Elokuun armahdukset

Aamiaista herukkapensaasta, se on ollut jo viikkoja kesän kohokohtia. Marjat ovat hyvin pysyneet pensaissa, kun on ollut kuivaa, ja niiden maku on mitä parhain.

Olipa juhlakasta herätä tänä aamuna siihen, että sataa ripeksi, ihan oikea säärintama koko maamme korkeudelta liikkeessä itää kohti. Ei nyt mitään hillitöntä sadetta, mutta kuitenkin. Ja vieläpä meillekin, joka paikkakuntamme on jäänyt lähes kokonaan katveeseen sateiden suhteen tänä kesänä.

Takavuosien rapunpielen kukkapenkit ovat viimein vaihtumassa molemmin puolin ovea laattoihin ja ruukkuistutuksiin. Etupuoli kuvasta asettuikin tähän tilanteeseeen jo syksyllä 2016, kun talon ulkovuorauksesta oli selvitty. Päädyin alkamaan edellisviikolla hitaasti edeten jäljellä olevaa laatoituspuuhaa, joka työ on tietysti kesken ja jatkuu ainakin pari viikkoa.

Lehdissä esiintyi aamulla tietoja, että lähestytään kaikkien aikojen Suomen ennätystä hellepäivien suhteen, sillä tähän mennessä eilinen mukaan lukien on niitä eletty 62, kun esim. viime kesänä jäätiin alle 20 hellepäivän. Ennätys on vuodelta 2002, silloin elettiin 65 hellepäivää. Siitä tilastot eivät vielä kertoneet, miten oli sateiden laita sen ennätyskesän päivinä. Kuumat päivät näyttäisivät nyt vaihtuvan tavallisiin kesäpäiviin, noin 20 asteen päivälämpöihin, mutta yöt ovat vielä tanakasti lämpimän kesän puolella, ainakin siis ruohonkasvu ja -ajo jatkuu leikatuilla kohdilla. Kukista ainoastaan maksaruohot, muutamat pajuasterit ja kultapiiskut ovat vielä tulossa kukkaan. Eikä niillä näy olevan kiirettä.

Alatien varteen kokemuksista oppia ottaen olen ajatellut lisätä vielä maksaruohojen ja vuorenkilpien määrää...

Tämä osa alatien varren kukkapenkkiä on jäljempänä tekstissä mainitun vuoden 2002 multakasan paikka. Nythän siinä kasvaa kukkien lisäksi puuksi ylennyt vienokirsikka Prunus maximowichii, jonka koosta onkin tullut yllätys, luulin sen olevan pensaan kokoa.  Juurella kasvava punalatva Eupatorium cannabinum ei varmaan tuossa kauan jaksa, puu on ahne vedelle näköjään. Toinen eli teresanruusu on sentään pysynyt pensaan koossa. Kuivuuskauden jäljeltä aiemmin kehittyneet kukkivat kasvit ovat nyt olleet jo viikkoja ruskeita muistoja entisestä. Tässä pohjoisrinteessä heinät ovat kyllä pysyneet vihreinä.

Viiruhelpi Phalaris arundinacea f. Picta on päättänyt loppukesästä heittää kehiin entisen mallinsa ja työntää nyt vain vihreää peruslehteä. Alkukesastä kehittyneet valkojuovaiset lehdet ovat alempana.

Ihan lähellä maantietä tontin luodenurkassa on vuonna 2002 alkunsa saanut kulmapenkki, johon olen siirtänyt kuivaa kestäviä lajeja vähitellen. Oikein hyvin näyttää nyt viihtyvän talonseinustalta poistettu hurmehappomarja Berberis x ottawensis. Valamonruusulla puolestaan on ollut koko ajan vaikeuksia tunnistaa penkki, sen juurivesoja tulee esiin vähän mistä sattuu, vaikka penkin paikka olisi ehdottomasti paras mullan määrän kannalta.

Vuoden 2002 muistoihin kuuluu myös kultatuija, joka ensimmäiset kymmenen vuotta vain juroi kohdassaan kai juuristoa tehden, ja on nyt alkanut kasvaa jo pituutta, nykyisin on kaksimetrinen. Vieressä ja taustalla on kartiotuijia, jotka ovat nuorempia ja paljon kookkaampia.

Itsellä ei ole oikein selkeitä mielikuvia tämän nykyisen kotini ilmoista siltä ennätyshelteiden vuodelta 2002, kun silloin vielä virallisesti asuin muualla, silloisessa kotikunnassa Janakkalassa. Kesiähän tässä on kyllä ahkeraan vietetty jo vuodesta 1983. Täällä oli kuitenkin sen alkukesän aikana mittavat kaivuutyöt, kun tonttini reunaosia myllättiin perusteellisesti naapureihin tarvittavan käyttövesijohdon takia. Koko tontin itäsyrjään kolmemetrinen syvä kaivanto, ja vielä melkein koko länsisyrjäkin, jolloin puolet vattumaasta eli toinen rivi nousi paakkuina ylös, eikä niitä enää saanut paikoilleen tarpeeksi alas, vaan muuttuivat kumparepelloksi, jota ei enää leikkurilla pystynyt hoitamaan.
Kaivajilla oli kyllä osoittaa aputyövoimaa noihin vattujen takaisin siirtoihin, mutta kesken kasvukautta ei kannattanut kuinkaan ruveta hajottamaan juuripaakkuja niin, että paikat olisi saatu tasaiseksi, koska sittenhän sitä kastelua vasta olisikin tullut, muutenkin oli ihan riittävästi. Niinpä vattumaa siitä lähtien alkoi rappioaikansa, rupesi heinittymään. Paakut muistuttavat edelleen olemassaolollaan siitä vuodesta...

Keskikesällä 2002 toteutui Puutarha-lehden retki Hiidenmaan kämmekkäkasvustoja ihailemaan, se oli ainoalaatuinen elämässäni, joten sen muistot nousevat aina päällimmäisiksi mielessä. Harmi, kun ei niihin aikoihin ollut vielä digikameraa, otin etupäässä diakuvia aiemmin.

Loppukesää 2002 leimasikin sitten iso multakasa, josta osa heti kaivurilla kyydittiin pohjoisrajan ja maantien muodostamaan kulmaan kukkapenkiksi, kun se oli alun perin aika kuoppainen kohta tontilla, josta juuri niihin aikoihin oli poistettu isoja sähköpylväitäkin. Tuon penkin istutuksien kastelua olikin eniten tehtävänä, kun se oli kokonaan uusi kasvupaikka, niin ei tarvinnut kummemmin kunnostaa, kunhan tasasi istutukseen sopivaksi. Kulmapenkin suurin vaiva onkin ollut aina vedenpuute, onhan se etäisin piste vesikannun kanssa kuljeskeluun. Mutta kun se kohta on niin sanotussa näkemäkaistassa vesilinjan takia, niin pitää olla jotain katseltavaa ohikulkijan iloksi.

Multakasan isoin osa jäi syksyllä 2002 odottelemaan alatien varteen viileämpiä ilmoja ja tietysti seuraavaa kevättä. Alatien varren penkkiäkin piti kaivuutyön takia muotoilla. Nimittäin penkin pään vaahtera kasvoi sillä lailla liikenteen esteenä, että se piti ensin kaataa ja otettiin sitten juuretkin samalla, että vesijohdon kaivuutyöt muualla voitiin toimittaa. Muutama karviaispensaskin siinä nousi samalla, niitä matkusti Marja-Leenan, sisareni kesämökille samalla kylällä. Onneksi matkusti, kun se rivi oli niin pitkä, ihan tarpeeksi on marjoja kuitenkin ollut, kun niitä ei sen kummemmin säilötä, vain nautiskellaan elokuisina välipaloina.

Vuosi 2002 oli kuitenkin siten käänteentekevä vaihe puutarhan ilmeessä, että yhden-kahden kärryllisen savimullan lisäys tuli annettua useimmille entisille hoitokohteille, pensaille, mutta varsinkin alatien penkki tuli uusittua kokonaan.

Mutta palataanpa muistoista taas nykyaikaan.
Arboretumin ikä on nyt noin 30 vuotta, ja puut ja isot pensaat ovat kasvaneet niin, että ei enää kulkemaan pääse, pahimmassa tapauksessa ei enää päivä läpi paista. Siispä on tehty jo toista vuotta runsaasti alaoksien raivauksia, ja puidenkin kaatoja on jo tehty vuodesta 2011 alkaen.

Tässä kuvassa kohteena on hillitön ruusuruohon Knautia arvensis taimisto, jota on noin aarin alalla puiden alla siellä, missä on vähän harvennettu näkymiä. Myyrien kekoja on tässä alueessa eniten koko puutarhasta. Ei se tuokaan nyt ihan toivottu tulos ole, kun ruusuruohon leviämisinto on ihan järkyttävä. Kitkin tästä kesällä jo kaksi isoa kottikärryllistä kukkivia kasveja, mutta näyttää siltä, että siemenet itävät vähitellen ja nyt on näiden vuoro kasvaa.  Kitkemään pitäisi mennä vielä kerran tälle kesälle.

Katkaistun koivun latvakappaleet odottelevat päällekkäin pantuna nyt jatkotoimia, kunhan metsurit joutavat tulemaan.

Lehtikuusen kappaleet makaavat myös odotusasemassa kasvupaikkansa vieressä varroten metsureita, osittain syyshortensian päällä, kun oksat olivat niin kovasti pitkiä. Hortensia oli jo pitempään ollut hermostunut tuosta naapurista, joka nyt sitten kaadettiin, sillä sen alaoksat olivat melkein lehdettömiä ja kukattomia, ja latva keikkui jo yli kahden metrin, joten se jäi puun yläoksien sekaan.

Ison työkoneen liikennettä on tontilla nähty aina silloin tällöin, mutta yleensä se on ollut arboretumin liian isoiksi kasvaneiden puiden poistoa. Sitä tuli tänä kesänä aivan yllättäen vajaat pari viikkoa  (eli 08 08) sitten, kun sähkölinjojen raivaaja ehti meidän kylän ongelmia setvimään. Kaadettiin palasiksi isoin lehtikuusi ja sen läheltä tontin korkeimmaksi kasvaneen koivun latvasta noin puolet, sillä se oli tullut hyvään kasvuvaiheeseen, monien sateisten kesien takia, kohta ei tyveltä enää runkoa saisi kaadetuksi. Ja vestigia terrent, sanoo roomalainen sananlasku, jäljet pelottavat, sillä varsinkin koivut sitten vanhemmiten lahoavat sisältä ja katkeilevat helposti tuottaen vahinkoja. Molemmat niin lähellä taloon tulevaa voimalinjaa, että oli suuri mahdollisuus joutua sellaisen vahingon takia sähköttömäksi. Kyllä nyt risusavottaa piisaa tällä tontilla! Hyvä, jos ilmat hiemat viilenisivät.

Iloisin uutinen tältä kesältä on, että ehkä kohta päästään tästä jasmikkeen juurakosta eroon. Tänä kesänä uusia juurivesoja ei ole löytynyt enää kuukauteen. Niin kauan kun niitä näkyy, juuret pitävät tiukasti vastaan, vaikka tuossa olisi monta kahvaa, mihin tarttua. Ja sitten ne tietysti kitketään. Kaivurilla ei uskalla ajatella, kun rakennus on siinä niin lähellä ja ajetulla hiekkapatjalla.

Nyt on jo kolmas kesä tätä näkymää katseltavana. Vuohenputki ja maahumala kyllä siinä seurustelevat nokkosen kanssa, niiden juuret hoitavat vettä kuivaankin kekoon kehittyneelle versolle. Lintujen ruokintapaikka paljastuu auringonkukan kohdalla...

Lämpökupolissa edelleen ollaan

Eipä ihme, jos viime vuonna saamani lämpimien maiden köynnöskasvi Wisteria sinensis f. alba, valkokukkainen sinisade kasvaa yli metristä varrenjatkoa edellisvuotisen jatkoksi ruukussa. Toinen, pienempi kasvi samassa ruukussa on jalohortensia, sekin tuliainen viime vuodelta, haluaisi ehkä enemmän valoa kuin tuossa on tarjolla. Nämä talvehtivat yhdessä naapurin maakellarissa ja päätyivät samaan ruukkuun kesää kasvamaan. Luultavasti ne ainakin ensi talveksi ottavat saman talvisijan.

Suomeen on saatu niin pitkä hellekausi, ettei sen vertaa kestossa taida löytyä, vaikka kuinka etsisi. Melkein koko heinäkuun ja vielä elokuullekin kääntyen saadaan trooppista ilmamassaa. Kun tällä haavaa korkealla yläilmakehässä (n. yli 10 km) ei ole suihkuvirtauksia, jotka saavat alempana olevat ilmamassat liikkeeseen, korkeapaineinen kuuma ilma ei liiku. Olen nähnyt hiljattain selvityksen, että suihkuvirtauksien puute johtuu napa-alueiden lämpiämisestä. Ja toisaalta Golf-virta on vuosi toisensa jälkeen heikentynyt, ehkä samasta syystä.

Jalokallioisten kukka-aika on kohta takana, kirkkaanpunainen väriminttu Monarda didyma alkamassa. Se ei tahdo jaksaa kasvattaa monia varsia tällä lannoitusvauhdilla, joka on ollut tarjona. Ihan hämmästyin tätä kuvaa katsoessa, että sentään viisi kukkavartta on näkyvillä, yleensä se on jäänyt kolmeen istutuksen jälkeen.

Omista muistikirjoistani käy ilmi, että vuonna 2006 oli tällä paikalla myös kovin pitkäkestoinen lämmin kausi. Sekin kesti pitkään, elokuulle. Uutisissa kyllä puhutaan enemmän vuodesta 2007.

Viime elokuussa hankin vaaleanpunaisia pensashanhikkeja, kun ajattelin tehdä uutta kukkapenkkiä pellon puutarhaan. Ne tulivat sitten kuitenkin asetettua tähän, koska niiden korkeus jää alle puolen metrin ja epäilen, että rikkakasvien kitkentä jäisi kauempana olevista kasveista enemmän sattumanvaraiseksi, joten sijoitin ne tähän pation laitaan. Ilmalämpöpumppu puhaltaa viileää ilmaa lämmityskaudella tälle tienoolle...

Kun tässä on timanttituijain korkeuden takia aika aikaisin varjoisaa ja iltapäivällä talon itsensä varjo, hanhikin kukat ovat jääneet melkein valkoisiksi.

Herukkain aika on alkanut, nyt voi mukavasti käydä aamukahvin jatkoksi pensaiden luona jatkoilla.

Punaherukat tekevät mahtavia terttuja sellaisiin oksiin, jotka pensas kehittää vanhojen raaskujen poiston jälkeen. Tämä puutarharappujen vieressä oleva pensas sai häätötuomion pari kolme vuotta sitten ja listin sen maan tasalle, mutta nyt se on taas puutarhan komein...

Viherherukka on nyt syötävän kypsää! Se ei ole niin hapan kuin mustaherukka, vaan miellyttävä tuttavuus.

Luultavasti tänä kesänä mustaherukkain makukin ylittää lähivuodet , jotka ovat olleet kovin kosteita loppukesän puolella. Lähin sellainen vuosi taitaa osua noin kymmenen vuoden taakse, silloin olivat kriikunatkin kuin rusinoita, niin makeita.

Mansikkain hinta kojuissa ja kaupassa on niin korkea, että omat hillot jäävät haaveeksi, varsinkin kun jäävät usein syömättäkin. Tavallisimmin raaskin ostaa vain litran astian, ja siitäkin saa pulittaa jo korkeamman hinnan kuin lihasta tai juustoista. Marjojen maku ei ole kaksinen, koska viljellään sellaisia lajikkeita, jotka kestävät astiassa seisomista ja ovat hometta vastustavia.

Omia marjoja takavuosilta tulee ikävä! Monina vuosina oman viljelyn loputtua kävin Hiidenkarin mansikkapellolla Janakkalan reisullani, siellä marjojen maku oli loistava. Mutta mikäs marja se nurkumatta kestäisi parin tunnin kuuman automatkan, joten sekin on jäänyt. Sellaisia marjatiloja ei ole täällä päin kuin Hämeessä.

Tarkistelin vielä tämän Kristiinankaupungista veljeni kotoa peräisin olevan malvan lajia. Sehän kasvaa alkuperäispaikassaan reilun puolentoista metrin korkuista pensasta. Nykyisen lajituntemukseni käsitys on, että siinä on kuitenkin ruusumalvalle ominaiset kukan alapuolella olevat verholehdet, ne ovat kaikki muodoltaan puikeita. Olin arvellut, että  se voisi olla jopa risteymä myskimalvan kanssa, joka on korkeampi kuin alkuperäiset kantalajit, ja risteymiä on myyty jompana kumpana alkuperäislajina. Lehdet voisivat olla välimuotoiset ruusu- ja myskimalvan väliltä, mutta tämä verhio-seikka siis vie vielä ruusumalvaan Malca alcea.

Muutama vuosi sitten sijansa puutarhalla saaneet useat pikkukuuset, joiden piti kasvaa kukkaruukuissa useamman kesän, ovatkin nyt todettavissa useammaksi kuin kahdeksi lajiksi. Toiset ovat ajaninkuusia Picea jetzoensis, ja lisäksi piti olla joitakin Picea pungens eli okakuusen taimia, mutta yksi niistä on nyt ajan kuluessa osoittautumassa aivan siniharmaaksi, eli ns. hopeakuusi Picea pungens Glauca siinä siis tulossa. Tämä yksilö kasvaa vanhan marjapensaan paikalla kuten melkein kaikki muutkin noista taimista, mutta kun yksi sai juurelleen vuoden ensi päivinä kaivetun kuopan koiran leposijaksi, sen kasvu oli hyvin hidasta. Ilmeisesti vain puolet juurista oli alkuun toiminnassa. Se on vielä noin puolet tätä matalampi.

Puutarhalla on oikein hyvin voimissaan komeamaksaruohojen Sedum spectabile taimet, joita on eri ikäisiä ja sanoisinko runsaasti. Niitä pitäisi tänä syksynä hieman harventaa, kun monet taimet ovat olleet väliaikais-sijoillaan.

Punasolmukkia parkkipaikalla

Viime postauksessa muistelin kaiholla lapsuus- ja nuoruusaikojen punasolmukkeja Spergularia rubra, joita ei moniin vuosiin ollut näkynyt. No, kuin vastauksena anomuksiin jäin tuijottamaan heinäkuun puolivälin jälkeen parkkipaikalleni ilmaantunutta punasolmukkimassaa, jossa yksilöitä oli lopulta varmaan useita satoja!

Itämislämpötila oli siis ollut sopiva, mutta keväällä 2017 olin kyllä tässä kasvupaikalla tehnyt pintamaan poistoa, kun hiekoitussepeliä oli kertynyt jo paksuhko massa, ja sitä tarvittiin mieluummin ajotien pientaren lujitukseen. Siispä rautaharavalla ja osin lapiolla alensin paikkaa parilla- kolmella sentillä, massat lasten pulkkaan ja pientaren iloksi.


Pallokompostorissa biojäte on suorastaan lämpöhautunut nopeasti, eikä siellä ole juuri mitään nähtävää. Nykyisin suurimääräisin biojätteeni, kahvinporot tulee kerätyksi eri astiaan, ja siirrän sen suoraan hapanta kasvualustaa tahtovan kasvin kasvupaikalle.
Ruokatapojen muutos on poistanut melkein kokonaan perunankuoret jäteastiasta, ne olivat aiemmin ehdottomasti yleisin jäteosakas. Happamuudesta pitävät tietysti kaikki havupuut, mutta myös rodot ja syyshortensiat. Talvella kaikki biojäte menee kyllä pallokompostoriin, koska märän tai lämpimän massan lisääminen lepokaudella voi vaikuttaa haitallisesti juuristoon.

Kesäkukkien aika alkaa olla ohi, siksi lopuksi muutamia syyskesän kukkia, joiden parasta aikaa on yleensä elokuu.

Vanhanajan pihakasvi rusopäivänlilja Hemerocallis fulva

Syyspäivänhattu Rudbeckia laciniata, jonka lähisukulainen on vanhanajan suosikki kultapallo.

Loistopäivänhattu Rudbeckia fulgida, taustalla massoittain helminukkajäkkärää Anaphalis margaritacea

Pallohortensia Hydrangea arborescens Annabelle, jonka kukinnot ovat jo täysikokoisia.

Heinäaika alkanut

Pation jyrkkää reunaa rajaa peittokurjenpolvi Geranium x cantabrigiense, joka on tänä vuonna pursunut ennätyksiinsä kukkalatvojen määrässä. Alunperin istutin sen kellokukkarivistön toiselle puolelle, mutta reippaana leviäjänä sen rönsyt makailevat nyt jo pation laatoilla, ja kellokukat ja rusopäivänliljat ovat tilanpuutetta kärsimässä.

Pietarin ja Pekan päiviä vietettiin pari päivää sitten, se päivä oli ennen vanhaan merkkinä heinänteon alkamisesta. Yleensähän heinä tehtiin luonnonniityistä ja pelloista heinän tähkimisen alkaessa, jolloin kasvustot olivat saavuttaneet lopullisen korkeutensa ja korsi alkoi kovettua, silloin saatiin helposti säilyvä heinä kuivattaessa.

Tällä kapealla teiden välisellä rinteellä heinän korjuu kävisi päinsä! Mutta ei vielä, koska peurankello Campanula glomerata ei ole alkanut kukkia, ja tämä alue on sen paras esiintymä tontilla toistaiseksi. Saavat ensin siementää, ja sitten vasta elokuulla leikataan.

Nykyisin tuota tyyliä ei ole kuin harvoilla pelloilla, sillä hevoset ja lampaat tykkäävät korren pureskelusta. Naudoille, joita on heinänsyöjien enemmistö, kelpaa tuorerehu, niille heinäpellot korjataan tuorepaaleiksi useita kertoja kesässä, jos on hyviä kasvuilmoja. No, tänä vuonna tuskin saadaan kahta enempää, kun alkukesällä kasvu ei edistynyt.

Kesäkuun päätteeksi on saatu parina päivänä sateita runsaan viikon välein, joten vesisaavitkin ovat täyttyneet nurkilla. Ensimmäinen sade tuli torstaina, siis juhannuksen aatonaaattona, ja vaikka se ei ollutkaan kovin antelias, niin kuitenkin aivan korvaamaton kuivuudessa kärvisteleville kasveille. Seuraava sadepäivä saatiin tämän viikon loppuessa eli perjantaina, ja se olikin aivan eri luokkaa veden määrässä, sillä kirkon hiekkaiselle parkkipaikalle oli syntynyt oikein jokiuomaa pois valuneista vesistä.

Katselin, että lintuja olikin perjantaina pyrähtelemässä rännisaavin tienoilla jo silloin, kun sade vielä jatkoi. Sade on nyt tullut reippaalla tuulella, ja lämpötilat ovat pudonneet kymmenellä asteella, joten pihalla jaksaa kävellä.

Ukonkellot tykkäävät autotallin seinustan kuivasta penkistä! Siinä on alla jopa salaojaputki, kun joskus aiemmin kevätvedet pyrkivät kertymään parkkipaikalle allikoiksi. Suurin osa kelloista on sinisiä, mutta tähän etualan nurmikolle on etsiytynyt myös valkoisia.

Ukonkellot alkavat ryhdistäytyä parempaan ilmeeseen, kun viime syksynä ja tänä keväänä raivattiin tästä täytemaasta pois varjostaneet kriikunat ja pihlajat. Ehkä nyt tulee uusia siementaimia, kun kuivuus on ahdistanut kilpailevaa vesiheinää. Luiskan kaltevaan osaan istutin aikoinaan kuunliljan mättäitä ja vuorenkilpiä, niistä ensinmainitut ovat olleet voitolla, kun on ollut kovin varjoisaa alkuaikoina.

Kesä on edennyt kellokukkien aikaan. Kuivuuden takia monille kohdin on kehittynyt ennen näkemättömän runsaita kissankellomättäitä, jopa puiden varjoon, kuten meidän parkkipaikan liepeesså. Ukonkellot Campanula latifolia alkoivat avata nuppujaan edellisen sateen jälkeen, ja nyt yhtyivät kukintaan myös varsankellot C. trachelium.

Varsankelloja tuijain vieressä . Niiden kukinta alkaa latvasta. Näiden kaverina on myös palavarakkaus, mutta sen aika ei ole vielä roihuta.

Harakankellojakin C. patula on ollut jo näkyvillä, lahinnä viime keväänä kuokituilla kohdilla, sen siemen vaatii avointa kasvutilaa, ei kilpaile heinien kanssa.

Alatien varren penkissä on paikoin runsautta, sillä aiemmat kesän 2016 siirrännäiset ovat nyt hyvin juurtuneet. Varsinkin jalopähkämöt Stachys macrantha näyttävät kotiutuneen. Jostain on ilmaantunut tänä vuonna runsaanlaisesti myös sormustinkukkaa Digitalis purpurea.

Vanhan omenapuunkannon piilottamiseksi siirretty peittokurjenpolvi alkaa valloituksiaan tässä alatien varressa.

Lipputangonpenkin ilme on nyt aika sininen, sillä sekä idänkurjenpolvi Geranium himalayense että puolet korkeampi tarhakurjenpolvi G. x magnificum ovat kukassa ja täyttävät kohta neljänneksen kukkapenkistä. Myös muutamat ukonkellojen korkeammat pensaat ovat siinä jo kukassa. Päivänliljat ovat lopettaneet.

Kuvat on illan viimeisinä tunteina eilen talletettuja.

Koivuangervon kavereita ovat kukassa oleva sormivaleangervo Rodgersia aesculifolia (lajinimi viittaa hevoskastanjaan Aesculus, jonka lehtiä nuo lehdet muistuttavat). Kilpirikko Darmera peltata, joka on oikealla alhaalla, ei kukkinut tänä vuonna, mutta voi hyvin muuten.

Ruskoliljat Lilium bulbiferum ovat kukintansa jälkivaiheilla, niiden takana oikealla aurinkonauhus Ligularia stenocephala, jolla on vasta lehtien kasvatusvaihe menossa.

Jotta puutarhassa voisi kävellä ja valoa tulisi kukkapenkkeihin, on ollut tarvetta poistaa alimmaisia oksia. Alempana olevassa kuvassa on metsälehmuksen Tilia cordata tyvi, joka onneksi ei heittäydy vastaan kymmenin uusin oksin kuten puistolehmus, mutta kyllä se tämäkin näköjään osaa tehdä jälkisilmuja, joista saa oksia. Kuoren alla on solukkoa, joka on niinen alkuperä

Oksat olivat silloin ennen muinoin tärkeitä, koska niiden leikkaaminen ja kuoriminen oli helppoa niinisyiden saamiseksi aikana, jolloin kalaverkot ja säkit tehtiin niinikuiduista. Siitä syystä Suomen suuriuhtinaskunnassa annettiin asetus, jossa kiellettiin kaatamasta niinipuita.

Lehmus on istutettu 1990-luvun puolivälissä, sillä vanha navetta purettiin 1991 ja tämä rinne syntyi sen jälkeen raunioille. Alkuun tässä oli pelkkää hiekkaa, mutta sitten tilattiin hieman multaakin, että istutukset jaksoivat asettua 

Istutin tuohon peurankellorinteeseen muutamia vuosia sitten punalehtisen marjaomenapensaan Malus torengii var sargentii, joka voisi kasvaa puun muotoonkin, mutta leikkaamalla pois kärkikasvu alkuun se alkaa tehdä pensasta. Meillä jänis on sitä mieltä, että parturointia on hyvä jatkaa vielä, joten ei ole pensas juuri korkeutta saanut tehtyä.

Talon nurkalle kasvamaan asettunut keijuangervo Spiraea japonica Little Princess sietää oikein hyvin leikkausta keväisin. Tämäkin on taas kynitty vaaksanmittaiseksi ja nyt ovat uudet oksat kasvaneet ja alkaneet kukkia.

Viereen on ilmaantunut itsekseen siementaimi, joka on paljastunut ajan myötä ruusuangervoksi Spiraea japonica Froebelii, ja sen emon kasvupaikka on parin metrin päässä oikealla. Siementaimia tulee kymmenittäin vuosittain, kaikki laattojen raotkin täyteen, ja ovat tiukkoja kitkettäviä, kun puutuvat aika nopeasti.

Tarkemmin katsellessa näyttää siltä, että kuivuus ei ole yhtään haitannut humalanvieraan taimien kehittymistä, näitä näyttää olevan monessa kohdin etupihalla. Tämä kasvaa vesisaavin lähellä, mutta siinä ei ole ollut  pursuamiseen asti vettä kuin vasta pari päivää.

Kehräsaunioita, mm. keskellä alhaalla. Kukinnot ovat vielä vihreitä nappeja.

Jo ehdin haikailla, että pihasta ovat hävinneet kaikki 1980-luvulla olleet rikkaruohot, mutta onneksi tämä kuiva kesä sai aikaan piha- eli kehräsaunioiden Matricaria discoidea runsaan alun! Niitä on nyt ihan kymmeniä. Sammaloituminen on tontilla ollut niin vauhdikasta viimeisinä kosteina kesinä, että ruohonleikkuutakin jo haittaa. Olin edellisenä keväänä kyllä tässä parkkipaikalla hieman tehnyt rinteen muotoilua lapiollakin, joten maassa olevia siemeniä oli noussut itämistasolle.

Hiekoitusmursketta kertyy nimittäin talviaikana aika lailla, ja siirrän sitä pois autotallin oven aukeamisalueelta, että ovea voisi käyttää myöhemminkin. Piharatamo Plantago major ja pihatatar Polygonum aviculare on myös silloin tällöin nähtyjä vielä, mutta esim. punasolmukki ja jäsenruoho ovat kai enää muistoja.

Kuivaa alkukesää

Hansaruusut ovat ottaneet kesästä huvit irti. Sateet sen kukat tavallisesti aika pian ruhjovat, mutta nyt sitä vaivaa ei ole!

Ei ole vielä rännisaavia tarvinnut siirtää työmaalleen

Jos meni toukokuu ennätykseksi hellepäivien suhteen, niin kyllä menee tämäkin kuivuuskausi! Ei vieläkään ole kunnon merkkejä säätyypin vaihtumisesta, korkeapaineessa senkun eletään. Väittävät, että Golf-virran heikentyminen on syynä tähän ilmiöön, se ei nyt tuo tarpeeksi vaihtelua paineisiin, vaan sallii mantereisen ilmanalan kehittymisen. Ja että kuulemma pitkiin keväisiin kuivajaksoihin on totuttauduttava.

Niin tai näin, päivä kerrallaan eletään. Tellan kanssa vietetty toukokuu kului mukavissa merkeissä, kun ulkona olevat klapipinot ovat kuivuneet hyvää vauhtia. Kukkapenkkien kitkentää harrastettiin käppäilyn lomassa, ja Tella tuntui oppineen jo, että penkin viereen pysähdytään ja ehkäpä katsotaan hieman loikomispaikkaakin! Sateita ei nimittäin enempää tullutkaan kuin toukokuun puolivälissä yhtenä päivänä ilmaantuneet sadekuurot, jotka satoivat juuri tehdyille sahatuille klapikasoille. Muuna aikana voitiin mennä ilman sadetakkia, eipä juuri tassujen kuivaamistakaan aamukasteen jäljiltä tarvinnut tehdä.

Oksista tehtyjä pinoja tuli syksyllä kaksi ja nyt keväällä kolmas, kun Ahti-naapuri ehti keväisten kalastuskiireidensä lomassa sahan kanssa askarteluun. Kiitos vain upeista ahven- ja kuhatuliaisista! Tällä kertaa työvälineenä olikin sähköllä toimiva saha, joka toisesta naapurista ajautui autotalliini ison öljykanisterin kanssa. Sillä meni yhdellä kerralla kaikki se oksaikko, joka oli keolla, mutta toiseen kertaan jätettiin isommat rungot ja omenapuun latvukset, jotka olivat kivikovaa joka suuntaan sojottavaa oksaa, melkein yksitellen jyrsittävää.

Teemu auraili tämän tienpätkän keväällä viimeisillä lumisateilla aika pohjaa myöten, ja onneksi nyt on sammalikko tästä häipynyt melko tarkkaan. Siitä lähti haravoidessa paksut paakut irti, jotka estivät leikkuriakin. Tätähän ei muutamaan vuoteen aurattukaan, ja kyllä huomasi! Purppuran värinen heisiangervo seinustalla ei meinaa millään jaksaa avata lehtiään suuremmiksi, ovat juuttuneet johonkin hiirenkorvan vaiheeseen.

Helenan kanssa istutettiin jo patioruukutkin kesäilmeeseen, mutta muutapa ei olekaan tapahtunut, paitsi vettä kannuun seinälle tehdystä uudesta hanasta. Letkunpätkän kun siihen vielä muistaisi...

Kesäkuun puolelle ajattelin viritellä jo uutta lointakin, mutta onpa tuo jäänyt aikomukseksi? Kun kuivat ilmat jatkuivat, päädyin alkamaan mattopyykkien kierrokset Radansuun mattorannassa. Siellä on nyt vierailtu kolme kertaa, eikä pesupaikan odottelua ole tarvinnut tehdä, sen verran harvempaa on nyt tahti. Ei ole enää karavaanareita. Ja ehkä syynä on sekin, kun olen mennyt muuna aikana kuin mikä on tavallisin lasten ulkoilutus- ja uittamisaika, silloin saattaa olla mukana joku mattokin pesaistavaksi ja valutettavaksi, kun lapsilla on runsaasti virikkeitä rantavälineistön kanssa. Olen voinut tehdä hupaisia pikkureisuja, muutama pätkä kerrallaan, jotka saavat rauhassa kuivua mattotelineellä ja patiolla.

Eiliset mattopyykit kuivuvat nopeasti, kun ilma on kuivaa. Rotkolemmikeillä on viimeiset hetkensä tässä luiskassa, niin niiden kuuluukin tehdä keväisin.

Alatien varteen itsekseen ilmaantunut töyhtöangervo taisi valita hieman huonon paikan, sillä on ollut jo monena kesänä tällainen ilme heinäkuussa, mutta nyt on vasta kesäkuun alkupuoli. Lapio pitää varmaan syksyllä ottaa avuksi, sillä tuossa takana on jalopähkämöä, joka sekin enemmästä vedestä tykkäisi.

Eilen sain päätökseen tuvassa palvelleet matot. Sitten voisi ajatella pohjakerrokseen varastoitunutta pestävää, sitähän on, kun oli välissä muutama kesä, ettei tullut käytyä lainkaan. Ja pesuhuoneen aiempi elämä vaate- ja varastohuoneena luovutti myös kasan pitkään palvellutta matonpätkää, liekö niitä edes vaihdettu vuoden 2005 muuton jälkeen, korkeintaan imuroitu. Mutta siellä ei ole ollut koskaan muurahaisia keväisin, kuten muissa eteisen yhteydessä olevissa nurkissa. Näyttäisi, että kuivatusilmoja riittää juhannukseen asti...

Kesäkuun kuudes päivä oli varattu keskussairaalan ihotautien poliklinikkareisulle, sillä olin kevättalvella arvellut, että haluaisin asiantuntijan mielipiteen entisistä keratoosialueiden reunoilla olevista karhentuneista kohdista. Aluksi piti käydä kunnanlääkärin vastaanotolla, ja sieltä lähti sitten lähete, jolla vastaanotto ilmaantui reilun kuukauden päästä.

Tehtiinkin kuuteen kohtaan naamassa nestemäisen typen suihkutusta (-196C), joka jäädyttää solukot rajatulta pieneltä alalta ja siten poistaa virheellistä tietoa lähettävät geenit. Näitä käsittelykertoja on ollut ennenkin, tämä oli neljäs kerta. Ensimmäisten kahden väliä kevättalvella 2015 oli vain muutamia viikkoja, ja silloin samalla tehtiin isommille alueille fotokemiallinen hoito. Vuosi sitten oli viimeinen jälkitarkastus, jossa oli myös typpihoitoa käytettiin.

Tästä seuraa, että pitää noudattaa suurta rajallisuutta ulkona aurinkoisissa olossa usean viikon ajan, koska ohueksi muuttuva iho on entistä ärhäkämpi muuttamaan perimäänsä. Niinpä pihatöissä on tullut muutosta, pitää keskittyä aikaiseen aamuun ja ja iltatunteihin, keskipäivä on oltava sisätiloissa.

Tämän aamun näkymä puutarhan alareunalta, etualalla on se viime syksyn syyshortensian penkki, jolle laitoin kavereiksi vuorikaunokkeja. Nyt siitä ei juuri muuta näykään...

Kun ei sada, ei ole ollut suurta kiirettä nurmikoiden leikkaamisessa. Aloin ruohonleikkurin käyttökauden vasta kesäkuun puolella, ja olen toistaiseksi jaksanut vain hieman yli tunnin työrupeamia, varsinkin alapuutarhalla korsi on aika kovaa ja vaatii paikoin kaksi höyläystä. Mutta ylämäellä ollaan jo kulottuneessa nurmessa.

Ei ole yläpihalla paljon hommia leikkurille! Ennen tässä kasvoivat kehräsaunio ja pihatatar, mutta niitä ei ole enää parinkymmeneen vuoteen näkynyt kertaakaan, kun silloin 1980-luvun lopulla lisäsin hieman savimultaa pinnaksi, ettei joka kesä nurmikko menisi kuloksi.

Köynnöstävät laikkuköynnös ja amurinviini autotallin vastakkaisilla seinillä on latvottu. Kummassakin oli runsaasti kukkia juuri eilen, mutta kymmenittäin myös räystäänaluslaudoituksen rakoihin tuppaavia oksanhaarojakin, jonne en niitä halua!

Ehdottomasti parhaiten hyötyvä tästä keväästä on ollut vuorikaunokki, niitä on paljon ja isoimmissa mättäissä on yli sata kukkavartta! Niistä saa hyvin vaasikukkaa, kun tuntuu, että jonkin aikaa kestää siinäkin. Pihalla kukinta on kestänyt jo kuun alusta asti.

Tänä vuonna taitaa mennä niin, ettei ole majoitettavia musiikkijuhlien esiintyjiä. Saan keskittyä etsimään puutarhasta kukkia kesäkahvilaan, sehän aika on juuri nyt, tällä viikolla. Pihalla odottaa myös kahdella kuormalavalla betonilaattoja, jotka tulivat nekin 06 06 pation ja etupihan kunnostamiseen. Siihen en kuitenkaan vielä ole ehtinyt, kun puutarhanhoitoa on riittänyt. Näyttäisi, että jasmikkeen kannokkokin jo antaisi myöten ja irtoaisi, kunhan antaisi vauhtia rautakangella. Sille kohtaa pitää riittää kivimursketta, jota on paikalla pysyvää laatua eikä vieri.

Alatien varteen oli ilahduttavasti taas löytynyt kukkiva illakkoryhmä, vierellään tummanvioletti akileija. Näille tienoille siirsin etupihalta myös liudan perennoja etupihan penkistä, mutta vuosi ei ollut ollenkaan suosiollinen kevätsiirrolle.

Ja murskeen päälle voisi sitten laittaa jopa laattapolunkin autotallin syrjään lännen puolella kulkemisia varten. Osa pation laatoista nimittäin pitää vaihtaa siistimpiin, ne vanhimmat ovat sammaloituneet liikaa, kun ei alunperin laittaessa ollut sopivaa mursketta tarpeeksi pohjalle.