Kevättä kohti purjeet pullollaan!

Näyttää siltä, että lukuisat kuvansiirtoyritykseni eivät johda tulokseen. Lisään niitä, kunhan taas yhteydet toimivat. Mennään nyt vaihteeksi vain tekstillä! Kuvien asettaminen onnistui myöhemmin!

Viimeinen helmikuun viikko meneillään, ja jo pitkään ollaan vietetty kevätlämpimiä säitä. Muutamana viime päivänä lämmintä ilmaa on puskenut tuulen kanssa aivan tosissaan, ja eilenkin saatiin lukea mittarista ihan +6 iltapäivällä. Aurinkokin melkein näyttäytyi, ujosti hieman pilvenharsoja edessään. Keskipäivän aurinko kipuaa jo selvästi puidenlatvojen yläpuolelle. Päivää kestää n. 9,5h, kun aletaan ennen kahdeksaa ja päädytään 17:n jälkeen iltaan.

Tällekin päivälle on samaa tiedossa. Lunta on toki vielä maassa tässä 1. Salpausselän takamaastossa, mutta maaliskuun lopun näköistä on. Ylähautausmaan parkkipaikka on traditionaalisesti luistinrataa muistuttava.

Mutta Radansuun golfkentälle kohta päästään:

Linnut ovat alkaneet taas ruokailla, siementäydennyksiä saa tehdä viikoittain, koska myös oravilla on vajausta talvibudjetissaan. Tänä aamuna pyöri pienten sinitiaisten parvi sakokaivon ympärillä, talipalloissa ja pihasyreeneissä, mutta pikkuvarpuset ja talitiaiset pitivät siemenlautaa parempana. Naakat ovat tulleet äänekkäämmiksi. Toki tikkojen pärryytyksiä jo on kuultu hyvän aikaa.

Mustamerenruusun vauvat ovat tulleet esiin. Jotkut varret ovat viivytelleet ja hädin tuskin erottuvat mullan pinnasta, yksi selvästi on edellä muita. Näkyvä sato on viimevuotisesta ruukusta löytynyttä polvea. Ostin uudenkin mukulapakkauksen, ja laitoin samoihin ruukkuihin edellisten kanssa, kun vaikutti niin harvalta, mutta niiden itäminen ei vielä ole käynnistynyt.

Parin vuoden takainen Schlumbergia joulukaktus on kehittänyt yhden nupun ikkunaruutuun osuvaan oksaansa, muissa kukissa ei vielä ole alkuja. Kohta pitänee ruveta kesyttelemään Dragonwing- begonioiden ruukkuja pohjakerroksessa. Viime vuonna katkoin latvoja aika reippaasti, niin aion tehdä tänäkin vuonna.

Katselin naapurin isojen kuusten alle, koska siellä on tunnetusti sinivuokkojen valtakunta, mutta ei näyttänyt vielä kovin keväiseltä. Ehkä sitten myöhemmin....

Vesimiehen aikaa

Helmikuun alkupuolella ollaan, ja vielä on jäljellä viikko laskennallisen kylmimmän ajan aikaa. Kolmekymmenvuotisjaksolla Helsingin horisontin mukaan ollaan silloin noin -5 pakkasasteen ajassa, joka alkaa tammikuun loppupuolella ja kestää helmikuun puoliväliin.
Meillä on pari päivää sitten päästy suojakauteen, ja vesi tippuu katoilta, joista vähät lumipeitteet valuvat tipahtamaan. Näin vähiä lumia on harvoin, mutta joskus on saatu helmi-maaliskuulla vasta suurin lumikuorma, esim. 2010.

Tänään hieman sinistä taivastakin klo 11 alkaen...

Puolipäivän auringon korkeus meidän pihalta katsottuna.

Kaamoksesta on jo aikaa sitten päästy eroon joka kolkassa Suomea, ja etelä-Suomessa on muutama hetki päivässä jo sellaista, että aurinko on korkeammalla eikä paista suoraan autoilijan silmiin tuulilasi alareunalta. Aurinko nousi tänään jo 8.15 ja laskee 16.54, siis lähes 9 tuntia!

Siispä huonekasvit alkavat pörhistyä ja mustanmerenruusun Achimenes mukulat on jo kaivettu multaan. Eivät ne toki vielä ole alkaneet kasvaa, kun aurinko ei ole paistanut mullan pintaan niitä herättelemään. Pelkällä huonelämmöllä versojen nousu vie pidempään.

Oxalis on jo alkanut kukintasesonkinsa. Tämän kasvin terälehdet imeytyvät ikkunalasiin ja kuivuvat siihen kiinni.

Lunta on kovin vähän ja puiden oksilla ei ole juuri mitään metsässäkään. Linnut alkavat harjoitella kevätääntään.

Kuinkahan mahtaa syksyllä autotallin seinustalle istutettujen hopeasyysvuokkojen talvehtiminen onnistua, kun lumipeitettä on näin vähän?

Keskipäivän kuvaa arboretumin suuntaan.

Talvitarinaa

On ehditty tammikuuta jo lähes puoleen, ja vasta nyt näyttää siltä, että talveakin tänä vuonna on. Pakkaset alkoivat viikonlopun tullessa, ja koko viikko edessä samaa laatua, -10 asteen tienoilla. Aamulla oli -12 ja saatiin kirkkaanpuoleinen päivä. Nyt on mittarissa ihan -15. Kuva on otettu tänään puolen päivän jälkeen.

Lunta ei kyllä ole kuin ohut ja pumpulinpehmeä kerros, se tietää roudan etenemistä. Entiset ehtivätkin sulaa pois melko lämpimän joulukuun jatkeeksi saatuina tammikuun alun päivinä. Onneksi eivät narsissit tai raparperit ole alkaneet herätä kuten näkyy tiedotusvälineiden antamista kuvista käyneen jossain muualla maassamme.

Komeamaksaruohon taimet ovat toistaiseksi jaksaneet hyvin pohjakerroksen ikkunalla, jossa lämpöä on parhaimmillaankin alle +15. Alemman kuvan etureunalla pilkottaa seuraavia taimia tuottavien latvojen vaasi, joka onkin taas juuria pullollaan, pitänee kohta tehdä niillekin istutukset.

Muilla pohjakerroksen pikku-ikkunoilla talvehtivat pelakuut ja begoniat ovat kuivattaneet sisäpuolelle päin jääneitä versojaan, vain valon puolella ollaan vielä vihreitä, jopa kukkiakin on.

Kesästä asti kukkinut kuparilehti Episcia pitää nyt taukoa, mutta rönsyt kasvavat. Poikasia olisi kohta tarjolla, aion panna osan rönsyistä juurtumaan lähiaikoina. Kuparilehti on hyvä huonekasvi, kun ei tuoksu eikä siinä ole ollut kirvoja koskaan. Parasta sille on lempeämpi valo, joten siirrän amppelin kesäksi pohjoisikkunan puolelle. Runsas kastelu lahottaa varsia, joten mullan pitää saada kuivaa pinnasta välillä. Ja lämpötila sentään yli +10!

Asuinkerroksen eteisessä pelakuilla menee enkelinsiipibegoniain seurassa selvästi paremmin, valoa kun tulee kahden ruudun korkuisesta aukosta.

Vuoden päättyessä

Kuulemma 2013 on ollut harvinaisen lämmin vuosi, etelä-Suomessa jopa +6 asteen keskiarvolla. Ainakin joulukuu on meidän tontilla poikkeuksellinen, koska etupäässä on ollut +-ilmoja, ja lunta on saatu vain näytille muutamaksi päiväksi. Aiemmat loka- ja marraskuu eivät ole tuntuneet niin erilaisilta entisiin verraten. Routa on sulanut metsäteiltä viime päivinä, ei eilen eikä tänään tuntenut kävelevänsä vesivaraston päällä.

Niinpä vihreys on jouluajan väri myös ulkona. Kaikki postauksen kuvat ovat tänään puolen päivän aikaan otettuja. Silloin oli ohuehko pilvikerros taivaalla ja näytti ihan valoisalta. Maanpohjalla oleva vihreys on aika paljolti sammalta, ne ovat kasvaneet vahvasti muutamana viimeisenä syksynä, kun märkyyttä on riittänyt.

Kukkamaat ovat pääosin ruskeanharmaina lukuunottamatta vuorenkilpiä, joissa herttavuorenkilpi Bergenia cordifolia näyttää paremmalta tähän aikaan vuodesta. Soikkovuorenkilpi B. crassifolia taas on melkein aina muulloin paremman näköinen, nyt sen monet lehdet ovat pitkin maata.

Kun koiran kanssa lenkillä kulkiessa on koluttu jätemaa-alueiden polkuja, ei ole voinut välttyä ihailemasta kovin terhakan näköisiä rönsyleinikkejä Ranunculus repens, jotka ovat kuin keväällä konsanaan kasvavan näköisiä. Niinpä päädyin ottamaan kameran ja katsomaan, mitä pihaan muuten kuuluu.

Parhaiten näyttää tässä viihtyvän keltapeippi Lamiastrum galeobdolon, joka huolimatta lämpöpumpun viileästä puhalluksesta on perin virkun näköinen. Tuo yksivärinen vihreä seassa on taponlehteä Asarum europaeum. Keltapeippiä kasvaa useammassakin kohdin tontilla, ja kitkennän tuloksena jotkut yksilöt ovat alkaneet kasvaa myös isolla lehtikompostilla.

Aiemmin syksyllä pitkään ilahduttanut tummakurjenpolvi Geranium phaeum on nyt talvilevolla, ei ole kehumista! Vain puun takana suojassa on jokunen vihreämpi sen pilkkulehti, katso alakuvaa, jossa mukana on myös sormustinkukka Digitalis purpurea ja tuoksuorvokki Viola odorata.

Näillä tienoilla kukkamaassa muutamia vuosia sinnitellyt muratti Hedera helix näyttää häipyneen, samoin on käynyt kai vaaleajouluruusulle Helleborus niger, kun sitä en enää löytänyt viime kesänä. Se tiesi sitä, että syksyllä raivasin sen päältä keisarinangervon, joka oli vallannut tilaa liikaa. Ehkä siihen nyt voisi istuttaa uuden jouluruusun. Meillähän ne eivät kuki jouluna, vaan keväällä, roudan sulattua.

Alapuutarhan puolella kuvasin Clematisten kasvupaikkaa omenapuun tyvellä. Sinne olen istuttanut mm. rönsyleimua Phlox stolonifera ja harjaneilikkaa Dianthus barbata, ja itsekseen on levinnyt mm. peurankelloa Campanula glomerata. Leimulla on vaaleanvihreät lehdet kuvassa oikealla puolen, harjaneilikalla vasemmalla puolen. Ja pyöreät vihreät taas joka paikkaan ehtivää taponlehteä.

Lopuksi kuva lähempää maantietä samalta alueelta, jossa esittäytyy oikealla ja takana poisraivattua norjanangervoa, koko rivihän sai mennä, kun kaapelimiehet auttoivat. Vuorenkilpien ja kuvaajan väliin jää toinen hävitystyömaa, eli entinen iso lumimarjakasvusto, jonka tilalla oleva vihreys on tarhalemmikin Myosotis sylvatica lehtimassaa. Syksyllä sai sijansa tässä ylätien reunassa jokunen kartiotuijakin, yhden latva siinä vasemmalla.

Tässä on pohdiskelun paikkaa tuleviksi kuukausiksi. Miten muokata tuota rinteen ja ajotien välistä osaa, ettei multia valu koko ajan, ja millaisia katseenvangitsijoita siihen pantaisiin. Pitää ottaa huomioon sekin seikka, että aiottu jalankulkutie maantien laitaan on tulossa, ja tuo iso pihasyreeniaidanne taitaa saada kyytiä sen takia...

Enemmän maksaruohokasveista

Olen jo parissa-kolmessa postauksessa puuhannut komeamaksaruohon Sedum spectabilen uusien jälkeläisten tuottamisessa, ja vauvat jaksavat toistaiseksi hyvin, kasvavat vielä huonelämpimässä. Kun toisaalta ruukkukasvinani tällä hetkellä kasvaa rahapuu eli paksulehti, Crassula arborescens, päädyin katselemaan hieman enemmän heimoa maksaruohokasvit Crassulaceae eri tietolähteiden antamien faktojen valossa.
Ja tyypilliseksi joulun ajan kasviksi tietysti hankin tuoksuttoman tulilatvan, Kalanchoe blossfeldiana, joka sekin on tätä samaa heimoa!

1970-luvun alusta oleva hakuteokseni Kasvien maailma antaa tälle heimolle sukuja n. 35, ja niissä lajeja noin 1500. Ne ovat tyypillisiä lämpimien ja kuivien ilmastojen alueilla idässä että lännessä, mutta heimon pääkeskus on itä-Afrikassa. Suurin osa heimosta kasvattaa mehilehdet, jotka varastoivat vettä, mutta vesivarastoja löytyy varresta tai isomaksaruohon juurakosta, jota viime mainittua on sen vuoksi jossain päin Suomea kutsuttu jopa kallioperunaksi. Kasvitieteellinen nimi sukkulentti tarkoittaa kasvia, jolla on kyky varastoida vettä, ja meidän kielessä se on mehikasvi.

Suku Sedum käsittää varsinaiset maksaruohot. Lajeja suvussa tunnetaan nykykäsityksen mukaan noin 400. Vielä 1970-luvun alussa puhuttiin jopa 600 lajista, mutta kuten aina, luokittelu saattaa tehdä uusia sukuja tai yhdistää entisiä, jopa lajikin saattaa sulautua toisen alalajiksi tietämyksen lisäännyttyä. Vaikka suurin osa Sedum-lajeista kasvaakin muualla, on meillekin päätynyt puolenkymmentä luonnonvaraista ja kymmenkunta koristekasveina viljeltävää lajia. Esimerkiksi tuo alussa mainitsemani komeamaksaruoho oli 1970-luvun kirjassa suositeltu vain ruukkukasviksi Suomessa!

Kotiseutuani Iitin kirkonkylää luonnehtivat kalliopaljastumat, ja jo lapsuudessa kiinnitin huomiota runsaisiin keltamaksaruohojen S. acre mättäisiin hautausmaiden kiviaidoilla. Nimi oli silloin katkeramaksaruoho. Se onkin yleisin maksaruoholajimme. Niiden joukossa oli myös hieman isomaksaruohojakin. Varsinaiset massat näitä kasveja kasvoi kuitenkin kylän korkeimman kohdan Pulkanmäen pihapiirissä, joka isoine avokallioineen suorastaan pursusi maksaruohoja sekä sekä saman heimon toista sukua, mehitähtiä Sempervivum. Myös pappilan kallioinen tontti Kymen rannan lähellä kasvoi maksaruohoja. Laiduntavat lampaat jättivät ne rauhaan.

Rakentaminen on vienyt maksaruohoilta alaa, mutta on niitä vieläkin. Myös muualta kunnastamme keltamaksaruohokasvustoja tavataan, kuten muuallakin etelä-Suomessa, mutta eniten niitä on saaristokunnissa. Eri asia on, ovatko ne aina luonnonvaraisia. Esim. meidän kylässä kaikki esiintymät ovat asutuksen piirissä, metsäkallioilla niitä ei näy.

Isomaksaruohon S. telephium luonnonvaraisista kasvupaikoista, kalliokedoista ollaan nyt kovin huolissaan, koska eräs komeimpia päiväperhosiamme, isoapollo on siitä riippuvainen, kun se on näiden perhostoukkien ravintokasvi. Se on sopeutunut kasvamaan erilaisilla kuivilla paikoilla, ja siitä erotetaan kolme muotoa, puna-, vaha- ja lännen isomaksaruoho. Niitä pidetään nykyisin alalajeina. Punamaksaruoho ei ole alkuperäinen Suomessa.
Näitä molempia lajeja on myös viljelty koristekasveina, vaikka suositumpia ovat olleet muualta tuodut ryömivästi kasvava kaukasianmaksaruoho S. spurium, joka on sekä puna-että vihreälehtisenä versiona ja tanakka ja pysty S. aizoon siperianmaksaruoho. Viime vuosina komeamaksaruoho S. spectabile on ollut selvästi suosituin taimitarjokas, siitä kuvat alla. Molempia muitakin kasvaa tontillani.

Kuva 22.9. 2012 etupihalta

Ja sama kohta 22.10. 2013

Nuoremmat itse kasvatetut kasvit kukkavaasitaimista 22.10. 2013

Maksaruohokasveihin kuuluu suku Rhodiola ruusujuuret, joka on erikoistunut kasvamaan äärevissä ja kylmissäkin oloissa. Lajeja löytyy suvusta useita kymmeniä, yksi on alkuperäislaji Suomessakin. Sukua kasvaa mm. Euraasian arktisilla alueilla, Alpeilla, Kalliovuorilla ja Japanissakin vuoristoissa.
Ruusujuurella on vankka asema rohdoskasvina, ja sitä on pidetty ginseng-juuren tapaan toimivana ihmekasvina. Jostain tietolähteestä löytyi vihje ruusujuuren ja viikinkien yhteyksistä. Ettei vain olisi kyseessä se sama yrtti, josta tietäjä Asterix- ja Obelix- sarjakuvassa saa ihmeelliset voimat antavan juoman?

Viljelyksiä löytyy paljon nykyisin, koska nykyisin ihmiset lisäksi harrastavat kaikkea tiedon ja uskon välimaastossa olevaa "parantamista" (?) Ja hyvin kasvi näyttää viihtyvän myös kukkapenkeissä.

Omassa etupihan kuumassa kukkapenkissä kasvaa ruusujuuri R. rosea, jonka olen saanut Hiisiöstä Saaren Outilta. Se on tiilenpunakukkainen harvinaisempi versio, tavallinen muoto on keltakukkainen. Yläkuvassa se on ikkunan alla, juuri peittymässä jalokiurunkannusten alle, jotka valtaavat kukkapenkin kesän alussa. Yläkuva on otettu 1.6. 2011, alempi 30.5.2011, siinä on rippeet vanhalla kasvupaikalla, joka jää yläkuvan tuolien taakse.
Kasvin juurakko, josta se jaetaan uusiksi yksilöiksi, on mahtava kova paakku mullan alla ja vaatii vankkaa teräasetta työvälineeksi! Olin istuttanut tuon kukkapenkin edelliskesänä lähes uudestaan, kun talossa oli ollut ikkunaremontti ja penkit kärsivät. Ruusujuuri oli kasvanut aiemmin muualla, ja olikin paljon isompi paakku kuin olin aavistanut. Uudet ruusujuuret kasvavat aika pian kookkaiksi, mutta kukinta-aika on melko lyhyt.

Käynti kukkakaupassa toi kotiin paitsi tulilatvat myös kuvia myynnissä olevista sukkulenteista viherkasveista, jotka pääosin ovat itulehtiä eli samaa Kalanchoe-sukua tulilatvan kanssa. Isoin tulilatva (ei näissä kuvissa)  K. beharensis tulee 6-7-metriseksi kotimaassaan Madagaskarilla, useimmat muut jäävätkin alle metrin ja luetaan ruohokasveihin. Lajeja tässä suvussa on parisensataa.

Kukkakaupassa oli uutuuskin, vajaan puolimetrinen ja oransseja kukkia kasvattanut Lucky Bell-kauppanimeä kantava suvun yksilö, mutta en onnistunut löytämään sille muuta latinalaisnimeä kuin sukunimen. Eräässä kaupallisessa artikkelissa se esitetään tulilatvan jalosteeksi, joka on tullut markkinoille 2010. Eräässä kuvahakemiston kuvassa samannäköisillä lehdillä kasvava oli saanut nimen K. serrata.

Etsin kukkakaupasta kuvattavaksi itulehden varsinaista nimen antajaa, lieriöitulehteä Kalanchoe tubiflora, jonka lehdensyrjät ovat pullollaan uusia lapsukaisia, mutta nyt ei ollut niiden aika. Vauvat tulevat lehtisuonten päihin lehtien reunoille, josta ne putoavat aikanaan maahan alkamaan kasvuaan sadekauden alkaessa. Sopiva kasvi ajateltavaksi näin joulun alla. Se lisääntyy vain näin, ei tee siemeniä ollenkaan, eikä ole edes löydetty heteitä. Onhan joulujuhlan aihe neitsyestä syntynyt Jeesus-lapsi. Tällainen lisääntyminen on kyllä aika yleistä kasveilla, varsinkin jos kasvavat epäsuotuisilla kasvupaikoilla. (Tunnetuin suomalainen esimerkki taitaa olla itunurmikka Poa vivipara.)

Kanarian saarilla tai etelä-Euroopassa lomailevat tapaavat usein maksaruohokasveihin kuuluvia Aeonium-suvun yksilöitä, mehipuita. Niitäkin on kymmeniä lajeja.

Valon määrä vähimmillään

Päivät ovat Taneliin tullessa lyhentyneet vauhdilla, enää kymmenisen päivää jatketaan sitä rataa, että päästään talvipäivän seisaukseen. Helsingin horisontin mukaan päivää on enää noin kuusi, Oulun korkeudella vain nelisen tuntia. Kun tähän valon määrään lisätään matalapaineiden tuomat pilvimassat, saa lamppua käyttää lähes päivänkin ajan.
Onneksi kovat pakkaset ovat toistaiseksi pysytelleet poissa kotinurkiltani, vaikka uutiset kertovatkin pohjoisen Suomen suorastaan kipristelleen -40 astetta hipovissa ilmoissa. Meillä päästiin noin -10 asteen pakkaselle eilen aamulla.

Eilispäivällä otettu näkymä huurrepuutarhasta on muisto, pikkupakkaset olivat vaihtuneet yön aikana kosteuteen ja hieman yli nollan lukemiin. Pitkäaikais-ennusteiden mukaan näillä mennään yli joulun...

Sisällä olevat kasvit jaksavat toki lämmön puolesta kasvaa, mutta oikean mittaista valoa on vaikeampi saada riittävästi. Katselin hiljattain silmät pyöreinä ohjelmaa uuden tiedon perusteella tehdystä suomalaisesta kasvihuoneesta, jossa valon aallonpituutta voitiin säädellä yhteyttämiselle optimaaliseksi, ja tällä uudella tekniikalla ei siis tuoteta turhaa energiaa, joten ehkäpä se aikanaan tuo laitteisiin uponneet varat takaisinkin. Ainakin tomaatit näyttivät voivan sinivaloisessa huoneessa suorastaan ylenpalttisen hyvin ja notkuivat hedelmiä. Aallonpituutta voidaan säätää vuorokauden mukaan hieman erilaiseksi, jolla on merkitystä kasvin kehittymisessä.

Komeamaksaruohon taimet ovat kohta juurtuneet, koska useimmat ovat tehneet jo lisäkasvua. Ressuilla on vielä kuitenkin vähintään neljä kuukautta sisäaikaa. Vaikka olisi aikainenkin kevät, ei ulkoistutuksia voi tehdä ennenkuin huhtikuun puolivälissä, kun routa on hävinnyt. Ja nämä sisälapsoset pitää saada tottumaan viileämpään. Pohjakerroksen ikkunoille ne varmaan matkustavat kohta, siellä on lämpöä alle 15.

Eteisen ikkunalla, jossa ei ole patteria seinällä, kasvavat pelakuut mielellään. Valkoiset kukat ovat toki jo viimeisiä päiviään siinä, kuivuneina ja rapisevina. Enkelinsiivet pudottavat monia lehtiä näin syksyllä.
Naapurini tuli itsenäisyyspäivänä tervehtimään valkoisen ritarinkukan Hippeastrum kanssa, joten sille kolo samaan viileämpään tilaan. Vähintään kaksi vanaa on kehitteillä. Viidessä päivässä tämä pidempi on venynyt parikymmentä senttiä, joten se kukkii jo ennen joulua, ehkä jo ensi viikon alkaessa.
Näin joulun alla saa valmiiksi istutetun kukan usein edullisemmin kuin sipulin markettien hyllyiltä, ja ainakaan minun kotiini tuoduissa ei ole ollut mitään moittimista.

Hopealehtinen begoniani kasvaa liian vähässä multatilassa, kun osa versoista on alkanut tuottaa kärjestään kuivia lehtiä. Laitoinkin ruukkuun ehkä liian monta pistokasta jo alunperin, joten pitää kohta käyttää harvennuskonstia.

Uusin toivein joulukuulle

Sukan kutominen pitkästyttää, jos se on ainoa askare, välillä pitää vaeltaa ikkunaan saamaan erilaisia elämyksiä! En sitten päivällä malttanutkaan jäädä katselemaan vaaseissa asuvia komeamaksaruohojen latvuksia kauempaa, kun tuntui, että uudet poikaset sieltä jo huhuilivat heitä hoitelemaan. Sukellus keittiön kaapin perille toi esiin Taimimulta-pussin, joten tärkein elementti oli olemassa. Jokunen reiällinen nektariinirasiakin oli talletettuna samassa paikassa.

Siispä viritin juuri sopivasti postipinosta löytyneen kookkaan mainoslehden pöydälle ja ryhdyin toimeen isoin saksin. Jokainen vaasista nostettu kukkaoksa tuli palastelluksi pienempiin osiin, niin että taimiryppäälle tuli oma tukipätkänsä mukaan. Siitä sitä oli helppo käsitellä eivätkä hennot versot ruhjoutuneet sormissa. Näin sain eroteltua kaikista oksista yhteensä kymmeniä alkuja. Osalla oli juuret, jos niiden syntypaikka oli ollut veden alla, osa oli ilman juuria.

Mullalla täyteen lastatut nektariinirasiat saivat pienokaiset haltuunsa, kumpikin tuli aivan täyteen. Paksu varrenpätkä meni kunkin mukaan multaan, sen voi sitten vaikkapa keväällä irrottaa, kun taimi on tiukasti juurtunut multaan. Joskus on tuo toimenpide tuottanut samasta ryppäästä 2-3 uutta alkua...

Kastelin vielä hyvin, ja viritin suojaksi kierrätys-hedelmäpussit, jotta mullan kuivuminen olisi hidasta. Maksaruohon taimet eivät kyllä helpolla suutu, nehän ovat ohutmultaisiin kasvupaikkoihin sopeutuneita, ja kestävät ajoittaista kuivuutta lehtiensä vesivarastojen turvin.

Sitten vaan ikkunalle valohoitoon! Tuvan lämpötila on niukat 20 astetta, joten luulisi vauvoilla olevan aika hyvät olot. Kun nyt illansuussa kirjoittaessani näyttää tulevan kohtuullisesti luntakin, päivänvalon määrä jatkossa moninkertaistuu syystalven muihin hetkiin verraten. Saavat nyt alkaa kasvunsa sisälapsina, koska näyttää siltä, että lunta kasautuu lisääkin lähipäivinä.

Sellaiset latvat, jotka vielä näyttivät terhakoilta ja vartta riitti, mahtuivat nyt yhteen kukkavaasiin. Olkoot siinä, jos vauvoja vielä tulisi lisää... Panin taimiviljelmän ja vaasin lähekkäin, jotta muistan katsella sekä vaasia että näitä ensimmäisiä pienokaisia. Samalla sopii ihailla keraamikko-Paulan joulukorttia ja pikkutonttua, jotka sain keskiviikkona.