tiistai 25. elokuuta 2015

Pyörähdys helteisessä puutarhassa

Myskimalva Malva moschata kukkii. Sitä saa aina ihailla, kun käy heittämässä viereen uuden sylyksen katkottuja oksia...
Iltapäivän lämmöt nousivat vielä tänäänkin 24 asteeseen, eilen mentiin yli hellerajan. Aamulla taivaalle oli tullut ohut pilviharso, joka kyllä kuihtui päivän mittaan lähes olemattomiin. On ensi yöksi ennustettu trooppista yötä, eli lämpö ei laskisi yölläkään juuri +18 syvemmälle, mutta kyllä sitten pitäisi olla pilviä taivaalla, ei se muuten pysy. Esimerkiksi tänä aamuna oltiin selkeän yön jäljiltä hädin tuskin +10 asteessa. Hikisiä päiviä siis vietetään!

Koreansyreenit Syringa wolfii ovat täynnään kuivia oksia, ja laidoilla olevat taas kasvattavat maahan asti taipuvia sivuoksia, joten leikkuuta pitää harrastaa. Jos ei leikkaa ja tulee lunta, niin puut rikkoutuvat, se on nähty moneen kertaan.
Olen kuitenkin päättänyt viedä pensaiden muotoiluprojektit loppuun, kun niissä on liian paljon mahdollisuuksia ratkeiluun ja maahan asti taipumiseen. Ja esim. mustaherukan maassa retkottava verso tekee heikon makuisia marjoja, niitä ei tee mieli panna mehun tai hillokkeen joukkoon. Kaksi kunnollisen kokoista kekoa jo odottaa haketusta sitten joskus, onko se tänä syksynä vai myöhemmin? Vielä pitäisi keskittyä tienvarren syreeniaitaan, siinä on taipumia liikaa.

En muistanutkaan, että minulla on yksi harvinaisuuskin päivänliljojen joukossa. Se on Taimi-Moision tarjontasivulla esitetty nimellä 'Taj Mahal'. Se alkoi kukkia 25 08, on siis aika myöhäinen lajike, vaikka kasvupaikka onkin penkin aurinkoisella laidalla kevät-kesällä kukkivien keltapäivänliljojen joukossa. Siirsin sen tähän paikkaan 2008, kun penkki muotoiltiin uudelleen, mutta se ei ole kukkinut sen jälkeen ja tietysti luulin, että se jotenkin hävisi. Samaan aikaan nimittäin osa runsaasta keltapäiväliljojen kasasta muutti sisareni Marja-Leenan Messilän mökille, mutta ei sielläkään myöhemmin ollut merkkiä tästä. Voihan olla, että juuri tänä kesänä sielläkin se kukkii. Muistaakseni olen ostanut tämän niiltä ensimmäisiltä puutarhamessuilta Helsingissä, joissa kävin, niillähän myydään perennaliljoja mukulapusseissa.

Eilen odotti syreeninperkaajaa muheva yllätys, kun tästä aidanteesta löytyi hyvinvoiva iso pihajasmikkeen alku, kaksi metristä versoa ylöspäin ja yksi puolimetrinen melkein maan rajassa. Se oli kukkinutkin tänä vuonna! Helena istuskeli jasmikkeiden kukka-aikaan ihan vieressä, puutarhakeinussa ja kehui kovasti jasmikkeentuoksua. Mutta ei tullut mieleen, että hajulähde oli niinkin vieressä! Saakoot se jäädä etupihan tuoksuntuojaksi, ehkäpä pitävät syreenin kanssa toisiaan kurissa, kunhan vain saan karhunköynnösten kasvua hillityksi siinä "hellanhautausmaan" kulmalla.

Tällä patiolla oli pihajasmike jo 1970-luvulla, Elsan istuttamana, ja varmaan tämä on sen kasvin muistoa, syntynyt juurenkappaleesta. Sen kasvin otti mukaansa serkkuni Kaarina 1980-luvun alkuvuosina, kun häneltä sellainen puuttui ja tässä paikassa se oli kasvanut liian suureksi. Ensin lapiolla ympäriinsä, niin että suurin piirtein kakun koko oli tiedossa, ja sitten hänen Mitsubishi-autonsa vetokoukkuun kiinni köysi, jolla kiskottiin. Ja hyvinhän se nousi! Nyt löytynyt taimi on pari metriä pohjoiseen sen entisen sijaintikohdasta.

Ladonnurkan koristeeksi 1960-luvulla istutettu pihajasmike Philadelphus coronarius paisui ja paisui, siinä on versojen katkaisun jälkeen näkyvillä useampia taimia, toinen toisissaan kiinni, ja nuo vihreät ovat kymmeniä uusia verson alkuja leikkuun jälkeen. Nyt saivat tänään kyllä Round-up-käsittelyn, kaikki muut paitsi oikean reunan kaksi alkua, jotka aion siirtää, kun taas alkaa sataa ja maa kastuu.

Poistin etualan vaalealta kohdalta monta pulkallista maata, jossa oli mullan ja auringonkukan siementen tuottamaa maata, ja tilalle sitä hyvää karkeaa soraa, joka kovettuu maanpintaan sateella. Näin toivon kulkuväylän levenevän. Samaa soraa tuli myös ihan kivijalan tyveen, jossa hieman levitän talonvieren kulkuväylää, kun se saisi olla reilun puolen metrin levyinen ollakseen turvallinen.
Ehkä istutan myöhemmin tähän rinteeseen kuitenkin vain vuorenkilpeä, se tuntuu sopivan kasvamaan näin kuivassa. Tässä kuvassa se levennys näkyy, vielä pitää jatkaa alaspäin, kunhan tulee mahdollisuus ottaa noita alimmaisia vuorenkilpiä pois tieltä. Työn ajaksi on kukkaruukut nostettu väylän toiselle puolelle.

Lipputangon penkissä alkavat viimein jo kallionauhukset Ligularia dentata vilautella nuppujensa sisältöä, niiden taustalla yksi punainen syysleimu 'Spitfire' on myös ehtinyt. Valkoinen syysasteri vielä sen vieressä tiukassa nupussa. Ensi viikoksi on ennustettu sadetta joka päivälle, ehkä se saa kukintaan enemmän vauhtia.

Vuoristokarviaisen poiminta on jo lähellä, ehkä viikonlopulla jo... Jos nyt sataisi, niin marjoista tulisi äkkiä makeampia, nyt ne kuluttavat energiaansa vain hengissäselviämiseen ja haihduttamiseen.

Kyllä pitää yrittää ryhdistäytyä punalatvan Eupatorium cannabinum suhteen! Se on tässä vienokirsikan vieressä ihan liian kuivassa, vaikka saven sekaisessa penkassa kasvaakin. Ehkä muutama metri etelään, huoltotien yläpuolelta voisi löytyä sopiva kohta, mutta se tarvitsee aika reipasta kuokkimista, kun heinät kasvavat siinä niin hyvin.

Luulenpa, että mikään ei enää voi estää tätä hemlokin Tsuga diversifolia (?) tainta kasvamasta puuksi, sillä on kovin hulppean oloiset uudet kasvut tälle vuodelle. Taimihan on alun perin Mustilan alkuun saattama, ja jäi yli Istuta puu-tapahtumasta. Kun olen yrittänyt kasvattaa hemlokkia jo aikaisemminkin ja huonolla menestyksellä, en suhtautunut tähän tulijaan kovinkaan toiveikkaasti. Se sai paikkansa rusopäivänliljojen lähistöltä ja eleli hiljaista elämää useita vuosia näkymättömissä.

Kun katselee kasvatusohjeita metsänkasvattajalle, niissä korostetaan suojapuuston merkitystä kasvupaikan varjostajana. Sellaista nämä korkeat perennat siis ovat taimelle tarjonneet. Parina viime vuonna hemlokki on saanut kuitenkin intoa tuottaa jo varttakin. Neulasryppäät ovat kuin vaaleanvihreät helmet harvassa nauhassa. Sellaisilta kyllä näyttää ison kanadanhemlokin oksankärjistä otettu kuva. Kovin korkeaa puusta ei pitäisi tulla.

perjantai 21. elokuuta 2015

Lämmintä elokuuta

Koirien penkin korkeimmat ovat keltainen kompassikukka ja vaaleanpunaista esittävä preeria-angervo. Vaikka ukonhattukin on yli metrin, se näyttää pieneltä!
Onkin päädytty hieman viimevuotiseen tapaan elokuun korkeapaineeseen, vaikka tämänkertainen alkoikin selvästi myöhemmin, vasta elokuun puolella. Niin tai näin, nyt ei sada ja kirkkaita päiviä tarjolla. Rännisaavien vesi vihertää. Olisi revontulien ja tähdenlentojenkin katselun mahdollisuuksia, jos olisi intoa iltaisin tallustella reilusti kymmenen jälkeen. Aurinko antaa nyt n. 15-tuntisen päivän, kun se nousee hieman ennen kuutta ja menee mailleen iltayhdeksän tienoilla.

Kuva on tältä aamulta n. 8.30 pallohortensiasta Hydrangea arborescens..
Yöt menevät melko viileiksi, niin että kastetta on aamuisin, ja siitä haihtuva sumu tekee aamupuoleen maisemat pehmeiksi. Siten ei ole kiirettä aamutoimille, ennenkuin on vähän kuivahtanut.
Vuoristolaiskarviainen on parhaimmillaan elo-syyskuun vaihteessa.
Marjatkin maistuvat paremmille, kun niillä on päivän lämpöä poskissaan. Tähän aikaan vuodesta aamiainen suoraan pensaasta on luksusta! Herukat tarjoilevat sen, karviainen on vielä hapan.

Pensasaidan omalla puolella varjoisuus lisää ruohon kasvua, vaikka tämä pelto onkin hyvin läpäisevää hietaa.
Puutarhatyöt saavat lisuketta kuihtuneista kukkavarsista ja yli äyräiden paisuvista pensaista. Kun on kuivaa, ruoho ei onneksi kasva, joten pärjää vähemmällä.
Jasmikkeen ja syreenien karsitut oksat kuivuvat nyt hyvin pressulla ja laatikoissa, vaikkei juuri tuulekaan.
Pitäisi ulottaa karsimisreisua vielä muuallekin puutarhassa, sillä idänkanukka näyttää vallan riehaantuneen, oksat monta metriä pensaasta poispäin. Lehtikuusi alakulmassa vasemmalla on  neljän metrin päässä, matkalla on ohitettu parin metrin päässä oleva tuija oikealla...

Kuihtuneet villiviinien ja kärhöjen versot irtosivat ikkunan alareunaan asti alhaalta nykimällä. Loppu näyttää jäävän toistaiseksi lintujen (=pikkuvarpuset) suojapaikaksi.

Varsinainen syyskesän kukka on pieni tummakukkainen tarhapäivänlilja, jonka lehtien pitää alkaa kuihtua, ennenkuin kukkavanoja näkyy. Kuvassa on toistaiseksi ainoa tälle kesälle. Aika monta nuppua on saanut tehtyä samaan vanaan! Tätä puolet isompi rusopäivänlilja Hemerocallis fulva on kukkinut jo jonkin aikaa, ja vielä sitä riittää.

Alasleikatut vuorikaunokit Centaurea montana ovat alkaneet kohentua uuteen kukintaan, parkkipaikan reunalla ensimmäiset.
Autotallin seinustan morsingolla Isatis tinctoria on monessa vaiheessa olevia kukkavarsia, toiset vasta alkavat, toiset jo kohta varistavat siemeniä tummanruskeista liduistaan. Jos nuo kaikki kukat valmistavat itämiskykyistä siementä, niin sillähän kylvää puoli hehtaaria...

Aurinkonauhuksella Ligularia stenocephala on mukavaa aamulla, mutta kuivana aikana sen lehti alkaa nuokkua keskipäivän kuumassa. Jaloangervotkin jo kukkivat!

Myskimalva Malva moschata on avannut jo paljon nuppuja, mutta vielä niitä on jäljellä.

Muuten, edelleenkään ei ole näkynyt pihlajanmarjoja, joten ei kai niitä sitten tullutkaan. Olikos se niin, että pihlaja ei kahta taakkaa kanna? Tässä todistetta eilisen keskipäivän aikaan. Onko siis ensi talvena lunta, kun ei ole marjataakkaa...

maanantai 10. elokuuta 2015

Loppukesän kuulumisia

Ollaan Laurinpäivässä, ensimmäinen kolmannes jo eletty elokuusta. Lämmin kesäkin viimein saatiin, kun kuukausi vaihtui. Kasvikunta on myöhässä, kun pihlajanmarjatkaan eivät vielä punerra. Tai sitten niitä on niin vähän, etten näe...

Ensimmäisessä kuvassa on isoksi pensaaksi paisunut väriherne Genista tinctoria, joka kasvaa taimimaata reunustavassa penkissä värisauramoiden ja pikkusormustinkukan ym. seurassa
Väriherneen takana oikealla kasvaa marto luumupuuni, Prunus domestica Kuntala Kuntalan punaluumu, jonka pituus on kohta viidessä metrissä, ei tänäkään vuonna kukkinut, joten eipä ole luumuja odotettavissa. Se ei ole vielä kertaakaan kukkinut. Toivottavasti sillä ei mene niin kauan hedelmien teon alkamiseen kuin 1980-luvulla istutetulla punakanelilla, jolla on nyt toinen kukintavuotensa meneillään. Ehkä tuolla kasvupaikalla on liian valoisaa, sillä lähelle istutettu viherherukkakin on jo kasvanut monta vuotta ilman kukkimisaikeita. Muutaman metrin päässä toinen viherherukka kasvaa hulppeasti ja marjoo hyvin.
Tahvosen puutarhaesitteessä kehotetaan kyllä istuttamaan kaveri pölytyksen varmistamiseksi, vaikka onkin itsepölytteinen lajike, mutta ilman kukkia ei mikään onnistu.

Keltaista on runsaasti. Amerikanreisulta muutama vuosi sitten tullut siemenpussi päivänhattuja Rudbeckia fulgida osaa näemmä huolehtia jälkeläistuotosta, mutta hieman suurpiirteisesti. Uusia taimia ilmaantuu entisten lähistölle, jopa paksuun nurmeenkin jokunen, vaikka nämä kuvan yksilöt ovatkin taimimaalla, jota ei ole muutamaan vuoteen muokattu.
Maantien lähellä, pensasaidan varjossa iloittelevat punalehtinen ripsialpi Lysimachia ciliata ja tarha-alpi L. punctata. Jokunen isohirvenjuuri Inula helenium sinnittelee tässä monen neliön kasvuston reunassa
Suureksi ilokseni Kristiinankaupungin sukulaiskodista pari vuotta sitten tuotu myskimalva Malva moschata on istunut hyvin alapihan vaahterankannon viereen tehtyyn penkkiin. Ensimmäiset kukat aukesivat pari päivää sitten. Kuten alakuvasta näkee, varret ovat toistametriset ja saavat hieman tukea muutamasta punaherukan oksasta, kun varsinainen tukikehikko jäi laittamatta ikuisilta tuntuneiden sadepäivien aikana.
Varsinainen yllätys löytyi eilen timanttituijan takaa, jonne olin heitellyt hedelmyksiä syyskuussa 2013 itämisen toivossa, ja sinne ei ilmaantunut viime keväänä yhtään tainta. Nyt tuli palkintoa, sillä keltapeipin lukuisten lonkerovarsien alta paljastui puolenkymmentä honteloa myskimalvan pikkutainta. Siinä on sille erityisen hyvä olokohta, saakoon levitä siitä seinän vierustaa myöten, jos paikka on muuten liian varjoinen
Myskimalvan sijainti talon alapuolella. Tuossa ylätasanteella malvan kohdalla olisi jasmikkeelle hyvä paikka, kunhan sillä kohtaa oleva koivunkanto saadaan kuokituksi pois. Itse asiassa kantoja on kaksi, alempi kanto antakoon tilaa rinteen porrasaskelmille.

Ihme kyllä harmaamalvikki Lavatera thuringica, jonka aika on myös nyt, on melko hyvin vielä pystyssä.
Kuten ukonhatutkin Aconitum cammarum, jotka alkoivat kukkia viime viikon lopulla.

Köynnöskasvien karsiminen talon länsiseinällä on edennyt niin, että lehdet ovat kuihtuneet. Katkaisin kaikki varret maata myöten, kun matka oli ylennyt räystään sisään. Saman kohtalon saivat ylämäen pihlajaan kietoutuneet kelasköynnöksen Celastrum pitkät versot, sillä lähelle on jo parina vuonna ilmaantunut huolestuttavan innokkaita juurista nousevia versoja, jotka reipastuessaan tekisivät rinteestä läpipääsemätöntä tiheikköä punalehtiruusujen ja tuomien kanssa.


Saha kävi sitten syömässä myös tiemaalle nousseen pitkänsalskean tammenkin, sillä rungon kasvaessa paksuutta siitä ei kohta enää auto mahtuisi. Puun juuret tiehiekassa ovat niin vaikeasti kaivettavissa, että hylkäsin ajatuksen heti kättelyssä. Harmi, se oli ainoa suorarunkoinen tammen alku tällä tontilla.
Tammireppana pääsi samaan kasaan jasmikkeen oksien kanssa.  Suorasta rungosta voi tehdä muistokepin johonkin tarkoitukseen.
Pihajasmike on nyt mietintämyssyssä sekin, sillä sain karsittua sen kokonaan alas, ja paljastui, että juuriston alueella on lukuisia uusia siirtokelpoisia taimia. Talon alakulmalla olisi hyvä uusi kasvupaikka, jossa ojentelutilaa on paremmin , ja tietysti myös kauempana entisen pellon alueella.