maanantai 12. joulukuuta 2016

Madeiran seljaviinistä vanamoon

Johan siitä on runsaat viisitoista ja puoli vuotta, kun Madeiralla tuli vierailtua sitä viiniä kokemassa. Viini oli pikkuruisessa lasissa ja väriltään loistavan punaista, kuin rubiini ikään. Marjamehu oli varmaan ollut lähtöaineena. Oliko väri juuri mehusta, vai oliko lisäksi värjätty jollain? Siitä en ole löytänyt mainintaa. Se oli eräs monista järjestetyistä erillisretkistä saaren itäpuolella. Kun matka-aikaa oli varattu kaksi viikkoa, ehti osallistumaan kaikille mahdollisille tarjotuille sekä itse keksityille pikkuretkille saaren eri kohteisiin.

Kas kun onkin jäänyt aiemmin selvittelemättä, tehdäänkö seljasta muuallakin juomia tai käytetäänkö syömisiin tai juomisiin yleensä. Suomessa kasvaa tavallisena vain yksi, nimittäin terttuselja Sambucus racemosa, joka on kotoisin keski- ja etelä-Euroopasta. Sen sanotaan olevan vakiintunut Suomeen ja olevan jopa aika yleinen. Kasvin paras esiintymisaika taitaa olla kuitenkin takana päin. Ei sitä enää nouse meidänkään tontilla, vaikka vielä 1980-luvulla se oli ihan vakinaisimpia pensaita navetan takanurkan tienoilla. Kasvin epämiellyttävän hajun takia peräti harva taisi yritellä sen marjojen maistamista. Paskamarjapensaan nimellä sitä tällä kylällä mainittiin silloin. Linnuille marjat toki kelpasivat. Eipä ole minulla yhtään kuvaakaan tästä pensaasta. Sen lehdet olivat aina ensimmäiset homehtumaan kesällä, ja oksat kovin helposti murtuvia. Luin jostakin artikkelista, että seljan huokoinen puuaines kuivana on ollut suosittu tulenteon apu.

Suurin terttuseljan massaesiintymä tulee mieleeni Vanajanselän lounaisrannalla Heinunlahdella olevasta Lammassaaresta, joka on parin ha:n kokoinen lehtoinen saari mahtavine valko- ja keltavuokkokasvustoineen. Sinne tehtiin kerran kasvikerho Pulsatillan retki, se taisi olla 1990-luvulla, ja erikoisin yllätys lehtoisuudessa olivat maasta nousevat sadat terttuseljan siementaimet. Myös isoja pensaita nähtiin. Luultavasti niiden esiintyminen siellä liittyy lintuihin eikä lampaisiin. Olivat tulleet rastaslintujen mahoissa ehkä Sääksmäen puutarhoista ja siinä ohimennen tulleet kevennetyiksi lastista muuttomatkaa jatkettaessa. Saari on ollut suojaisa lepopaikka lintuparville.

Hieman yleistä tästä kasviryhmästä. Seljat luetaan nykyisin heimoon tesmayrttikasvit Adoxaceae.  Sinä on lajeja kaikkiaan parisen sataa, ja niistä suurin osa kuuluu sukuun heidet Viburnum.  Nimen antaja tesmayrtti Adoxa moschatellina on muutaman sentin korkuinen parhaiden purolehtojen kevätkasvi. Entisessä kotikunnassani Janakkalassa sitä kasvaa, mutta tavataan myös muualla Hämeen ja Lounaismaan lehtoisissa maisemissa, jopa pohjoisempanakin. Tesmayrtillä on myös hyvin omintakeinen haju, ei sitä kuitenkaan voi pahaksi sanoa. Joku luonnehtii myskin tuoksuksi.

Nämä yllämainitut ja lähisukuiset kasvit muodostavat yhdessä lahkon purtojuuriset Dipsacales. Monella lahkoon kuuluvalla on marjahedelmä. Toinen suuri heimo siinä lahkossa on kuusamakasvit Caprifoliaceae, siinä on melkein 900 lajia, josta kuusamalajejakin jo lähes neljäkymmentä. Tähän heimoon kuuluu mm. pieni ryömivästi kasvava varpu, Pohjolan ihme vanamo Linnaea borealis (Sekin saa eräiden luokittelijoiden mukaan oman heimon Linnaeaceae). Vanamoa kasvaa Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisissa metsissä. Itse herra Carl von Linnen sukunimi on kasvin tieteellisen nimen pohjana.

Kuusamain lisäksi heimon kuuluu mm. suku virmajuuret Valeriana, joka sekin antaa merkittävän lisän lääkinnälle, onhan rohtovirmajuuri V. officinalis hyvin monikäyttöinen lääkekasvi ( mm. unilääkkeenä). Sen ominaishajun, joka muistuttaa hieman jalkahien lemua ja on peräisin isovaleriaanahappo-yhdisteestä, sanotaan villitsevän kissoja. Virmajuuret esitetään joissain lähteissä omana heimonaan Valerianaceae.

Seljoja on useita lajeja. Yksi on perennakin, nimittäin ruohoselja Sambucus ebulus. Sitä voi ostaa meikäläisiltä taimistoilta, jos haluaa isokokoisen ja herkästi massaksi leviävän pensaan. Sen mustien marjojen syötävyys on terttuseljan luokkaa, eli voi aiheuttaa vatsanväänteitä sisältämiensä yhdisteiden takia. Siis vain koristekasveiksi kelpaavia nuo molemmat kaksi.

Merkittävin selja on mustaselja Sambucus nigra, joka on ollut jo vanhoista ajoista alkaen rohdos- ja hyötykasvina ihmisen seuralainen. Sitä sanotaan talonpojan kotiapteekki-kasviksi. Se saattaa kasvaa useita metrejä korkeaksi pensaaksi. Tuon alussa mainitun viinin antajan madeiranseljan Sambucus lanceolata kehitys lienee alun perin mustaseljasta, se olikin alkuun sen alalajina pidetty. Se on korkea pensas Madeiran vuorten rinteillä. Omanlaisensa selja tavataan myös Kanarialla ja Afrikan mantereella.
Myös Kanadassa kasvaa yksi sinimustia marjoja tekevä laji S. canadensis. Sitäkin pidettiin alkuun mustaseljan alalajina. Mm. Mustilan puutarhalla sellainen on, ja taimiakin tarjotaan koristekasviksi.
Jos lääkekasvit kiinnostavat, niin googlaamalla löytyy mustaseljasta sivukaupalla tietoa. Esim. Bulgariassa on tutkimuksissa havaittu sen auttavan mm. huuliherpeksen hoidossa.

Suomessa mustaseljaa tarjotaan tällä haavaa joillain taimistoilla eteläisimpään alueeseen I (-II) kasvatettavaksi. Se on lajike Sambucus nigra f. Laciniata, joka nimi suomeksi on sulkalehtinen mustaselja. Muita lajikkeita on keski-Euroopassa kymmeniä, ehkä Viron jo taimimarkkinoilla voi mukaan tarttua erilaisia sortteja... Ilmeisimmin ollaan kovin kiinnostuneita saamaan tästä kasvista paremmin oloihimme soveltuvaa kantaa, koska marjoista saadaan aromikasta ja ja kaunista mehua tai hilloa. Kasvilla on muutakin käyttöä, sillä kukista tehdään yrttiteetä. Saa nähdä, mennäänkö muovitunnelissa viljelyyn vai mikä keino parantaa talvenkestävyyttä sillä aikaa, kun geenistö ei ole ehtinyt sopeutua. Kun kyseessä on iso kasvi, niin satoakin tulee kuin herukasta.

Ehkä mustaseljasta tulee terttuseljan tilalle istuva sopiva pihakasvi? Vuosikymmeniä on siitä, kun yritettiin löytää hyvä mehu- ja liköörikasvi kotimaisesta mesimarjasta Rubus arcticus, mutta sen viljely on toistaiseksi vain harvojen asiana. Kaksikotisuus ja ahtaat kasvupaikan vaatimukset eivät ole omiaan tekemään siitä joka pihan hyötymarjaa. Aivan tänä vuonna (16 07 2016) on ollut jonkinlaista herättelykirjoittelua mustaseljasta, mm. Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä.

2 kommenttia:

  1. Jäi mainitsematta, että ruohoseljan marja antaa sinistä väriä, jota on käytetty mm. nahan ja viinin värjäämisesssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näkyi lukevan että koko kasvia voi käyttää värjäykseen- en ole ainakaan vielä nähnyt missään ruohoseljalla värjättyjä lankoja.

      Poista