lauantai 9. marraskuuta 2013

Isäinpäivän aattona

Nyt vielä ehtii taitella vaasiin komeamaksaruohon oksia juurtumaan. Talven mittaan niille tulee juuria, ja tulleet pikkutaimet sitten keväällä maan sulamisen jälkeen multaan.
Lauhat ilmat jatkuvat edelleen. Tänään on myös tyyntä. Olin aikaisin jalkeilla ihan naapurissa olevan kirkkotarhan hautausmaalla viemässä havut ja kynttilät viikonvaihdetta juhlistamaan. Hopealehtiä varten oli sakset, kun ne ovat kasvaneet syksyn mittaan niin, että kanervat eivät enää niiden takaa erottuneet. Jätin vain muutamia alaspäisiä varsia havujen joukkoon. Myös jokunen lumimarjan oksa tuli mukaan, se on vanha tapa näin syksyllä.
Ilma sen kuin parani kellon lähetessä yhdeksää, ihan auringonpilkahdustakin sopi uumoilla, kun pilviverho oheni. Niin ei sitten kuitenkaan käynyt, nyt ollaan taas tasaisessa pilvessä. Ihan varmaan voisi olla lisää suppiksia metsässä, kun nyt on ollut niin pitkään päälle nollan ja sateista. Pitäisikö mennä katselemaan? En kyllä tarvitse sieniä, varastoa on yllin kyllin.

Sammalten kasvulle on mitä parhaat edellytykset, kun ruohot ovat jo jääneet kyydistä. Paksu sammalturkki on kaunis, mutta kovin haitallinen nurmikon leikkuussa. Omenapuun kannon päällä nököttävä sammal-nalle on saanut aikojen kuluessa ruohoviitan, vain pää näkyy.

Purppuraheisiangervo on pudottanut kaikki lehtensä, ja kas kummaa, sen juurelle onkin tullut kesän mittaan hurmehappomarjan taimia. Ne ovat muistoa siinä ennestään olleesta isosta pensaasta, jonka siirsin siitä pois syksyllä 2011, kun sen oksat kasvoivat kovin maata vasten talon seinustalla. No nyt se saa noista taimista lisää seuraa tontin alakulmalla.
Perusvärisessä heisiangervossa on lehdet vieläkin. No ovat ne hieman kellastuneet viikossa. Muuten maailma näyttääkin jo aika kaljulta, jopa raitakin on jo saanut lehtensä alas,

2 kommenttia:

  1. Minulla on ollut komeamaksaruoho jo pitkään ostolistalla, mutta aina se on jäänyt ostamatta. No ehkä ensi kesänä.

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä hyvä kasvi. Ihan alkukesän koristus se ei vielä ole, mutta siihen hätään voi panna vaikkapa sipulikasveja seuralaisiksi. Koko kesän se on kauniin sinivihreä lehdistöltään, ja vaaleanvihreät kukkalatvat tulevat jo heinä-elokuulla. Sitten öiden viilennyttyä kukat alkavat punertaa ja lopulta ovat karmiininpunaisia. Ja poikasten teko on jokseenkin helppoa.

    VastaaPoista