maanantai 29. elokuuta 2011

Kostean loppukesän näkymiä

Eräs rintama on tänään taas pyyhkäissyt yli, ukkosiakin on saatu, mutta ennen kaikkea railakasta sadetta. Kävelin äsken arboretumissa katsomassa, mitä kuuluu.


Punamarjaisia pensaita riittää! Vaikka hollanninpunaherukan Ribes x pallidum satoa on jo moneen kertaan korjattu, sitä riittää vielä isohkolle lintuparvellekin. Tässä syöjinä ovat nykyisin pikkulinnut, räkättirastasparvet olivat tavallisempia 1980-luvulla, jolloin oli muotia käyttää verkkoja.


Punalehtiruusu Rosa glauca kylväytyy itsenäisesti, ja sitä on kymmeniä yksilöitä tontilla. Karsin niitä reippaalla kädellä, mutta aina uusia versoja puskee esiin. Suurin näiden ruusujen massa on rinteellä tontin keskiosissa, ison kiven tienoilla, jossa täyttömaa-alue loppuu. Joskus kaavailin tuon laajan risu-ja heinäkompostin peittämistä hiekkamaalla, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Kehittyköön omilla ehdoillaan. Tuomen Prunus padus lisäksi paikkaan on etsiytynyt jokunen tammen taimi ja punalehtiruusujen lisäksi myös useita isotuomipihlajia Amelanchier spicata.


Tontilla kasvaa 1970-luvun lopun muistona kaksi puuksi kasvatettua aitaorapihlajaa Crataegus grayana. Tuolloin tonttia omistanut veljeni halusi yleisen tavan mukaan istuttaa pensasaitoja. Varsinkin pitkällä pohjoisrajalla aita kasvoikin hyvin, mutta aidan hoitaminen kauniina on hankala juttu, kun leikkuutähteet tulisi kerätä aina viimeistä piikkiä myöten pois, pian ovat saappaasta läpi. Kompostissakin piikit muistavat kiusata. Naapurini kevätkulotukset omalla tontillaan riistäytyivät kerran 1990-luvulla valloilleen niin, että pensasaita paloi. Onni, ettei palo edennyt taloon asti! Toisaalta pääsin aidanleikkuusta, varsinkin kun aita siinä on tarpeeton. Useita vuosia poistin juurivesoja, mutta sitten vesanmuodostus laantui, kun jätin yhden alun kasvamaan puuksi. Itärajalla ollut aita taas kasvoi huonosti jo alunperinkin, poistin senkin 1990-luvulla samalla tekniikalla, eli sielläkin on nyt muistopuu. Onneksi poistin sen, koska päädyimme sillä rajalla kaivamaan "Grand Canyon"-ojan, aitaa olisi ollut tosi vaikea senjälkeen hoitaa.

Muita punamarjaisia tontilla ovat luonnonvaraisesiintymä koiranheisi Viburnum opulus, jolla ensimmäistä kertaa minun muistissani ei ollut lehtivioituksia, näsiä Daphne mezereum siinä heiden lähimaastossa, ja alatien varressa kasvava lännenkonnanmarja Actaea rubra. Hiljattain hankittu lumipalloheisi alapuutarhalla taas oli kuin pitsiverho lehdistään, sen kasvu tyrehtyi kokonaan heinäkuulla, saapa nähdä, onko siinä vielä ensi keväänä intoa kasvaa..



Elsa-salissa eli suuren hopeakuusen luona kasvaa kaksi katsuraa Cercidiphyllum japonicum, jotka ovat jo lähes kaksimetrisiä. Niillä ei ole ollut mitään vaivoja talvi- tai kesäajasta. Odottelen niistä siroja pikkupuita, niiden lehdet ovat kauniin vaaleanvihreät läpi kasvukauden. Kukkia ei ole toistaiseksi näkynyt. Kuvassa olevat lehtien valkeat pisteet ovat sadepisaroita! Katsurat on hankittu Mustilan arboretumista pikkutaimina halvalla hinnalla, kuten niin monet muutkin taimeni. Kasvatan pikkuruisia ruukussa useamman vuoden, ennenkuin ovat kypsiä kasvupaikkaansa.



Isoista tammistani toinen (ylempi kuva) on aito kesätammi Quercus robur, jonka lehdet varisevat syksyllä. Se on huomattavan paljon herkempi saamaan hometta lehtien pintaan kuin vieressään kasvava talvitammi Quercus robur x petraea (alempi kuva), jonka lehdet pysyvät puussa toukokuulle asti. Kasvua home ei näytä haittaavan, koska kesätammi kasvaa nopeammin. Osasyynsä voi olla siinä, että talvitammi kasvaa melko lähellä entistä (kuivunutta) kaivoa. Talvitammi on terhosta kasvatettu, ja sen puun alkuperä oli Harvialan kartanon oma puutarha varhain 1900-luvulla. Kesätammi on otettu pikkutaimena puutarhajätealueelta Hattulasta Suontaan kartanon mailta..


Mantsurialaisperäiset lehtikuuseni Larix (sibirica x gmelinii?) alkavat jo kellastua. Värinmuutos alkaa oksien kärkiosista. Niiden on onnistunut kasvattaa runsaasti käpyjä monena vuonna. Kun ne on tulkittu risteymiksi, en ole varma, olisiko siementen itävyydessä puutoksia?



Leikkelin heinäkuussa amurinviinistä Vitis amurensis runsaasti oksia, koska autotalliin asennetut ulkolamput uhkasivat jäädä kokonaan piiloon. Kärjet joutuivat vesisaaviin (ylempi kuva) toivossa, että tapahtuisi juuren muodostusta. Näin ei toistaiseksi ole tapahtunut, mutta versot ovat ottaneet komean ruskavärin, paremman kuin kasvavissa oksissa konsanaan! Alakuvassa puolitoista kuukautta sitten leikattua lehtiseinämää. Siinä ruska ei ole alkanut vielä ollenkaan.


Toisella puolen autotallia on melkein yhtä vehmas köynnösseinämä, joka pyrkii kasvamaan räystään aluslautojen raoista peltikaton alle, sitä on leikeltävä myös joka kesä. Kuvan vasenta puolta hallitsee kiinanlaikkuköynnös, minikiivi 'Annikki' Actinidia kolomikta, keskellä valamonruusu Rosa 'Splendens' ja oikelta puolen näkyy hieman kelasköynnöstä Celastrus orbiculatus, joka on varsinainen kuristajaköynnös. Tässä se toki voi vain puristaa laudanrakoja, mutta mantsurialaistaimien joukossa oli myös pari tainta, jotka istutin hieman ylemmäksi, tontilla vaivaisesti kasvavan kotipihlajan Sorbus aucuparia juureen. Köynnökset ovat kasvaneet toistakymmentä vuotta, ja ovat saavuttaneet latvan. Köynnöksen varsi pitää pihlajaa totisesti kuristusotteessa!



Ylemmässä kuvassa on kamera suunnattu pihlajan monirunkoista latvusta kohti, suurin osa vihreistä lehdistä on kelasköynnöksen. Alakuvassa hieman yhden rungon ja köynnöksen liittoa. Istutin keväällä tuon rungon takamaastoon toisen uusista rhodoista, ja pari viikkoa sitten poistaessani pensaan juurelta koiranheinämätästä havaitsin, että joukkoon oli tullut leikatuksi myös kelasköynnöksen juurivesa. En tiennytkään, että sellaisia olisi. Pitääköhän rhodoa vielä siirtää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti