Pikku lisäys erikoiseen pieneen töyhtöangervooni

On jäänyt askarruttamaan tämän kasvin oikea nimi, niin että taas piti kaivaa googlen kanssa tiedostoja. Sen verran tuli aika pian selville, että töyhtöangervo Aruncus se ei missään tapauksessa ole. Siispä etsimään suvusta Astilbe, joka meillä esiintyy jaloangervo-perennojen latinalaisena sukunimenä.

Lopulta alkoi näyttää kovin tutulta, kun sain esille kuvahaulla kuvan Astilbe rubra Hook & Thompson. Sillä on tämän mukaan toisena synonyyminimenä Astilbe chinensis, jolle on kolme variaatiota esitetty, var. davidii, var. pumila ja var. divarigata. Sille löytyy virallisena suomalaisena nimenä Wikipedian mukaan mantsurianjaloangervo, jolla tarkoitetaan juuri muotoa var. davidii. (Suomalaisella nimellä kiinanangervo tarkoitetaan toista kasvia, joka on pensasangervo Spiraea rosthornii.).

Kuvahakua käyttäen löytyy runsaasti juurikin tästä kasvilajista otettuja tai piirrettyjä kuvia. Se on melko helppo tunteakin, kun kukinto on noin kovin kynttilämäinen, leveyttä on runsas 5 cm ja korkeutta 20-25 cm. Lehdet ovat hyvin ohuet ja kovin vaaleanvihreät varsinkin alkukesästä. Olen sallinut vuohenputkien kasvaa aluksi suojakasvina, kun se on kovin hallanarka, ja kitkenyt vuohenputken lehdet sitten myöhemmin vähemmistöksi. Kuivana kesänä ohuet lehdet saattavat palaa aivan ruskeiksi, eli se tarvitsisi koko ajan suojakasveja.

Tämä ruskettunut näky on julkaistu blogissa jo aiemmin, nimittäin 17 08 2014, kun keskikesän kuivuus iski kiinanangervot aivan karrelle. Taisi jäädä siihen astisen tai jälkeisen ajan pahimmaksi näyksi tälle kasville...

Jostain minulle nyt piiloon jääneestä syystä olen kirjoittanut kasvin nimeksi aikoinaan kiinan töyhtöangervo, kun olisi pitänyt jättää tuo alkuosan töyhtö pois. Sain taimia 1990-luvun alkupuolella Lepaalta, jolloin noita Mantsurian siemenkeruuretken tuloksia laajemmin idätettiin mm. Lepaalla. Silloin sain myös puutarhaani runsaasti puuvartisten pikkutaimia.

Kasvia tavataan ns. Kauko-Idän alueella, eli juuri sieltä päin, mistä Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksen retkikunta Mantsurian kasvien siemeniä keräili. Eräiden tekstien viitteissä mainitaan A. rubran luontaiseksi kasvupaikaksi rannikon lehtimetsät. Sen mainitaan olevan kestävä koristekasvi lauhkeilla alueilla. Ehkä tuo suojakasvien tarve rajoittaa ohutlehtisen kasvin siirtymistä suosikiksi puutarhoihin. Kestävät sen juuret kyllä ovat ja sietävät tiukkaakin muiden kasvien juurten kilpailupainetta.

Piti etsiä töihin myös vanha kunnon tietosanakirjani, 5-osainen Kasvien maailma, joka julkaistiin 1976 ja painettiin Lausannessa Sveitsissä ja josta Otava julkaisi suomennoksen 1980. Se kertoo hakusanalla Jaloangervo, että useimmat puutarhakasveina käytetyt jaloangervot ovat risteymiä, joissa vanhempina ovat toisaalta tämä Astilbe chinensis var. davidii eli siis nykynimeltä A. rubra ja toisena joko japanilainen A. japonica tai A. thunbergii.  Saksalainen kasvien jalostaja George Arends (1862-1952) teki monia risteymiä, ja hänen työnsä muistona hybridilajikkeita nimitetään A. x arendsii.