perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kesä vierii eteenpäin, jo ollaan heinäntekoajassa

Tälle pionille laitoin rautalankatukia jo alkukeväällä, mutta vielä piti lisätä rakojen täytettä muovisesta pakettinarusta, joka ei veny tai katkea.
Vierellä kasvava teresanruusu oli menettänyt viime talvena lähes kaikki oksien elon, vain kolme isoa jäi jäljelle, kun leikkelin. Kuolleet latvukset pääsivät ohimennessään auttamaan pioninkukkia vaipumasta maahan
Kuukausi on päässyt lipsahtamaan edellisestä postauksesta! Katsoin sitä, jossa juuri kuolanpionien aika alkamassa. Nyt on päästy jo kiinanpionien Paeonia lactiflora aikaan. Tummanpunaiset tarha- eli talonpoikaispionit P. officinalis ovat kukkineet jo hyvän aikaa, ja pari reipasta sadetta saa niiden kukinnan aika pian rättikasaksi nurmikolle.

Tuo vaaleanpunainen tekee tänä vuonna ennätyksen kukkien määrässä, yli 10, jos kaikki nuput aukeavat. Näitä kasveja meillä on kaksi, mutta toisessa on vasta nuppuja (niitäkin kymmenkunta), vaikka kasvupaikka on sama penkki. Myös etupihasta siirretty jalopähkämö Stachys macrantha on kotiutunut uuteen paikkaansa ja alkaa juuri kukkakautta.


Kuukausi on kulunut hikihommissa niin monena päivänä, että ei juuri enempää olisi mahtunut. Viileähkö alkukesä on kasvattanut puutarhan nurmikot paksuksi heinäpelloksi, jota on sirpillä oltu siivoamassa. Siksi sirpillä, ettei menetettäisi montaa varjoliljan Lilium martagon kukintaa, joita pihan eri kulmilla riittää. Tai muun kukantaimen, josta ei ole ollut tietoa. Onneksi tänä vuonna liljakukkoja on selvästi vähemmän kuin muina vuosina, useimmat nuput jaksavat aueta. Kuvassa on yksi korkeimmista, joka kasvaa pihasyreenipensaan takana varjossa nimensä mukaisesti.

Pihasyreeniaita maantien varressa on kasvanut jo yli kolmeen metriin ja varjostaa aika lailla. Kun aurinko iltapäivällä aika aikaisin jää piiloon läheisen metsikönkin takia, ei tässä polun paikalla ole paljon muuta kuin sammalta ja nurmitädykettä Veronica chamaedrys.
Lehtikuusten alle tuli tilaa! Siellä kasvoi ennestään aika reipas ruusuruoho-osasto Knautia arvensis, toivottavasti nyt läheisen kedon kasvitkin alkavat tulla tänne. pari nuokkukohokkia löysinkin jo.
Viime viikonloppu muutti puutarhan valoisuussuhteita, kun saatiin pois sellaisiakin oksia, jotka olivat minulle liian korkealla rungoissa kiinni, mutta oksankärjet kuitenkin riippuivat paljon alempana. Maantienvarren pihasyreeniaidan eteen istutetut pihlajat antavat nyt tilaa koiran kävelytysreisuihin, kunhan hakkeeksi menevät oksakeot vielä kulkeutuvat väyliltä. Eilen illalla sain parituntisena ennen sadetta aika monta kekoa korjattua, mutta niitä oli niin paljon, että osa pakosta jäi manjana-osastolle.

Ukonkellopenkki on viettänyt piileskelyelämää oksiston alla, mutta nyt on alkanut jo kukka-aika niillekin.
Parissa päivässä on saatu muhkeutta entiseen kompostinlaitaan! Campanula latifolia kukkii sekä valkoisena että siniviolettina.
Perhoangervokin Gillenia trifoliata innostui kovin varjon vähenemisestä.
Vieläkin heinäntekoa toki riittää, mutta viime viikonlopulla otettiin myös harvinaisesti oksien karsimista käyttöön, kun polkujen varsissa olevat silmän korkeudella oksat häiritsivät mm. ruohonleikkuu- ja kulkemistoimia. Sain nimittäin apuvoimia, kun seuraavan polven vieraillessa oksasaha ja leikkuri saivat uuden ohjaajan.

Kuvissa oleva mattotelinekin oli hautautumassa tuomien lonkero-oksiin. Kun ne oli leikattu pois, oikein hämmästyin, että entisestä pihlajan kannosta oli kasvanut monta puuksi ehtinyttä tyvivesaa, jotka löysivät kasvusuunnan vain kriikunain latvusta kohti. No nehän kyllä siitä kaatuvat kohta omia aikojaan, niin että syksyllä tulee siihen myös sahahommia...

On pitänyt tänä vuonna perustaa uusi heinäkompostikin, kun massaa on ollut niin paljon. Keksin eilen laittaa heinäkasan ympärille suuren määrän lehtikuusten haketukseen aiotusta oksistosta, sillä ne pysyvät hyvin kasassa reunoilla ja antavat sitten kohta tukea, kun siirrän entisestä kompostista reuna-aidakkeet siihen ympärille. Osa havuoksista kyllä menee rodojen ja syyshortensioiden alle hapattamaan kasvualustaa, mutta näitä riittää!

Entiseenkin kompostiin saa vielä jotenkin tavaraa, mutta se on niin korkea, etten oikein kunnolla yllä. Ensi vuonna siellä ehkä sitten on perunaviljelmä. Kompostiin pannaan myös pääosin tuhkat saunan uuneista, ja jos innostun kitkemään rikkaruohoja juurineen, niin niiden paikka on reunoilla kuivumassa kunnolla. Muu kotitalouden jäte menee kompostoriin muhimaan, kahvinporot ja vihannesten ja hedelmien jätteet. Nyt siellä onkin kiinnostavaa, kun talvella sinne oli muuttanut kekomuurahaisia mukaviin oloihin.

Liian paksut oksanrangat piti ensin erotella pois, kun haketin ei niele kaikenkokoisia. No tuosta saa niin paljon niin paljon polttopuuta, että pari kuukautta menee kirkkaasti keskitalvella, kunhan saadaan palasiksi ja kuiviksi.  Haketuskone alkaa tehdä töitä sitten kuivemmalla ajalla, tuossa talon seinän lähellä on autotallin rinteen lehmuksen- ja koivujen oksia.
Tuon kuvan perällä oksakasasta oikealle on matalampi vihreä pensas, likusterisyreeni Syringa reticulata, joka oikeasti on kyllä jo reilusti parimetrinen, mutta sen juuret ovat vähän alempana rinteessä. Sekin innostui kukkimaan viime viikolla. Kukintoja oli tosin vain yhdessä oksassa.

Muille kahdelle saman lajin pensaalle ei kuulu niin hyvää. Ylämäellä koko komea pensas jäi lehdettömäksi keväällä. Onneksi pari matalaa tyvivesaa ponnistaa sieltä korjaamaan tilannetta. Toinen marjapuutarhassa kasvava on myös kärsinyt päärungon menetyksen, mutta se oli jo viime keväänä, joten uutta kasvua on tullut tyveltä tilalle. Sensijaan katsurat Cercidiphyllum japonicum voivat oikein hyvin, kuten joka vuosi alusta alkaen.

Lopuksi kukkaisia näkymiä sieltä täältä tontilta:
Pulskaneilikka Dianthus superbus, jota viime vuonna kasvoi tontin pohjoisreunan kedolla, on valinnut seuraavaksi kasvupaikaksi alapellon polunvarsipenkin.
Monta vuotta sitten karhunvattupenkin koristeeksi kylvetty valkopiippo Luzula luzuloides on viimein kotiutunut mahtavaksi mättääksi, jonka edessä puolimetrinen tammentaimi näyttää rikkaruoholta. Ja karhunvattu, no eihän se penkissä pysy, uusia versoja nousee kymmenen metrin säteellä tästä. 
Löytyi tällekin kaunokaiselle viimein suomalainen nimi. Se on amurinjasmike Philadelphus tenuifolius, ja kasvaa alapellon vanhassa kolmiopenkissä. Sekin kärsii meidän ilmastosta, kuin joinakin vuosina on esitellä pelkkää risukasaa, mutta aika pian tulee uusia tyvivesoja korjaamaan tilannetta. Se on reilut pari metriä korkea nykyisin.
Kirjohelpi-heinä alkaa voittaa vähitellen vuohenputken lähellä maantien ja huoltotien risteystä. Juhannuksena sen seurassa oli vielä loisteliasta idänunikkoa Papaver orientale, mutta sen aika on nyt jo takanapäin.
Kuolanpionin ja pallesorvarinpensaan luo istutin penkissä ennestään äitini peruina olleet vanhanajan iirikset joita näytetään kutsuvan nimellä taatankurjenmiekka. Nehän oikein innostuivat kasvamaan, nyt ei siitä jättimalikka-sienestä näytä tässä kohdin enää olevan huolta. Taustalla näkyy parimetrinen lumipalloheisi-pensas, joka piti köyttää moneen tukikeppiin, kun tuulisella ilmalla versot eivät pysyneet enää pystyssä, vaan olivat pitkin maata. Sama homma oli eilen tehtävä teresanruusulle.
Lopuksi kuvaa lipputangonpenkistä, jossa keltapäivänliljojen aikaa tulivat alkuviikosta jatkamaan rusko- ja martagonliljat. Kuva on otettu sateen tauottua keskiviikkoiltana. Autotallin seinustan köynnökset on leikattu tältä kesältä. Amurinviinissäkin on ollut hedelmänteon viitteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti