perjantai 1. marraskuuta 2013

Levollista pyhäinpäivää!

Valkokukkainen kaktukseni luultavasti juhlistaa vasta isäinpäivää, noin viikon päästä. Yhtään nuppua ei ole pudonnut toistaiseksi.
Marraskuun alkaessa on aika ajatella tänä vuonna toimeenpantuja projekteja tyytyväisenä siitä, että on selvinnyt jokseenkin terveenä kaikista kolmen sadan tämän vuoden päivästä. Nyt on enää etsittävä varastosta liukuesteet ensimmäiselle liukkaalle. Onneksi sellaisia kylmiä aamuja ei vielä ole ollut. että olisi ollut pakko mennä kokeilemaan.

Puutarhani siirtyy talvilepoon. Tänä vuonna sinnikkäimmät lehtensä säilyttäjäkasvit ovat olleet heisiangervo Physocarpus opulifolius, alppikärhö Clematis alpina ja papulanruusu Rosa pimpinellifolia 'Staffa', joka alimmassa kuvassa on edessä vasemmalla. Veikkaukseni ja tietoni entiseen perustuen on, että voiton perii alppikärhö, koska useimmat sen lehdet irtoavat vasta kevättuulilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti