Käännetäänpä timotein lehteä...

Tänä vuonna käteeni osui pääsiäisruohon siemeniä haeskellessa ihan uusi laatu, kun löytyi timotein siemeniä sisältävä pikkupussi. Kun en asu kissojen kanssa samassa taloudessa, ei tarvitse miettiä ruohon syömäkelpoisuutta. Laitoinkin sisällön jo kokeeksi itämään, nähdäkseni, mitä tulisi ja kauanko menisi. Yllätys olikin melkoinen, sillä siemenistä nousi kunnon katseltavaa jo kuudessa päivässä kylvöstä. Pieniä siemeniä oli pussissa myös tosi runsaasti, joten sain mahtavan 10 x 25 cm:n kokoisen ruohomättään.

Perjantaipäivästä seuraavaan torstai-aamuun kaukalossa viettäneet timotein siemenet ehtivät tosi pitkälle!

Timotei Phleum pratense eli nurmitähkiö on toki paremmin tunnettu heinäpeltojen kasvina. Lapsuudessani myös meillä oli vähän heinäpeltoa, jossa timoteit kasvoivat. Asuihan navetassamme 1940-luvun ruokahuoltoa helpottamassa 1-2 lypsylehmää. Sillä saatiin isokin perhe omavaraiseksi maidon ja voin suhteen.
Toki osa heinälatoon varastoidusta kuivatusta heinästä koottiin muualtakin, kuten tienvarsista, pihapiiristä, rannoista, soilta ja jopa metsän aukoistakin. Se tapa oli ennen varsinaista heinänviljelyä ollut yksiomainen kuivaheinän hankinnan muoto. Varsinkin ravinteisten lettosoiden tuottama heinäsato on suuri, parhaiden peltojen kanssa kilpaileva, todettiin 1960-luvulla tehdyssä monivuotisessa selvityksessä, jossa sain olla tutkijana mukana. Tuolloin eräs tutkimusalueeni oli Kittilä, jossa lettosoita ja niistä tehtyjä heinäpeltoja tuli runsaasti nähtyä.

Heinäpellot tehtiin kauan sellaisille kohdille, joissa viljanviljely ei ollut onnistunutta, kuten tulvaherkille rannoille, joissa oli ehkä ennen ollut kaurapeltoja. Myös soita kuokittiin, kun muut raivaukseen sopivat kohteet oli käytetty. Omat sukulaismieheni Nurmijärvellä joutuivat suota kuokkimaan työtä hakiessaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun isot kartanot halusivat lisätä heinänviljelyn alaa. Kun työt loppuivat, moni pakkasi matkalaukkunsa ja matkusti rahtilaivalla valtameren taakse siirtolaiseksi.

Heinää saattoi kasvaa myös vuoroviljelyn takia pelloilla, että maa saisi levätä ja tulisi jälleen tuottavaksi. Vasta 1900-luvun puolivälissä parempia peltoja alettiin ottaa pysyvämmin heinänviljelyn käyttöön. Pohjanmaalla alkoi heinän siemenviljely, jottei tarvitsisi ostaa ulkomaista siementä.

Timotei on tullut Suomeen muun Euroopan kautta 1800-luvulla, jolloin Suomessa aloiteltiin heinänviljelyä pelloilla. Tämä alunperin pohjoisamerikkalainen kasvi itää ja kasvaa nopeasti, pysyy hyvin pystyssä ja on siten satovarma. Kylvetty timotei ei kuitenkaan kestä tulville alttiissa maastossa montaa vuotta, Pelto pitää muutenkin uudelleen kylvää viimeistään 3-4 vuoden päästä, Kittilässä jouduttiin jopa paljon tiheämpäänkin pellon uusintaan.
Hevoset söivät mielellään kuivaa timoteitä. Sillä oli suuri merkitys siihen aikaan, kun kaikenlaista kuljetusta tehtiin ennen kunnollisten maanteiden rakentamista hevoskyydeillä. Heinäpeltojen lisääminen tuli maatalouden avainkysymykseksi, koska timotei maittoi mainiosti myös lehmille ja lampaille kuivarehuna.

Suomi oli joutunut suurvalta Venäjän alamaiseksi 1800-luvun alussa, ja suuret kaupungit kuten Pietari alkoivat etsiä polttopuu- ja ruokahuoltoa myös tältä kulmalta. Niin meillä alkoi taloushistoriassa merkittävä lypsykarjan pääluvun lisäys. Nimenomaan voilla oli kysyntää suurissa kaupungeissa. Olihan toki voin ostajia jo aiemminkin täällä kierrellyt, mutta varsinaisesti rautatieverkko sai lypsykarjan kasvatuksen suuriin mittoihin. Myöhemmin junien vauhdin parannuttua kuljetettiin myös maitoa. Euroopasta muutti Suomeen juustonvalmistuksen osaavia meijeriammattilaisia, joten voimeijerien lisäksi tuli juustomeijereitä.

Tällä oli oheisseurauksena mm. tiiliteollisuuden kasvaminen, kun tiiliä tarvittiin runsaasti myös maaseudulla. Varsinkin Hämeessä pääradan varteen nousi toinen toistaan mahtavampia navetoita. Asuin kymmeniä vuosia Janakkalassa, jonka merkittävä teollisuushaara 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alkupuolella olivat nimenomaan tiilitehtaat. Tuo painava teollisuustuote kulki tavaravaunuissa rataa pitkin. Samoille asemille sitten tulivat navettain tuotteet juniin lastattaviksi. Ratakuljetusta tarvitsivat myös halot, joiden saamiseksi saatettiin rakentaa omia rataverkkojaan asemilta isompiin metsiin päin, kuten mm. Janakkalassakin.

Voi sanoa, että heinänviljely tuotti vahvaa kehitystä ja paljon uusia työpaikkoja maaseudulle. Mikähän samankaltainen talousuutuus löytyisi nykyajan Suomelle, että saataisiin työpaikkoja niitä kaipaaville? Mainitulla 1960-luvun tutkimusmatkallani tapasin erään pohjoissuomalaisen tilallisen, joka kylvi heinän kasvattamiseen tarkoitetut lannoitteet viereiselle lakkasuolle, ja kehui, että sillä lailla suosta saatiin pienellä vaivalla monikymmenkertaiset tulot heinäpeltoihin verrattuina...

Kesällä timotein korren päähän kehittyy tasapaksu karkea tähkä. Sillä se tunnistetaan Suomen luonnonvaraisesta heinästä, nurmipuntarpäästä Alopecurus pratensis eli alopekuurista, jonka tähkä on paljon kapeampi ja silkkisen tuntuinen. Alopekuuria on kylvetty myös heinäpelloille ennen timotein yleistymistä. Tienvarsien ojanpientareista sitä melko varmasti tapaa.

Tähkiöitä on meillä on myös luonnonvaraisesti, nimittäin pohjantähkiö P. alpinum, jota on varsinkin pohjois-Suomessa ja harvinainen helpitähkiö P. phleoides aivan etelärannikolla. Muinaistulokkaana pidetään etelä-Suomessa kasvavaa harvinaistunutta ketotähkiötä P. pratense ssp. nodosum.

Timotei sai erikoisen nimensä alkuperin englantilaisesta Timothy grass -nimestä. Nimi juontuu kasvia Eurooppaan markkinoineesta maanviljelijä Timothy Hansonista jo 1700-luvulla. Vieläkin timotei on kuivaheinän tuotannossa tärkein. Nykyajan tapaan tuorerehuksi paalaamalla sitä myös tarvitaan, joskin siihen tarkoitukseen on useita muitakin heinälajeja, kuten nurmi- ja ruokonata (Festuca pratensis, F. arundinacea), jopa entisiä rikkakasvejakin, kuten juolavehnä.