sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kevään kuulumisia

Ohoh, kylläpä aika vierii nopsaan! Vasta äsken olin tekevinään postauksen tällekin osastolle, mutta huomaan, että siitä on jo mennyt kaksi kalenterikuukautta. Toisaalta on sanottava, että ulkona ei ole tapahtunut muutosta nykyisen talven olomuotoihin eikäpä paljon ikkunalaudallakaan.

Ensimmäinen kuva kiteyttää tämän talven aikaansaannoksia tähän asti. Muutama sentti lunta pensaiden ja peltoaukeiden kohdilla, mutta kaikki liikennöidyt kohdat tiukasti jään tai loskan alla. Havupuiden juurialueet paistavat lähes paljaina. Silmut eivät onneksi ole pullistuneet ainakaan huomattavasti, vaikka melko lämpimiä tuulahduksia on syklonien saattamina tullutkin lähes viikoittain. Lumikellojen kasvupaikat ovat vielä piiloissaan.

Kuva on otettu 12 01 eli mustanmerenruusujen istutuksen jälkeen. Ruukkujen pinnassa vajaan cm.n multakerroksen alla olevat mukulat saivat muovihuput päälleen, että multa pysyisi paremmin kosteana ja lämpimänä
Kaikki kasvikuvat ovat siis ikkunalaudalta. Tammikuun alkupuolella päätin kokeilla, millaisia tuloksia voisi saada mustanmerenruusujen Achimenes mukuloiden kasvatuksesta. Tyhjensin vanhojen ruukkujen sisällöt sanomalehdelle ja erottelin mukulat muusta massasta. Kahdesta violettikukkaisten ruukusta löytyi niin paljon istutettavaa, että peräti 6 ruukkua tuli kylvöstä. Nyt ne ovat runsaan 10 cm korkeaa taimikkoa, ja kohta on nuppuvaihe aluilla, olen huomaavinaan sen muotoista tulosta ylimpien lehtiparien kohdalla. Kaikki muut kuvat ovat perjantailta eli 03 03 2017.
Violettikukkaisten tanakkoja taimia pohjoisikkunalla.
Valkokukkaisten Achimenesten hennot taimet länsi-ikkunalla
Myös valkokukkaisista kahdesta aikaisemmasta ruukusta löytyi yllättävän paljon alkuja,. Sain niistäkin 6 ruukullista, vaikka alkuun ei tahdo uskoa, että niin pienistä kirpunkokoisista mitään kasvaisi, joita valtaosa aluista oli. No sehän on selvä, että alkuunlähtö niillä oli hitaampi, itivät melkein viikkoa myöhemmin. Hentojakin ovat olleet, joten niille on varattu lännenpuolinen ikkunalauta.

Syksyn jäljiltä oli vaasiin jäänyt muutama komeamaksaruohon kukkavarsi, ne olivat vanhaan tapaan alkaneet työntää lehtihankoihin uusien oksien tupsuja, mutta unohtuivat istuttaa, joten tein sen vasta helmikuussa, jolloin osa oli jo lahonnut. Sain vain kolme uutta alkua ruukkuun. Eipä olisi ollut kasvutilaakaan enempää, vaikka tänä talvena ne olisivat voineet asua yläkerran ikkunalaudallakin, kun siellä ei ole mennyt kertaakaan pakkasen puolelle. Mutta juuri muut kasvit siellä eivät olisi selvinneetkään, se on nähty.

Kiinanruusut eivät vielä ole alkaneet tehdä nuppujaan. Tämä eteisessä oleva on kasvanut hieman pienemmällä vauhdilla, joten saksia ei ole käytetty, mutta tuvan puolelle sijoitettu on saanut kokea listimistä jo pariin otteeseen.

Marraskuussa kukkakaupasta löytynyt rönsyliljan pikkutaimi on alkanut hieman vahvistaa kokoaan, mutta vielä ei ole aika panna sen pikkurönsyjä multaan uusien kasvien toivossa...

Piharuukkujen ainesta on nyt talvehtinut vähemmän kuin muina vuosina, kun viime keväisistä isoista dragonwing-begonioista ei syntynyt toivottua uutta kasvua juuri lainkaan. Vasta syksyllä pelakuuruukkuja sisään nostaessa huomasin, että kahdessa ruukussa oli vaatimaton kymmensenttinen begonian taimi odottamassa. Molemmat ovat nyt kasvaneet n. 30 cm:n korkuisiksi honteloiksi kasveiksi, toinen jopa kukalla, joten ehkä uusia taimia voi kevemmällä yrittää niistäkin.

Kuvassa vasemmalla on ainoa hengissä oleva pelargoni, se Maijalta saatu Carl Larssonin valkokukkainen, jolla on seuraan sopiva vähäoksainen kasvutapa. Melkein kaikki piharuukkujen sisäännostetut pelargonit kuivuvat liikaa talven aikana kastelusta huolimatta, kun eivät tykkää ilmalämpöpumpun ilmavirroista yhtään. En jaksa kantaa niitä tuonne viileään yläkertaan, kun ruukut paisuvat niin suuriksi kesän mittaan. Onneksi taimia saa keväisin, niistä sitten taas aletaan.

Taimikylvöksiä ei ole tehty yhtään, kun on matkasuunnitelmia tämän kuukauden loppupuolelle. Useimmat taimikasvatettavat ehtivät kyllä huhti-toukokuussa, kunhan nyt pääsiäiskukista on selvitty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti