Pihtakuusistani

Etualalla päänvaivaa tuottanut korkkipihta, taaempana okakuusi, jonka eräs värimuoto on hopeakuusi.

Olen viimeisten reilun kymmenen vuoden ajan kasvattanut havupuita pikkutaimista myös alapellolle, jossa oli ennen marjatarhaa. Viimeisimmät kuusihankintani olivat 2009 (sen jälkeen on hankittu vain kartio- ja timanttituijia).  Taimet kasvoivat ruukuissa ensin kotiin tuonnin jälkeen 2-4 vuotta, koska alue on heinikkoista ja ison ruukun seinämät estivät rikkaruohoja saamasta heti jalansijaa taimen lähellä. Päädyin 2009 okakuusiin Picea pungens ja ajaninkuusiin P. jezoensis, kun sellaisia oli Mustilan pikkutaimien osastossa saatavilla. Yksi sinisimpänä okakuusena pitämistäni on kuitenkin heinikon vallasta noustuaan osoittautunut jalokuuseksi, kiitos tarkkanäköisen Seija Lehtisen, joka kävi kyläilyllä syyskuussa. Se kuuluu siis pehmeiden neulasten takia sukuun Abies. Luulin jossain vaiheessa, että se olisi saksanpihdan Abies alba joku värimuoto, kun runko on niin vaalea, mutta asia on vaivannut päätäni syksystä lähtien. Lopulta kaivoin määrityskirjan (Suomen puu- ja pensaskasvio) työavuksi. Saksanpihdan kun sanotaan olevan huonosti menestyvä näin pohjoisessa, eikä tästä omasta ongelmalapsesta löydy sanottuja kampamaisesti sijoittuneita neulaslehtiä.

17 11 2019 poistettua kilpalatvan kärkeä talvisena koristeena eli leikkovihreänä.  

Olenkin päätynyt lännenpihdan alalajiin korkkipihta Abies lasiocarpa var. arizonica. Siihen veivät tuossa yläkuvassa hyvin näkyvä nuoren rungon kovin vaalea väri ja puun pinnan erityinen pehmeys sahattaessa. Kun nimittäin viikko sitten poistin kilpalatvaa, niin oli kuin puuroa olisi tarttunut sahan hampaisiin. Sellaista kokemusta ei ole koskaan tullut minkään puulajin kohdalla vastaan. Piti siis ruveta lukemaan myös kaikkia entisiä muistiinpanojani asian tiimoilta.

Tuossa loput poistetuista alemmista oksista edelleen syksyistä kukkapenkkiä somistamassa.

Olen vuonna 2010 kirjoittanut blogipostauksen silloisista istutuksistani, ja siinä on maininta, että olisin edellä mainittujen oka- ja ajaninkuusien kanssa hankkinut Mustilasta virginianpihdan Abies fraserii taimen 2009, joka silloin oli vielä taimikasvatusvaiheessa ja kasvoi ruukussa. Sellaista puuta ei nyt löydy mistään tontin kolkalta.

Tämä sininen kaunotarkaan ei  näytä virginianpihdalta, vaan on ennen muuta lännenpihdan Abies lasiocarpa ryhmää. Nimilappu 2009 pikku taimessa, joka kasvoi maitopurkissa, ei ole siis ollutkaan alkuperäinen.. Eipä se olisi ihme, monet kädet koskevat taimiin myymälässä, ei olisi ensimmäinen kerta, kun lappu putoaa ja pannaan takaisin. Tai toiseen ruukkuun tartuttaessa jää lappu samaan pihtiin, ja pannaan sitten takaisin luultuun kohtaan.

Tietysti voi olla kyseessä myös varte, eli hyvään juuristoon on liitetty uusi latva. Nämä taimethan olivat ns. harjoittelijoiden töitä, joita kahvilan liepeille on pantu myyntiin. Sellaisesta taimien teosta minulla ei ole tietoja, mutta pitääpä kysäistä joskus, kun tulee käyntiä Mustilassa. Siellä kasvaa kaikkia arvattuja lajeja, virginian-, lännen- ja korkkipihtaa.

Siperianpihta Abies sibirica 23 11 2019 eteläkaakosta katsellen. Takana Hattulasta peräisin olleen joulukuusen kävystä 1980-luvulla kasvatettu Picea abies jälkeläinen

Tässä kylässä on kasvanut koristepuuna jo vähintään sadan vuoden ajan siperianpihtaa. Sitä on isoina puita paitsi kesäkahvilan eli entisen kansakoulun puutarhassa, mutta myös koulun itäpuolen naapurin tontilla, siellä oli jokunen vuosi sitten käydessäni myös runsaasti eri-ikäisiä siementaimia.

Meidän tontilla kasvaa useita lajeja pihtakuusia. Vanhin on itsekseen kylväytynyt siperianpihta Abies sibirica. Sen emopuu kasvoi luultavimmin itänaapurissa Hutrin tontilla, ja oli varmaan 1960-luvulta peräisin, koska talon omistajanvaihdos osui 1950- ja 1960-luvujen taitteeseen. Emon hankintakohde ei ole minulla tiedossa, mutta sen tiedän, että omistajilla oli myös tapana käydä taimiostoksilla Mustilan taimistolla. Voi se tietysti olla taimena tuotu edellä mainitusta kylän vanhasta esiintymästä. Emopuu kasvoi n. vajaan 10 m päässä meidän tontistamme talon etelänurkalla.

Samat puut kuin edellä, mutta nyt idästä päin katsellen.

Voimakas myrskytuuli kaatoi isoksi puuksi ehtineen emopihdan sitten vuosituhannen vaihteen tienoilla. Sitä en tiedä, oliko puu ehtinyt tehdä useampia taimia sitä ennen. Mutta löysin yhden pikkuisen taimen tontiltani emopuun kaatumisen jälkeen läheltä rajaa. Kun rajalle kaivettiin 2000 -luvun ensimmäisen vuosikymmenen lähetessä loppuaan iso sade- ja sulamisvesien oja, siirsin 2006 taimen parempaan talteen yläpellon arboretum-osastolle. Siinä se nyt ylenee.

Purppurapihta lähinnä tallia. Siitä on leikattuna useampikin alimmaisista oksista, kun pyrkivät peittymään heinikkoon. Mutta aina löytyy uusi oksaparvi, jotka päättäväisesti alkavat kääntää kärkeään maanpinnan tasoon..

Sama puu läheltä, yhden oksan leveys parhaimmillaan on lähes 70 cm.

1990-luvulla olin alkanut istutella puiden pikkualkuja Mustilan opiskelijoiden taimimyynnistä. Ensimmäiset olivat purppurapihtoja Abies amabilis, joita hankin 3 kappaletta, ja niistä jokainen alkoi kasvaa istutuspaikassaan.

Isonkiven purppurapihta, kivi on lähes 1,5 m korkea. Puu kasvoi aluksi kaikkein parhaiten pituutta, muut heräsivät vasta myöhemmin siihen hommaan.

Sama puu koillisesta, jolloin kivi näkyy vain pikkuisen vasemmalla laidalla. Taustan puut ovat kartiotuijia.

Vaahteran antamaan varjoon ison kiven lähelle pellon puolelle ensin istutettu taimi kasvoi nopeasti muita isommaksi, kaksi muuta miettivät alkuun monta vuotta, ennenkuin alkoi tulla selviä vuosikasvuja.

Rodon ja purppurapihdan pariskunta.

Nyt muutkin ovat jo puun näköisiä, muutaman metrin korkuisia leveäoksaisia puita. Kolmas kasvaa punakukkaisen Nova Zembla -rodon kaverina. Rodon puolelta on poistettu jokunen alaoksa. Puut ovat n. 10 m:n päässä toisistaan kolmion muodossa.

Kuvassa on harmaapihta, joka jäi kasvamaan naapurin tontille, se kasvaa maakellarin nurkalla ja takana näyttäisi olevan isompi siperianpihta.

2010-luvulle tultaessa oli naapurissa taas muutosten aikaa, kun tapahtui sukupolven vaihdos entisen isännän Väinön ajan tullessa täyteen. Häneltä jäi istuttamatta liuta Mustilasta hankittuja pikkutaimia, mm. harmaapihtaa Abies concolor. Niistä yhdelle löytyi paikka naapurin omalta tontilta, mutta kaksi ajautui meille toiveena, voisiko niitä saada mahtumaan arboretumin puolelle, ettei tarvitsisi hävittää. Ylämäen puolelta läheltä koillisnurkkaa löytyikin tilaa, ja molemmat harmaapihdat ovat hyvässä kasvussa.

Omalla tontilla kasvavat harmaapihdat. Keskellä isomaksi ehtinyt, siitä vasemmalle pienempi.

Harmaapihdan neulaset ovat kovin pitkät.

Pienempi ja harvakasvuisempi harmaapihta ehkä ei tykkää noin isosta varjosta. Isomman pihdan reuna oikealla.

Pitäisi ehkä poistaa verhopuiksi istutettuja koivuja, mutta se ei ehkä käyne ihan tavallisena metsurintyönä? Aina voisi tietysti myös hankalan paikan puuta kelottaa paikallaan, saisi sitten tämän kulmakunnan harmaapäätikkakin kevyesti pesäkoloa itselleen.

Koillisnurkan palsamipihta

Epäonninen taimi, joka jäi latvusten alle puoleksi vuodeksi. Nyt, kun kesä on kulunut siitä, kun sitä viimeksi katselin, taimi näyttää paljon paremmalta, ja sille on tullut jonkinlainen latvakin. Puun kasvutyyli ei ole kyllä mitenkään tuon ylemmän palsamipihdan mallinen, joten ehkä annetaan vielä kasvaa ja paaristua. Toinen vaihtoehto sille voisi olla harmaapihta niiden taimitietojen mukaan, joita silloin oli olemassa, mutta katsotaan nyt tulevaisuudessa tämänkin laji tarkemmin.

Samaan aikaan oli harmaapihtojen seurasta löytynyt pari kappaletta hentoisia palsamipihdan Abies balsamea taimia. Tiesin ennakkoon, että kyseessä on kirvoille herkkä laji, olin nimittäin sitä istuttanut aikoinaan Sysmän kesämökkipalstalleni ja todennut neulasten kärsimiä tuhoja, niin että muistaakseni ainakin yksi oli jouduttu poistamaan. Nyt kun tämä alussa esitelty lajiongelma on saatu ratkaistuksi, saattaa olla, että näihin palsamipihtoihinkin tulee nimien muutoksia?

Istutin nämäkin taimet varauksella, että jotakin saattaa sattua. Toinen kasvaa kuitenkin melko puhtaana harmaapihtojen lähellä enkä ole nähnyt kellastuneita neulasia toistaiseksi. Toiselle taimelle kävi huonosti, kun 2011 tehtiin harvennuksia suojapuustossa, ja mm. iso raita kaadettiin läheltä. Puiden oksia kerättiin kasaan kevättalven kaatojen yhteydessä odottamaan omaa puuhaani oksasavotassa sitten myöhemmin. Kun lajittelin ja karsin syksyllä oksia, huomasin, että yksi puuntaimi oli tukikeppeineen jäänyt latvusten alle. Se oli kyllä elossa, joten nostin kepit uudelleen paremmin pystyyn. Moniin vuosiin oli vain muutama oksa, eikä syntynyt pituuskasvua.

Uusin tulokas pihtakokoelmassani on vielä vauva. Se tuli tontille syksyllä 2017.

Pienin pihtataimi viettää jo kolmatta vuottaan maahan kaivetussa ruukussa. Sain sen naapuriltani Päiviltä mikrotaimena, ja piti laittaa ruukkukin pation laitaan niin näkyville, että muistaisi. Sen viimeinen latvaverso on sen verran iso, että ehkä ensi keväänä tulee siirtoaika. Lajin nimestä voisi esittää arvailuja, tässä vaiheessa on nähtävissä sivuille kampamaisesti sojottavat neulaset, jotka ovat kapeammat kuin ylämäellä kasvavan palsamipihdan. Haararanka näkyy selvästi, on karvaton ja vaaleanruskea. Neulasten alapuolella on kaksi hopeista ilmarakojuovaa. Väri on muuten melko puhtaan vihreä.