sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ruskasyksyn aikaa

Väripaletin kaikki mahdolliset vaihtoehdot ovat näinä viikkoina käytössä, kun useimmat puut ovat vaihtaneet vihreän värinsä muuhun, jos ei muuta, niin vaaleampaan vihreään. Ensimmäinen kuva kertoo Ruissalosta saadusta punavaahteran terhakasta taimesta. Sen punaisuus tulee esiin vasta syksyllä, muulloin näyttää tummanvihreältä. Pihlajissa on tänä vuonna myös runsas marjasato, joka saa puunlatvat rehevään punaiseen. Niistä tosin kylällä tällä haavaa pyörivä iso rastaslauma tekee aterioita, jääneekö hieman myöhemmin saapuville tilhille paljoakaan enää tähteitä.
Vuosi sitten syksyllä maahan varisseesta terhosta on kehkeytynyt n. 30 cm taimi, kun se onnistui välttämään ruohonleikkurin terän joka kerta. Se kasvaa 3 m:n päässä emopuunsa kannosta, emolle tulivat viime talven lumien takia päivät täyteen keväällä. Muutamia muitakin tammentaimia on saanut sijansa lähistöllä. Alakuvassa viime syksyllä kasvamaan piilotetut kaksi hevoskastanjaa taimimaan reunassa ovat vielä lopullista kasvupaikkaansa vailla. Niiden korkeus on vasta hieman yli 10 cm.
Ilmat ovat jatkuneet syyskuiseen ja melko mereiseen malliin, on melko lämmintä ja lähes aina sataa, enemmän tai vieläkin enemmän. Kuulemma Pohjanmaalla ei tällaisia syystulvia ole koettu. Kurikan kaupunki on tällä hetkellä vaarassa, sillä patoaltaassa oleva vesi on jo ylittänyt vaaralliset korkeudet ja on jouduttu kaivamaan hätäjuoksutuksille uomaa, jotta vesi ohjautuisi muualle. Kymmeniä teitäkin on poikki, asukkaat saarroksissa.
Seinustalle siirretyt ruukkukasvit voivat hyvin, koska yöt ovat olleet selvästi plussalla. Varsinkin keijunmekko Rhodochiton on vauhdissa, samoin viihtyvät suurikokoiset verenpisarat. Pallohortensiakin on innostunut tekemään uusia kukintopalloja.
Palettimestari taitaa olla perenna Rodgersia, jonka lehdet ovat aivan uskomattomalla tavalla ruskean ja vihreän kirjavat, aivan kuin sille olisi tullut pisamia.
Vaahteranlehdistä paljon on jo varissut, alakuva on kylän ylähautausmaan liepeiltä. Koiralla on mukavaa peuhata lehtikasoissa. Haavat ovat vielä ylös asti keltaisia, alin kuva.
Ilman täyttää vaahteroiden lehdistä lähtevä makeahko tuoksu, kuin olisi hunajaa jossain lähistöllä. Meidän kylän vaahteroissa esiintyy vaahteran pikilaikkusienen seurauksena mustia vaaleareunaisia täpliä, se on kuulemma tavallista vain rannikkoseuduilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti