Jatkoa rairuohoon ja muihin heinämäisiin

Olin tekemässä aamulla edellisen blogin kommenttia Raijan havaintoon kissoille tarjotuista ruohokasveista, mutta koska olen vuolassanainen, blogger ilmoitti pahoittelevansa, ettei niin pitkää voi julkaista, ja häivytti sen sfääreihin.  Nyt on siis tehtävä oma kirjoitus siitä, mutta onhan näilläkin pituusrajoituksensa.

No asiaan. Siis nuo mainitut normaalit(?) kissanruohot ovat, kuten Raija mainitsi viljoja: vehnää, ohraa tms täällä päin. Ruis ja kaura käsittääkseni harvinaisempia. Mutta kaikille niille on yhteistä, että se ainut sirkkalehti on leveämpi, kun taas raiheinillä ja mm. nata-kasveilla se on lieriömäinen, kuin paksu lanka. Raiheinien sirkkalehti on myös aika kiiltävä.

Raiheinäkylvös neljäntenä päivänä: siemenistå on noussut sentin korkeuteen yltäviä sirkkalehtiä, jotka ovat aluksi ruskenpunertavia, mutta vihertyvät pian.

Miksi käytetään paljon viljoja, johtunee siitä, että eräs viljanjalostuksen kohde on, että siemenet itävät jokseenkin yhtaikaa. Kasvu tapahtuu samassa rytmissä. Sehän takaa sitten syksymmällä samanaikaisen korjuupäivän, joka nykyisin on välttämätöntä, kun leikkuupuimurit jyrräävät elovainioilla. Myös kissanruoho-astia on kätevämpi, jos siemenet itävät yhtaikaa, ainakin nätimpi! Raiheinän itäminen on myös melko samanaikaista, muttei kuitenkaan yhtä tasaista kuin viljoilla. Luonnonoloissa valiutuu tavallisesti eri aikoina itäviä siemeniä, kun säät voivat tehdä haittaa. Jotkut siemenet jäävät tyystin itämättä, pitkiksi ajoiksi, sitä sanotaan dormanssiksi. Vuosikymmenten jälkeen siemen voi nousta vielä kasvamaan.

Vaikka heinänjyvästä tulee vain yksi sirkkalehti, niillä on kuitenkin erityinen kyky korvata menetetyn lehden puute, entisen tilalle tulee useampia uusia, ja niin samasta jyvästä tulee monta kortta ja niin myös tähkää sitten myöhemmin. Erityisesti ruis on tässä hyvä. Se olikin varhempina aikoina suosittu vilja, kun sen voi kylvää harvaan, ja jos/kun jänikset tai hirvet kävivät syyskylvöistä orasta syömässä, sen isompi "ruispensas" kasvoi jyvän paikalle. Ei ollut ihme kymmenen kortta, voi olla enemmänkin. Siten yhdestä jyvästä sai yli satakertaisen sadon. Siemenviljaksi ei tarvinnut säästää paljon, ja syötävää riitti. Siihen aikaan ei kyllä puhuttu gluteeniongelmasta viljassa, joka aiheuttaa keliakiatautia. Kaikki söivät ruisleipää ja olivat tyytyväisiä. Liekö se myöhemmin kehittynyt vitsaus, Suomessahan sitä on aika paljon.