tiistai 8. tammikuuta 2013

Pihkaista juttua

Viimekertainen postaus käsitteli erästä havupuiden ryhmää, ja päätin jatkaa vielä ominaisuudesta, joka ehdottomasti tulee havaittua, kun käyttää havupuista esinettä tai klapia. Se tuoksuu pihkalle, jota saattaa erittyä laudasta pitkiä aikoja sahaamisen jälkeen, ja aiheuttaa mm. polttopuun räiskymisen, kun pihkapisara  räjähtää kuumennettaessa. Takkapuuna suositaan sen takia yleensä lehtipuuta, kun niissä pihkaisuus on vähäisempää.
Vaikka aluksi juutuinkin pihkaan, niin ajatteluni eteni muihinkin kasveista vuotaviin nesteisiin, jotka antavat ominaisen tuoksun, ja niin piti kahlata parille muullekin "tiedon saarelle".

Pihka on eteerisistä öljyistä ja hartsista koostuva ilmassa kovettuva yhdiste, kun aineet polymeroituvat eli muodostavat isoja molekyylejä. Puun solujen väleissä on pihkatiehyitä, joihin pihkaa erittävät solut siirtävät tuotteitaan. Yleensä pihka tukkii puusolukon rikkoutuessa tulevan aukon ja estää sienten itiöitä pääsemästä sisään. Kun ensimmäiset puut kehittyivät n. 350 miljoonaa vuotta sitten, tuli paljassiemenisten aika. Siihen kuuluvat nykyisin mm. neidonhiuspuu Ginko biloba, käpypalmut Cycadinae ja havupuut Coniferae. Kaikilla havupuilla on pihkaa, ja voi kuvitella, että ilman tuota ei niin pitkäikäisiä puita voisi ollakaan. Yksittäiset puut voivat olla useita tuhansia vuosia vanhoja.

Tavallisimmin pihka kovettuu ruskeaksi tai kellertäväksi, mutta muunkin väristä, kuten vihreää, sinistä ja punaista tiedetään olevan. Pihkalla on vanhastaan mm. käsitelty arvokkaiden maalausten pintoja, jotta ne kestäisivät paremmin. Silloin kyseessä on ollut atlassypressistä Tetraclinis articulata saatava sandarac-pihka. Arabikumi-nimisiä pihkakiteitä myytiin myös liimaksi, jolloin kiteet liotettiin veteen. Se on hernekasvien heimoon Fabaceae kuuluvan akaasian Acacia senegal nesteestä kiteytyvää.

Näin joulun aikaan pihka esittää merkittävää osaa, sitä oli kolmen itämaan tietäjän tuliaisina. Myrha eli mirhami on peräisin lähi-idässä ja itä-Afrikassa kasvavista Commiphora-suvun pikkupuista ja pensaista (heimo Burseraceae). Siihen on kauan ollut tapana sekoittaa muita kasveja, jolloin saadaan itäisten kulttuurien suosimia poltettavia tikkuja yms. eli suitsukkeita. Erityisesti puhutaan olibaanihartsista, jota saatiin Boswellia carteri-kasvista. Haju oli todella tarpeen myös muinaisessa Egyptissä, joka osasi vainajien balsamoinnin, joten myrhaa kului siitäkin syystä. Paremman puutteessa Euroopassa kyllä on poltettu rosmariiniakin.

Pihkaa on ollut maailmassa niin kauan kuin havupuitakin, ja vanhimmat pihkat ovat meripihkaa, engl. amber, joiden vanhimmat ovat 100-200 miljoonan vuoden ikäisiä. Melkein aina meripihka löytyy merestä tai rannikolta, maailman antoisimmat alueet ovat Liettuan-Kaliningradin rannikko, jossa pihka on peräisin muinaisesta mäntylajista Pinus succinifera. Ei ole montaa päivää, kun viimeisimmistä keräilijöistä kerrottiin uutisissa. 1800-luvulla vuosittain nostettiin tonnikaupalla meripihkaa, ja troolilla on saatu suurmöhkäleitäkin, 1860-luvulla tiedetään saadun n. 200 kg:n kappale, ja 1988 136-kiloinen. Meripihka on eräältä nimeltään kivikauden kulta.
Kaikkialta maailmasta meripihkaa on tavattu, erityisesti mainitaan myös Dominikaanisen tasavallan rannikko, jossa Hymanaea protera-kasvien tuottamien meripihkakiteiden sisältä löytyi kappale orkidea-kasvia, tuo rannikko on balttilaisten esiintymien ohella merkittävimpiä. On tietysti selvää, että muovien keksimisen jälkeen on ollut liikkeellä paljon myös articifial amber eli keltaista muovia.

Havupuun oksia hakettaessa pihkaa tarttuu koneen teriin. Metsurin sanotaan tuoksuvan erityiselle metsälle, kun työvaatteissa on aina pihkapisaroita. Eikä niiden pois peseminen olekaan helppoa! Esim. meripihkan kerrotaan liukenevan mm. alkoholiin tai eetteriin, joten liuotteita olisi tarpeen pyykinpesuunkin!
Pihka on useimpien puukasvien ominainen tapa suojata pitkäikäistä runkoa, koivustakin sitä löytyy. Pihka aiheuttaa lehtikuusten erinomaisuuden vesirakenteissa, kun se estää lahoamista. Kun kyllästeaineiden ongelmat on tiedostettu, lehtikuusen käyttö rakentamisessa on alkanut uuden nousun mm. Suomessa.

Australialaisessa kasvimaailmassa on niukasti havupuita. siellä vallassa ovat myrttikasvien Myrtaceae heimoon kuuluvat eukalyptukset Eucalyptus, joita on yli 700 lajia. Niiden pihkaa vastaava tuote on öljy, ja eukalyptukset ilmeisesti auttavat sillä vedensaantiaan kuivana ja kuumana aikana. Eukalyptuksen viljely trooppisissa maissa on viime aikoina tullut suosituksi, koska se on nopeakasvuinen sellun raaka-aine. Näissä yhteyksissä on huomattu, että tällaisen viljelyn jälkeen ei maassa voi pitkiin aikoihin kasvattaa muuta kuin eukalyptusta, eli sen erittämiä aineita jää maaperään puuston kaadon jälkeen.

Näistä puiden erikoiseritteistä ei olekaan kuin lyhyt matka kumipuiden valtakuntaan. Niissä tyräkkikasvien Euphorbiaceae heimon kumipuusta Hevea brasiliensis vuotava neste muuttuu polymeroituessaan lateksiksi. Sen keksivät jo vuosisatoja aiemmin intiaanit, mutta eurooppalaiset ottivat siitä ensin vain pyyhekumin. Kuminesteestä 1800-luvun alkupuolella tehtyjen sadetakkien (Macintosh) jälkeen meni vielä monta vuosikymmentä, ennenkuin opittiin vulkanoimaan eli kuumentamaan rikin kanssa, ja niin oli pyörän rengas saanut alkunsa.
Toista sataa vuotta kumipuuviljelmät olivat maailmankaupan tärkeimpiä, koska niitä kysyttiin auto- ym. rengasteollisuudessa. Vielä ylivoimaisesti eniten luonnonkumista menee siihen tarkoitukseen. Öljyteollisuuden eräs keksintö oli kuitenkin synteettinen kumi, ja jo 1970-luvulla yli puolet kumiteollisuudesta käytti synteettistä kumia. Hevea-puun lisäksi on kumin tuotannossa ollut lukuisia muitakin kasveja, mm. Ficus ja Taraxacum. Kumia vähemmän kimmoisa on guttaperkka, josta tehtyjä nukkeja vanhempi polvi muistaa omistaneensa. Nykyisin sitä tarvitaan merenalaisten kaapelien eristykseen ja kuulemma golfpalloihin.

Tyräkkikasvien heimossa on sukuja n. 300 ja lajeja on yli 5000. Lajit sijoittuvat lämpimämmille leveyspiireille, mutta myös vuorille sopeutuvia ominaisuuksia löytyy. Suku tyräkit Euphorbia on kasvikunnan suurimpia sukuja, siinä lajeja yli 2000. Ympyrä sulkeutuu jouluun, kun muistetaan, että yksi sesongin suosituimpia kasveja on joulutähti, joka sekin on tyräkki Euphorbia pulcherrima.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti