maanantai 13. kesäkuuta 2011

Hevoskastanjasta suitsukkeisiin ja vaahteroihin

Hevoskastanja Aesculus hippocastanum kukkii yleensä kesäkuun alussa kynttilämäisin kermanvalkoisin kukinnoin, mutta allaoleva kuva on otettu 25.5. Sen lehdet kehittyvät pitkään, ja sinä aikana lehden osat, lehdykät riippuvat surullisina ja kuin tuhon vieminä alaspäin. Eräänä päivänä sitten on valmista, ja lehden kaikki seitsemän lehdykkää kääntyvät vaakasuoraan tai yläviistoon. Lehtiruoti on täysikasvuisena parikymmentä senttiä, samoin lehden halkaisija, joten riittää sinä puuhaa.

Tämä muutaman metrin korkeuteen yltävä puu on istutettu runsas 30 vuotta sitten. Se on kylän vanhimman hevoskastanjan, kesäkahvilan eli vanhan kansakoulun puun jälkeläinen. Puu kasvoi monta vuotta vinoon, kun vieressä oli omenapuu, mutta nyt se on suoristunut. Kukintakin alkoi vasta aivan muutama vuosi sitten.
Myöhemmin kukkien tilalle kehittyy karvapeitteisen näköisiä isohkoja hedelmiä, joiden sisältä löytyy mahonginpunainen siemen. Usein hedelmä aukeaa vasta seuraavana keväänä, koska kuori on kova. Siemen tarvitsee kylmäkäsittelyä itääkseen. Olen saanut aika hyvin taimia sillä keinoin, että kerään siemeniä puun alta myöhään syksyllä ja laitan ne maahan, kevyesti multaa päälle, ja jokin suoja, kuten laudankappale tai muu vielä päälle, etteivät linnut (naakat) vie itävää tainta. Hedelmiä ei syödä, ne eivät ole aitokastanjoita (Castanea-suku)

Hevoskastanja on etelänaapurissamme Virossa ns. Must- kasvi, joka kuuluu olla jokaisella pihalla. Meillä se ei menesty kovin pohjoisessa, paitsi edullisissa pienilmasto-oloissa. Meidän kylämme vanhin puu istutettiin jo 1930-luvulla koulun tontille opetustarkoitukseen. Nyt levinnyt maantie melkein viistää tyveä, ja kasvupaikka on kovin kuiva kaikkiaan. Lukuisat taimenhakijat ovat löytäneet kuitenkin siirtokelpoisen yksilön sen juuresta keväällä. Lienevätkö ensimmäiset taimet Pohjoismaissa Balkanin sotien tuliaisia 1800-luvulta?

Hevoskastanja kuuluu hyvin pieneen puusukuun Hippocastanaceae, siinä on lajeja vain n. 15, joista 2 ikivihreää. Merkillistä, että noinkin vaatimattomassa suvussa on edustajia sekä vanhan että uuden maailman eli Amerikan puolella! Japanista, Kiinasta, Himalajalta, Balkanilta kaakkois-USA:aan ja trooppiseen Amerikkaan. Tämä meillä suosittu laji on juuri Balkanilta kotoisin.

Hevoskastanjain suku kuuluu suurehkoon puusukujen ryhmään Sapindales, joka viittaa niiden tuottamaan saponiiniin. Puiden kuoren ja hedelmien sisältämiä aineita on mm. käytetty kalojen tainnuttamiseen. Sapindales- eli saippuamarjakasvien lahkoon kuuluvat myös mm. vaahterat Aceraceae, mahonkikasvit Meliaceae, sumakkikasvit Rhus jne. Suvuista löytyy paljon hyötykasveja, kuten cashew-pähkinä, sitrukset Rutaceae, mango Mangifera indica, mutta myös suitsukkeen ja Libanoninöljyn tuottajapuu Boswellia carteri sekä mirhan eli myrrhan tuottaja, pienehköjä kuivien seutujen puita molemmat. Nuo hyödykkeethän tulivat meille tutuiksi itämaantietäjien tuliaisina. Jumaltenpuu Ailanthus altissima kuuluu myös näihin Sapindales- kasveihin. Puut erittävät maitiais-tai muuta nestettä tai kuivissa oloissa pihkantapaista eritettä.

Kylässämme on hyvin vahva metsävaahterakanta. Voidaan keskustella perustellusti, ovatko vaahterat Acer platanoides levinneet maahamme alunperin luonnonolojen salliessa vai onko niitä siirretty koristepuiksi. Molempien mielipiteiden kannattajilla on hyviä perusteluja. Ainakin vanhoisssa kartoissa on monia eteläsuomalaisia Vahtermäkiä. Toisaalta vaahteroita tavataan vain vanhimpien asutusalueiden liepeissä. Meidän kylässämme vaahterat ovat jo rikkapuu-asteella, terhakoita taimia tulee suunnattomasti itämään kaikkiin mahdollisiin paikkoihin parinkymenen metrin etäisyydelle puusta. Vaahteran lehtien vaiva pikilaikkusieni ilmaantuu joinakin syksyinä lehtiä täplittämään, yleisimmillään se on etelärannikolla.

27.9.2009 otetussa kuvassa vaahterat ovat jo menettäneet parhaan keltaisensa ja tilalle on tullut ruskeankeltainen. Se ennakoi lehtien karisemista aika pian.
Vaahtera on hyönteispölytteinen toukokuun alkupuolen kukkija, lehdet lehittyvät myöhemmin keltaisten kukkapilvien jälkeen. Kukista kehittyy lenninsiivellä varustettuja hedelmiä, vaahteran neniä, joilla lapset leikkivät. Lehdillä on yleensä keltainen tai punaiseen vivahtava syysruska, ja nahkeapintaiset lehdet kestävät talven hankien alla lähes muuttumatta odottamaan seuraavan kevään haravoijaa. Niiden kompostoituessa tulee vaaleanruskeaa multaa. Jos lehtiä on paksumpi kerros kompostissa päällimmäisenä, kosteus pysyy siellä hyvin.

Vaahteralla on hyvin kova puu, siinä saa usein teroittaa sahaa. Silti, koska lehvästö on painava, puu on helppo lohkeamaan sateisten kesätuulien aikana. Tällä tontilla niitä on ihan liikaa, joten kaatoa on tehtävä. Ns. isonkiven vaahtera on vanhin, sen kohdalla oli puu jo silloin 1930-luvun lopulla, kun talomme rakennettiin. Monta runkoa senkin kohdalta on jo rappeutunut, mutta uusia tulee kantovesoista. Tällä haavaa tontilla on puolisenkymmentä isoa vaahteraa.

Nuoremman mongolianvaahterani kukintaa 7.6.2011.
Uusi lisä vaahteroihini ovat mongolianvaahterat Acer ginnala, joita on tässä kasvatettu parisenkymmentä vuotta. Vanhempi ( ja pienempi) on mantsurialaistaimien erästä Lepaalta tänne ajautunut puu, jolla on hyvin kaunis punainen syysruska, nuorempi ja kookkaampi Harvialan taimitarhalta ostettu, sen syysruska ei ole keltaista kummempi. Niiden lehdet ovat kovin pienet ja kapeat verrattuina  metsävaahteraan. Ne ovat  ns. pikkupuita. Naapurissani kasvaa kookkaampi, ehkä viitisenkymmentä vuotta vanha yksilö.

Vanhemman mongolianvaahterani ruskavärejä syksyllä 2009.
Vaahteroita kasvaa Suomessa useita muita lajeja, esim. edellämainittua harvinaisempi pikkupuu on tataarivaahtera Acer tataricum, jonka lehdet ovat lähes ehyet, metsävaahteran punalehtinen muunnos verivaahtera, etelärannikon niverävaahtera Acer campestre ja hopeavaahtera Acer saccharinum. Viime mainittu tuli tutuksi valkorunkoisena puuna kevään 2010 Virginianmatkan aikana! Siellä saatiin ihailla myös suurta määrää japaninvaahteroita, jotka loimusivat punaisina tai muun värisinä kadunvarsien tonteilla.

Kuva on otettu huhtikuun alussa 2010.
On tietysti mainittava myös Kanadan lipun tunnuskasvi punavaahtera Acer rubrum, jota sitäkin nähtiin tuolla matkalla monin paikoin, ja sokerivaahtera Acer saccharum, jonka tuote on vaahterasiirappi.

Vaahteroiden lähisukulaisia ovat plataanit Platanus sp, jotka tunnistaa kaukaa laikukkaan maastokuvioidun kaarnansa perusteella. Ne ovat lauhkeissa ilmastoissa sangen suosittuja kadunvarsipuita. Plataanin hedelmä on pallomainen. Vuorivaahtera eli sykonmori Acer pseudoplatanus menestyy hieman pohjoisempana, Skandinaviassakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti