sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kasvun ihmeen tuumailuja

Maljaköynnös Mandevilla tuli kuparilehden seuraksi tupaa koristamaan. Sen ruukku on liian painava amppeliin. Liian pitkiksi kasvaneet oksienpäät leikkasin pois ja ne pääsivät vaasiin kasvamaan
Keväällä tehdyt begonian pistokkaat ovat suvella venyneet rutkasti pituutta ja tulivat nyt aloittamaan talvehdintaa apueteisen kukkalaudalle.
Toinen kiinanruusu Hibiscus muutti itäikkunalle ja innostui tekemään useita nuppuja, tämä on toinen muuton jälkeen auennut.
Sen seuraksi muutti tuvasta kaksi alkukesästä tehtyä uutta kuparilehtiruukkua, ne ovat amppeliin sopivan painoisia.

Vietin oikein ansaitun päivän tänään, kun kipaisin pienelle metsäretkelle, sillä en ollut moista tehnyt sitten juhannuksen. Ensin vei tauti, sitten elokuun helle ja tonttipuuhastelut niin paljon energiaa, ettei ollut menijäksi. Mustikatkin jäivät poimimatta. Mutta tänään oli hyvä päivä, kun aurinko pilkahteli koko päivän poutapilvien lomissa. Metsä oli saanut jo syksyasun, kun mustikanlehdet olivat muuttuneet kirkkaanvihreistä punerviin. Ei nyt sentään ruskasta voi puhua... Kamera ei tullut mukaan.

Oikeastaan olin hämmästynyt, mitä metsässä on vuosien vieriessä pikkuhiljaa tapahtunut. Nimittäin meidän kylän metsät ovat hyvin ohuen maakerroksen päällä, ja lapsuudesta muistan isohkoja puolukkamaita mäkien lakiosilla. Nyt metsiköiden sammalkerrokset ovat paksuntuneet, ja korkeat mustikanvarvut ovat valtanäky. Kesät ovat varmasti tulleet kosteammiksi, ja talvien lyhyys ja yleinen leutous näkyvät sammalien reippaana kasvuna. Se voi vaikuttaa myös mustikoiden riehaantumiseen.

Tällä kylällä on myös sellainen erikoisuus, että kallioiden päälle on syntynyt rahkasammalikoita Sphagnum, jotka aikaa myöten ovat kehittyneet mataliksi soiksi. Yleensähän soita syntyy vesistöjen mataloituessa syystä tai toisesta (puhutaan vesien umpeenkasvusta), ja sellaiset suot löytyvät rannoista. Toisaalta jos sadevesi virtaa heikosti, se voi keräytyä notkelmiin ja sallia suon kehityksen alkamisen niihin kohtiin. Kaikkialla ilmassa on rahkasammalten itiöitä, ne ovat melko yleismaailmallisia lajeja. Niinpä ne alkavat asettua kasvamaan, jos tilanne tulee otolliseksi.

Rahkasammalten perusominaisuus on, että ne varastoivat itseensä vettä ja siten edesauttavat soistumisen etenemistä, kun alkuun on päästy. Niin suot pyrkivät paisumaan kuin hyvässä nousussa oleva taikina, reunoiltaan ulospäin.

Opin aikoinaan 1960-luvulla, että kuivalle maalle syntyviä rahkasoita nimitetään peittosoiksi ja että niiden valta-alueita ovat kosteiden eli humidien ilmastojen maat kuten Brittein saaret tai Skandinavia. Sellainen suo voi asettua kaltevaankin maastoon. Sitä nimitetään silloin rinnesuoksi. Niitä kohtaa myös Suomen tunturien vaeltaja. Mutta niitä riittää myös meidän kylään. Näiden syvyys ei ole suuri, yleensä alle metrin turvetta.

Sammalten kasvua olen tietysti tuskaillut tontillakin, kun peiponpesän peruslaji eli niittyliekosammal Rhytidiadelphus squarrosus valtaa tilaa heinikoissa ja on haittaamassa ruohonleikkuuta, kun se kasvaa niin tiiviinä. Jos lannoitan nurmea, saan aikaan vain kahta runsaamman heinänkasvun, ja haluaisin ketoa, kuivaa ja matalaa. Vähempikin sammal riittäisi tontin peipposten ja rastaiden tarpeisiin! Mistä löytyisi sellainen määrä kalkkia, että sammalen kasvu talttuisi? Mongolianvaahteran alla olevaan liekosammalikkoon oli ilmaantunut myös pieni rahkasammal-"kakku".

Pieni katsaus pihamuutoksiin lienee paikallaan myös. Allaoleva etupihanäkymä on talletettu 19 09 2009 eli siitä on kuusi vuotta, kun olin istuttanut irlanninkatajat uudelleen muotoillun penkin asukkaiksi.
Seuraava kuva on perjantaina eli 18 09 2015 melkein samasta kohdasta. Katajat ovat ylenneet kolminkertaisiksi kuudessa vuodessa, ja niihin voi jo ripustaa jouluvalot. Tienvarren ohjaajiksi istutetut kartiotuijat 'Brabant' ovat tulleet mukaan kuvaan lähes kolmimetrisinä. Taustan hevoskastanja on lisännyt korkeutta lähes kahdella metrillä. Kun tulee puita, tulee varjoa, ja se lisää sekä ruohon että sammalten kasvua myöskin.


Kotipihalla pelargonit ovat alkaneet liota ja homehtua, kun ilmat muuttuivat kosteiksi. Vastahan ne alkoivat oikeastaan kukkiakin, kun viileä alkukesä jatkui ja jatkui. Ensimmäiset merkit tietysti terälehdissä, kukat ovat kuin selkäsaunan saaneita sateen jälkeen. Syksyllä tulee silmäiltyä entistä useammin, joko niitä olisi aika nostella ensin sateensuojaan ja sitten sisätiloihin. Kirkkaanpunaiset ovat jo kolmatta kesäänsä, muut tänä kesänä hankittuja.

Pinkit istutin isoihin ruukkuihin ja reilusti kanankakkaa mukaan. Kyllä ovatkin paisuneet! Saapa nähdä, voiko noita mahduttaa mihinkään sisätiloihin...
Vaaleanpunaiset ovat asuneet ovipielissä koko kesän.

1 kommentti:

  1. Sinulla oli mielenkiintoista tietoa sammaleista. Tosi on tuo märkyys viime vuosina. Metsässäkin sen huomaa.
    Jotenkin olen tykännyt omasta villistä pihastani, missä sammalkin kasvaa. Ruohonkasvu on kuitenkin ollut hyvää. Nyt tänä kesänä ei käy ajaa nurmikkoa matalalla terällä, vaan korkeutta on sammaleen vuoksi lisättävä. Rattaatkin tuntuvat uppoavan sammaleeseen.

    VastaaPoista