suolle ominaisia hajuja, ja monet suokasvitkin kasvavat kallioiden märissä koloissa. Mutta voittamaton yhdistelmä!
maanantai 12. joulukuuta 2016
Madeiran seljaviinistä vanamoon
Johan siitä on runsaat viisitoista ja puoli vuotta, kun Madeiralla tuli vierailtua sitä viiniä kokemassa. Viini oli pikkuruisessa lasissa ja väriltään loistavan punaista, kuin rubiini ikään. Marjamehu oli varmaan ollut lähtöaineena. Oliko väri juuri mehusta, vai oliko lisäksi värjätty jollain? Siitä en ole löytänyt mainintaa. Se oli eräs monista järjestetyistä erillisretkistä saaren itäpuolella. Kun matka-aikaa oli varattu kaksi viikkoa, ehti osallistumaan kaikille mahdollisille tarjotuille sekä itse keksityille pikkuretkille saaren eri kohteisiin.
Kas kun onkin jäänyt aiemmin selvittelemättä, tehdäänkö seljasta muuallakin juomia tai käytetäänkö syömisiin tai juomisiin yleensä. Suomessa kasvaa tavallisena vain yksi, nimittäin terttuselja Sambucus racemosa, joka on kotoisin keski- ja etelä-Euroopasta. Sen sanotaan olevan vakiintunut Suomeen ja olevan jopa aika yleinen. Kasvin paras esiintymisaika taitaa olla kuitenkin takana päin. Ei sitä enää nouse meidänkään tontilla, vaikka vielä 1980-luvulla se oli ihan vakinaisimpia pensaita navetan takanurkan tienoilla. Kasvin epämiellyttävän hajun takia peräti harva taisi yritellä sen marjojen maistamista. Paskamarjapensaan nimellä sitä tällä kylällä mainittiin silloin. Linnuille marjat toki kelpasivat. Eipä ole minulla yhtään kuvaakaan tästä pensaasta. Sen lehdet olivat aina ensimmäiset homehtumaan kesällä, ja oksat kovin helposti murtuvia. Luin jostakin artikkelista, että seljan huokoinen puuaines kuivana on ollut suosittu tulenteon apu.
Suurin terttuseljan massaesiintymä tulee mieleeni Vanajanselän lounaisrannalla Heinunlahdella olevasta Lammassaaresta, joka on parin ha:n kokoinen lehtoinen saari mahtavine valko- ja keltavuokkokasvustoineen. Sinne tehtiin kerran kasvikerho Pulsatillan retki, se taisi olla 1990-luvulla, ja erikoisin yllätys lehtoisuudessa olivat maasta nousevat sadat terttuseljan siementaimet. Myös isoja pensaita nähtiin. Luultavasti niiden esiintyminen siellä liittyy lintuihin eikä lampaisiin. Olivat tulleet rastaslintujen mahoissa ehkä Sääksmäen puutarhoista ja siinä ohimennen tulleet kevennetyiksi lastista muuttomatkaa jatkettaessa. Saari on ollut suojaisa lepopaikka lintuparville.
Hieman yleistä tästä kasviryhmästä. Seljat luetaan nykyisin heimoon tesmayrttikasvit Adoxaceae. Sinä on lajeja kaikkiaan parisen sataa, ja niistä suurin osa kuuluu sukuun heidet Viburnum. Nimen antaja tesmayrtti Adoxa moschatellina on muutaman sentin korkuinen parhaiden purolehtojen kevätkasvi. Entisessä kotikunnassani Janakkalassa sitä kasvaa, mutta tavataan myös muualla Hämeen ja Lounaismaan lehtoisissa maisemissa, jopa pohjoisempanakin. Tesmayrtillä on myös hyvin omintakeinen haju, ei sitä kuitenkaan voi pahaksi sanoa. Joku luonnehtii myskin tuoksuksi.
Nämä yllämainitut ja lähisukuiset kasvit muodostavat yhdessä lahkon purtojuuriset Dipsacales. Monella lahkoon kuuluvalla on marjahedelmä. Toinen suuri heimo siinä lahkossa on kuusamakasvit Caprifoliaceae, siinä on melkein 900 lajia, josta kuusamalajejakin jo lähes neljäkymmentä. Tähän heimoon kuuluu mm. pieni ryömivästi kasvava varpu, Pohjolan ihme vanamo Linnaea borealis (Sekin saa eräiden luokittelijoiden mukaan oman heimon Linnaeaceae). Vanamoa kasvaa Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisissa metsissä. Itse herra Carl von Linnen sukunimi on kasvin tieteellisen nimen pohjana.
Kuusamain lisäksi heimon kuuluu mm. suku virmajuuret Valeriana, joka sekin antaa merkittävän lisän lääkinnälle, onhan rohtovirmajuuri V. officinalis hyvin monikäyttöinen lääkekasvi ( mm. unilääkkeenä). Sen ominaishajun, joka muistuttaa hieman jalkahien lemua ja on peräisin isovaleriaanahappo-yhdisteestä, sanotaan villitsevän kissoja. Virmajuuret esitetään joissain lähteissä omana heimonaan Valerianaceae.
Seljoja on useita lajeja. Yksi on perennakin, nimittäin ruohoselja Sambucus ebulus. Sitä voi ostaa meikäläisiltä taimistoilta, jos haluaa isokokoisen ja herkästi massaksi leviävän pensaan. Sen mustien marjojen syötävyys on terttuseljan luokkaa, eli voi aiheuttaa vatsanväänteitä sisältämiensä yhdisteiden takia. Siis vain koristekasveiksi kelpaavia nuo molemmat kaksi.
Merkittävin selja on mustaselja Sambucus nigra, joka on ollut jo vanhoista ajoista alkaen rohdos- ja hyötykasvina ihmisen seuralainen. Sitä sanotaan talonpojan kotiapteekki-kasviksi. Se saattaa kasvaa useita metrejä korkeaksi pensaaksi. Tuon alussa mainitun viinin antajan madeiranseljan Sambucus lanceolata kehitys lienee alun perin mustaseljasta, se olikin alkuun sen alalajina pidetty. Se on korkea pensas Madeiran vuorten rinteillä. Omanlaisensa selja tavataan myös Kanarialla ja Afrikan mantereella.
Myös Kanadassa kasvaa yksi sinimustia marjoja tekevä laji S. canadensis. Sitäkin pidettiin alkuun mustaseljan alalajina. Mm. Mustilan puutarhalla sellainen on, ja taimiakin tarjotaan koristekasviksi.
Jos lääkekasvit kiinnostavat, niin googlaamalla löytyy mustaseljasta sivukaupalla tietoa. Esim. Bulgariassa on tutkimuksissa havaittu sen auttavan mm. huuliherpeksen hoidossa.
Suomessa mustaseljaa tarjotaan tällä haavaa joillain taimistoilla eteläisimpään alueeseen I (-II) kasvatettavaksi. Se on lajike Sambucus nigra f. Laciniata, joka nimi suomeksi on sulkalehtinen mustaselja. Muita lajikkeita on keski-Euroopassa kymmeniä, ehkä Viron jo taimimarkkinoilla voi mukaan tarttua erilaisia sortteja... Ilmeisimmin ollaan kovin kiinnostuneita saamaan tästä kasvista paremmin oloihimme soveltuvaa kantaa, koska marjoista saadaan aromikasta ja kaunista mehua tai hilloa. Kasvilla on muutakin käyttöä, sillä kukista tehdään yrttiteetä. Saa nähdä, mennäänkö muovitunnelissa viljelyyn vai mikä keino parantaa talvenkestävyyttä sillä aikaa, kun geenistö ei ole ehtinyt sopeutua. Kun kyseessä on iso kasvi, niin satoakin tulee kuin herukasta.
Ehkä mustaseljasta tulee terttuseljan tilalle istuva sopiva pihakasvi? Vuosikymmeniä on siitä, kun yritettiin löytää hyvä mehu- ja liköörikasvi kotimaisesta mesimarjasta Rubus arcticus, mutta sen viljely on toistaiseksi vain harvojen asiana. Kaksikotisuus ja ahtaat kasvupaikan vaatimukset eivät ole omiaan tekemään siitä joka pihan hyötymarjaa. Aivan tänä vuonna (16 07 2016) on ollut jonkinlaista herättelykirjoittelua mustaseljasta, mm. Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä.

maanantai 28. marraskuuta 2016
Talvikelejä ja adventinaikaa
| Marraskuun alussa saatiin sen verran valkoista taivaalta, että ruukkukasvien lehdet saivat hieman korostusta. Eihän se kauan kestänyt... |
| Maanantai 28 11 puolipäivän tilannekuva. Pilvet kaikkosivat, ja mittari painui miinukselle. |
On haettu pimeäntorjuntaan tuvan kukkalaudalle kukkakaupasta pari huonesypressiä Cupressus ja nukkumaijaa Calathea tuomaan parempaa vihreyttä, löytyipä pitkään puuttunut rönsy- eli viirulilja Chlorophytum taas kokoelmaani.
| Toisessa kimpussa oli hyvin tummanpunaisina hohtavia neilikoita ja protean kukintoja. |
Huonekasvisto lisääntyi kuitenkin kukkalähettien tuomana, ja niiden kanssa nyt eletään jouluaikoja odotellessa. Kukkakimpussa olleet "lisukkeet" ovat saaneet uutta muotoa, kun kahdessa kimpussa oli leikkovihreiden lisäksi pensaskanukan lehdettömiä oksia mukana ryhtiä tuomassa.
| Punaisten lehtien läpi siivilöityy mukavasti lämmittävää valoa! Tässä vanha tuttuni kolmiokäenkaali Oxalis triangularis. |
perjantai 28. lokakuuta 2016
Jokohan nyt sanotaan jäähyväisiä kesälle?
| Tämä kuva on alkuviikolta. |
| Tämä kuva on tänään iltapäivällä otettu. Violettien pihasyreenien lehdet ovat tippuneet, mutta valkoisista niitä löytyy . |
| Lumimarjoissakin jokunen lehti pallojen taustaksi. |
| Alppikärhöllä Clematis alpina jatkuu vielä kukinta-aika... |
| Samoin värisauramolla Anthemis tinctoria |
| Eikä ole mitään lisätoiveita punatammen Quercus rubra syystarjontaankaan! |
| Pallesorvarinpensaan Euonymus alatus lehdet eivät enää tästä tummentuneet. Ne kestivät pikkupensaassa alkuviikkoon asti. |
Ehkä on syytä tänään käydä taimikaupan tarjousmyynnissä, kun rapunpielen amppelien petuniat jo huokaavat, ettei enää mitenkään jaksaisi. Seuraavalle kahdelle viikolle ennusteet lupaavat alkutalven tuntua, kun korkeapaineesta on purkautumassa kylmää ilmaa tämänviikkoisen sadeajan seuraajaksi.
Kylläpä syksyistä kuivaa kautta kestikin, viikkokaupalla, kun sitä oli jo syyskuun puolella pitkälti ja melkein koko lokakuu. Vain yksi hieman sateisempi pikkupätkä oli noin kuukausi sitten. Monet olivat jo huolestuneina alkaneet kastella perennoitaan, kuten rhodoja, kun niille oli kesän loppuessa tullut ilahduttavan paljon uusia kukkanuppujen alkuja.
Alkuviikosta saadut pienoiset sateet tulivat alas pääasiassa räntänä, joka kohta suli pois, ei sitä paria senttiä enempää ollut, joten eiliselle ja tälle päivälle tulleet silkat ja anteliaat vesisateet ovat toivottu lisä pohjavesivarastoille. Pitkään jatkuneelle vajaan kymmenen asteen päivälämmölle tuli notkahduksen jälkeen taas parin päivän jatkot!
| Aikaisin keväällä leikatut kiinanruusut ovat taas muuttuneet saunavihdoiksi ja kukkivat innolla. Tämän päivän tilanteessa ei terälehtien kärkien osalta vielä ole valmista, menee päivä tai kaksi. |
Muinaisille syksyn haravointirynnistyksille on nyt kevyet jatkot, kun vaahterat kaadettiin 2012. Vain ison hevoskastanjan alle tuli merkittävä läjä tuvan kokoiselle alalle, ja sen haravointi oli sunnuntain iltapäivällä vain vaihtelua muuhun näpräilyyn.
| Ihan lämpöpumpun lähellä, jossa kone puhaltaa viileitä ilmoja ulos lämpöä antaessaan. |
| Nyt on noussut uusi esiintymä pation reunaluiskalle, josta raksin koko pihasyreenikasvuston alas vuosi sitten. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)