Syyslämpimät jatkavat kesän erikoisuutta

Punakaneli sai aikaan muutaman ompun. Yksi oli maahan pudonneena ja siinä näytti olevan muumiotaudin vaiva.

Katsoin kalenterin tietoa eilisiltana, päiväpuoli oli vielä tasan 14 tuntia pitkä, yölle jäi 10. Mutta parinkymmenen päivän päästä ollaan jo syyspäiväntasauksessa, kun päivän pituus vähenee n. 6 minuutin vauhtia vuorokautta kohti. Eletään aamusumujen aikaa, suhteellinen kosteus on päivälläkin korkea, joten eipä pyykki kuivaisi tyynessä ilmassa.

Juuri on julkaistu säätieto, että kesäkausi oli noin kaksi astetta lämpimämpi kuin keskimäärin, joka on lajissaan ennätys Suomessa. Mitä ennätyksiä nyt vielä rikottaneen syyskuun aikana? Sikäli erikoinen kesä, että meidän kylällä ei ollut yhtään ukonilmaa, vaikka olisi luullut hellekesänä niitä olevan tuon tuostakin. Ja muualla Suomessa niitä kyllä on saatu! Ensi viikollekin vielä jatkuu kesäilmojen aika, lähes helteitä olisi mahdollista saada, mikäli aamusumut poistuvat niin, että aurinko pääsee näyttämään tehonsa.

Lipputangon penkin reunassa alkaa olla lievää punoitusta, siinä on parin viime vuoden aikana tuotettuja komeamaksaruohon Sedum spectabile taimia. Syksyn merkit, vaikkei yhtään yökylmää ole koettu.

Tein hieman ruohonleikkuuta eilisiltana, edellisestä olikin aikaa jo lähes kuukausi. Siankärsämö oli kasvanut hyvin ja oli kukassa, muissa ei niin kehumista. Puutarhalla olisi sirppitöitä, kun siellä on kohtia, joita ei leikkurilla ajeta kesän aikana ollenkaan. Sirppiä saisi nyt käyttää kukkapenkkeihinkin, kovin ovat ruskettunutta vartta täynnään.

Kun alapihan ja huoltotien hiekalla kasvanut sammal ja heinä lakkasivat valtaa pitämästä kuivuuden takia, kärsämö on kiireesti parantanut asemiaan..

Punaherukat ovat ehdottomasti viimeistä viikkoaan syömäkuntoisia, ihmeen kauan niiden kausi on kestänyt. Tänä vuonna niiden maku on paljon pehmeämpi kuin aiemmin, mielikseen seisoo pensaan vierellä popsimassa. Luultavasti pihlajan marjojen maku on ollut myös hyvä, koska puut oli muutaman viimeisen vuorokauden aikana tarkkaan puhdistettu. Mustaherukat jo tippuivat, ja karviaissato häipyi elokuun kuivissa jonnekin, vaikka raakileita oli runsaasti.

Sitä paitsi on alkanut myös se ei-toivottu sienisato, kun jättimalikoita näyttää putkahtaneen useita talon alapuolelle raparperi-istutuksen kohtaan. Siinä on myös joitakin mustaherukoita, joiden tuotto laskee roimasti sienen takia, joten teen niille kokonaan alasleikkuun keväällä.

Monet uudet versomättäät ovat kasvaneet jopa metriin, mutta kaikkia muita kokoja on kyllä myös tarjokkaina. Näin syksyä vasten ne helpoimmin erottaakin, kun väri on tumman sinivihreä. 

Kriikunoita ei nyt ole, koska kaikki puut kaadettiin keväällä. Niiden vastaiskun huomaa huonompikin silmä, sillä taajoja juurivesamättäitä on ilmaantunut laajalti muuallekin kuin entiseen kasvustoon. Sinnekin voisi mennä, mutta vanhasta muistista tiedän, että maassa pesivät ampiaiset ja kimalaiset eivät yhtään tykkää sirpistä, tulevat pian häätämään ja tuikkaamaan. Odottelen viileämpiä ilmoja, että eivät olisi lentotuulella.

Viime sysynä istutetut vaaleanpunaiset matalakasvuiset pensashanhikit Potentilla fruticosa, joiden jalostenimi taisi olla Lovely Pink, ovat nyt muuttuneet siksi, mitä niiden pitikin, eli väri on vaihtunut valkoisesta selvään vaaleanpunaiseen. Pinkkiä tuo puna ei kyllä ole, vaan mieluummin persikkaan päin. Korkeutta niillä on tänä vuonna n. 30 cm ja ovat ensimmäisenä istujan vieressä patiolla, lähellä seinää, jossa muuten on vain maanpeitekasveja taponlehteä, kieloa ja keltapeippiä. No joka paikassa meillä on kyllä akileijoja ja vuohenkelloja, kuten vanhoissa ympäristöissä kuuluukin olla.

Vuorikaunokin Centaurea montana toinen kukintakierros vanhan kaivon kupeessa on alkamassa. Alkukesällä kehittynyt edellinen versosto pitää leikata pois, että uudet versot suostuvat runsaasti tulemaan.

Noin viikko sitten tapahtui reipas nuorennus papulanruusuaidassa, joka oli kasvanut liian korkeaksi,  se ei saa olla näkemäesteenä maantien varressa kasvaessaan. Oli jo muutamana vuonna jouduttu leikkaamaan kaikki vuosikasvu pois, jolloin tietysti menetettiin myös kukinta. Nyt aita leikattiin alas asti, ja toivon, että se ei ala riehua rehottaa niin paljon kuin normaalin ruohonleikkuun jäljeltä. Ainakin yritän sitä hoitaa jatkossa niin, että pysyy kapeampana kuin ennen ja on siten helpommin hoidettava.
Valkoisessa vasemman kulman pihasyreenissäkin riittää liian kenalleen kääntyneitä runkoja poistettavaksi. Otan niistä uloimmaisia pois vuosittain joitakin. Syreenin lehdet varisevat usein vasta ensimmäisten räntä- ja lumisateiden jälkeen, ja silloin latvus alkaa painaa liikaa ja taipuu eikä enää korjaudu.